Kulttimanagereita löytyy jokaisesta sarjasta, mutta globaalissa mittakaavassa kenties kaikkein ikonisimmat ovat operoineet Valioliigassa. Englantilaisseurojen omistajia ei kuitenkaan olla tunnettu erityisen innokkaina managerien vaihtajina, mutta tällä hetkellä näyttää, että trendiin on tulossa radikaali muutos.
Frank de Boer, Ronald Koeman, Craig Shakespeare, Slaven Bilic ja viimeisimpänä Tony Pulis. Siinä ovat viisi potkut tämän kauden Valioliigassa saanutta manageria. Viidet potkut eivät ole erityisen iso lukema, mutta ottaen huomioon, että ne tulivat 12 ensimmäisen kierroksen aikana, on määrä verrattain suuri.
Jos pois potkittuja managereita lähtee erittelemään, ovat managerinvaihdokset olleet monin paikoin loogisia. Ajaxissa jalkapallo-oppinsa – niin pelaajana kuin valmentajana – saaneen De Boerin palkkaaminen Crystal Palacen peräsimeen oli riskiveto, joka kostautui. Kotkat ovat aiemmin pelanneet laitojen kautta vauhdilla virtaavaa brittipalloa, mitä De Boer pyrki muuttamaan ajaxilaisempaan suuntaan. Ongelmaksi muodostui kuitenkin materiaalin realiteetit, jotka eivät taipuneet radikaaliin taktiseen muutokseen. Silti neljän pelin jälkeen annetut potkut olivat hätäiset.
Loistavaa jälkeä viime kaudella tehneen Koemanin potkuja moni varmasti hämmästeli, vaikka Evertonin melankolia alkoi olla huolestuttavalla tasolla. Hollantilaisen kohtaloksi koitui heikkojen tulosten lisäksi kyvyttömyys ymmärtää seuran syvintä olemusta. Erinomaisesta juniorityöstä tunnettu seura on toiminut ammoisista ajoista lähtien harmonisena kokonaisuutena junioreista edustusjoukkueeseen. Pragmaattisen Koemanin alaisuudessa edustusmiehistön kirjoitettiin ajautuneen omaan kuplaansa ja sitä kautta eristäytyneen muusta seurasta.
Leicesterin kuiville nostanut ja Mestarien liigassa puolivälieriin johdattanut pitkän linjan apulaismanageri Shakespeare ei ollut seurajohdolle mieluinen valinta, mutta sopimuksen uusimatta jättäminen olisi ollut kohtuuton ratkaisu pelaajien suuresti arvostamaa englantilaista kohtaan. Ja kun Kettujen kone ei käynnistynyt toivotulla tavalla, pääsivät thaimaalaisomistajat näyttämään Shakespearelle ovea.
Slaven Bilicille taas olisi voinut antaa monoa jo viime kaudella, mutta West Hamin johtoporras halusi tehdä asioita toisin ja luottaa suojattiinsa poikkeuksellisen pitkään. Kun Hammersin apatia yltyi loka-marraskuussa lohduttomaan pisteeseen, joutuivat Davidit Sullivan ja Gold reagoimaan.
Perienglantilaisesta kalinapallosta miltei taidetta tehnyt Tony Pulis ja West Brom olivat rämpineet jo pidempään. Pulisille kriittisen 40 pisteen tultua täyteen viime helmikuussa, on 24:stä WBA:n pelaamasta sarjapelistä kertynyt vain 15 pistettä. Baggiesin edellinen voitto tuli elokuussa 2. kierroksella ja ennen Pulisin potkuja, oli joukkue neljän ottelun tappioputkessa.
Tehtävistään vapautettujen managerien määrä tuskin jää viiteen. Esimerkiksi Stokessa viidettä kauttaan luotsaava Mark Hughes on tällä hetkellä tulisilla hiilillä. Entinen huippupelaaja on onnistunut muovaamaan Pulisin kalinapallojoukkueesta modernia futista pelaavan ryhmän, mutta monen vuoden nousukiito on kääntynyt laskuun. Stoken viime kausi oli niin sijoituksen (13.) kuin pisteidenkin valossa heikoin sitten kauden 2012-13. Tämän kauden 13 ottelua ovat tuottaneet saman määrän pisteitä ja Stoke on sarjataulukossa sijalla 15. Maaleja Hughesin miehistö on päästänyt Evertonin jälkeen eniten (26).
