Kausitodistus: Kärpät – Yhdessä kesässä mallioppilaasta häiriköksi

Ruutu LogoKotimainen kiekkokausi huipentuu nyt. Voit seurata kaikki ottelut Kanada-maljan nostoon asti Ruutu+ -palvelusta.

Kotimainen kiekkokausi huipentuu – Katso loppukausi ilmaiseksi!

Kärppien kirjassa kääntyi päättyneelle kaudelle uusi luku, kun joukkue uudistui paljon ja päävalmentajaksi palkattiin Kai Suikkanen. Muutokset koituivat lopulta liian suuriksi, sillä oululaisten sesonki päättyi karsiutumiseen jo ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.

Maalivahdit

Kärppien maalivahtiosasto meni osittain uusiksi tälle kaudelle, kun Jussi Rynnäs palasi Ouluun kahden vuoden tauon jälkeen. KHL:stä saapunut Rynnäs aloitti kauden ailahtelevasti, mutta paransi otteittaan kauden edetessä. 29-vuotias Rynnäs kuului ehdottomasti sarjan parhaiden maalivahtien joukkoon ja pelasti Kärpille monet pisteet käytännössä yksin. Sami Aittokallion rooliksi jäi lähinnä tuurailla Rynnästä lepovuorojen aikana. 26-vuotiaalle Aittokalliolle kertyi lopulta minuutteja vain 16 ottelussa. Näistä Kärppien voittoon varsinaisella peliajalla päättyi ainoastaan yksi ottelu.

Puolustus

Oululaisten joukkue koki valtavasti muutoksia kesän aikana, mutta puolustuksen osalta vaihtuvuus ei ollut dramaattista, vaikka Adam Masuhr ja Markus Nutivaara maisemaa vaihtoivatkin. Tilalle tulivat esimerkiksi kaudella 2012-13 SM-liigan parhaaksi puolustajaksi valittu Shaun Heshka sekä kokenut Ilkka Mikkola.

Heshka lunastikin odotukset ja oli Kärppien puolustuksen kiekollinen johtaja läpi sesongin. 58 ottelussa syntyi tehot 8+24, millä irtosi puolustajien pistepörssin pronssisija. Kanadalainen oli oululaisten ykkönen myös peliajassa mitattuna sekä hopeasijalla tehotilastossa. Myös Lasse Kukkonen esiintyi totutun kovalla tasolla koko kauden ja konkari oli Kärppien puolustuksen isäntä.

Vastapainoksi myös alisuorittajia löytyi. Esimerkiksi Ilkka Mikkola joutui liian isoon rooliin ja oli ajoittain todella suurissa ongelmissa. Jani Hakanpää ei pystynyt ottamaan aivan odotettua kehitysaskelta tällä kaudella, vaan 25-vuotias puolustaja taantui hieman edellisestä sesongista. Lisäksi osa Kärppien peräpään hankinnoista, kuten Nicolai Bryhnisveen ja Ivan Svarny, eivät osuneet aivan nappiin.

Hyökkäys

Kärppien hyökkäyskalusto meni tälle kaudelle täysin uusiksi, sillä käytännössä kaikki hyökkäyksen kärkinimet Mika Pyörälää lukuun ottamatta vaihtoivat maisemaa. Tämä näkyi erityisesti alkukaudella eikä toimivia ketjukoostumuksia meinannut löytyä. Lisäksi Kärpät kärsi paljon loukkaantumisista, mikä sotki osittain joukkueen pelaamista.

Pyörälä kantoikin reppuselässään koko oululaisten hyökkäyskalustoa. 35-vuotias keskushyökkääjä saalisti tehot 26+29, mikä oli lähes puolet enemmän kuin Kärppien toiseksi parhaalla pistemiehellä. Onnistujat hyökkäyspään suhteen olivat harvassa. Nuoret Ville Leskinen, Saku Mäenalanen ja Antti Kalapudas esiintyivät edukseen, mutta muuten onnistujia saa etsiä suurennuslasin kanssa.

Kärppien hankinnat menivät varsinkin hyökkääjien suhteen pahasti metsään. Monet avainhankinnoista olivat kaukana odotetusta tasosta, mikä ei voinut olla vaikuttamatta kaukalossa nähtyihin otteisiin. Uusista miehistä Niklas Olausson, Jesse Saarinen ja Mikko Lehtonen väläyttelivät ajoittain, mutta triolla olisi ollut varaa parempaankin. Vastaavasti Jan Hruskaa, Jiri Tlustyä, Niklas Hagmania, John Albertia ja kumppaneita ei tule Oulussa varmasti lainkaan ikävä.

Mika Pyörälä äänestettiin Liigan runkosarjan parhaaksi pelaajaksi. Matti Raivio / All Over Press

Kokonaisuus

Kärpissä tapahtui liian isoja muutoksia liian lyhyessä ajassa. Kai Suikkanen ei saanut sesonkiin helpoimpia lähtökohtia, mutta oululaisten pelaajabudjetilla pitäisi pystyä parempaan. Kärpät piristyi hieman joulukuun alun Mikkelistä haetun murskavoiton jälkeen ja vaikutti pitkään jopa kevään mustalta hevoselta, mutta bensa loppui kuitenkin nopeasti tosipelien koittaessa. Epäonnistuneiden hankintojen, loukkaantumisten ja sekavan pelitavan johdosta Kärpät oli liian harvan pelaajan kannateltavana. Ilman Rynnästä, Pyörälää ja Kukkosta joukkue olisi ollut aivan sarjataulukon hännillä.

Arvosana: 5+

Kärpille ei jäänyt päättyneestä kaudesta juuri mitään käteen. Vuosi oli melkoinen kuoppa kestomenestyjän historiassa. Vain muutaman tähtipelaajan loistava sesonki pelasti oululaiset hylätyltä arvosanalta.

Tulevaisuus

Välikauden jälkeen Kärpissä alkaa jälleen uusi ajanjakso, kun paketti menee kesällä uusiksi. Isoin muutos tapahtuu tälläkin kertaa penkin takana, kun Kai Suikkanen sai kauden päätteeksi potkut ja edelliset neljä kautta joukkueessa apuvalmentajana toiminut Mikko Manner nostettiin päävalmentajaksi. Valmennusvastuu oli tosin osittain jo kauden aikana siirtynyt Mannerin harteille. Myös pelaajiston osalta oululaiset ovat uusien haasteiden edessä, kun esimerkiksi Mika Pyörälä vaihtaa maisemaa. Kärpät on tosin aloittanut joukkueen kasaamisen vauhdikkaasti, kun oululaiset julkaisivat muun muassa Miika Koiviston, Charles Bertrandin sekä ruotsalainen Nicklas Lasun sopimukset. Näin heikon kauden jälkeen vaihtuvuus ei varmasti ole haitaksi Kärpille.

Kausitodistukset 2016-17:

Maistuisiko matka lätkän MM-kisoihin Pariisiin? Neljä paikkaa jaossa, osallistu tästä.

Kansikuva:  AOP