Vain minimaalisia muutoksia kokoonpanonsa kokenut Vimpelin Veto on nostettava mestarisuosikiksi numero 1 alkavalle kaudelle. Neljä kertaa perättäin finaaleissa esiintynyt perinteinen etelä-pohjanmaalainen seura on hävinnyt kolme kertaa peräkkäin Sotkamon Jymylle, joten olettaa saattaa että voitontahto on virittynyt äärimmilleen ja harjoittelu on ollut sen mukaista. Faneille.comin tavoittaman, joukkueen kokeneempaan kaartin kuuluvan Perttu Hautalan mukaan kaikki katseet on käännetty tulevaan kesään.
– Oli hyvä, että syksyllä joukkueelle annettiin pitkä omatoimijakso, koska finaalipettymys oli todella iso. Joukkue on täynnä motivoituneita urheilijoita ja leiriviikonloppujen alettua ei taaksepäin olla katsottu. Myös tieto – tai usko – siitä, mitä asioita pitää viime vuodesta parantaa, helpotti kauteen lähtemistä.
Vuoden 2010 Suomen mestari Hautala lähtee hakemaan toista mestaruuttaan äärimmäisen motivoituneena.
– Myös itselläni kesti kauan toipua pettymyksestä, koska loukkaantuminen esti pelit finaaleissa ja kuntoutusjakso oli pitkä ja raskas. Syksy on ollut minulle aikaa, jolloin tykkään pelata rakastamiani mailapelejä (tennis, squash, padel, sulkapallo, salibandy), nyt tämä aika meni kuntoutukseen. Kun tammikuusta lähtien olen pystynyt olla täysipainoisesti mukana, olen nauttinut harjoittelusta vieläkin enemmän kuin ennen.
Ratkaisupelaajilla uusia rooleja
Hallipeleissä nähtiin uusiutunut Vimpelin Vedon lyöntijärjestys, jossa viime kausien tutkapari Sami Haapakoski-Henri Puputti oli pudotettu kolkuttelemaan keskipalkin portteja numeroille kolme ja neljä, kärjessä viilettivät nuoremman polven edustajat, Teemu Isoketo numerolla yksi ja Vimpelin nopein pelaaja Mikko Kanala numerolla kaksi.
– Uutta lyöntijärjestystä on ajettu sisään, tämä on se sisäpelin suurin muutos. Syksyllä ei voi laskea sen varaan, että Puputti pomputtaa Haapakoskea kahta pesänväliä, joten olemme hakeneet jo kauden alusta asti uuttaa pelitapaa. Senkin kustannuksella, että tilanne- ja juoksumäärät tulevat runkosarjassa tippumaan. Kaaripeli on ollut toinen asia, mikä toivottavasti tulee parantumaan viime kaudesta, Hautala analysoi kehitettäviä osa-alueita.
Uusiutunut pelitapa on kesken viime kauden puikkoihin tarttuneen pelinjohtokaksikko Jussi Järvinen/Jussi Haapakoski käsialaa ja se monipuolistaa Vimpelin peluutusta. Kesän alussa sisäpeli saattaa hetkittäin tökkiä ja muutokset vaativat varmasti sopeutumisjakson, mutta muutokset tekevät sisäpelistä laajemmalla rintamalla vaarallisemman. Joukkue pystyy pelaamaan sisäpeliä joko yhdellä pitkällä kärjellä tai kahdella – jopa kolmella – lyhyemmällä kärjellä ja kuten Hautala toteaa, se on ennen kaikkea tarvittava muutos syksyn ratkaisupelejä ajatellen.
Vuonna 1987 syntynyttä Isoketoa ei ehkä kannata nuoreksi haukkua, mies kolkuttelee kuitenkin jo kohta 30-ikävuoden portteja allekirjoittaneen tavoin. Kanalaa puolestaan voisi kokemuksensa perusteella pitää huomattavasti vanhempanakin. Kesäkuussa vasta 22-vuotta täyttävä Halsuan Toivon kasvatti on kuulunut Vimpelin runkopelaajiin jo mestaruusvuodesta 2010. Vuosi vuodelta vastuu on kasvanut sisäpelissä ja heti alusta asti kävi selväksi, että ulkokentällä pallo tarttuu räpylään. Vuoden 2010 välierissä Sotkamon pelaajat pommittivat 2-vahdin vaativalla tontilla pelannutta Kanalaa jokaisessa neljässä ottelussa, mutta nuori pelaaja ei ollut moksiskaan vaan pysäytteli pallot ihailtavan varmasti. Vimpeli oli tuossa sarjassa edellä pelillisesti Sotkamoa, mutta Kanalan roolia ulkokentällä ei pidä väheksyä – Sotkamon sisäpeli tukehtui osittain hukkaan heitettyihin läpilyöntiyrityksiin Kanalan tontilta.
