Salibandyliigakausi 2018-19 pyörähtää käyntiin sunnuntaina 16.9. peräti kuuden ottelun voimin. Kaudesta voi povata edellistä sesonkia mielenkiintoisempaa, sillä kärki Classicin takana on tiivistynyt ja myös putoamisesta käydään poikkeuksellisen kiivas taistelu.
Sarjan voi kärjistäen jakaa neljään kastiin. Kolme edellistä mestaruutta vienyt Classic on yksinäisenä huippuna, jota seuraa tasainen kuuden joukkueen rypäs. Viimeisestä pudotuspelipaikasta kamppailee kaksi joukkuetta ja erittäin tasaisessa häntäpäässä putoamispeikkoa välttelee viisi selvästi muuta liigaa perässä olevaa joukkuetta.
Reikäpallon pääsarjaan on tulossa myös sääntöuudistuksia, joista merkittävin on pistelaskun uudistaminen. Viime kaudella runsaasti porua aiheuttanut jatkoaika-systeemi (4vs4) jää historiaan ja jatkossa jatkoaika pelataan aiempien kausien tapaan 5 vs 5. Pistelasku uudistuu siten, että varsinaisen peliajan voitosta saa jatkossa kahden pisteen sijaan kolme pinnaa ja tasapisteissä keskinäisen paremmuuden määrittää varsinaisella peliajalla saavutetut voitot. Jatkoajalla/rankkareilla on jaossa kaksi pistettä voittajalle ja yksi häviäjälle.
Pistelaskun ohella liigassa nähdään uusi rangaistuslaukaus-sääntö, jossa palloa voi viedä taaksepäin, kunhan liike ei pysähdy. Samalla rankkareista poistuu tuplarangaistus, eli rikkonut pelaaja ei joudu jäähylle epäonnistuneen yrityksen jälkeen. Myös Superfinaali jää tältä erää historiankirjoihin ja mestaruus ratkotaan keväällä finaalisarjassa.
Faneille.comin perinteinen kausiennakko on jaettu aiemmista kausista poiketen kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa ennakoidaan sijoille 8-14 arvioidut joukkueet ja jälkimmäisessä sijat 1-7. Joukkuekohtaisissa ennakoissa on pyritty ruotimaan joukkueiden lähtökohtia muun muassa materiaalin ja valmennuksen osalta. Jokaisen joukkueen osalta on listattu myös keskeiset pelaajasiirrot ja nostettu esiin tärkein pelaaja sekä yksi seuraamisen arvoinen yksilö. Lopussa esitetään arvio joukkueen kauden kulusta.
Tässä ennakossa käydään läpi sarjan kärkipäätä, eli sijat 1-7. Viime kaudella näytöstyyliin mestaruuden vienyt Classic on jälleen muita edellä, mutta kilpailu heidän takanaan on tiivistynyt. Sijoille 2-7 rankattujen joukkueiden laittaminen paremmuusjärjestykseen on kauden kynnyksellä arpapeliä, sillä marginaalit tulevat olemaan pienet.
Lue kausiennakoiden ensimmäinen osa (Sijat 8-14) tästä.
7. EräViikingit – Tukevaa maaperää etsimässä
Fuusioseuran parivuotinen taival on sisältänyt käänteitä. Debyyttikaudella superjoukkue oli lähellä mestaruutta, mutta viime kausi päättyi pahaan mahalaskuun, kun ErVin kausi päättyi jo puolivälierissä.
Suomen suurin seura on etsinyt itseään, eikä arjen pyörittäminen ole ollut ruusuilla tanssimista. Tänä kesänä tilanne edustusjoukkueen osalta pysyi kuitenkin mukavan rauhallisena. Miko Kailialan ja Tuomas Iiskolan lähdöt jättävät tuntuvan reiän ratkaisijaosastolle, mutta Janne Hyvönen ja Perttu Puska ovat mieleisiä paluumuuttajia. Tosin Mika Moilasen tilanne rassaa. Entinen maajoukkuehyökkääjä on seuran listoilla mukana, mutta ei ole tiettävästi harjoitellut joukkueen mukana vielä kertaakaan.