Toinen heikoilla jäillä taiteileva manageri on Swansean viime keväänä kuilun partaalta pelastanut Paul Clement. Pitkään Carlo Ancelottin oikeana kätenä toiminut englantilainen menetti kesällä avainpelaajiaan, eivätkä uudet miehet ole nousseet toivotulle tasolle. Joutsenet majailevat sarjataulukossa toiseksi viimeisenä yhdeksällä pisteellään. Etenkin paikkojen luominen on ollut Swansealle tervanjuontia. Maalia kohti Swans on ampunut alle kaksi kertaa pelissä ja verkko on heilunut vain seitsemän kertaa. Kummatkin ovat sarjan heikoimpia lukemia. Viime kevään uroteot antavat Clementille siimaa, mutta nykymenolla walesilaiset eivät tule sarjapaikkaansa uusimaan.
Toivottua parannusta ei olla nähty myöskään Southamptonissa, jossa Mauricio Pellegrino aloitti urakkansa tänä kesänä. Alavesissa urotekoja tehnyt argentiinalainen ei ole saanut suhteellisen laadukasta ryhmäänsä lentoon ja 16 pistettä oikeuttaa 10. sijaan. Komea 4–1-voitto Evertonista nosti So’tonin sarjasijoitusta kuitenkin neljä pykälää ja antaa uskoa paremmasta. Viime kaudelta tutut maalinteko-ongelmat ovat vaivanneet Pyhimyksiä, jotka olivat ennen sunnuntaita osuneet vain yhdeksän kertaa. Pellegrino tuskin on välittömässä vaarassa, mutta tylsästä futiksesta moititun Claude Puelin kohtalo saattaa odottaa, jos meno jatkuu yhtä tahmeana.
Oman lukunsa on Chelseaa luotsaava Antonio Conte, jonka valtataistelu seuran sisällä on aiheuttanut jatkuvaa turbulenssia. Karismaattisen italialaisen on toisinaan uumoiltu jättävän seuran omasta aloitteestaan ja välillä taas on huhuiltu Conten potkuista. Yleinen narratiivi brittilehdistössä on, ettei ex-keskikenttäpelaaja tule valmentamaan Chelseaa ensi kaudella. Osa veikkaa, ettei Conte näe edes tätä kautta loppuun Stamford Bridgellä.
Myös managereita, jotka eivät taatusti tule saamaan monoa löytyy useampia. Kärkijoukkueista Pep Guardiolan ja Mauricio Pochettinon työpaikat ovat kiveen hakattuja. Jürgen Klopp on saanut kritiikkiä osakseen, mutta suosittu saksalainen tuskin tulee potkuja saamaan. Sama pätee Manchester Unitedin pitkästä aikaa kärkikahinoihin nostaneeseen Jose Mourinhoon. Arsene Wengerin valtakausi Arsenalissa taas päättyy sitten, kun ranskalaismanageri itse niin päättää.
Pienemmistä seuroista Bournemouthin Eddie Howe ei tule kuuna päivänä lempatuksi, sillä sympaattisten Kirsikoiden nousu englantilaisen jalkapallon kirkkaisiin valoihin on pitkälti hänen ansiotaan. Loistavaa jälkeä jo pidempään tehneen Sean Dychen asema Turf Moorella on vahva, varsinkin, kun Burnley hätyyttelee tällä hetkellä kärkinelikkoa.
Huddersfieldin nousu henkilöityy pitkälti David Wagneriin, eikä 11. majailevan yllätysnousijan otteissa ole liiemmin ollut moitteen sijaa. Samaa voi sanoa kaksi pykälää ylempänä olevasta Brightonista. Kokenut Chris Hughton sammutti Sami Hyypiän jättämät rauniot pari vuotta sitten, nosti seuran Valioliigaan ja on alkusyksyn aikana osoittanut eteläenglantilaisten myös kuuluvan sinne. Potkupelkoa ei ole myöskään Newcastle-fanien jumaloimalla Rafael Benitezillä, vaikka Harakat ovat tällä hetkellä pahassa alavireessä.
Oma lukunsa manageritaivaalla on Watfordin hurjaan lentoon siivittänyt Marco Silva, jota Everton yritti kosiskella 10 miljoonan punnan kipurahalla. Kahdeksatta sijaa miehittävät Herhiläiset eivät tähän suostuneet. 40-vuotiaalle Silvalle on povattu valoisaa tulevaisuutta lajin parissa, joten jos mies Vicarage Roadin jossain vaiheessa jättää, on suuntana jokin huomattavasti Watfordia suurempi seura.