Myös entinen päävaihtaja, tällä hetkellä mykoplasmasta toipunut Antti Kuusisto on tutustunut uuteen rooliin keskipalkissa, kotiuttajana. Miehellä on olemassa hyvät aktiiviset kotiutuslyönnit ja yllättävänkin painuva kumura, mutta edelleenkin marssijärjestys Vimpelin kotiutusosastolla tullee olemaan jokerikaksikon päivän kunnosta ja etenijän nopeudesta riippuen Mikko ”Taikuri” Rantalahti, Janne Mäkelä, Antti Kuusisto – ja loput. Kuusiston kohdalla on äärimmäisen ikävää, ettei mies tietojeni mukaan ole pystynyt harjoittelemaan talvikaudella täysipainoisesti sairautensa takia. Räiskyvä persoona ja tuttu mies 1-pesän turpakäräjiltä on valtakunnan eliittiä vaativan 1-vahdin tontilla. Mies ei ole fysiikkansa perusteella enää Suomen paras piententappaja, mutta sen mitä nopeudessa mies häviää, hän rohkealla pelinlukutaidollaan ja lajiymmärryksellään paikkaa. Ja vuosia etukentällä pelanneena hän tuntee vastustajien päävaihtajien käyttämät lyönnit kuin mökkiseutunsa kalavedet.
Kuusiston sairaus ei ainoa vastoinkäyminen ennen kautta
Kuusiston tavoin myös joukkueen toinen etumies, pesispiireissä kulttimainetta nauttiva Tuomo Lönnmark (huhupuheiden mukaan käyttää Suomen suurinta ja vanhinta räpylää) kärsi ikävän tapaturman, kun mies loukkasi sormensa töissä. Vaikka vamma vaati leikkausta, Vimpelin pelinjohtajan Järvisen mukaan toiveissa on, että ”Lönni” palaa pelikentille kesäkuun aikana. Myös toisen lyöjäjokerin, Mikko Rantalahden kohdalla toipuminen umpisuolen lisäkkeen leikkauksesta [toimituksen päätelmät Järvisen termistä ”umppari”] kauden avaukseen on aavistuksen verran epävarmaa.
Kuusisto siis pelannee 10.5. tutulla paikallaan 1-vahtina, mutta hänen tapauksessaan on mielenkiintoista nähdä, mihin kuntoon mies ehtii itsensä harjoittaa ennen kauden alkua. Vaikka pohjat ovat menneiltä kausilta kunnossa, ei pitkä tauko harjoittelusta voi olla näkymättä terävyyden puutteena etukentällä. Iso kysymys onkin, miten Matias Rinta-aho onnistuu yhdessä Kuusiston kanssa hoitelemaan Vimpelin etukenttää Lönnmarkin puuttuessa paletista. Selvää on, että joukkueen lukkarin Hannu Huuskosen on pystyttävä pitämään tasonsa huipputasolla ottelusta otteluun.
Sotkamon tavoin katseet suuntautuvat ulkopelin pitävyyteen
Vimpelin Veto on pelannut viimeisten kausien aikana todella juoksurikasta peliä. Kolmen edellisen kauden aikana joukkueen runkosarjan peleissä on nähty keskimäärin yli 16 juoksua per peli (tehdyt + päästetyt). Sisäpeli ei ole koskaan ollut ongelma ja ulkopelikin kuuluu kausi toisensa jälkeen pitävyydeltään kolmen parhaan joukkoon sarjassa. Kuitenkin, vertailussa esimerkiksi Sotkamon Jymyn kanssa pienet, ratkaisevat erot ovat löytyneet ulkopelin pitävyydessä. Itse 3-vahdin tontilla pelaava Hautala ei suostu udeltaessa kertomaan, mitä muutoksia Vimpelin ulkopelissä tullaan näkemään.
– Pallovarmuus ja heittotarkkuus on ollut hyvällä tasolla, joten olemme voineet perusasioiden lisäksi hioa paperilla pieniä mutta käytännössä isoja asioita. Kaikkia asioita ei viitsi paljastaa, mutta uskon että muutamat yksityiskohdat vievät ulkopeliämme vielä parempaan suuntaan.
Vedon linjapelaaminen ei häviä kenellekään vertailussa ja sen herra ja hidalgo, Sami Haapakoski, tuntee pelin lainalaisuudet ja pystyy nopeiden jalkojensa ja kovan heittokätensä takia lähtemään tilanteisiin aavistuksen verran syvempää moniin kilpakumppaneihin verrattuna. Nuori Severi Lassila löi itsensä viime kauden päätteeksi läpi ja pitää paikkansa joukkueen 3-polttajana. Kohtalaisen pallovarmuuden lisäksi yhteistyö ja kommunikointi kokeneiden Hautalan ja Haapakosken kanssa helpottaa Lassilan paineita, ja odotankin hänen tällä kaudella olevan aavistuksen verran aggressiivisempi etenkin vaihtotilanteissa.
