10 € ILMAINEN NBA-LIVEVETO – Hae omasi ja katso matsit suorana Betsafella!
Tässä vaiheessa kiekkokautta siirtospekulaatiot käyvät kuumimmillaan, kun helmikuussa on viimeinen mahdollisuus vahvistaa joukkueita kevään ratkaisupeleihin. Myös ensi kauden joukkueenrakennus on jo hyvässä vauhdissa, sillä seuraavan kauden joukkueen rakentaminen alkaa jo vuotta ennemmin. Tämän vuoksi monella pelaajalla on jo sopimus ensi kaudeksi uuteen seuraan. Monella se on jo ollut alkusyksystä lähtien.
Monen huippupelaajan kohdalla onkin jo selvinnyt tuleva seura, vaikka mediatietoihin täytyykin aina suhtautua varauksella. Useimmat mediatiedot kuitenkin pitävät kutinsa. Tämän kauden aikana esiin on jo noussut Antti Suomelan (Ilta-Sanomat) ja Iikka Kangasniemen (Hämeen Sanomat) siirrot ensi kaudeksi HIFK:iin, Jasper Lindstenin siirto Kärppiin (Kiekkoareena) sekä Oula Palven siirtyminen TPS:ään (Ilta-Sanomat). Vaikka Suomelalla olisikin sopimus HIFK:iin, voi hänet vielä napata jokin NHL-seura, mikä ei ole mahdottomuus.
Hieman pienemmän profiilin pelaajista Santeri Lukan on kerrottu siirtyvän Palven tavoin TPS:ään (IS), Ari Gröndahlin siirtyvän KalPaan (IS) ja Tapio Laakson Lukkoon (HäSa). Lisäksi Aleksi Salosen on uskottu valitsevan ensi kauden seurakseen Jukurit (Iltalehti).
Sveitsin mediassa (Berner Zeitung) nousi puolestaan esiin, että Mika Pyörälä ei jatka Bernissä, joten hän palaa lähtökohtaisesti Kärppiin, jonne hänellä on sopimus jo olemassa.
Mutta mitä muita siirtoja on luvassa kauden jälkeen? Liigan tähtipelaajien osalta spekulointi on melko helppoa, ja tämä juttu perustuukin täysin mutuiluun. Mitkä ovat todennäköisiä osoitteita tämän kauden sensaatioille?
Kärpät menettää isoja nimiä
Muun muassa Kärppien ykköskentässä pelaavien Julius Junttilan, Mikael Ruohomaan ja Charles Bertrandin sopimukset päättyvät tähän kauteen, ja tämä kolmikko jättänee toistaiseksi Oulun. Jos mietitään Junttilan tulevaa osoitetta, niin yksi vaihtoehto nousee ylitse muiden: Helsingin Jokerit. Narrilauman peräsimeen hyppää Lauri Marjamäki, jonka luottopelaajiin Junttila kuuluu. Nopea laituri on nauttinut Marjamäen suosiosta niin Kärpissä kuin Suomen A-maajoukkueessakin, ja koska Junttila on lähes varmasti lähdössä KHL:ään, niin Jokerit on hänelle ylivoimaisesti paras vaihtoehto. Ruohomaalle ja Bertrandille ei pysty saman tien osoittamaan selvintä ykkösvaihtoehtoa, mutta molemmat ovat näillä näytöillä matkaamassa KHL-jäille.
Kärpät tulee kokemaan tämän kauden jälkeen isoja menetyksiä, kun ykköskentän lisäksi myös Ville Leskinen ja Miika Koivisto uhkaavat lähteä. Taitavan 23-vuotiaan Leskisen ympärillä on varmasti kiinnostusta niin Ruotsissa kuin Venäjälläkin, mutta ottajia saattaisi löytyä myös NHL:stä. Leskisen nopeus, taito ja fysiikka riittävät mainiosti AHL-jäille, ja koska hän on kauden päätteeksi 24-vuotias, niin hänelle pitäisi sorvata kaksivuotinen tulokassopimus. Näin ollen NHL-seurat saattaisivat nähdä Leskisessä ison kehityspotentiaalin, sillä lähtökohtaisesti hänen taitonsa riittävät NHL:ään asti. Koiviston lähtö on puolestaan yhtä varma asia kuin ykköskentän miestenkin. Hänen suuntana lienee KHL, josta on aina tarjottu hulppeita summia Leijonissa esiintyneille pelaajille.
Muista Liiga-tähdistä kiinnostusta herättävät ainakin KooKoo-puolustaja Jake Newton, Ässät-puolustaja Maksim Matushkin, Sport-hyökkääjä Markus Nenonen ja Jukurit-hyökkääjä Zach Budish.
Etenkin huipputaitavalla Matushkinilla riittää ottajia, ja esimerkiksi Liiga-jäiltä HIFK, TPS ja Lukko ovat varmasti kiinnostuneita ruotsalaisesta. Miro Heiskanen jättänee HIFK:n, eikä Teemu Erosen varaan voi laskea enää paljoa, joten IFK joutuu etsimään uuden kovan luokan offensiivisen puolustajan. Lukon ja TPS:n puolustuksessa on myös tarvetta kiekolliselle virtuoosille, joten Matushkinin pysyminen Suomessa on täysin mahdollista. On kuitenkin selvää, että hänelle löytyy myös ottajia Ruotsin SHL:ssäkin.
