Jugoslavia osa 2: tältä hajonneen valtion maajoukkue näyttäisi vuonna 2018

Rakenna itse oma MM-vetokohteesi: Voita VIP-reissu ManUn Valioliiga-avaukseen!

Kesäkuussa 2015 kirjoitin hypoteettisen jutun siitä, miltä Jugoslavian maajoukkue näyttäisi jos keinotekoinen valtio ei olisi 1990-luvun alun hajoamissodissa romahtanut. Entinen Jugoslavia on ollut vahvasti esillä näissäkin kisoissa, erityisesti Granit Xhakan ja Xherdan Shaqirin tuuletuskohun myötä sekä tietysti Kroatian edettyä finaaliin.

Haavat Balkanilla ovat edelleen syvät, eikä esimerkiksi bosnialaisia saisi luultavasti serbien kanssa samaan maajoukkueeseen. Keskeistä on ymmärtää, ettei ole, eikä koskaan ollutkaan jugoslavialaisuutta, vaan sosialistinen valtio koostui aikanaan kuudesta tasavallasta. Jos kuitenkin heittää realiteetit hetkeksi sivuun, on ajatuksella leikkiminen edelleen mielenkiintoista. Niinpä päätin kasata 23-henkisen kisajoukkueen uudestaan. Avauskokoonpano asettuu ryhmitykseen 4–3–3.

Vaihtoehtoista todellisuutta edustavaan joukkueeseen on kelpuutettu pelaajia entisen Jugoslavian jäljiltä itsenäistyneestä seitsemästä valtiosta, jotka ovat: Bosnia-Herzegovina, Kosovo, Kroatia, Makedonia, Montenegro, Serbia sekä Slovenia. Lisäksi joukkueeseen on valittu pelaajia, joilla on sukutaustaa entisessä Jugoslaviassa ja he pystyisivät sitä kautta edustamaan maata.

Ykköstorjuja yksi maailman parhaista

Jugoslavian pärjääminen ei jäisi maalivahtipelistä kiinni. Joukkueen itseoikeutettu ykköstorjuja olisi Atletico Madridin slovenialaisvahti Jan Oblak, 25, joka on planeetan parhaita maalivahteja.

Oblakin takana vuoroaan kärkkyisi niin ikään slovenialainen ja komean uran Serie A:ssa tehnyt 33-vuotias Samir Handanovic. Ryhmän kolmas torjuja olisi loistavaa turnausta Kroatian maalilla pelaava Daniel Subasic, 33.

Joukkueen maalia vartioisi planeetan veskarieliittiin kuuluva Jan Oblak. (Laurence Griffiths/Getty Images)

Tasainen alakerta

Entisen Jugoslavian puolustus ei varsinaisesti säteile huippunimiä, mutta alakerta on erittäin tasainen. Joukkueeseen on valittu neljä topparia ja neljä laitapakkia.

Avauksen toinen toppari olisi hyviä kisoja Kroatian takalinjoilla uurastava Dejan Lovren, joka muisti taas kevään aikana, miten jalkapallossa pitäisi puolustaa. 29-vuotias Liverpool-toppari saa avaukseen seurakseen Atletico Madridin montenegrolaisen Stefan Savicin, 27.

Kaksikkoa haastaa Saksan paidassa neljä vuotta sitten maailmanmestaruutta juhlinut Shkodran Mustafi, joka on sukutaustaltaan Makedonian albaani. 26-vuotias Arsenalin toppari ei pelannut järin hyvää kautta Valioliigassa, mutta on aiemmin osoittanut olevansa hyvä pelaaja ja ansaitsee paikkansa ryhmässä. Joukkueen neljäs keskuspuolustaja on Schalken serbitoppari Matija Nastasic, joka on saanut uralleen uutta nostetta Saksassa, mutta joutui jättämään Venäjän kisat väliin loukkaantumisen vuoksi.

Avauskokoonpanon vasemman pakin tontin miehittää Serbian kapteeni Aleksandar Kolarov, 32, joka pelasi loistavan kauden AS Romassa ja valittiin muun muassa Faneille.comin toimesta kauden tähdistöön. Kolarovin vasen jalka olisi erinomainen täsmäase myös erikoistilanteisiin. Kokenutta serbiä stunttaa Arsenalin Sead Kolasinac, 25, joka on syntynyt ja varttunut Saksassa, mutta edustaa maajoukkuetasolla vanhempiensa kotimaata Bosnia-Herzegovinaa.