Hautala ja Kanala ovat äärimmäisen pallovarmoja pelaajia, mikä on perusedellytys pesävahdeille. Lisäksi suhteellisen nopeina ja hyvin lyöjää lukevina pelaajina he pystyvät auttamaan polttajia takatilanteessa. Nykyisin miltei jokaisen joukkueen pelatessa 3-tilanteen ulkopeliryhmityksen tiukasti määritellyn, staattisen paikkapelaamisen kautta, puolenkin metrin ero sijoittumisessa on valtava etu linjapelaajien välisiä etäisyyksiä pohdittaessa. Vimpeli, samoin kuin Sotkamo, pystyy pelaamaan linjan äärimmäisen tiiviiksi leveys- ja syvyyssuunnassa juuri hyvän kulmapelaamisen kautta. Tämä puolestaan vaikeuttaa luonnollisesti kotiuttajien urakkaa, kun hyvätkin saumalyönnit napsahtelevat polttajien räpylöihin.
Myös takakentällä Veto pärjää vertailussa muille joukkueille. Henri Puputti on hakevampana kopparina äärimmäisen röyhkeä koppari ja heittokin irtoaa riittävän nopeasti. Isoketo puolestaan on ideaalinen pari Puputille, sillä nopeutensa ansiosta hän ehtii paikkaamaan Puputille sattuvia kiinniottovirheitä. Puputtia voisi tässä tilanteessa verrata (ontuvasti) jääkiekon hyökkäävään puolustajaan ja Isoketoa maalivahtiin: Puputti ei pelkää tehdä virheitä, kun hän tietää kaverin takana hoitavan homman. Tämä taas näkyy kovana itseluottamuksena ja suurena pelirohkeutena.
Linjan ja takakentän toimiessa katseet suuntautuvat lukkariin sekä etukenttäpelaajiin. Kuusistoa käsittelin jo aiemmin, mutta haluan nostaa Lönnmarkin merkityksen jalustalle. Mies on ollut vuosien ajan yksi parhaimmista, ellei paras, kovien lyöntien torjuja rajassa. Hänen isosta räpylästä vitsaillessa jää huomiotta se, että miehen ura on ollut noususuhteinen viimeisten neljän kauden ajan. En tiedä tarkkoja tilastoja ja tuloksia, mutta katsojan silmään vaikutti siltä, että raskasta fyysistä työtä tekevä Lönnmark sai kehostaan entistä enemmän irti keskityttyyän pelkästään pesäpalloon viime kesän ajan. 32-vuotias Lönni tekee Kuusiston rinnalla äärimmäisen varmaa työtä ja on mielestäni iän myötä kehittynyt pienten vaihtolyöntien torjumisessa.
Joukkueen lukkarin Hannu Huuskosen otteisiin kaipaan tasaisuutta. Hänellä on hyvät fyysiset ominaisuudet, mutta otteissa on ollut ailahtelevaisuutta. Hyvän ja huonon päivän välinen ero on ollut edellisinä kausina aivan liian iso. Hyvänä päivänä hän on Suomen huippulukkareiden Toni Kohosen ja Topi Kososen kanssa samassa kastissa, mutta joissakin peleissä miehen syöttötyöskentely on ollut ajoittain epävarmaa ja varovaista. Lukkarin tontti on ulkopelin tärkein ja samalla haastavin. Itseluottamus on hyvän lukkarin tärkein ase ja sen horjuessa asema kotipesässä 14 vastustajajoukkueen jäsenen hiillostaessa on todella vaikea. Vimpeli ottaa puuttuvan asekeleen mestaruustaistossa, mikäli Huuskonen onnistuu pelaamaan ottelusta toiseen omalla hyvällä tasollaan. Itse odotan Huuskoselta askelta kohti vuoden lukkarin titteliä, mutta se vaatii onnistumisia syksyn ratkaisuhetkillä. Fyysiset ominaisuudet ovat siellä, mutta henkisellä puolella tarvitaan aavistuksen verran enemmän kovuutta.
Vedolla on myös toinen lukkari miehistössään. Lupaava vuonna 1993 syntynyt Janne Heimonen kärkkyy peliaikaa Huuskosen takana. Heimosella on Superpesis-kokemusta Jyväskylän Kirin ja Alajärven Ankkureiden paidasta, ykköspesiksessä lukkari pelasi Ylivieskan Kuulassa. En pidä kovin todennäköisenä sitä, että Heimonen ottaisi itselleen ykköslukkarin paikan ja suuntana onkin todennäköisesti kauden alussa Ylivieska. Heimosen läsnäolo saattaa kuitenkin olla juuri se tarvittava lisämauste, joka saa Huuskosen nousemaan seuraavalle tasolle. Mikäli taso heittelee liikaa kesän aikana, pieni näpäytys seuran osalta Heimosen peluutuksen muodossa voi saada kilpailuhenkisen Huuskosen syttymään kunnon lieskaan ja viemään joukkueen päätyyn saakka.
