Suomi vuoli kultaa alle 20 -vuotiaiden MM -kisoissa. Tänä vuonna peräti Kanadan kotikaukalossa. On aika pistää kisat pakettiin. Tehdä mestaruuden ruumiinavaus. Mitä nämä kisat kertovat kotimaisen kiekkoilun kehityksestä. Mitä menneisyydestä? Mitä tulevasta?
Joukkue ja pelitapa
Suomen kisat olivat erinomainen kehitystarina. Heikon avauspelin jälkeen peli alkoi löytyä uomiinsa heikkoja Kazakstania ja Slovakiaa vastaan. USA:ta vastaa alkulohkon viimeisessä ottelussa Suomi oli jo silmin nähden niskan päällä. Joukkue kykeni pelaamaan haluamallaan tavalla, mutta sortui vielä juniorimaisuuksiin ja hölmöilyihin. Pudotuspeleissä Suomi pelasi erinomaisesti. Joukkue hallitsi peliä kiekkokontrollin kautta. Isäntämaa Kanada oli lähellä voittoa, mutta Suomi onnistui riisumaan isännän aseista riittävän hyvin. On kuitenkin hyvä muistaa, että Kanadan saama rangaistuslaukaus jatkoajalla olisi tuominnut kisat ja päävalmentaja Jussi Ahokkaan suuren yleisön silmissä epäonnistuneeksi.
Suomalaisen kiekkoilun pitkäikäisimmistä perinteistä on epäusko menestykseen Pohjois-Amerikan pienissä kaukaloissa. Samalla se on lajiniilojen kiivaimpia debatteja ympäri Suomea. Viimeisen vuosikymmenen aikana hegemonisen aseman saavuttanut viivelähtöihin nojautuva Meidän peli on kriitikkojen mukaan heikentänyt mahdollisuuksia menestyä pienessä kaukalossa. Ainaisen ryntäilyn ja tilan voittamisen hylkäävä kiekkokontrolli ei millään voi mahdollistaa menestystä. Tämän debatin voidaan nyt olettaa päättyvän mestaruuden myötä. Suomi kontrolloi kiekkoa ja pelin rytmejä erinomaisesti kahden ensimmäisen pelin jälkeen. Jopa Pohjois-amerikkalaisia vastaan. Samalla avausottelun pahat hyökkäyspään ongelmia katosivat pikkuhiljaa kisojen edetessä.
Suomi otti Vancouverissa 2010 -luvun kolmannen alle 20 -vuotiaiden maailmanmestaruutensa. Kuva: AOP
Kovat löylyt
Alle 20 -vuotiaiden maajoukkueesta on tullut lähes A-maajoukkueen veroinen tuote ja brändi kotimaiseen kiekkoiluun. Viimeisen vuosikymmenen aikana junnumaajoukkueen suosio on räjähtänyt kiekkoihmisten fiilistelystä koko kansan huviksi. Samalla tietyt lieveilmiöt ovat seuranneet. Jos jätetään iltapäivälehtien tyttöystävä -jutut omaan surkeaan arvoonsa, pinnalle nousee se armoton kritiikki mitä joukkue nykyään saa. Menestystä odotetaan joka kisoista, eikä epäonnistumisia hyväksytä. Valmennukseen kohdistuvat kritiikki on yhtä kovaa ja asiantuntematonta kuin A-maajoukkueellakin. Samalla pelaajiin kohdistuva kritiikki on kasvanut. On erittäin tärkeää ja perusteltua, että pelaajilta käytännössä kielletään median seuraaminen kisojen aikana. Näissä kisoissa Eeli Tolvanen ja Ukko-Pekka Luukkonen kantoivat kovimman kritiikin harteillaan. Molemmat julistettiin jo alkulohkon aikana epäonnistuneiksi, kun voitot USA:ta ja Ruotsia vastaan jäivät karvan päähän. Samanlaista kritiikkiä saivat myös Kärppien superkaksikko Rasmus Kupari ja Aleksi Heponiemi. Tehot olivat kateissa kivikovia joukkueita vastaan, eikä tätä hyväksytty. Kritiikki osoittaa lajiymmärryksen ohuutta suuressa yleisössä, mutta myös mediassa. Tulos ohjaa analyysia, kun ei löydy silmää seurata peliä. Suomen ykköskenttä oli niskan päällä jokaista vastustajaa vastaan. Tämä ei kuitenkaan riitä, jos tehoja ei löydy.
Maailmanmestarijoukkueesta löytyy yleensä suuria onnistujia kärkipelaajien takaa. Näin oli myös tämän vuoden joukkueessa. Kaapo Kakko osoitti pudotuspeleissä olevansa pelillinen johtaja nuoresta iästä huolimatta. HIFK:n Anton Lundell pelasi kuin liigaveteraani pelistä toiseen. Virheitä tuli vähän, ja nuorukainen näytti enemmän yli-ikäiseltä kuin juniorilta kisoissa. Puolustuspäässä on tapahtunut kenties suomikiekon suurin vallankumous. Kiekkovarmat ja huipputaitavat puolustajat pääsivät paineen alta kerta toisensa jälkeen. Oskari Laaksosen, Toni Utusen ja Ville Heinolan peli näytti jopa helpolta, vaikka vastassa oli USA:n ja Kanadan kaltaisia huippujoukkueita. Isojen nimien kuten Urho Vaakanainen ja Juho Jokiharju takaa löytyi enemmän kuin leveyttä. Sieltä löytyi huippulahjakkuutta ja osaamista. Huipputaidon ohella joukkueesta löytyi paljon luonnetta. Aarne Talvitiestä leivottiin kisojen lopulla, jopa Akseli Koskelan kaltaista johtajaa. Santeri Virtasen, Sami Moilasen sekä Samuli Vainionpään tinkimätön työmäärä Jesse Ylösen ohella piti huolen, ettei kärkikentiltä vaadittu hurjia maalimääriä otteluiden voittamiseen.
