Aloitamme uuden artikkelisarjan, joka käsittelee suomalaisurheilijoita maailmalla. Ensimmäisenä käsittelyymme pääsee Kasper Vuorinen, joka päätyi pelaamaan tällä kaudella lentopalloa hieman eksoottisempiin maisemiin.
Miten siis loimaalainen lentopalloilija päätyi Iranin kentille? Annetaan kynä suoraan Kasperille, miehelle joka antaa palaa kentällä ja myös blogistina.
Terve, sumuinen Suomi!
Olen siis Kasper Vuorinen, 30-vuotias lentopalloilija Varsinais-Suomesta Loimaalta. Suomessa pääsarjan ensimmäiset vuodet menivät kotikaupunkini seurassa Hurrikaanissa, jonka myös nostimme aikanaan kotikaupungin voimin korkeimmalle sarjatasolle. Viime vuodet ovat menneet kuitenkin pelatessa muualla. Kolme vuotta kului Muuramen Lentopallossa Jyväskylän yliopiston opintojen ohessa ja edellinen vuosi Kokkolan Tiikereissä, josta käteen jäi Cup-mestaruus, mestaruusliigan hopea, tukku europelejä ja nousu kolmekymppisenä ensimmäistä kertaa miesten maajoukkueryhmään.
Olenkin kuvaillut itseäni punaviiniksi, jota tykkään myös juoda, koska myös se paranee vanhetessaan ja minunkin tarkoituksena on siis kehittyä vielä kovemmalle tasolle ja pelata huipulla pitkään.
Loistavasta edelliskaudesta huolimatta liikehdintä kotimaan markkinoilla oli hiljaista ja olikin selkeää jo kesällä, että ykkösprioriteetti on ehdottomasti ulkomailla. Se olisi steppi ylöspäin ja kauan haluamani päämäärä. Tarjouksia tuli ja meni Euroopan pikkusarjoista, mutta heti kun mentiin Aasian puolelle, alkoivat diilit tuntumaan kiinnostavimmilta ja sarjatkin kovemmilta. Aloitin kauden kuitenkin harjoituspelien osalta Tampereen Isku-Volleyn kanssa Pietarissa kovassa kansainvälisessä harjoitusturnauksessa, josta matka jatkui Kykyn 1-sarjaporukkaan ulkomaanpykälällä.
CEV Cupia 2013 Tiikereiden väreissä (AOP)
Positiivinen pommi tippui sitten lokakuun puolessa välissä, kun Iranin tarjous tuli. Iran on siis tuleva ja jo lähes nykyinenkin lentopalloilun supermaa (MM-kisat 6. ja World league 4.). Kyseessä on siis huikea sarja höystettynä täysin vieraalla kulttuurilla. En tiedä olenko ensimmäinen suomalainen ammattilaisurheilija täällä, mutta ensimmäinen lentopalloilija ainakin. Eikä sen siis väliä kuka ehtii ensin, vaan ylipäätään se, että tämä upea maa ja sarja tulee avattua suomalaisille. Olen varma, että kovat palkat ja erittäin korkea taso tulevat vetämään huippupelaajia euroopasta ja myös Suomesta tänne tulevaisuudessa. On kunnia avata latu ja tulen auttamaan seuraavia kaikin mahdollisin keinoin.
Easy call
Kun tarjous siis tuli, vastasin hetkeäkään miettimättä agentilleni, että ”kiinnostaa”. Suomessa minulla sattui olemaan kaveripiirissäni yksi iranilainen, joten kysyin häneltä välittömästi maan turvallisuustilanteesta. Hän sanoi sen olevan loistava. Näin kaksi minuuttia tarjouksen saapumisesta naputin agentin whatsappiin: ”clousaa diili, olen valmis.”
Iran on viime hetken muutosten luvattu maa, joten osasin olla varauksellinen vielä senkin jälkeen, kun skannasin allekirjoitetun sopparin Lähi-Itään. Seuraavaan kolmeen päivään ei kuulunutkaan mitään. Uskon, että he todellisuudessa vieläkin punnitsivat eri vaihtoehtojen väliltä. Videoni tekivät kuitenkin sen verran tehtävänsä, että neljäntenä päivänä tuli klo 13 iltapäivällä vahvistus ja lentoliput sähköpostiin. Tulostin ne, aloitin pakkaamaan ja järkkäsin itseni Hki-Vantaalle – klo 18.20 samana iltana lähti lento. Lähimmät ystäväni ja perheeni tiesivät asiasta, mutta julkisesti kerroin asiasta some-päivityksellä lähtöportilta. Kaikki oli niin pitkään auki, että valmistautuminen jäi olemattomaksi, mutta se ei haitannut pätkääkään. Harvasta asiasta olen elämässäni ollut näin varma kuin tänne lähtemisestä, ”that was an easy call!”.