Vain mestaruus kelpaa samalla rungolla pelaavalle joukkueelle
Vedon kausitavoitetta ei tarvitse sen kummemmin pohtia. Joukkue on esiintynyt finaaleissa neljänä vuonna peräkkäin ja on äärimmäisen vahvoilla myös tänä vuonna.
– Siitä [tavoitteesta] ei ole tarvinnut edes keskustella. Samalla olemme kuitenkin tietoisia, että finaalipaikkakin on todella kovan työn takana, kertoo Hautala.
Pahimmista vastustajista Hautala nostaa esiin Superpesiksen kestomenestyjän ja varoittaa myös entisen seuransa yllätysvalmiudesta.
– Sotkamon Jymy, he tekevät päivittäin laadukasta työtä ja oikeita asioita. Sijoituksellisesti odotan suurinta nousua Jyväskylän Kiriltä, pelillisesti Joensuun Maila tulee taistelemaan tiukasti finaalipaikasta. Laadukkaita ja tasaisia joukkueita on toki myös ennakkosuosikkien takana.
Vimpeli ei menettänyt pelaajiaan syksyn siirtomarkkinoilla. Kunhan kaikki miehet saadaan sairastuvalta kehiin, on Vedon ottelupöytäkirjoissa hyvin todennäköisesti 12 samaa nimeä kuin viime kaudella ykkösmiehistöllä pelatessa: Isoketo, Kanala, Haapakoski, Puputti, Kuusisto, Lönnmark, Hautala, Huuskonen, Lassila, Mäkelä, Rantalahti, Rinta-Aho. Monia varmasti kiinnostaakin, onko joukkueen pysyvyydestä enemmän haittaa vai hyötyä?
– Jos pelitapa olisi pysynyt samana, olisi se voinut olla haitta. Muutokset lyöntijärjestykseen tuonevat kuitenkin raikkautta ja kaivattua vaihtelua.
Yksi tällainen pelitavan lisämuutos voisi olla etenijäjokerin peluuttaminen Rantalahden ja Mäkelän rinnalla. Toisaalta, Vimpelin neljä ensimmäistä pelaajaa numerolla sekä lisäksi Lönnmark ja Hautala pystyvät etenemään ja peräpäässä Huuskonen ja Hautala ovat hyviä vaihtolyöjiä, joten tarvetta varsinaiselle etenijäjokerille ei välttämättä ole. Selvää kuitenkin on, että Vimpeli tulee pelaamaan kauden ajan hyvin vahvasti ykköskärkensä varassa, kuten poikkeuksetta nykypesäpallossa on tapana.
Ennen kautta sattuneet ikävät loukkaantumiset nostavat pieniä kysymysmerkkejä kaudeen lähdettäessä, mutta syksyyn on pitkä matka ja Vimpelin materiaali kestää muutaman pelaajan puuttumisen runkosarjassa. Mikäli Lönnmark ja Rantalahti palaavat vasta kesäkuun lopussa, runkosarjan mestaruus saattaa olla vaikeasti tavoitettavissa. Näistä loukkaantumisista huolimatta en epäile hetkeäkään, etteikö Vimpelin sisäpeli uusitun peluutuksen myötä riittäisi mestaruuteen. Mikäli joukkueen ulkopeli saadaan viimeistä silausta vaille valmiiksi syksyn pelejä ajatellen ja lukkari Huuskonen ottaa harppauksen henkisellä puolella, tulee hurmoksellisen kotiyleisönsä edessä pelaavan Vimpelin ylpeyden voittaminen olemaan todella vaikeaa. Siispä syksyn pudotuspelejä ajatellen nostan nälkäisen Vimpelin suurimmaksi mestarisuosikiksi kaudelle 2014.
Kolme väitettä Vimpelin Vedon pelaajista ja kaudesta 2014:
1. Vimpelin Veto voittaa Suomen mestaruuden.
2. Sami Haapakoski valitaan vuoden pesäpalloilijaksi.
3. Mikko Kanala rikkoo 150 kärkilyönnin rajan.
Betsson tarjoaa Vimpelille kerrointa 3.4, jossa on ylikertoimen makua. Jos pitäisi rahaa sijoittaa tähän kohteeseen, niin kyllä karkkirahani menisivät Vimpelin mestaruudelle.
Kuvat: Juha Levonen