Sixten Boströmin HJK:n peräsimessä 29.4 korvannut Mika ”Bana” Lehkosuo on saanut pestilleen lentävän lähdön. Klubi on voittanut Lehkosuon alaisuudessa neljä liigapeliä (VPS, IFK Mariehamn, RoPS ja MYPA) sekä yhden cupottelun (FC Haka) päästämättä maaliakaan.
Toissa viikon perjantaina HJK pöllytti Veikkausliigan kärkikamppailussa MYPA:n Sonera Stadionilla lukemin 4-0. Ottelusta teki erittäin mielenkiintoisen se, että siinä kohtasivat suomalaisen jalkapallon menneisyys ja tulevaisuus: Suomen kaikkien aikojen menestynein valmentaja Antti Muurinen sekä uuden polven airut Mika Lehkosuo. Se, mitä Soneralle saapuneet reilut 7000 ihmistä näkivät, ei ollut pelkkä Klubin murskavoitto. Se oli hyvin organisoidun modernin jalkapallon voitto HJK:n fanien Sexy Football -nimellä kutsumasta Muurisen flow-jalkapallosta. HJK oli ottelussa täysin ylivoimainen kontrolloiden pelitapahtumia koko 90-minuuttisen ajan.
Jo ottelua edeltänyt lehdistötilaisuus oli tapahtuma, jossa kaksi tapaa ajatella ja valmentaa jalkapalloa kohtasivat. Kysyttäessä ottelun lähtökohdista Lehkosuo totesi lähestyvänsä peliä aina pelkän sisällön kautta. Miten ja mistä hyökätä, miten puolustaa, miten hyödyntää vastustajan ryhmityksen heikot kohdat? Kaikki muu on hänen mielestään turhaa munkkilatinaa, ajanhukkaa. Muurinen vastasi samaan kysymykseen laveasti puhumalla HJK:n paineista, materiaalista sekä siitä, kuinka pelaajat eivät jaksa kuunnella pitkiä puheita. Paljon yleisellä tasolla liikkunutta mukavaa puhetta, mutta lopulta vähän konkreettista sisältöä
Mitä itse pelissä sitten tapahtui? Vaikutelma oli juuri sama kuin pressitilaisuudessakin. Toisen joukkueen muoto pysyi puolustettaessa jatkuvasti kasassa, ja se hyökkäsi edeten linja kerrallaan käyttäen hyväkseen vastustajan linjojen välissä olevat kolot. Toinen joukkue ei kyennyt ottelun aikana reagoimaan siihen, miten puolustus- ja keskikenttälinjan välisiin taskuihin pelattiin jatkuvasti tai miten laitapuolustajien selustaan murtauduttiin toistuvasti. Sen hyökkääminen perustui puhtaisiin yksilösuorituksiin sekä muutamaan erikoistilanteeseen. Jokainen varmaan arvaa, kumpi oli Lehkosuon ja kumpi Muurisen joukkue.
Siku vs. Bana
Sixten Boström on muutamaan kertaan ihmetellyt potkujensa syytä. Se ei hänen mielestään johtunut tuloksista. Ei pelkästään johtunutkaan, mutta kyllä ne hänen joukkueensa pelistä johtuivat. Siitä, miten HJK hänen alaisuudessaan esiintyi ja miten peli ei kehittynyt yhtään mihinkään. Jos Boström katsoi MYPA-ottelun, hänen ei pitäisi enää ihmetellä asiaa. Niin silmiinpistävät olivat erot Boströmin ajan Klubiin. Lehkosuo on saanut lyhyessä ajassa iskostettua ajatuksensa pelaajiin. Niin hyökkäyspelin mielikuvituksettomuus ja staattisuus kuin puolustukseen ja kenttätasapainoon liittyneet ongelmatkin loistivat kaikki poissaolollaan.