Mark Hughesilla riittää mietittävää, sillä walesilaisen palli tutisee Britannia Stadiumilla. (Tony Marshall/Getty Images)
Raha ei tuo onnea, mutta lisää paineita?
Viime kaudella voimaan tullut ja pyöreästi kymmenen miljoonaa puntaa per tv-ruuduissa näytetty peli on kasvattanut Valioliigaseurojen ostovoimaa hurjasti viimeisten vuosien aikana. Tämä on näkynyt kärkiseurojen ohella etenkin häntäpäässä, sillä pienemmätkin seurat ovat kyenneet tekemään mittavia panostuksia. Esimerkiksi sarjanousija Huddersfieldin nettokulutus oli viime kesänä lähes 35 miljoonaa puntaa. Toinen nousija Brighton pisti vielä paremmaksi vahvistaessaan miehistöään 42 miljoonalla punnalla.
Useammat seurat ovat rikkoneet siirtoennätyksiään viimeisen kahden kesän aikana. Leicesterin siirtoennätys kirjattiin Islam Slimanin myötä 28 miljoonaan puntaan. Christian Benteke on 27 miljoonan punnan korvauksella Palacen ennätyshankinta. Bournemouthin siirtoennätys kirjattiin Nathan Aken 20 miljoonan punnan kaupassa uusiksi. Brighton onnistui houkuttelemaan Aken maajoukkuekaveri Davy Pröpperin Hollannin suurseura PSV:stä 12 miljoonalla punnalla.
Valioliigan yhteenlaskettu nettokulutus kipusi viime kesänä lähes 667 miljoonan punnan tietämille, mikä euroiksi muutettuna tarkoittaa 745 miljoonan euron kulutusta. Espanjan pääsarjaseurat jäivät myyntien jälkeen 66 miljoonaa euroa voitolle, joten eroa jalkapallon synnyinmaan pääsarjaan tuli noin 800 miljoonaa euroa.
Valioliigaseurojen panostukset luovat luonnollisesti menestyspaineita ja koska pienemmilläkin seuroilla on ”millä mällätä” ovat odotukset nousseet jokaisella paikkakunnalla. Jokainen seura haluaa nousta kohti sarjan kärkipäätä ja ostovoima tarjoaa siihen huomattavasti muita maita paremmat mahdollisuudet.
Kasvanut ostovoima lisää ennen muuta kilpailua, eikä jokainen seura voi menestyä toivomallaan tavalla. Ja, kun menestystä ei tule, on manageri ensimmäisenä tulilinjalla.
Erityisen brutaalia on kilpailu sarjataulukon häntäpäässä. Vaikka Championship on nostanut profiiliaan, on taloudellinen kuilu kahden korkeimman sarjatason välillä kasvanut, mikä taas tekee pudotuksesta erityisen raskaan. Esimerkiksi talousvaikeuksissa rypenyt Sunderland oli kesällä isoissa ongelmissa kallispalkkaisten pelaajiensa kanssa ja seuraa kohdannut kulukuuri on syössyt koilisenglantilaiset Mestaruussarjan putoamistaistoon.
Tarkkojen lukujen antaminen on haastavaa, mutta yleisesti ottaen pääsarjasta putoaminen syö seuran tuloista reippaasti päälle 100 miljoonaa puntaa tv-rahaa. Jos taustalla ei ole vakavaraista omistusta, on Valioliigan standardeille rakennetun budjetin saattaminen Championship kuntoon iso työmaa. Tämä taas tekee takaisin noususta haastavaa, vaikka Valioliiga maksaakin mittavia laskuvarjorahoja sarjasta pudonneille.
Näin ollen on perustelua väittää, ettei Tony Pulis jää viimeiseksi potkut tällä kaudella saaneeksi Valioliigamanageriksi. Viime kaudella ovea näytettiin seitsemälle managerille, kun taas toissa kaudella lukema oli kahdeksan. Kaudella 2014-15 potkuja annettiin viidet. Jos mukaan lasketaan kausien välissä tapahtuneet managerin vaihdokset, on viimeisen reilun kolmen kauden aikana manageria vaihdettu 37 kertaa.
Niin haluttuja kuin manageripestit maailman rahakkaimassa sarjassa ovatkin, ovat ne myös erittäin tuulisia paikkoja. Näyttää siis siltä, että Valioliigasta on tulossa managerien villi länsi, jossa menestystä on saavutettava nopealla aikataululla.
Paras tapa seurata Valioliigaa on tietysti katsoa pelejä. Ja se onnistuu Viaplay-palvelussa.
Kansikuva: Matthew Lewis/Getty Images