Viisumihommat oli selkeää kuin SaiPan ylivoimapeli, ja vielä koneessakin oli aidosti auki päästävätkö minua maahan vai eivät. Kaikki kääntyi parhain päin ja löysän 8-tuntisen taksimatkan jälkeen olin perillä lentopallohullussa Gonbadissa, Pohjois-Iranissa. Kontaktini Iranissa kysyi 16 tunnin matkustamisen jälkeen: ”Haluatko kokiksen ennen treeneihin menoa?” -Ei kiitos, suomalainen vetää vissyä ja treenaa ekstroja!”
Pelillinen taso vakuuttanut
Taso on täällä suoraan sanoen helvetin kova. Viime kauden jälkeen tästä saatiin osoitus, kun Iranin mestaruuden voittanut joukkue sijoittui seurajoukkueiden MM-kisoissa neljänneksi. Euroopan parhaassa seurakilpailussa Mestareiden liiigassa Iranin parhaat joukkueet olisivat varmasti kärkikahinoissa! Kaikki Iranin maajoukkuepelaajat repivät niin isoa hilloa kotimaassa ja heitä arvostetaan kuin kuninkaita, eikä yksikään stara ole lähtenyt kotimaastaan vaikka isoa halua eurooppalaisilla suurseuroilla on ollut.
Iranin lentopalloilu elää hyökkäyksestä ja torjunnasta. Ne ovat täällä todella laadukkaita, jopa hullun intohimon aiheita ja siksi passarin roolini on täällä erittäin mielenkiintoinen. Kun vastassa on ilta toisensa jälkeen noin 205cm pitkiä, nopeita, kimmoisia ja hyvin peliä lukevia keskitorjujia, saan tehdä täysillä hommia saavuttaakseni tason, jolla tuota torjuntaa pystytään harhauttamaan. Tiedän, että kun pärjään täällä, pärjään missä tahansa.
Tavoitteeni on siis kehittyä joka päivä ja vakiinnuttaa kansainvälinen pelitaso.
Matkalaukku pakattu yllätyksillä
Iranilaisten impulsiivisuus on yllättänyt. Kuten Suomessa, myös täällä eri alueilta tulevilla ihmisillä on erilaiset tavat. Ei lapin kasvatti mene HIFKin koppiin huutelemaan ensimmäisenä sääntöjä. Täällä pääkaupungista Teheranista tulevat pelaajat ovat niitä sekopäitä, jotka ovat aina äänessä, ja paikalliset gonbadilaiset ovat luotettavia duunareita.
Trashtalkin määrän on myös järkyttävä: kun täydessä ammattilaissarjassa vain voitoilla on väliä, voi tuleva palkka tai bonus olla siitä kiinni voitetaanko tai kuinka hyvältä näytät pressan silmin – monet kaivavat siksi omaa etuaan aivan kuin änärin harjoitusleirillä.
Erikoista on kuitenkin paikallisten aito vieraanvaraisuus. Jengi tulee hallilla repimään hihasta, että ”huomenna on sitten meillä päivällinen sulle.” -Okei, terve vaan, kuka sä muuten olet?
Suomalaiselle tuttu järjestys kateissa
Suomesta kaipaan selkeyttä, jämäkkyyttä ja tehokkuutta. Johto häseltää täällä niin perkeleesti ja usein aivan turhaan. Kiireellisiä päätöksiä tekemällä ei saa kuin joskus hyvän ex tempore -päiväkännin, mutta mitään pitkän aikavälin menestystä ei ole näköpiirissä. Kun suomalainen lupaa jotain, se on ensimmäisenä aamulla hoidettu. Kun iranilainen lupaa jotain, se on ensimmäisenä aamulla unohdettu, tai vähintään kolmeen kertaan muutettu.
Jos siis läppä täysin vieraan ja osin suljetunkin kulttuurin intohimoisesta huippu-urheilusarjasta suomalaisen insiderin silmin kiehtoo, tarinaani voi lukea Faneille.comin blogiosiossa kiihtyvällä sykkeellä alkaen viikonlopusta. Tarinani ovat välillä korkealentoisia, mutta se varmasti toimii, sillä uskon lukijoidenkin kuuluvan samaan kastiin. ”Mennään eteenpäin!” -Juti
Iranilaisterveisin,
Kasper