Ei sen näin pitänyt mennä. Lähes jumalhahmon statuksella Etihad Stadiumille saapuneen Pep Guardiolan piti johtaa Manchester City Valioliigan mestaruuteen. Eletään vasta tammikuun puoliväliä ja City-luotsi on ehtinyt vihjailla epäsuorasti niin mestaruusjunan karkaamisesta kuin manageri-uran loppumisesta. Himoitun tittelin karkaaminen upporikkailta manchesterilaisiltä on tietysti monen osan summa, mutta kenties merkittävin liittyy Guardiolan ylimielisyyteen. Ylimielisyyteen, joka heijastuu erityisesti kahdessa asiassa – joukkueen rakennuksessa ja Cityn tavassa pelata jalkapalloa.
Sunnuntaina pelattu Everton–Man City -kamppailu oli monella tapaa mielenkiintoinen kohtaaminen. Vaikka joukkoja johtaneet Ronald Koeman ja Pep Guardiola juhlivat Barcelonan avainpelaajina muun muassa Mestarien liigan voittoa keväällä 1992, edustavat he valmentajina täysin päinvastaisia koulukuntia.
Guardiola on piinkova idealisti, joka haluaa joukkueensa pelaavan tietyllä tavalla. Vastaavasti Koeman on äärimmäisen pragmaattinen. Hollantilainen vaihtaa pelaajia ja pelitapaa vastustajan mukaan. Esimerkiksi Cityä vastaan Everton-manageri ryhmitteli miehistönsä muottiin 3–5–2, kun pari aiempaa peliä Toffees pelasi 4–2–3–1-moudostelmassa. Toki myös Guardiola on veivannut Taivaansinisten ryhmitystä, mutta ei niinkään vastustajan vaan käytössä olevien pelaajien mukaan.
Guardiola ei osaa tai halua taipua taktisesti
Evertonin tarjoama ryöpytys ilmensi Guardiolan taktisia ongelmakohtia osuvasti. Katalaaniluotsi haluaa joukkueensa prässäävän korkealta ja hallitsevan palloa. Tämä on tarkoittanut Cityn haavoittuvaisuutta etenkin vastaiskuissa, joista Evertonkin rokotti muutamaan otteeseen.
Cityn haavoittuvaisuus ei kuitenkaan rajoitu pelkkiin vastaiskuihin, vaan manchesteriläisten puolustus on vuotanut top6-joukkueista selvästi eniten. City on päästänyt 26 osumaa, kun esimerkiksi Tottenhamin reppuun on tehty vain 14 maalia. Jopa ylihyökkäävää hurlumhei-peliä pelannut Liverpool on päästänyt Cityä vähemmän maaleja (24).
Välillä tuntuu, ettei Guardiola edes piittaa vastustajasta. Esimerkiksi vastahyökkäyspelillään viime kaudella hurmannut Leicester on ollut suurissa vaikeuksissa, kun sitä vastaan ollaan puolustettu syvältä. King Power Stadiumin vierailullaan Guardiola teki kuitenkin taktisen itsemurhan nostamalla prässin ja samalla puolustuslinjan ylös. Ottelu oli käytännössä taputeltu jo 20 minuutissa, hallitsevien mestarien johdettua 3–0. Vaikean syyskauden pelanneella Jamie Vardylle korkea linja tiesi karkkipäivää, kun tuulennopea englantilainen pääsi hyökkäämään Cityn tyhjyyttä ammottavalle kenttäpuolelle ja kiitti tilasta paukuttamalla hattutempun.
Vielä selvemmin Guardiolan taktinen ylimielisyys näkyy siinä, ettei luotsi anna joukkueensa purkaa palloa tiukoissakaan tilanteissa. Tämä on tehnyt Cityä vastaan pelaamisesta ajoittain helppoa. Esimerkiksi Everton prässäsi aina tilaisuuden tullen voimakkaasti Cityn heikkoa alakertaa ja tilanne josta ensimmäinen maali syntyi, tuli Gäel Clichyn paineen alla antaman heikon syötön seurauksena.
