Muistellaanpa hetki kevättä 2016. Kevättä, jolloin yksikään kanadalainen NHL-joukkue ei pelannut maailman kovimman kiekkoliigan pudotuspeleissä. Lajin emämaa ja suurin pelaajien tuottaja ei saanut yhtään joukkuetta maailman kovimman jääkiekkosarjan loppuhuipennukseen. Onneksi sentään vaahteralehtimaan kultapoika ja kapteeni Sidney Crosby sai nostaa Lord Stanleyn maljaa. Mutta mitä tapahtuu tänä vuonna? Palaavatko jääkiekon kuninkaalliset takaisin huipulle vai jatkuuko seurakiekkoilun lama edelleen Kanadassa?
Maailman kaksi suurinta ja mahtavinta seurajoukkuetta ovat vieläkin kanadalaisia. On lähes käsittämätöntä, että maailman suosituin ja arvokkain jääkiekkoseura Toronto Maple Leafs on voittanut Stanley Cupin viimeksi vuonna 1967.
Lähes yhtä hämmentävää on Leafsin verivihollisen, Montreal Canadiensin, pytytön putki. Vuodesta 1993 jatkunut kuiva kausi alkaa jo olla yhtä vaikuttava kuin seuran voittamat 24 mestaruutta. Kanadan kuiva kausi on yhtä pitkä. Silti jokaiseen kauteen lähdetään vain yksi asia mielessä: tänä vuonna Stanley Cup palaa kotiin: Torontoon, Montrealiin, Edmontoniin, Kanadaan. Onko mikään kuitenkaan muuttunut? Kanadalainen kiekkokansa on täynnä intoa ja optimismia. Onko kehitystä tapahtunut vai joutuuko kiekkokansa jälleen keväällä seuraamaan Hockey Night in Canada -lähetyksissä, kun yhdysvaltalaiset pelaavat Stanley Cupista?
Itä: Lupauksia, lupauksia, lupauksia
Kanadalainen jääkiekkofani on ikuinen optimisti. Toronto Maple Leafs on lähtenyt voittamaan mestaruutta joka syksy. Tätä optimismia on vaikea uskoa kun muistaa, että Toronto on selvinnyt pudotuspeleihin vain kerran kauden 2004-05 työsulun jälkeen. Samaan aikaan seurassa on käynyt kokeilemassa viisi eri general manageria. Ontariossa on aidosti uskottu, että Nazem Kadri tai Phil Kessel ovat kykeneväisiä johtamaan vaahteranlehtipaidat mestaruuteen. Dion Phaneufkin oli sinipaitaisten mielestä maailman paras puolustaja.
Optimismia riittää. Ja riittää sitä tänäkin vuonna. Auston Matthews on tuleva johdattamaan Toronton kiekkokansan pois pimeydestä. Mestarivalmentaja Mike Babcock tietää varmasti mitä tekee. Kärki on kova ja valmennus toimii, muu joukkue ei sitten ihan maailman huippua olekaan. Optimismia riittää kuitenkin ja sillä pitää tänäkin vuonna elää Torontossa. Hyvin harva on uskaltanut veikata Maple Leafsia edes lähelle pudotuspelejä. Matthewsin takana on ammottava aukko, jota ei kuluvan kauden aikana paikata. Vaikka Leafs organisaatio onkin lopettanut pikavoittojen hakemisen, ei palkintoa tällä kaudella vielä tule. Pitkä pudotuspelitön putki tulee saamaan jatkoa tänäkin keväänä.
Ikuisesta optimistista huolimatta Leafs-fanien tuska on ollut viime vuosina käsinkosketeltavaa. Kuva: Getty
Noin viiden tunnin ajomatkan päässä sijaitseva Montreal on myös toivoa täynnä. Carey Price on takaisin maalinsuulla ja luukkuveskari Al Montoya pystyy voittamaan pelejä, kun Price tarvitsee huilin. Joukkuetta on vahvistettu Alexander Radulovilla ja Shea Weberillä. P. K. Subbanin lähtö oli mediahuomiota pienempi asia. Puolustuksesta lähti näyttävyyttä, mutta tilalle tuli voimaa. Tämä voima on kultaakin kalliimpaa keväällä. Canadiens onkin tasapainoisin kanadalainen NHL-joukkue. Maalivahdista hyökkäykseen löytyy laatua ja monipuolisuutta. Montreal saattaakin taistella pitkälle kevääseen. Kunhan Price pysyy terveenä.
Idän kolmas kanukkijoukkue Ottawa Senators on aloittanut kautensa odotusten mukaisesti. Hyökkäyspää on köykäinen ja parin tähden varassa, eikä puolustuskaan kovinkaan vakuuttava ole. Erik Karlsson on omassa kastissaan ja Phaneuf vieläkin huippupelaaja, mutta tämän jälkeen pudotus on suuri. Maalivahtiosasto on perusvarma, mutta ei kannattele joukkuetta. Ottawassa on totuttu elämään isoveljien Toronton ja Montrealin varjossa. Ja vaikka Maple Leafs kyntää, pysyvät Senaattorit tänäkin vuonna veljien varjossa.
