Valioliigaennakko: Italialainen vaihtui toiseen, mutta onnistuuko Chelsean täydellinen pelitaparemontti yhdessä kesässä?

Viaplay LogoValioliigakausi 2018-19 starttaa perjantaina 11.8. Seuraa kaikki huippuottelut suorana Viaplay-palvelussa.

Chelsean viime kaudella lähes kaikki mahdollinen meni pieleen. Antonio Conten debyyttikauden loisto oli pelkkä muisto vain, kun vastustajat olivat päässeet paremmin hajuille siitä, miten Conten suosimaa 3–4–3-muotoa vastaan tulisi pelata. FA cupin voitto pelasti paljon, mutta ei kuitenkaan päävalmentajan työpaikkaa. Conte sai lähteä ja uudeksi päävalmentajaksi palkattiin Napolissa kaikkien jalkapallohipsterien suursuosikiksi noussut ex-pankkiiri Maurizio Sarri. Chelsea lähtee kauteen maltillisin odotuksin, sillä paluu Mestarien liigaan vaatisi pientä venymistä.

Viime kausi

Chelsean viime kausi oli riitojen ja draaman täyteinen. Juna lähti väärille urille heti kesän alussa, kun päävalmentaja Conte ilmoitti tekstiviestillä ykköskärki Diego Costalle, että mies on vapaa etsimään itselleen uutta seuraa. Conten ja Costan erimielisyydet jakoivat koko Chelsean joukkuetta ja tämän sekasotkun voidaan sanoa aloittaneen Conten lähtölaskennan, eikä italialaisen julkinen kiukuttelu seuran siirtopolitiikasta ei varsinaisesti auttanut asiaa.

Chelsea on tavannut tehdä hyvää jälkeä siirtomarkkinoilla – niin ostojen kuin myyntienkin suhteen – mutta viime kesänä seura ei onnistunut. Aikaisimpien mestaruuskausien jälkeen omistaja Roman Abramovich on ilmeisesti uskonut joukkueen olevan riittävän hyvä, sillä seura ei ole onnistunut toteuttamaan valmentajien kovasti kaipaamia uusia vahvistuksia. Keskikenttäpelaaja Nemanja Matic oli Conten luottopelaajia, eikä italialainen olisi halunnut myydä serbialaista – varsinkaan kilpakumppani Manchester Untiedille. Maticin ja Costan korvaajiksi hankitut Alvaro Morata ja Tiemoue Bakayoko taas floppasivat raskaasti.

Chelsea sijoittui lopulta Valioliigassa viidenneksi, joten ensi kaudella seura esiintyy muutaman vuoden tauon jälkeen Euroopan kakkosturnauksessa Eurooppa-liigassa. Myös Mestarien liigassa kausi oli iso pettymys. Chelsea arvottiin kovaan alkulohkoon, jossa se jätti Atletico Madridin taakseen. Välieriin asti edennyt Roma oli kuitenkin parempi ja lohkokakkoseksi jääneet Lontoon sinipaidat saivat heti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella vastaansa Barcelonan. Chelsea pelasi Barcelonaa vastaan hyvin, mutta huolimattomuusvirheiden myötä katalaanit etenivät otteluparista lopulta jatkoon. Pettymyksien jälkeen Chelsean kausi päättyi kuitenkin juhliin, kun seura kukisti FA Cupin finaalissa Manchester Unitedin Eden Hazardin rangaistuspotkumaalilla lukemin 1–0. Pokaali ei kuitenkaan riittänyt pelastamaan Antonio Conten työpaikkaa, sillä italialainen sai kauden päätyttyä odotetut ja monin paikoin myös kerjäämänsä potkut.

Siirrot

Sisään: Jorginho (Napoli), Robert Green (Huddersfield)

Ulos: Kenedy (Newcastle, laina)

Napolista siirtynyt Jorginho on alkavalla kaudella yksi Chelsean tärkeimmistä pelaajista. (Francesco Pecoraro/Getty Images)