Guardiolan idealismi on tehnyt Citystä helposti ennakoitavan joukkueen. Koeman oli lukenut kotiläksynsä ja Evertonin pelisuunnitelma toimi täydellisesti. Lähes jokainen joukkue saa Cityn näyttämään haavoittuvaiselta, kun se uskaltaa nostaa prässitasoa ja panostaa vastahyökkäyksiin. Näissä tilanteenvaihdoissa Taivaansiniset ovat kaikkein haavoittuvaisimpia.
Siirtomarkkinoilla panostettiin vääriin asioihin
Vaikka manageri on viime kädessä vastuussa joukkueen tuloksista, olisi väärin kaataa koko lasti Guardiolan niskaan. Pep-huumassa monilta unohtui se tosiasia, että Cityn pelaajisto oli voimakkaan remontin tarpeessa.
Edelliset City-managerit Roberto Mancini ja Manuel Pellegrini rakensivat mestarijoukkueensa viiden pelaajan tukijalan ympärille. Joe Hart maalissa, Vincent Kompany keskuspuolustuksessa, Yaya Toure keskikentän keskellä, David Silva tekemässä peliä ja Sergio Agüero viimeistelemässä. Tuosta selkärangasta on toki jäljellä vielä neljä pelaaja jäljellä, mutta Kompany ei pysy terveenä, Toure ole lähelläkään huippuvuosiensa tasoa ja 31-vuotias Silvakin alkaa pikkuhiljaa hyytyä.
Pepin ylimielisyys tiivistyy pelaajahankinnoissa. John Stones ja Leroy Sane ovat pitkällä tähtäimellä hyviä kiinnityksiä, mutta eivät vahvista nyky-Cityä tarpeeksi. Kuva: Getty
Guardiolan perimässä ryhmässä oli muitakin selviä ongelmakohtia. Esimerkiksi katalaanin pelifilosofialle tärkeät laitapakit ovat menneet reippasti parasta ennen -päiväyksen yli. Nelikon nuorin on Aleksandr Kolarov, joka täyttää marraskuussa 32 vuotta. Myös keskuspuolustus olisi kaivannut selkeää johtajaa Kompanyn tilalle, jonka lisäksi Cityn konehuone on todella kapea.
Runsaasti rahaa polttaneen Guardiolan ei voi väittää tehneen varsinaisia floppihankintoja, mutta ainakin tällä hetkellä on perusteltua väittää luotsin panostaneen vääriin paikkoihin. Voi toki olla, että City halusi ostaa huippulahjakkaat Leroy Sanen ja Gabriel Jesusin ennen kuin kukaan muu ehti kiinnittää kaksikon, mutta tämän hetkistä Cityä parikymppiset nuorukaiset eivät riittävästi vahvista. Rahaa nuorukaisiin paloi kuitenkin lähes 70 miljoonaa puntaa.
Guardiolan ylimielisyys tiivistyy kenties osuvimmin John Stonesiin. Englantilaistoppari on planeetan aatelia peliä avaavana topparina, mutta olisi utopismia kuvitella virheherkän 22-vuotiaan keskuspuolustajan kykenevän ottamaan Cityn haavoittuvainen alakerta reppuselkäänsä. Evertonissa Stones pääsi kokeneen Phil Jagielkan siipien suojaan ja loistamaan Toffees-linjaa johtaneen maajoukkuetopparin vieressä. Cityssä Stones on joutunut pelaamaan vahvasti koheltavan Nicolas Otamendin kanssa, mikä on karulla tavalla paljastanut, että englantilaisella on vielä matkaa maailmanluokan toppariksi.