Mistä menestys kumpuaa?
Miksi Suomi menestyy? Suomalaisen kiekkoilun viisasten kivi on miljardien dollarien arvoinen tällä hetkellä. Suomella on nyt 2010 -luvulla kolme maailmanmestaruutta vanhimmassa juniorisarjassa. Tämä yhdistettynä kovaan menestykseen alle 18 -vuotiaissa ei ole syntynyt vahingossa. Jukka Rautakorven ja Rauli Uraman johtokausien aikana kotimainen juniorikiekkoilu on ottanut suuria askeleita eteenpäin. Nämä kaksi paljon parjattua herrasmiestä ovat kenties selkeimmät henkilöt menetyksen takana. Heidän johdollaan kehitettiin maailman kehittynein pelin opettamisen metodi eli Meidän peli. Näiden henkilöiden johdolla se myös jalkautettiin kentälle niin, että tilan tekemisen ja voittamisen metodit tunnetaan Hangosta Ivaloon. Jääkiekkoliiton johdolla huippuosaamista on tuotu lähemmäksi huippulahjakkuuksia ja heidän valmentajiaan seurakäyntien ja pelaajapalaverien kautta. Koulutusmäärät ovat kasvaneet ja samalla ajatus yhteisestä projektista pelaajien kehittämisen suhteen on aidosti yhdistänyt kotimaista seurakenttää.
Bisnesmaailman tärkeimpiä osaamisen alueita on kyky tunnistaa mikä johtaa positiiviseen tulokseen. Sama pätee luonnollisesti urheiluun. Rakenteiden suhteen yhteiskuntatieteissä on käyty samanlaista debattia jo parisataa vuotta. Ikäluokkien 1993- 2000 suhteen on nyt pysähdyttävä katsomaan, mikä on johtanut menestykseen arvokisoissa ja kasvuun huippupelaajien määrässä. Jo aiemmin mainittu Meidän peli on johtanut peliosaamisen ja kiekollisuuden kasvuun. Kiekosta tehtiin vallan väline maassa, missä prosenttikiekko ja keskialueen trap olivat kuninkaita. Samalla on tehty kauaskatseisia päätöksiä sarjojen suhteen. Playoffpelien määriä kasvatettiin ja samalla kasvatettiin pelaajia koviin peleihin. Samalla sarjoista pyrittiin tekemään kivikovia. Silläkin uhalla, että muutama suurseura ei mahtuisi SM-sarjaan jossain ikäluokassa. Kärki pelaisi kärkeä vastaan ja nuoremmat lahjakkuudet nostettaisiin pelaamaan vanhempien kärkeä vastaan. Ikävä kyllä sarjat alkoivat helpottua ja pehmetä ajan myötä menestyskipeiden vanhempien ja seurojen myötä. Vuonna 2000 syntyneet ovat viimeinen ikäluokka, joka pelasi jo C2 -junioreissa aidosti valtakunnallista sarjaa ja playoffeja. Sarjoista on jälleen tehty paikallisia ja laajoja kustannusten nimissä. Samalla pudotuspelien määrää on vähennetty samoin kustannuksellista syistä. Heikentyneet sarjat ja vähäiset pudotuspelit saattavat kääntää Suomen menestyskäyrän nopeastikin alaspäin nykyisestä aallonharjasta.
Tämän vuoden MM-joukkueesta yli puolet on pelannut elämänsä aikana seurajoukkuekiekkoilua kotimaan ulkopuolella. Osaamisen sekä kehityksen mahdollistajien etsiminen kotimaan rajojen ulkopuolelta on viisautta. Osaaminen pienen kaukalon jääkiekosta auttoi pelaajia varmasti vuodenvaihteen kisoissa. Samalla on tunnustettava, että jääkiekko on kulkemassa koripallon kanssa kohti eurooppalaista pelityyliä. Koripallossa heittopeli on korvaamassa atleettisuuden ja koon. Jääkiekossa kiekkokontrolli on korvaamassa fyysisyyden ja pystysuunnan pelaamisen. Kahvaaminen ja fyysinen pelote loistivat poissaolollaan vuoden vaihteenkisoissa. Kulmaan oli turvallista mennä ja keskialueella oli turvallista ottaa syöttö vastaan ilman pelkoa keuhkot tyhjentävästä taklauksesta. Lajin valtavirta on siis matkalla kohti eurooppalaista peliä. Tämä auttanee suomalaisia pelaajia jatkossakin nousemaan maailman huipulle. Jääkiekko on muuttumassa Kanadan pelistä eurooppalaisten lajiksi.
Kansikuva: AOP