Puolustuksen oikeaan laitaan istutetaan Kroatian paidassa säväyttänyt 26-vuotias Sime Vrsaljko, joka pelaa ammatikseen Atletico Madridissa. Vahvasti kumpaankin suuntaan uurastavan kroaatin takana kyttää Lazion Adam Marusic. 25-vuotias montenegrolainen olisi Vrsaljkoa aavistuksen hyökkäävämpi vaihtoehto ja sitä kautta hyvä lisä ryhmään.

Ilmiömäinen keskikenttä

Jugoslavian pelin sielu olisi kolmen miehen keskikenttä, jolle kalpenisi luultavasti jokainen konehuone tässä maailmassa.

Kolmikon pohjalla paikkansa ottaa serbialainen Nemanja Matic, 29, joka on edelleen yksi planeetan parhaista keskikentän tasapainottavista ankkureista. Keskikentän ykköstähti olisi luonnollisesti maailman paras keskikenttäpelaaja Luka Modric, 32. Kolmen miehen keskustan kolmas lenkki on 28-vuotias bosnialainen Miralem Pjanic, joka on viimeistään Juventuksessa noussut pelipaikkansa aateliin koko maailmassa. Jos Kolarovin vasen jalka on oiva täsmäase oikean puolen pysähtyneisiin palloihin, voi samaa sanoa Pjanicin oikeasta jalasta kentän toisella kaistalla.

Luka Modric olisi myös Jugoslavian suurin tähti. (Clive Rose/Getty Images)

Keskikentän timanttisuudesta kaiken olennaisen kertoo vaihtopenkki, jonne jää kolme laatupelaajaa. Pjanicia kirittää 30-vuotias kroaatti Ivan Rakitic. Box-to-box-rooliin on tarjolla vaisut kisat pelannut, mutta kovassa nosteessa oleva 23-vuotias serbikeskikenttä Sergej Milinkovic-Savic. Maticin varamies keskikentän ankkuriksi on erinomaisen syöttövalikoiman omaava Granit Xhaka. 25-vuotias sveitsiläinen on sukutaustaltaan Kosovon albaani, kuten Serbia-ottelun tuuletuksista moni saattoi huomata.

Laidoille juonikkuutta, kärkeen kokoa

Aivan kuten keskikentälle ja puolustukseen, on myös hyökkäykseen valittu kaksi pelaajaa per pelipaikka, eli yhteensä kuusi pelaajaa. Hyökkäys ei ole ehkä keskikentän veroinen, mutta kovia nimiä on tarjolla myös yläkertaan.

4–3–3-ryhmityksen vasemman laitahyökkääjän paikan nappaa Interin kroaattipelaaja Ivan Perisic. 29-vuotias juonikas laituri ei ole järin kaukana pelipaikkansa parhaimmistosta. Hänen varamieheksi on tarjolla Dortmundia edustava Christian Pulisic. Parikymppinen superlupaus edustaa Yhdysvaltoja, mutta kuten sukunimestä huomaa, on hänellä sukutaustaa Balkanilla. Pulisicin isoisä on kroatialainen ja nuorukainen hankkikin MM-finaaliin valmistautuvan maan passin helpottaakseen uran luomista Euroopassa.

Avauskokoonpanon oikean laiturin paikasta taistelee vanha tutkapari Stokesta. Alkukankeuksien jälkeen vahvaa vireeseen West Hamissa äitynyt Marko Arnautovic, 29, ottaa kuitenkin paikan avauskokoonpanossa Xherdan Shaqirin, 26, nenän edestä. Kauhukakarana aiemmin tunnettu Arnautovic edustaa maajoukkuetasolla Itävaltaa, mutta hänen perheensä on kotoisin Serbiasta. Vasenjalkaisen vaihtoehdon tuova Shaqiri taas on Kosovon albaani.

