Viikon kovimman pommin tarjosi perjantaina maajoukkueen päävalmentaja Lauri Marjamäki. Mestarivalmentaja ilmoitti, ettei aio käyttää optiotaan, vaan maajoukkuepesti päättyy kahteen vuoteen. Miksi ihmeessä suomikiekon lippulaivasta hypätään näin nopeasti? Ja vielä vapaaehtoisesti.
Vapaaehtoinen kujanjuoksu
Jääkiekko on noussut todelliseksi valtalajiksi Suomessa. Se dominoi kentällä ja kabineteissa kotimaisia urheilumarkkinoita. Samalla se on myös eniten mediassa. Maajoukkueen päävalmentaja on tämä medishown päähenkilö. Erkka Westerlund tiivisti oman aikansa maajoukkueen peräsimessä Muppet-showksi. Niin kova oli mediapeli ja politikointi maajoukkueen ympärillä. Voi vain kuvitella Lauri Marjamäen ajatuksia siitä ajojahdista, mikä häneen kohdistui World cupin jälkeen.
On toki luonnollista, että maan suurin laji saa myös suurimman palstatilan mediassa. Kritiikki on myös ehdottomasti sallittua. On kuitenkin hyvä asettua hetkeksi maajoukkueen päävalmentajan saappaisiin. Marjamäki aloitti päävalmentaja uransa World cupissa uusien pelaajien kanssa. Osalle näistä pelaajista Marjamäen versio jääkiekosta korostetusti hitaine viivelähtöineen oli aivan utopiaa. Harvalla päävalmentajalla on mahdollisuus lähteä kisoihin tuttujen pelaajien kanssa, jotka ovat sisäistäneet päävalmentajalle optimaalisimman pelitavan. Marjamäen edeltäjillä on kuitenkin ollut mahdollista ”harjoitella” ensimmäiset MM-kisat. Marjamäki lensi suoraan syvään päähän. Peli oli silminnähden sekaisin ja hyvin kaukana Kärppien pelaamasta jääkieekosta. Tästä seurannut ryöpytys ei kuitenkaan keskittynyt pelitapaan tai sen nyansseihin. Marjamäki julistettiin epäpäteväksi koulupojaksi kansainvälisessä pelissä. Pelitapa julistettiin seurajoukkuetouhuksi, vaikka se oli todella kaukana siitä, millä oli vuoltu kultaa Oulussa. Ei siis ihme, jos pinna oli palamassa jo heti alkuunsa.
”Muppet show” pyöri maajoukkueen ympärillä Erkka Westerlundin aikana. Kuva: AOP
Pelottava trendi
Jos Lauri Marjamäen poistuminen olisi ensimmäinen pikainen lähtö vuosiin, voitaisiin puhua poikkeuksesta. On kuitenkin muistettava, että myös Marjamäen edeltäjä Kari Jalonen poistui varsin nopeasti. Jalonen kerkesi valmentaa vain kahdet MM-kisat ennen kuin kaipuu seurajoukkuevalmennukseen vei voiton. On siis syytä kysyä mikä tämän trendin aiheuttaa.
Mediapaine näyttelee oman osansa. Harva mestari jaksaa kuunnella iltapäivälehtien kiekkotoimittajien kritiikkiä. Varsinkin kun pätevyys on hyvin kirjavaa ja suosio vaihtuu tuuliviirin tapaan. Valmentajan ego on kummallinen asia, mutta menestys tuo luonnollisesti tiettyä itsevarmuutta, johon kritiikin sietäminen harvemmin kuuluu. Samalla on kysyttävä: missä on liiton johdon tuki? Vuodenvaihteessa nähtiin, kuinka johdolla on valmius painaa paniikkinappulaa varsin nopeasti. Alle 20-vuotiaiden maajoukkueen penkin alle menneet kisat kaadettiin päävalmentaja Jukka Rautakorven niskaan ja potkut tulivat kesken kisojen. Liiton johdossa on tunnetusti vajetta kiekko-osaamisesta ja se ei varmasti helpota A-maajoukkueen päävalmentajan oloa. Pankki- ja markkinointimiehet ovat varmasti hyvä talouden pitäjiä, mutta urheilupuoli on luonnollisesti hakusessa. Tähän kohtaan urheilujohtaja Rauli Uraman roolin pitäisi auttaa. Uraman kuuluisi johtaa urheilupuolta, mutta heikko menestys on usein laitettu Uraman niskaan, joten liikkumavara heikkenee.
Seuraavan päävalmentajan valinta on monella tavalla kriittinen. Lyhyiden pestien trendi tulisi katkaista ja maajoukkueen pelitapa sementoida useammaksi vuodeksi. Tällä tavoin huippulahjakas 90-luvun lopun sukupolvi saisi maajoukkueeseen pelillisen selkänojan, mihin tukeutua arvokisoissa. Jatkuva pelitavan vaihtuminen heikentää mahdollisuutta menestyä ja samalla päävalmentajapestin kiinnostavuutta. Uramalla ja liiton johdolla onkin suuri urakka edessään. Mistä löytää se valmentaja, joka kestää median paineen, pelaajien erilaiset tottumukset pelitavoissa ja kestävyyden pitkään pestiin.
Kansikuva: All Over Press