Newton on pelannut upeaa kautta Kouvolassa, mutta hän on tuskin kovin vahvoilla KHL-, NLA- tai SHL-seurojen silmissä, joten siirto Suomen sisällä on mahdollinen. Newton on monipuolinen puolustaja ja viivamiesten aatelia, joten Liigassa ei ole seuraa, joka ei ottaisi miestä kirkuen vastaan.
Hyökkääjistä Nenonen on hanakasti suurseurojen kiikarissa, sillä häntä tuskin vielä viedään ulkomaille. Kärpillä on suuri tarve hyvälle maalintekijälle, kun oululaiset menettävät useamman kärkipelaajansa, joten siirto pohjoiseen on täysin mahdollinen. Miehen ex-seura JYP lienee myös vaihtoehto, mutta koska Keski-Suomessa on jo nyt kelpo laituritilanne, saattaa Nenosen paluu hurrikaanipaitaan siirtyä myöhempään ajankohtaan.
Jukurien Budish ei varmasti ole suurseurojen hankintalistan kärkipelaaja, mutta hieman Jukuria isommat seurat ovat taatusti kyselleet miehen hintalappua. Esimerkiksi Pelicans voisi olla Budishin ensi kauden seura, koska A) Jukurien apuvalmentaja Ville Nieminen siirtyy Pelicansin päävalmentajaksi, B) Pelicans tarvitsee kärkikenttiin tasokkaita laitureita ja C) Budish ei ole niin suuri tähti, että hänelle pitäisi maksaa 200 000 euroa kaudesta.
Oman mausteensa siirtospekulaatioihin tuovat pelaajat, joilla on jo sopimus ensi kaudesta. Liiga-pelaajien sopimuksissa on kuitenkin tänä päivänä ulkomaan pykäliä, joten isoimpien tähtien siirto ulkomaille on mahdollista sopimuksesta huolimatta. Liigassa ei ole kuitenkaan kovinkaan monta sopimuksellista pelaajaa, joka saisi ulkomailta kelvollisia tarjouksia.
Kokeneemmat pelaajat, kuten Jarkko Immonen, Jani Tuppurainen tai Kristian Kuusela tuskin lähtisivät ulkomaille, vaikka tarjous sieltä tulisikin. Mutta etenkin Jukka Peltolan tilanne on mielenkiintoinen: Tappara-kapteeni on ollut jo useamman vuoden kova luu Liigassa, ja nyt hän on noussut myös Leijonien vakiomieheksi. Paikka olympiajoukkueesta takaa viimeistään sen, että hänet huomataan myös ulkomaillakin. Ei olisi ihme, jos Peltola lähtisikin KHL:ään, vaikka miehen sopimus Tapparaan päättyykin vasta keväällä 2019.
Nuoremmasta kaartista on pakko nostaa esiin myös Tapparan Mikko Lehtonen, 24, jolla ei ole NHL-varausta. Hänen näyttönsä ovat kuitenkin sitä luokkaa, että siirto joko Pohjois-Amerikkaan tai KHL:ään on täysin mahdollinen. Hänellä on vielä edessään olympiaturnaus ja mahdollisesti kevään MM-kisat, joten onnistumiset Leijonissa määrittelevät hyvin paljon.
Pohjois-Amerikka kutsuu nuoria
Lähtijöitä on totta kai nuorissakin pelaajissa, joista parhaimmat siirtyvät Pohjois-Amerikkaan. Ainakin Miro Heiskanen, Olli Juolevi, Sebastian Repo, Libor Sulak ja Otto Koivula pelaavat suurella todennäköisyydellä viimeistä kauttaan Suomessa vähään aikaan. Lisäksi Kristian Vesalainen lähtenee Winnipeg Jetsin leirille, eikä olisi kovin suuri ihme, jos HPK-tähti jäisi saman tien pelaamaan AHL:ään.
Moni muukin pelaaja lähtee varmasti leireilemään Pohjois-Amerikkaan, mutta moni heistä palaa vielä Suomeen. Suurimmat kysymysmerkit ovat todennäköisesti Urho Vaakanainen ja Niko Mikkola. Vaakanainen pelannee vielä ensi kauden Liigassa, mutta koska nuorten pelaajien kohdalla yksikin kesä voi tehdä ihmeitä kehityksessä, voidaan hänet nähdä jo ensi kaudella AHL-jäillä. Mikkolalle Pohjois-Amerikka lienee todennäköisin vaihtoehto, mutta Tappara tulee varmasti hyvänä kakkosena.
Muista nuorista pelaajista Robin Salo on Kiekkoareenan tietojen mukaan jättämässä Sportin. Hän ei ole kuitenkaan valmis siirtymään Pohjois-Amerikkaan, joten siirto Liigan sisällä on ainut mahdollisuus.
Kuvat: All Over Press