Hetki on jo vierähtänyt näiden maljojen nostosta (Getty)
Joskus oli aika jolloin ei ollut nettiä, ei sähköposteja sosiaalisesta mediasta puhumattakaan. Matkapuhelimella saattoi soittaa kenellä puhelimeen ja soittamiseen oli varaa, mutta tekstiviesti oli vielä tuntematon käsite. Tv-lähetykset olivat analogisia ja niitä saattoi katsoa vain – niin, televisiosta. Joskus kauan sitten.
Noina samoina muinaisina aikoina, tarkemmin keväällä 1990, Liverpool voitti mestaruuden Englannissa edellisen kerran – ei Valioliigan mestaruutta, koska eipä Valioliigaakaan tuolloin ollut. Kauan sitten siis.
Liverpoolin nykykannattajista valtaosa ei tuota mestaruutta voinut lähteä juhlistamaan perinteisellä pintillä, koska merkittävä määrä kannattajista ei ollut edes syntynyt tuolloin ja lisäksi toinen merkittävä osa oli vielä alaikäisiä tuohon aikaan. Liverpoolin suomalaiskannattajille pintin nauttiminen kotimaassa olisi ollut iästä huolimatta mahdotonta, sillä olutta ei anniskeltu yli puolen litran kerta-annoksina ja niissäkin keskiolutkuppiloita lukuun ottamatta vain pöytiin tarjoiltuna. Hyvin kauan sitten.
On vaikea sanoa kummalle ryhmälle Liverpoolin kannattajia mahdollinen mestaruus olisi suurempi asia: niille joille se olisi ensimmäinen vai niille, jotka muistojen haalistamina – tai kultaamina – mestaruuksia omakohtaisesti muistaa. Takuuvarmaa on vain se, että Anfieldilla ei ole vuosikymmeniin pelattu yhtä suurta ottelua kuin sunnuntaina on edessä. Kenties koskaan. Vielä 1980-luvulla mestaruuksien voittaminen oli Liverpoolille ns. arkipäivää, joten mitään ”kerran elämässä” -efektiä mestaruuspokaalin nostaminen ei synnyttänyt. Nyt on kuitenkin toisin, sillä 24 vuotta on todellakin kauan sitten.
Herkullinen asetelma
The Kop janoaa mestaruutta (Getty)
Ainoa varma fakta ennen sunnuntain Liverpool-Chelsea -ottelua on se, että Valioliigan mestaruus ei ratkea siinä ottelussa. Tosin faktojen joukkoon kuuluu myös se, että Chelsealle tappio merkitsisi mestaruuskamppailun ulkopuolelle jäämistä teoreettisestikin.
Faktasta seuraavana tulee sitten jo se, että Liverpool tiivistää otettaan mestaruudesta jo sillä ettei se häviä ottelua. Ja voitolla ote mestaruuspytystä alkaisi olla jo todella vahva.
Tällainen asetelma Anfieldilla kotiyleisön edessä ja tuo ”kauan sitten” -tekijä vielä huomioituna, niin ei ole ihme jos Liverpoolin apteekit ovat viime päivinä joutuneet myymään ”ei-oota” nitroja kyseleville asiakkaille. Oli pelin kulku mikä tahansa ja lopputulos mikä tahansa, niin rytmihäiriöiden riski Liverpoolin kannattajilla on ilmeinen.
Tilanne on täysin poikkeuksellinen. Mestareita suosikkien takaa on noussut kautta jalkapallohistorian ja nousee edelleenkin. Yllättäjälle kannattajineen mestaruus on luonnollisesti euforinen kokemus, mutta siihen harvoin sekoittuu samanlaista pelonsekaista tunnetta kuin Liverpoolin tapauksessa. Kestosuosikeille mestaruus on puolirutiinia, yllättäjille yksinomaan unelmien täyttymys – Liverpoolin kohdalla asia on toisin.
Vaikka muistot mestaruudesta ovat monella Liverpoolin kannattajalla vain kuvien ja kertomusten varassa, niin jokainen – siis jokainen – Liverpoolin kannattaja tuntee historian. 18 mestaruutta kertoo suuresta seurasta ja nyt on pitkän korpivaelluksen jälkeen mahdollisuus palata sinne mihin Liverpool kannattajiensa mielissä kuuluu. Liverpool ei ole enää ollut kestosuosikki, mutta se ei myöskään ole perinteisessä mielessä yllättäjä. Mestaruus olisi Merseyn rannoilla täysin poikkeuksellinen saavutus. Se olisi paluu menneisiin aikoihin, paluu huipulle, Liverpoolin – ei vain seuran, vaan koko kaupungin – palauttaminen jalkapallokartalle ja lisäksi Hillsboroughin muiston juhlistaminen kauneimmalla mahdollisella tavalla.
Jalkapallo on monelle ja monella tavalla romantiikkaa. Suuri tarina ja suuria tunteita on tarjolla ja sen myötä ei ole kovin paljon liioiteltua sanoa, että lähes koko jalkapalloileva maailma kaivaa sunnuntaina jostain sisimmästään hetkeksi pienen Liverpool-kannattajan. Tarina on liian hyvä jäädäkseen vaille täyttymystään.