HJK kykeni murtautumaan monipuolisesti niin keskeltä kuin laidoistakin. Se pyrki etenemään syöttäen niin, että syöttö ohitti aina yhden vastustajan linjan. Esimerkiksi laitaetenemisessä toppari Moren syötti laitapakki Lammelle pallon niin, että syöttö ohitti MYPA:n keskikenttälinjan. Näin Lampi pääsi etenemään kohti MYPA:n laitapakkia, koska hänestä vastannut laitalinkki oli jäänyt Lammen taakse. MYPA:n pakit eivät useimmiten oikeaoppisesti vetäytyneet, vaan halusivat puolustaa eteenpäin. Silloin laituri Alho tai keskustasta Schüller juoksi pakin avonaiseksi jääneeseen selustaan, johon pallo pelattiin. Jos taas MYPA:n pakki vetäytyi, silloin pallo syötettiin puolustuslinjan ja keskikentän väliin jääneisiin taskuihin, joihin sentteri Kandji ja kymppipaikan Lod hyvin hakeutuivat. MYPA:n keskikentän pohjalla pelasi yksinäisenä miehenä Denis Abdullahi, jolla ei ollut mitään mahdollisuutta peittää kahta syöttölinjaa. Todella yksinkertaisen kuuloista ja näköistä, mutta tämä ei onnistu toistuvasti ilman, että valmentaja organisoi joukkueen toimimaan näin ja opettaa asiaa yksityiskohtaisesti harjoituskentällä ja palavereissa videoiden kautta. Vastustajan puolustusmuodolla ei sinällään ole merkitystä, sillä Lehkosuon jalkapallossa jokaista ryhmitystä vastaan on olemassa ratkaisu. Pelaajien tulee kentällä tunnistaa yhtäaikaisesti kussakin tilanteessa, mitä kautta kannattaa edetä. Läheskään aina tämä ei tietenkään onnistu, mutta parhaimmillaan se johtaa sellaisiin syöttöketjuihin, mitä nähtiin upeasti rakennetussa 3-0 maalissa, jonka viimeisteli Alho.
Myös puolustus on paremmin organisoitu kuin Boströmin aikana. Tästä osoituksena on myös viisi perättäistä nollapeliä. Vastustaja ei saa enää ylivoima- tai harvoin edes tasavoimahyökkäyksiä puolustuslinjaa vastaan, koska kenttätasapaino on kunnossa. Puolustuslinja vetäytyi jatkuvasti oikeaoppisesti kylkiasennossa, ja kun joku irtosi linjasta, muut kavensivat ja varmistivat välittömästi. MYPA pääsi murtautumaan vaarallisesti HJK:n selustaan tasan yhden kerran. Tämä tapahtui ensimmäisellä jaksolla, kun kaksikko Kandji-Lod puolusti huonosti selkänsä takana olevan vastustajan niin sanotun pelintekoalueen, jonka Lehkosuo haluaa aina kahden ylimmän pelaajan tukkivan. Abdullahi heitti sieltä hienon pallon laitapakki Sorsan selustaan, jonne Bah leikkasi. Toppari Tapio Heikkilä katkaisi Bahn syötön maalin eteen aivan viime hetkellä.