Lähtökohdat

Jos jalkapallovalmentajat pistettäisiin pelityylien mukaan riviin, olisivat Maurizio Sarri ja Antonio Conte hyvin kaukana toisistaan. Puolustuksen kautta jalkapalloa lähestyvän Conten korvaajaksi nimitetty Maurizio Sarri näkee jalkapallon aivan toisella tavalla ja tulevalla kaudella Chelsea tulee olemaan hyvin hyökkäävä ja pallonhallintaan pelinsä perustava joukkue. Viime kaudella Sarrin valmentama Napoli syötti keskimäärin 676 lyhyttä syöttöä jokaisessa ottelussa, mikä oli Euroopan toiseksi suurin lukema heti Manchester Cityn jälkeen. Pep Guardiola onkin merkittävä osa Maurizio Sarrin valmennusideologiaa, sillä miehen itsensä mukaan Guardiolan Barcelona on ollut suurin innoittaja ”Sarrismona” tunnetulle ultraviihdyttävälle pelityylille. Kehuja vaihdettiin myös toisinpäin, kun Cityä luotsaava Guardiola kertoi olevansa innoissaan mahdollisuudesta oppia Sarrilta.

Maurizio Sarri nousi parin edellisen kauden aikana Italiassa todelliseen kulttimaineeseen. Ex-pankkiiri on kaikkea sitä, mitä nykyjalkapallossa ei ole totuttu näkemään. Jatkuvasti tupakoiva Sarri ei välitä glamourista, vaan kovasta työnteosta. Pelaajien rakastama Sarri saa parhaimmillaan joukkueensa pelaamaan äärimmäisen nautittavaa jalkapalloa ja viime vuosien Napoli nousi monen neutraalin jalkapalloseuraajan suosikkijoukkueeksi viihdyttävän pelityylinsä vuoksi.

Länsilontoolaisten siirtoikkuna on toistaiseksi edennyt varsin rauhallisissa merkeissä, mikä ei varsinaisesti yllätä, sillä Abramovich haaveilee uudesta stadionista ja sitä kautta seura joutuu toimimaan aiempaa maltillisemmin. Napolista siirtynyt Jorginho on toistaiseksi ainoa selkeästi ykkösjoukkueen profiilipelaajaksi hankittu vahvistus.

Päävalmentaja Sarri on todennut haluavansa aluksi katsoa käytössä olevat pelaajat ennen uusien vahvistusten hankkimista. Chelsea on pelannut harjoitusotteluissa yllättävän hyvin ja pelaajat tuntuvat sisäistäneen nopeasti Sarrin vaativaksi tiedetyn pelityylin salat. Chelsean ydinryhmä on laadukas, mutta kapea, joten nyt saatetaan nähdä kauan odotettu askel omien kasvattien sisäänajamiseksi. Vaikka omat pojat eivät ole liiemmin vastuuta saaneet, on länsilontoolaisilla saarivaltakunnan paras akatemia, jossa pursuaa huippulupauksia. Chelsean akatemiapelaajat ovat täyttäneet Englannin menestyneet nuorisomaajoukkueet ja vienyt arvostetun FA Youth Cupin nimiinsä jo viisi kertaa peräkkäin. Yksi mielenkiintoinen nimi on nuori Callum Hudson-Odoi, joka pelasi hienosti kesän harjoitusotteluissa.

Kauden alla Chelseaa hiertävät huhut avainpelaajien pois lähdöstä. Loistavat MM-kisat pelannut Eden Hazard on ollut Real Madridin kiikarissa ja belgin menettäminen olisi katastrofi länsilontoolaisille. Huonosti Conten kanssa toimeen tullut Willian on niin ikään tehnyt lähtöä, huhuttuna kohteenaan Manchester United. Taitavan brassin menetys kirpaisisi ikävästi, sillä Sarrilla ei ole liiemmin vaihtoehtoja hyökkäyspään laitarooleihin.

Ikävin kivi Chelsean kengässä on ykkösmaalivahti Thibaut Courtois, jonka sopimus loppuu vuoden päästä ja belgialainen on agenttinsa suulla ilmoittanut melko selkeästi haluavansa siirtyä muualle jo tämän siirtoikkunan aikana. Real Madrid on ollut puolijulkisesti Courtoisin perässä, mutta Chelsea haluaa ykkösmaalivahdistaan kunnon siirtosumman. Courtois on ottanut kovat otteet käyttöön, sillä belgialainen ei ilmaantunut joukkueen harjoituksiin. Chelsea olisi ongelmissa Courtoisin mahdollisen siirron myötä, sillä belgialaiselle pitäisi hankkia kunnon korvaaja ja tietäen Sarrin halun saada jalalla pätevä sweeperkeeper, ei korvaajan löytäminen muutamassa päivässä ole helppo rasti. Toisaalta Madridissa asuvan perheensä luo halajavan pelaaja pitäminen väkipakolla ei myöskään kuulosta hyvältä idealta, joten on kiinnostava nähdä mitä tulevina päivinä tapahtuu. Uudeksi ykköseksi on huhuiltu useampia nimiä, mutta Stoken Jack Butland vaikuttaa vahvimmalta kandidaatilta.