Ysipaikalle on tarjolla kaksi kookasta, mutta hieman erityyppistä vaihtoehtoa. Avaukseen nousee Romassa kovaa jälkeä pari viime kautta tehnyt 32-vuotias Edin Dzeko. Kahtena edelliskautena 63 maalia Giallorossille viimeistellyt bosnialainen target-kärki sysää penkille monipuolisen Mario Mandzukicin. Samanikäistä Mandzukicia voi tosin peluuttaa myös laidassa.

Jugoslavian avauskokoonpano näyttäisi tältä. (sharemytactics.com)

Mestariainesta

Jugoslavian maajoukkue vuonna 2018 olisi hävyttömän kova ja ehdottomasti maailmanmestariainesta. Jotain ryhmän laadusta kuitenkin kertoo se, että ulos jäi muun muassa Asmir Begovic (Bosnia-Herzegovina), Domagoj Vida (Kroatia), Mateo Kovacic (Kroatia), Marcelo Brozovic (Kroatia), Dusan Tadic (Serbia), Ante Rebic (Kroatia) sekä Zlatan Ibrahimovic (Ruotsi).

Ryhmän vahvuus olisi paitsi kova materiaali, myös erilaiset pelaajatyypit, joita voisi käyttää monipuolisesti. Ryhmityksen voisi helposti muuttaa 4–3–1–2-muotoon, jolloin joko Rakitic tai Milinkovic-Savic nousisi kymppipaikalle ja kärkeen Dzekon kanssa siirtyisi Mandzukic tai Arnautovic.

Jalkapalloilijoiden arvoa määrittävän futissivusto Transfermarktin arvioissa Jugoslavian maajoukkueen yhteisarvo olisi 731 miljoonaa euroa. Jugoslavia olisikin kisojen seitsemänneksi arvokkain joukkue.

Lukumäärällisesti eniten ryhmässä on pelaajia Kroatiasta, joka saisi joukkueeseen seitsemän edustajaa. Serbejä on neljä, bosnialaisia kolme, kun taas Sloveniasta, Montenegrosta ja Sveitsistä on kaksi edustajaa. Yhdysvalloista, Saksasta ja Itävallasta on yksi jokaisesta.

Seuroista vahvimmin edustettuja ovat Arsenal ja Atletico Madrid kolmella pelaajallaan. Juventuksesta, Interistä, Romasta ja Laziosta on kaksi pelaajaa jokaisesta. Kansallisista sarjoista vahvimman edustuksen saa Italian Seria A kahdeksalla pelaajalla. Englannin Valioliigasta taas on seitsemän pelaajaa ja Espanjan pääsarjasta viisi.

Kisajoukkue

Maalivahdit (3):

  • Jan Oblak, Slovenia (Atletico Madrid)
  • Samir Handanovic, Slovenia (Inter)
  • Daniel Subasic, Kroatia (AS Monaco)

Puolustajat (8):

  • Dejan Lovren, Kroatia (Liverpool)
  • Sime Vrsaljko, Kroatia (Atletico Madrid)
  • Adam Marusic, Montenegro (Lazio)
  • Stefan Savic, Montenegro (Atletico Madrid)
  • Matija Nastasic, Serbia (Schalke 04)
  • Aleksandar Kolarov, Serbia (AS Roma)
  • Sead Kolasinac, Bosnia-Herzegovina (Arsenal)
  • Shkodran Mustafi, Saksa (Arsenal)

Keskikenttäpelaajat (6):

  • Luka Modric, Kroatia (Real Madrid)
  • Ivan Rakitic, Kroatia (FC Barcelona)
  • Nemanja Matic, Serbia (Manchester United)
  • Sergej-Milinkovic-Savic, Serbia (Lazio)
  • Miralem Pjanic, Bosnia-Herzegovina (Juventus)
  • Granit Xhaka, Sveitsi (Arsenal)

Hyökkääjät (6):

  • Mario Mandzukic, Kroatia (Juventus)
  • Ivan Perisic, Kroatia (Inter)
  • Edin Dzeko, Bosnia-Herzegovina (AS Roma)
  • Marko Arnautovic, Itävalta (West Ham United)
  • Xherdan Shaqiri, Sveitsi (Stoke City)
  • Christian Pulisic, Yhdysvallat (Borussia Dortmund)

Kansikuva: Dan Mullan/Getty Images