Pitkässä juoksussa Stones on varmasti hyvä hankinta, mutta tähän päivään City tarvitsisi kokeneempaa keskuspuolustajaa, joka johtaa linjaa, kuten Kompany konsanaan. Stonesia käy myös hieman sääliksi. 47 miljoonan punnan hintalapussa oli mukana niin sanottu ”lädilisä” ja iso tukku potentiaalista maksettuja puntia. Ennätyssumma nosti kuitenkin odotukset pilviin, vaikkei Stones ole missään nimessä valmis toppari, ei edes huipputoppari. Tavallaan Guardiola heitti nuorukaisen bussin alle.
Keskikentän keskusta tiedettiin myös isoksi ongelmakohdaksi. Fernandinhoon Pep julisti luottavansa jo hyvissä ajoin, mutta brassi olisi tarvinnut tasoisiaan kavereita. Fernando soveltuu johdon turvaamiseen tai bussin pelaamiseen ja Touren päivän kunto on aina iso mysteeri. Guardiolan ratkaisu oli loukkaantumisherkkä Ilkay Gündogan, joka on kyllä kunnossa ollessaan loistava pelaaja, mutta surullisen loukkaantumishistoriansa vuoksi huono rakennuspalikka.
Loukkaantuneena Etihadille saapunut saksalainen pelasi hyvän syksyn, kunnes loukkasi polvensa joulukuussa. Pahimmassa tapauksessa Gündogan ei pelaa edes vuoden 2017 puitteissa.
Guardiolan surullisin peliliike siirtomarkkinoilla kohdistui kuitenkin tolppien väliin. Kuten kaikki varmasti tietävät, savustettiin heikosti jalalla pelaava Hart ulos ja sisään tuli Claudio Bravo. Chileläismaalivahti on kyllä hyvä pelaamaan jalalla, mutta torjujana Bravosta on tullut yleinen vitsi.
Everton laukoi maalia kohti neljä kertaa, joista jokainen upposi. Tämä kauden Valioliigassa entisen Barca-vahdin seläntaakse on isketty 23 osumaa, jonka päälle Bravo on torjunut vain 26 kertaa. Esimerkiksi Arsenalin Petr Cech on päästänyt maalin vähemmän ja torjunut 46 kertaa.
Alakerran hankinnoissa Guardiolalla siis painoi kyky pelata jalalla. Puolustamisen tai Bravon tapauksessa torjumisen City-manageri näyttää laiminlyöneen täysin ja saa nyt maksaa kovaa hintaa siitä.
City tulee jäämään kärkinelikon ulkopuolelle
On aavistuksen paradoksaalista, että Englannissa kauhisteltiin viime keväänä Cityn mahdollisella jäämisellä Mestarien liigan ulkopuolelle. Tarunhohtoisen Pepin olisi pitänyt aloittaa kolmivuotinen projekti Eurooppa liigasta. Lopulta Pellegrini hoiti Taivaansiniset neljän joukkuun niukin naukin paikalliskilpailija Unitedin nenän edestä. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että oraakkeli itse on jäämässä joukkojensa kanssa kärkinelikon ulkopuolelle.
Sarjataulukon perusteella Cityllä ei ole vielä syytä paniikkiin. Kymmenen pistettä Cityä karussa oleva sarjakärki Chelsea on luultavasti jo karannut, mutta toisena majailevaan Tottenhamiin eroa on vain kolme pistettä. Joukkueen pelillinen kehitys nostaa kuitenkin tummia pilviä Manchesterin itäiselle puolelle.
Kaikki kilpailut mukaan lukien 11 pelin voittoputkella kautensa avannut ryhmä näytti pysäyttämättömältä, mutta mitä pidemmälle kausi on edennyt sitä himmeämmäksi Cityn liekki on hiipunut. Kehityksen taustalle nousee edellä mainittu taktinen ylimielisyys tai jääräpäisyys, miksi sitä nyt haluaa kukakin sanoa. Citystä on tullut helposti ennakoitava joukkue, joka puolustaa heikosti – Everton osoitti nämä tosiasiat City-fanien kannalta karulla tavalla.
