Alkuun varoituksen sananen. Tämä teksti ei ole vastaus Patrik Laineelle. Tämä viesti on ennen kaikkea niille, jotka uskoivat Lainetta hänen kuvaillessaan kuinka ei jaksa seisoa trapissa. Nuori suomalainen on lyhyessä ajassa osoittanut olevansa taitava median käyttäjä. Rennosta makuuasennossa annetusta haastattelusta aina tietämättömien kiekkokuluttajien kyykyttämiseen trapissa seisomis -lausunnoillaan. Laine osaa hallita mediaa. Nyt kuitenkin realismia pöytään. Tällä hetkellä joka puolella maailmaa seisotaan trapissa. Myös Winnipegissä.
Parhaat hallitsevat trapin kautta
On varmaan turha muistuttaa jo itse sanan trap olevan kotoisin Kanadasta. Ne harhakuvitelmat, ettei rapakon takana osattaisi pelata keskialueen ohjauspeliä ovat lähinnä huonoa vitsiä. Mitä pidemmälle tätä kevättä mennään, sitä enemmän tullaan näkemään keskialueen sulkemista pääasiallisena puolustusmuotona. Jokainen voi itse katsoa esimerkiksi Nashvillen ja Coloradon välistä playoff-sarjaa. Siinä molemmat joukkueet panostavat juurikin keskialueen pelaamiseen. Niin hyökkäys- kuin puolustuspelissä. Colorado on jopa lukenut Nashvillen trapin niin hyvin, että uskaltaa kääntyä omiin päin, jos avaus jostain syystä epäonnistuu. Nashville ei tätä palautusta tai palaamista lähde seuraamaan vaan pitäytyy kurinalaisesti keskialueen sulkemisessa. Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä kuinka helppoa on iskeä maaleja NHL:n kenties parasta joukkuetta vastaan, kun sen trap pelaa kurinalaisesti ja Pekka Rinne hoitaa loput.
Jokaiselle joka uskoi Laineen kommentteja trapista seisomisesta, suosittelen vilkaisemaan Winnipegin ja Minnesotan välistä ottelusarjaa. Tässä sarjassa Jets pelaa jopa 1-4 trapia muistuttavalla pelitavalla. Kärki pelaa, siinä missä muu kenttä valuu kohti omaa siniviivaa lähes rivissä. Ainoa syy miksi ottelusarja muistuttaa runkosarjaa on Minnesotan heikko kyky tunnistaa tilanteita. Joukkue puskee kerta toisensa jälkeen ahtaisiin tilanteisiin ja alivoimaisiin hyökkäyksiin. Jets ja sen kokenut puolustusvoittoinen päävalmentaja Paul Maurice hieroo varmasti käsiään, kun Minnesota kerta toisensa jälkeen puskee itsensä pulaan ilman, että omaa puolustusrepertuaaria tarvitsee käyttää loppuun asti.
Kappale kauneinta Suomea
Kotimaisen kiekkokauden ehdottomasti upein asia on ollut HIFK:n ja Kärppien välinen välieräsarja. Kahden eurooppalaisen huippujoukkueen välinen sarja tarjosi kaikkea sitä mitä ottelusarjalta voi odottaa. Kuumaa kamppailua, taklauksia, kyseenalaista tuomarointia, taitoa ja taktista osaamista. Mikko Mannerin ja Ari-Pekka Selinin joukkueet tarjosivat kaikkea tätä. Upeinta oli huomata myös, kuinka tulevaisuuden supertähdet Kristian Vesalainen ja Miro Heiskanen johtivat joukkueitaan nuoresta iästä huolimatta. Ja kyllä, molemmat joukkueet pelasivat erittäin laadukasta keskialueen puolustuspelaamista. Harvassa olivat ne tilanteet missä kärkikarvaaja olisi poikennut yhteisestä pelitavasta ja lähtenyt jahtaamaan kiekollista vastustajaa ilman kontrollia. Tässä sarjassa seisottiin trapissa. Voiko kukaan väittää, ettei olisi nauttinut jääkiekosta katsoessaan joukkueiden peliä?
Kyse ei ole siis trapissa seisomisesta vaan kuinka se toteutetaan ja kuinka vastustaja avaa. HIFK:lla ja Kärpillä on laaja kirjo eri avausmalleja, joita pystytään vaihtamaan lennosta. Tämä monipuolisuus antaa mahdollisuuden lähteä liikkeelle ilman pitkiä pysäytyksiä. Ei siis tarvitse pysähtyä oman maalin taakse puoleksi minuutiksi, jos avauspaketti on kunnossa. Kyse on siis joukkueen ja valmennuksen laadusta sekä tahdosta. Sama on nähtävillä NHL:ssä. Nashville kiekottelee ja palauttelee omiin, mutta on koko ajan valmis lähtemään liikkeelle ilman pysäytyksiä oman maalin taakse. Pelin rytmi vaikuttaa siis katsojaan vauhdikkaammalta, kun omaa liikettä ei pysäytetä. Joka puolella maailmaa seisotaan tällä hetkellä trapissa. Olisi typeryyttä olla seisomatta. Näiden trapien laatu ja vastustajan avaamisosaaminen ratkaisee, onko peli viihdyttävää ja vauhdikasta. Joka tapauksessa, NHL:ssä seisotaan trapissa, myös Patrik Laine.
Kansikuva: Bruce Bennett/Getty Images