Myös Veli Lampi osui MyPaa vastaan (Alloverpress)
Ongelmat syvällä rakenteissa
Tarkoitus ei ole tällä kirjoituksella mollata Sixten Boströmiä tai Antti Muurista. Muurinen on kiistatta meritoitunein suomalainen valmentaja, ja edelleen mestari luomaan joukkueeseen hyvän ilmapiirin sekä valitsemaan kentälle hyvävireisimmät pelaajat. Se riitti 1990-luvulla viemään suomalaisen joukkueen Mestarien liigan lohkovaiheeseen ja riittää valitettavasti edelleen voittamaan Suomen mestaruuksia erinomaisella materiaalilla. Kyse on siitä, että jos suomalainen jalkapallo haluaa ottaa ison kehitysaskeleen, pelkästään tämä ei enää yksinkertaisesti riitä. Valmennuksemme tason on noustava, ennen kuin voimme haaveilla suomalaisen jalkapallon tason noususta ja seurajoukkueiden menestymisestä Euroopan kentillä. Janne Saarinen siirtyi 24-vuotiaana A-maajoukkuepelaajana HJK:sta norjalaiseen suurseuraan Rosenborgiin vuonna 2001. Hän oli ihmeissään, kun 60-vuotias harmaahapsinen valmentajalegenda Nils Arne Eggen tuli kumisaappaat jalassaan kentälle kuljettamaan Saarista kädestä pitäen sinne, mihin hän halusi miehen missäkin tilanteessa liikkuvan. Saarinen oli ihmeissään siksi, että hän ei ollut Suomessa saanut koskaan yksityiskohtaisia ohjeita pelaamiseen liittyen. Ja fakta on, että tämä tilanne vallitsee yhä vuonna 2014 monessa suomalaisessa liigajoukkueessa, alemmista tasoista puhumattakaan.
Perustavaa laatua oleva ongelma ei ole esimerkiksi Muurisessa tai esimerkiksi Esa Pekosessa. Ongelma on suomalaisessa valmentajakoulutusjärjestelmässä, joka ei tarjoa valmentajille riittäviä eväitä joukkueen organisointiin. Me tarvitsemme valmentajia, nuoria tai vanhoja, jotka ovat valmiita menemään mukavuusalueensa ulkopuolelle ja oppimaan uutta. Sitä oppia on pakko hakea ulkomailta, koska Suomessa sitä ei ole tarjolla. Näin on tehnyt Mika Lehkosuokin. Pitää uskaltaa kysyä ja ottaa asioista selvää. Siinä saattaa paljastaa oman tietämättömyytensä, mutta samalla myös oppia jotain. Tekemällä asiat samalla tavalla kuin olemme täällä Suomessa aina ennenkin tehneet emme tule ikinä pääsemään eteenpäin.
Miten Banan käy?
Ei ole tietenkään millään tavalla varmaa, että Lehkosuo onnistuu HJK:n peräsimessä. Ilmapiirin ja oikeanlaisen hengen luominen joukkueeseen on hänellekin elintärkeää, sen merkitys ei tule ikinä katoamaan vaikkei se yksin riitäkään. Lehkosuon on saatava lisäksi kokeneet pelaajat vastaanottavaisiksi tuomilleen uusille ideoille ja toimintatavoille. Varmaa on, että tämä on uuden ajan alku HJK:n historiassa. Nyt sillä on ensimmäistä kertaa valmentaja, joka on tuonut joukkueeseen selkeän pelitavan.
Parhaassa tapauksessa tämä on uuden aikakauden alku myös suomalaisessa jalkapallossa. Se on ollut valmentajauran alusta asti Mika Lehkosuon tavoite. Muuttaa suomalaista jalkapalloa. Siihen päästäkseen on saavutettava menestystä, ja nyt hänellä on käsissään materiaali joka mahdollistaa sen. Uudella aikakaudella en tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi kopioida Lehkosuon pelitapa. Päinvastoin erilaiset pelitavat ovat jalkapallon suola. Uuden aikakauden toivon olevan sitä, että valmentajat kykenisivät jatkossa organisoimaan joukkueilleen yksityiskohtaisen pelitavan. Siinä pitäisi olla selkeä rakenne ja pelistä erottuvat toisteiset toimintamallit. Ja valmentajalla harjoitepankki, jonka kautta nämä ideat siirtyvät käytännön toiminnaksi otteluissa. Vasta silloin suomalainen jalkapallo voi ottaa ison askeleen eteenpäin.
Lehkosuon seuraava testi on jo tänään, kun HJK kohtaa SJK:n kello 18.30 Sonera Stadionilla. SJK on muuten toinen suomalainen joukkue, jolla vaisusta alkukaudesta huolimatta löytyy pelaamisesta rakenne sekä selkeästi toistuvat toimintamallit. Edessä on siis mielenkiintoinen ottelu.