Guardiola on miehekkäästi kantanut vastuun tappioista, jollaisen mm. Claudio Ranierin Leicester joulukuussa tarjoili. Kuva: Getty
Guardiolalle täytyy kuitenkin antaa myös tunnustusta. Katalaani ei ole koskaan alkanut selittelemään tappioita tai mennyt minkään naurettavan tekosyyn taakse piiloon. Siinä missä Arsene Wenger tai Jose Mourinho syyttävät jokaisesta menetetystä pisteestä tuomareita, ottaa Guardiola aina vastuun pistemenetyksistä.
Guardiola on myös toistuvasti sanonut, ettei tullut jalkapallon synnyinmaahan muuttaakseen sitä. Entinen Barca- ja Bayern-luotsi on toistellut koko syksyn opettelevansa ja kunnioittavansa englantilaista tapaa pelata jalkapalloa. Nyt voidaankin todeta Guardiolan syöksyneen uransa ensimmäiseen Valioliiga-kauteen liian idealistisesti ja siitä Etihadilla maksetaan nyt kovia oppirahoja.
Ottaako Guardiola opikseen?
Siinä on Cityn ja Pepin tulevaisuuden kannalta olennaisin kysymys. Kovatempoisessa Valioliigassa pelien hallinta on haastavampaa, eikä Cityllä ole Barcelonan tai Bayernin veroista – lähes ylivertaista – materiaalia käytössään. Guardiolan on siis pakko opetella hieman pragmaattisuutta, mikä tarkoittaa ensisijaisesti pelitavallista joustavuutta.
Potentiaalia Taivaansinisissä kyllä riittää. Pohjaton öljykassa yhdistettynä Kevin De Bruynen ja Sergio Agüeron kaltaisiin maailmantähtiin on hyvä pohja, jonka päälle rakentaa. City kuitenkin tarvitsee isoa remonttia pelaajistoonsa. Tilanne on hiukan sama kuin paikalliskilpailija Unitedilla muutama vuosia aiemmin. Sir Alex Fergusonin viimeisellä kaudella (2012-13) mestaruutta juhlineesta ryhmästä lähes kaikki avainpelaajat olivat yli 30-vuotiaita ja vetelivät viimeisiä kausiaan huipulla.
Cityn projektin kannalta Guardiolan täytyy kuitenkin tehdä oikeita peliliikkeitä kesällä. Puolustusta on vahvistettava reippaalla kädellä, samoin keskikenttää. Tällä hetkellä Cityssä vallitsee massiivinen epätasapaino ylä- ja alakerran välillä.
Guardiola on toki osoittanut olevansa huippuluotsi ja Cityn esitykset esimerkiksi syyskussa Old Traffordilla tai marraskuussa kotona Barcelonaa vastaan olivat kertakaikkisen fantastisia. Jos Guardiola todella on opintomatkalla – kuten hän lehdistön edessä aina toistelee – nähdään ensi kaudella huomattavasti tasapainoisempi ja vaikeammin voitettava City.
Ensi kauden Europelinsä City vaan saa pelata torstaisin ja siitä Guardiola saa syyttää pitkälti itseään. Ennen kuin mennään asioiden edelle siunaantuu Citylle ja Pepille erinomainen kasvojen pesun paikka tulevana lauantaina. Helpolla likainen naama ei kuitenkaan puhdistu, sillä Etihadille saapuu tämän hetken kuumin Valioliiga-ryhmä, Tottenham, joka katkaisi Cityn voittoputken syksyllä.
Huippuottelu Spursia vastaan on hyvä mittari Pepin projektille. Lokakuussa Mauricio Pochettino koulutti virkaveljeään väkevällä prässillä. Nyt Guardiolalla olisi siis aika näyttää, että hän on oppinut edes jotain Valioliigasta ja siellä pelaavista joukkueista.
Seuraa Manchester Cityn matsit ViaPlay-palvelusta ja turvaa Valioliiga-vetosi Unibetin lisäaikavakuutuksen turvin!
Kansikuva: Getty