Swansean Jonjo Shelvey hyökkäämässä Valenciaa vastaan (All over press)
Kun Swansea ja Cardiff astelevat lauantaina Liberty Stadiumin nurmelle kauden toiseen Etelä-Walesin derbyyn – ja kaikkien aikojen toiseen ylimmällä sarjatasolla – ei tunnetta eikä tunnelmaa takuulla puutu. Rakkaiden vihollisten kohtaamisessa jännitteitä riittää aina ja nyt lähtökohdat ovat vielä poikkeuksellisen kutkuttavat.
Swansea lähtee otteluun kolme pistettä Cardiffin edellä jälkimmäisen ollessa putoamisviivan alla, joten paikalliskamppailun lisäksi kyse on mitä suurimmassa määrin myös taistelusta Valioliigassa säilymisestä. Swansean manageri Michael Laudrupin potkut viikolla eivät ainakaan vähennä sähköä ilmassa ja kun tähän lisätään vielä Cardiffin mahdollisuus ottaa kautta aikain ensimmäinen tupla kaksikon kohtaamisissa samassa sarjassa saman kauden aikana, niin pelimerkit kutkuttavalle ottelulle ovat koossa.
Laudrupin lähtöpassit eivät olleet täysi yllätys, vielä vähemmän oli Malky Mackayn potkiminen pihalle Cardiffista aiemmin tällä kaudella. Mackay sai lähteä virallisen version mukaan ainakin osin pelillisistä syistä, vaikka taustalla oli lihava riita pääomistaja Vincent Tanin kanssa. Laudrupin lähtöä ei ole millään muilla syillä kuin peliesityksillä edes yritetty selittää, mutta tuokin selitys ontuu molemmilla jaloilla.
Tanskalainen sai mennä Swansean viime aikojen tulosten myötä. Yksi voitto viimeisestä kymmenestä ottelusta ja kuusi tappiota edellisistä kahdeksasta, eikö tämä ole perusteltu syy pistää manageri kilometritehtaalle? Voisi jossain tapauksessa ollakin, mutta nyt ei.
Laudrupin kohtaloksi koitui ironisesti Swansean menestys. Viime kauden yhdeksäs sija Valioliigassa, liigacupin voitto – Swansean ensimmäinen suuri voitto koskaan – ja paikka eurokentillä tälle kaudelle nostivat odotukset pilviin. Swansea on Eurooppa-liigassa jatkopeleissä, edelleen mukana FA Cupissa ja Valioliigassakin sijalla 12., olkoonkin vain kaksi pistettä putoamisviivan yläpuolella. Jos tällainen kattaus olisi tarjoiltu Swanseassa vain muutama vuosi sitten, niin Laudrup kävelisi ympäri kaupunkia sekä seurajohdon että kannattajien levittämää punaista mattoa pitkin.
Entä Cardiff? Mackay johdatti joukkueen myös liigacupin finaaliin vuotta ennen Swanseaa ja viime kaudella monien yllätykseksi suoraan nousuun Valioliigaan. Joulun lähestyessä Cardiff ei ollut mitenkään pelillisesti kriisissä ja kohtuullisen hyvissä asemissa sarjapaikan säilyttämistä ajatellen, mikä ennakkoarvioihin nähden oli ehdottomasti yläkanttiin. Pääomistaja Tan pyrki kuitenkin useiden lähteiden mukaan vaikuttamaan jopa joukkueen peluuttamiseen ja kun Malkay viittasi näille neuvoille kintaalla, oli soppa valmis. Sama punainen matto olisi levitetty Cardiffin kaduillakin Malkaylle – ja melkein levitettiinkin – mutta jossain realismi oli päässyt pahasti karkaamaan.
Vielä vuosikymmen sitten asiat olivat toisin
Swansea Cityn uusi käskyttäjä Garry Monk valmistautuu derbyyn (All over press)
On jollain lailla absurdia seurata sivusta, kun kaksi resursseihinsa nähden ylisuorittanutta joukkuetta nousevat otsikoihin pistämällä managereitaan liukuhihnalle. Vauhtisokeus iskee näköjään nopeasti, sillä kylmän viileästi ajatellen lauantain derbya ei pitäisi pelata Valioliigassa, vaan ennemminkin sarjaporrasta alempana Championshipissa. Sekä Swansea että Cardiff ovat seuroina Valioliigassa hyvin pieniä ja jo siellä edes kohtuullisella menestyksellä pelaaminen on tosiasiassa kummallekin suuri saavutus.
Swansea oli tämän vuosituhannen alussa kuilun partaalla ja seura myytiin jopa kahteen otteeseen huikealla yhden punnan hinnalla. Sekä taloudellinen että urheilullinen mahalasku olivat konkreettinen uhka ja seura todella kävi kuilun partaalla. Konkurssi oli vain päivien päässä ja kauden 2002-03 syksyllä ”Swans” oli ensi kertaa yli 70-vuotisen liigahistoriansa aikana koko Englannin liigan jumbona. Putoamisen konferenssiin seura vältti vasta kauden päätöskierroksella voitettuaan Exeterin.
Ja nyt manageri saa lähteä ”urheilullisen menestyksen puutteen” takia Swansean pelatessa Eurooppa-liigan playoffs-kierroksilla.
Samoihin aikoihin Cardiff oli seilaillut jo vuosikymmenen ajan kahden liigan alimman sarjaportaan välillä ja Valioliiga oli vähintään yhtä kaukainen haave kuin Swansealla, joka sentään oli koukannut ylimmällä sarjatasolla 1980-luvun alussa, kun Cardiffin edellinen pääsarjavisiitti ajoittui syvälle 1950-luvulle saakka.
Ja tietenkin kun manageri onnistuu seuran parrasvaloihin nostamaan ensi kertaa 56 vuoteen, niin looginen joululahja on pistää mies pihalle keskellä ensimmäistä Valioliigakautta.
Sekä Swanseassa että Cardiffissa pitäisi ymmärtää iloita joka päivästä jonka joukkueet Valioliigassa ovat. Jokainen näistä päivistä on ylisuorittamisen tulos. Kortin kääntöpuoli toisaalta jollain lailla selittää johdon toimia molemmissa seuroissa. Menestyksen myötä on pitänyt myös panostaa ja kummallekin seuralle paluu ”omalle tasolle” on vakava uhka. Putoaminen Valioliigasta saattaisi johtaa pahaan syöksykierteeseen.
Lauantainen historian 107. Etelä-Walesin derby on urheilullisilta panoksiltaan – taloudellisiltaankin – kenties suurin koskaan. Silti jotkut seurojen kannattajat saattavat vielä muistella kautta 1999-2000 silloisessa 3. divisioonassa ja vastaavia otteluita monella tapaa erilaisissa oloissa. Swanseassa pelattiin vielä Vetch Fieldilla, Cardiffissa Ninian Parkilla, ulkomaisista omistajista ei oltu ainakaan Walesissa vielä kuultukaan ja pelissä ei ollut sananmukaisesti miljoonien puntien panos.
Aidompaa ja oikeampaa? Kenties, vaikka osin aika muistot varmasti kultaakin. Walesilaiskaksikon on kuitenkin hyvä muistaa, etteivät ne ole ihan niin pelottavia tiikereitä kuin ehkä omissa silmissä on välillä näyttänyt. Pysyköön joutsenet (Swans) joutsenina ja sinilinnut (Bluebirds)… niin, no, punalintuina. Nykyään kun voi vaihtaa omituisin perustein manageria, niin miksei samalla peliasun väriäkin. Ainakin Cardiffissa.