Harjoituspelien perusteella Sarri ei ole muuttanut systeemiään Napoli-ajoistaan millään tavalla. Ensi kaudella Chelsea tulee pelaamaan 4–3–3-formaatiolla, jossa pelaajilla on paljon vapauksia toteuttaa omaa luovuuttaan. Sarrin pelityylissä maalivahdin ja topparien tulee olla pallollisesti taitavia ja harjoituspelien perusteella viime kaudelle lähes täysin paitsioon jäänyt David Luiz taistelee tosissaan avauskokoonpanopaikasta. Alakerran laitapuolustajilla on iso rooli myös hyökkäyspäässä, minkä luulisi sopivan erityisesti Marcos Alonsolle, jonka vasen jalka on vaarallinen ase hyökkäyspäässä.

Keskikentän kolmikossa Sarrilla on selkeät roolit. Napolista hankittu Jorginho tulee toimimaan joukkueen pääasiallisena pelinrakentajana, joka putoaa pelinrakenteluvaiheessa topparien tasolle rytmittämään peliä. Italian maajoukkuemies syötti viime kaudella keskimäärin yli 110 syöttöä jokaisessa ottelussa ja satumaisen taitavan pelimiehen yhden kosketuksen peliä ei voi kuin ihailla. Pelitavan kahden muun keskikenttäpelaajan rooli on astetta hyökkäävämpi, joskin hymyllään ja sympaattisuudellaan jalkapallokannattajien sydämet sulattanut N’Golo Kante liikkunee totutusti laajalla säteellä ympäri kenttää. Hyökkäyskolmikosssa Eden Hazard saa pelinrakentajan roolin hyökkäyksen vasemmalta laidalta, kun taas Blues-kannattajien inhokiksi kohonnut Pedro sopii kuin nenä päähän Sarrin suosimaksi pystyjuoksuja tekeväksi oikeaksi laituriksi.

Maurizio Sarri luotsaa Chelsea alkavalla kaudella. Jopa Pep Guardiola on ylistänyt kilpailijan uutta manageria. (Marc Atkins/Getty Images)

Avainpelaajat

Chelsean pitäisi saada maalivahtitilanteensa pikaisesti ratkaistua. Jos Courtois myydään, on seuran pakko hankkia uusi ykkönen, sillä pahasti elähtäneet Willy Caballero ja Robert Green eivät täytä suurseuran standardeja.

Puolustuksessa Sarri suosii syöttökykyisiä keskuspuolustajia, mikä saattaa avata mahdollisuuksia Conten kanssa pahasti riitautuneelle David Luizille. Luizin pelityyli on riskialtis ja brassilla on isoja puutteita tilanteiden ennakoinnissa, mutta hän on vahvuuksiensa myötä vahvasti Sarrin näköinen pelaaja ja on pelannut mainiosti kesän harjoitusotteluissa. Rinnalleen hän saanee Saksan maajoukkuemiehen Antonio Rudigerin, joka myös taitaa pallollisen pelaamisen. Laitapuolustajaosastolla Chelsean valmentajanvaihdoksen suurin kärsijä lienee Victor Moses, jolle ei enää jatkossa ole tarjolla yhtä paljon peliaikaa kuin Conten aikakaudella. Harjoitusotteluiden perusteella paljon topparina viime vuosina pelannut Cesar Azpilicueta siirtyy vanhalle pelipaikalleen puolustuksen oikealle laidalle, kun taas vasenta laitaa miehittää Marcos Alonso.

Keskikentällä ja hyökkäyksessä Chelsean paketti on vielä hieman auki. Varmoja avaajia ovat Sarrin luottomies Jorginho, joka saa rinnalleen hurjasti uurastavan Kanten, jolle lienee tarjolla hieman viime vuosia hyökkäävämpi rooli. Kolmannesta avauskokoonpanon paikasta käydään kovaa kamppailua Ross Barkleyn, Cesc Fabregasin sekä Ruben Loftus-Cheekin välillä. Omista vammoistaan toipunut Barkley esiintyi harjoituskaudella vahvasti ja Sarri kehui aikanaan superlupaavana pidettyä Everton-kasvattia kauden kynnyksellä. Astetta ylempänä planeetan parhaisiin pelaajiin lukeutuva Eden Hazard jatkaa hyökkäyksen talismaanina. Sentterin paikalla Alvaro Morata saanee uuden mahdollisuuden, mutta takana kärkkyvä maailmanmestari Olivier Giroud nappaa nopeasti ykköshyökkääjän paikan, mikäli itseluottamuksensa kadottanut espanjalainen jatkaa viime kaudelta tuttua tuhnuilua.