Lännessä rakennetaan
Jos itäisen Kanadan suurkaupungeissa löytyy optimismia vaikka muille jakaa, on lännessä tilanne aivan eri. NHL:n läntinen konferenssi on kehittynyt huipputasaiseksi. Lännessä jokainen pudotuspelipaikka on kiven takana. Tänäkin vuonna hyviä joukkueita jää kevään tosipelien ulkopuolelle.
Kovimmat odotukset ovat jälleen Edmonton Oilersin harteilla. Crosbyn manttelinperijäksi julistettu Connor McDavid pelaa toista kauttaan taalaliigassa ja nyt pitäisi tulla tulosta. Oilers myi Taylor Hallin Devilsiin luottaen, että McDavid kannattelee joukkueen hyökkäyspelaamista. Öljykaupunki on missannut pudotuspelit jo lähes vuosikymmenen ajan. Kärkivarauksia on saatu vuodesta toiseen, mutta aina on löytynyt jokin osa-alue mikä sakkaa. Hyökkäys ja valmennus ovat varmasti kunnossa, mutta selviääkö puolustus- ja maalivahtipeli, kun Kalifornian joukkueet laittavat ison vaihteen päälle? Moni epäilee ja syystä. Adam Larssonin johtama puolustus on muihin huippujoukueisiin verrattuna köykäinen. Maalivahtiosasto on hyvä, mutta ei riittävän laadukas paikkaamaan heikohkoa puolustusta. Pudotuspelikevät on tunnetusti kokeneiden pelaajien temmellyskenttä, ja tässä vaiheessa Oilers viimeistään kaatuu. Nuoruuden into ja taito eivät korvaa kokemusta ja voittamisen kulttuuria, kun laitetaan kova kovaa vasten.
Lännestä oikeastaan vain Vancouver omaa pelaajia, jotka voivat viedä joukkueen pitkälle. Sedinin veljekset terveinä ollessaan kykenevät kaatamaan lähes joukkueen kuin joukkueen. Joukkueessa riitää taitoa myös kärkikentän taakse ja maalinsuulle. Kokemus voittamisesta ja kenties Danielin ja Henrikin viimeiset mahdollisuudet kannuun siivittävät joukkuetta pitkän kauden aikana.
Johnny Gaudreaulla on kivireki vedettävänään Calgaryssä. Kuva: Getty
Calgary ja Winnipeg kykenevät pelaamaan joukkueena ajoittain erittäin tiiviisti, mutta pelaajien taso on hyvin kyseenalainen. Johnny Gaudreau on erinomainen nuori pelaaja, mutta hänkään ei pysty yksin viemään Flamesia pudotuspeleihin. Joukkue olisi kaivannut lentävää lähtöä kauteen, mutta sitä ei tullut. Flamesin materiaali ei millään riitä, kun vastaan asettuvat Kalifornian ja keskilännen tähtisikermät. Pelaajien taitotason ero on vain niin julma, ettei mikään taktinen veto tai kotiyleisön tuki muuta lopputulosta. Calgary on vasta rakennusvaiheen alussa.
Winnipegissä Dustin Byfuglien on kulttimaineessa ja Mark Scheifele loistava pelaaja, mutta kumpikaan ei kuulu sarjan todellisiin huippuihin. Päävalmentaja Paul Maurice on niukkasanainen puolustuksen osaaja, joten Patrik Laineen onnistuessa joukkue saattaa jopa selvitäkin pudotuspeleihin. Winnipeg saattaa kokeneen Mauricen johdolla ottaa paljonkin voittoja runkosarjassa. Materiaalin laajuus ja maalivahtiosasto lyö kuitenkin vasten kasvoja viimeistään keväällä. Kannua ei siis läntisessä Kanadassa nostella.
Pitkä odotus jatkuu
Kaikella todennäköisyydellä Hockey Night in Canada esittää huhtikuussa lähinnä yhdysvaltalaista jääkiekkoilua. Pelaajat saattavat olla suurelta osin Michiganjärven pohjoispuolelta, mutta seurat eivät. Kanadalaisen seurajääkiekkoilun lama jatkuu, vaikka Montrealissa uskotaankin jälleen mestaruuteen.
Toivonpilkahduksia on jo kuitenkin näköpiirissä. Toronto, Winnipeg ja Edmonton ovat aidosti tekemässä uutta tulemista nuorten tähtiensä johdolla. Kiekkohullu Kanada odottaa taas menestystä, mutta turhaan. Liian harva seura on herännyt vasta 2010-luvulla ja löytänyt oman tiensä. Vaikka Torontossa on lopetettu pikavoittojen haku ja Edmonton alkaa saada palkintoa pitkästä odotuksesta, mutta tänä vuonna on turha odottaa ihmetekoja. Vuoden päästä ollaan kuitenkin jo aivan eri tilanteessa.
Voit seurata NHL-otteluita läpi kauden Viasatin kanavilla tai Viaplay -palvelussa.
Kansikuva: Getty