Lentopallon Eurocupit jatkuvat itsenäisyyspäivänä

Peräti kahdeksan suomalaisjoukkuetta osallistuu tällä kaudella lentopallon eurocupeihin. Hallitseva Suomen mestarit Kokkolan Tiikerit ja Hämeenlinnan Pallokerho karsiutuivat Mestarien liigan lohkovaiheesta, mutta jatkavat pelejään tammikuussa CEV Cupin toisella kierroksella.

Miehet aloittavat urakkansa itsenäisyyspäivänä, naiset ensi viikon keskiviikkona. Miesjoukkueistamme Tiikerien lisäksi eurocupeissa pelaavat VaLePa Sastamala, Hurrikaani-Loimaa sekä Raision Loimu. Suomalaisista naisjoukkueista eurokentillä esiintyvät HPK:n lisäksi LP Viesti, Oriveden Ponnistus ja LP Kangasala.

Faneille.comin yhteenvedosta selviää, kuka pelaa, missä sarjassa ja ketä vastaan. Kotiotteluita on mahdollista seurata myös VeikkausTV:n suorien nettilähetysten välityksellä.

Jatkopaikka ratkeaa kahden ottelun yhteistuloksella, jossa 3-0 tai 3-1 -voitosta saa kolme pistettä, 3-2 -voitosta kaksi pistettä ja 2-3 -tappiosta yhden pisteen. Mikäli pisteet ovat kahden ottelun jälkeen tasan 3-3, pelataan jatkoon menijän ratkaisemiseksi ns. kultainen erä.

CEV Cup miehet

loimu

Raision Loimu (kuva: CEV)

Raision Loimu – Budvanska Rivijera Budva (MNE)

– Loimun kotiottelu 6.12. kello 15.00
– Budva (4-4-0) on Montenegron Pvra Ligassa toisena
– joukkueessa on peräti yhdeksän ulkomaalaispelaajaa
– BRB on pelannut säännöllisesti eurocupeja koko 2000-luvun ajan
– vierasottelu Montenegrossa 20.12. kello 18.00
– voittaja saa vastaansa Tommi Siirilän edustaman ranskalaisen GFC Ajaccion

hurrikaani

Hurrikanni-Loimaa (kuva: CEV)

Hurrikaani-Loimaa – Dobrudja 07 Dobrich (BUL)

– Hurrikaanin kotiottelu 7.12. kello 18.30
– Dobrudja (9-7-2) on Bulgarian SuperLigassa kolmantena
– pelaa täysin kotimaisin voimin
– putosi Mestarien liigan karsinnoista CEV Cupiin
– vierasottelu Bulgariassa 22.12. kello 20.00
– voittaja kohtaa italialaisen Trentino Diatecin

VaLePa Sastamala (kuva: CEV)

VaLePa Sastamala – Nis (SRB)

– VaLePan kotiottelu 8.12. kello 18.30
– Nis (7-4-3) on Serbian Ligassa viidentenä
– joukkueessa ei ole yhtään ulkomaalaista pelaajaa
– yksi yleispelaajista on Arsenije Mutapcija (ex-Sampo)
– ensimmäinen kausi europeleissä
– vierasottelu Serbiassa 21.12. kello 17.00
– voittajan seuraava vastustaja on tanskalainen Gentofte Volley

CEV Cupin virallisille sivuille pääset tästä linkistä. Naisten vastaava ennakko julkaistaan viikolla 50.

Teksti: @HeikkiKiiskinen

Kuva: Mestaruusliiga / Raision Loimu / Tuomas Pelto