Faneille.com - Urheilumedian ZlatanPerjantain päänavaus muutti sunnuntaille, joten lienee viisainta pudottaa viikonpäivä pois otsikosta. Sama meno tosin jatkuu kuin ennenkin. Tänään puhutaan ranskalaisesta viimeisen päälle hienostuneesta herrasmiehestä Arsène Wengeristä.
Wenger saapui Arsenaliin vuonna 1996 Japanista, jonne hän oli mennyt menestyksekkäiden Ranskassa vietettyjen valmennusvuosien jälkeen. Hän käänsikin lontoolaisten pelin ympäri. Aiemmin tunnetusta ”Boring Arsenalista” pitkine kalinapalloineen tuli pian historiaa. Wenger laittoi pallon maahan ja toi mukanaan ulkomailta huippupelaajia. Polyglottina ja muutenkin todellisena maailman kansalaisena tunnettu Wenger saikin ensimmäisenä vuonnaan kritiikkiä liian kansainvälisestä rosterista. Omien sanojensa mukaan hän ei koskaan ole ymmärtänyt patrioottisuutta.
Kritiikki kuitenkin unohtui nopeasti, sillä Wengerin alku olikin todellista juhlaa. Pallo liikkui kuin ajatus ja Dennis Bergkamp kärjessä takasi hyvän tuloksen. Emmanuel Petit liikutti keskikenttää, jonka pohjalla luuti erinomainen Patrick Vieira. Jo toisena kautenaan kolmikko yhdessä romuluisen topparikaksikon, Tony Adamsin ja Martin Keownin, kanssa toivat mestaruuden rakkaalle Highburylle, sille ainoalle todelliselle tykkimiesten kotistadionille. Wengerin huippuhetki osui kuitenkin 2003-2004 kaudelle, jolloin Robert Piresin ja Thierry Henryn tähdittämä joukkue ei hävinnyt peliäkään koko kauden aikana. Tämän jälkeen valioliigapokaali onkin kiertänyt Wengerin vetämän Arsenalin melko kaukaa.
Edellisen kerran Wenger oli vastaavanlaisen paineen alla vuonna 2013, jolloin tykkimiehet eivät olleet pelanneet lainkaan tyydyttävästi. Saavutettu FA-cupin voitto toi kuitenkin ranskalaiselle jatkosopimuksen. Tällä kertaa toivon kannattajana, että seuralla olisi kykyä nähdä cup-voiton ohi. En vain itse koe Wengerillä olevan rahkeita jatkamiseen.
Kyllähän kuluneella kaudellakin Arsenal pelasi hienoa futista, mutta tavanomaiseen tapaan kausi hävittiin pieniin huolimattomuuksiin puolustuspelissä. Myös joukkueelle tyypillinen heikompi kevätkausi oli jälleen ratkaisevassa osassa mestareidenliigapaikan menettämisessä. Onkin kyseenalaista riittääkö Wengerin rahkeet luomaan oikeasti pitävää puolustusta jalkapalloevoluution uudessa vaiheessa, jolloin pallonhallinnan vastapuoleksi on tullut nopeasti reagoiva ja peliä kääntävä vastahyökkäyspeli.
Olen ollut todella kriittinen kannattamani joukkueen valmentajaa kohtaan eikä eilinen voitto oikeastaan muuttanut näkemystäni mihinkään suuntaan. Joukkueen putoaminen Mestareiden Liigasta oli sinetti muulloinkin alakuloiselle kaudelle. Nyt Arsenalin johtoportaassa ei edes voida vedota siihen, että joukkue tekisi voittoa, sillä ”herkkusieni liiga” toimii huippuseuroille todellisena ikuisen vaurauden tuovana sampona. Ainoan ongelman asian suhteen muodostaa seuraajan valinta. Tällä hetkellä vapailla markkinoilla ei ole moderniin peliin orienoitunutta huippumanageria. Tämä onkin ainoa hyväksyttävä syy, jos Wengeriä ei päädytä poistamaan Emirates Stadiumin valmentaja-aitiosta.
Toivonkin kannattajana Wengerille loistavia eläkepäiviä ja johdolta rohkeutta tarttua tarvittaviin toimiin, jotta pakolliseen muutosprosessiin ryhdytään. Arvostan syvästi Wengerin huimia saavutuksia. Tappioton kausi on jotain sellaista, johon en usko moneen vuoteen minkään joukkueen yltävän. Samoin jalkapallo, jota Arsenal Wengerin alaisuudessa pelaa on käsittämättömän kaunista. Nyt on kuitenkin aika astua uuteen ja unohtaa tunteilu ja eilisellä FA-cupin voitolla juhliminen.
Kuva: Getty Images