Ennakoitu avauskokoopano (4–3–3)

Uhkakuvat

Siirtyminen Conten antijalkapallosta Sarrin seksifutikseen ei käy helposti, joten kysymys kuuluu: miten valmista Chelsean pelaaminen alkukaudesta on? Harjoitusotteluiden perusteella pelaajisto on sisäistänyt Sarrin ideologian hyvin, mutta tosipeleissä tilanne voi olla toinen. Muutoksessa piilee myös suuri mahdollisuus. Conten tinkimätön tyyli imi peli-ilon viime kaudella, joten Sarrin futiksessa on aito mahdollisuus henkisen energian oikeanlaiselle kanavoitumiselle. Hieman samaan tapaan, kuin Conten korvattua Jose Mourinhon. Chelsean tavoitteena on palata Mestarien liigaan ensi kaudeksi ja tavoitteen toteutumiseksi tulosta on tultava heti kauden alkuotteluista lähtien. Sarria voi myös pitää prosessivalmentajana, mutta Stamford Bridgellä managerit eivät tunnetusti ole saaneet työrauhaa? Saako Sarri vai heilahtaako Abramovichin kirves jos tulokset syksyllä eivät vakuuta?

Sarri on läpi valmennusuransa luottanut tiettyihin avainpelaajiinsa, eikä rotaatio ole kuulunut ex-pankkiirin toimintatapoihin. Chelsean pelaajamateriaali on huomattavasti Napolia laajempi, joten miten Sarri onnistuu pitämään kaikki pelaajansa tyytyväisenä? Chelsean viime kausi epäonnistui osittain seuran sisäisten erimielisyyksien vuoksi, joten toivottavasti tästä on otettu opiksi. Tilannetta ei ainakaan helpota Courtoisin ja Hazardin tilanteet, sillä kumpikin avainpelaaja on flirttaillut kesän aikana avoimesti Real Madridin kanssa.

Pystyykö nuori Callum Hudson-Odoi nousemaan Chelsean pelaavaan kokoonpanoon? (Paul Kane/Getty Images)

Ota seurantaan

Callum Hudson-Odoi. Chelsealla on koko Englannin paras junioriakatemia, mutta sen kirkkaimmat kasvatit eivät viime vuosina ole onnistuneet murtautumaan seuran ykkösjoukkueen pelaavaan kokoonpanoon. Chelsea on juhlinut kahdesti nuorten Mestarien liigan voittoa, mutta mestarijoukkueiden avainpelaajat ovat joutuneet siirtymään muualle peliajan perässä. Maineikkaan akatemian uusin tuote on hyökkääjä Callum Hudson-Odoi, joka on saanut kesän harjoitusotteluissa mukavasti peliaikaa. Päävalmentaja Sarri tuntuu vakuuttuneen vuonna 2000 syntyneen pelaajan tasosta ja nuorukainen saattaa saada ensi kaudella yllättävänkin paljon vastuuta. Hudson-Odoilla on kaikki mahdollisuudet pelata hieno ura Chelsean ykkösjoukkueessa, jos nuoren miehen kehitys jatkaa nähdyllä tahdilla.

Arvio

Chelsea lähtee metsästämään Mestarien liigan paikkaa pieleen menneen viime kauden jälkeen. Seuran peliliikkeet siirtomarkkinoilla eivät ole nostattaneet hurraa-huutoja, joten helpolla top4-sijoitus ei tule. Chelsea hyötyy siitä, ettei se pelaa Mestarien liigassa, mutta kaudesta ei ole odotettavissa helppoa. Maurizio Sarri on kääntämätön kortti, eikä kukaan oikein tiedä mitä Chelsealta voi tulosten valossa odottaa. Jalkapalloromantiikkaa Sarrin Blues takuulla tarjoaa ja kaiken mennessä nappiin Chelsea voi kamppailla kakkossijasta Manchester Cityn takana.

Faneille.comin Valioliigaranking 2018-19:

Kansikuva: David Ramos/Getty Images