Joukkue on myös päässyt valmistautumaan kauteen kuitenkin aiempia vuosia paremmin, kun Mika Ahonen on ollut matkassa alusta asti ja ryhmä kasassa jo hyvissä ajoin. Viime kesänä nippu raavittiin kasaan ja takamatka näkyi, kun peli sakkasi kauden tärkeimmillä hetkillä. Lajin menestyneimpiin valmentajiin kuuluvalle Ahoselle tuleva kausi on näytön paikka, sillä viime kaudella mestariluotsin ryhmä näytti aavistuksen taantumukselliselta. Ahosta ei ole tunnettu nuorten kehittäjänä, mutta nyt lupauksien sisäänajamiselle olisi tilausta. Tässä saattaa olla yksi ErVin kauden kulmakivistä.
Hieman heikentyneiden helsinkiläisten pakka vaikuttaa kuitenkin viime kautta tasapainoisemmalta. Etenkin Janne Hyvösen paluu oli loistava uutinen. Nyt Jani Kukkolan takana on huippusentteri kakkosvitjaan, mikä tasapainottaa joukkueen roolitusta. Ykkönen heikkeni Kailialan lähdön myötä, mutta kakkonen on huomattavasti viime kautta parempi.
Uudet pelaajat: Janne Hyvönen (Salba), Perttu Puska (Josba, Divari), Teemu Metsälä (Steelers),
Lähteneet: Miko Kailiala (TPS), Miska Mäkinen (LASB), Tuomas Iiskola (Köniz, Sveitsi), Ilkka Koski (AC Haki, 2-div.), Mikko Sipilä (AC Haki)
Janne Hyvösen paluu ErVi-paitaan oli tärkeä vahvistuminen. (Juhani Järvenpää/Salibandy.fi)
Tärkein pelaaja: Jani Kukkola. Maajoukkuesentteri alkaa väistämättä seilata uransa auringonlaskuun, mutta on silti kansainvälisen tason huippupelaaja ja pomminvarma kisapelaaja. Pitkäaikaisen tutkapari Lauri Kapasen saaminen vierelle kauden alusta asti helpottaa Kukkolaa, joka johtaa vaarallista ykköskenttää. Tämän viisikon on tehtävä tulosta, sillä ratkaisijaosasto on kaventunut.
Ota seurantaan: Joonatan Lindholm. Iiskolan lähtö Sveitsiin jättää tilaa rightin puolelta ampuvalle lupaukselle. Lindholm on esiintynyt harjoituspeleissä mainiosta ja ollut ErVin tehokkaimpia pelaajia. 21-vuotias laituri heilutti Divarissa maaliverkkoa lähes kerran ottelussa, joten maalintekopotentiaalia löytyy.
Arvio: EräViikingit etsii vielä suuntaansa organisaationa, mutta fuusion synergiaedut on syöty. Hyvönen oli tärkeä kiinnitys, sillä nyt sentteriosasto on viime kautta paremmissa kantimissa. Materiaali on silti kapea ja noste on kadonnut. Ryhmää ei kuitenkaan kannata aliarvioida, etenkin jos viime kaudella hukassa ollut roolitus löytyy heti alkukaudesta. ErVi menee heittämällä pudotuspeleihin, mutta lopullinen sijoitus voi olla mitä vaan sijojen 2. ja 7. välillä.
6. Oilers – Huippulahjakkaan ryhmän kasvojen pesu
Pari kautta sitten Superfinaaliin yltänyt Oilers on ollut muutoksen kourissa. Toiseen kauteensa päävalmentajana valmistautuva Heikki Luukkonen on muovannut ryhmää kovalla kädellä. Tuskin on sattumaa, että kaikkea muuta kuin urheilijalta näyttävä Matias Kaartinen sai lähteä. Tulopuolella Oilersiin on lastattu tukku nuoria tähtiä. Joukkueessa pelaa peräti kymmenen Luukkosen nuorten maajoukkueessa valmentamaa pelaajaa. Keskiössä on urheilullisuus.
Oilers oli siirtomarkkinoiden voittajia, sillä etenkin Justus Kainulaisen ja Heikki Iiskolan naaraaminen oli kova temppu. Oilersia voi perustellusti kutsua liigan lahjakkaimmaksi joukkueeksi, jonka tulevaisuus näyttää erittäin valoisalta, sillä seuran junioriputkesta on tulossa runsaasti talentteja. Tässä mielessä onkin hieman erikoista, että Oilers roikottaa mukana Eino Pesun tai Onni Piiparisen kaltaisia kärkijoukkueen standareilla melko keskinkertaisia pelaajia. Näin ollen läpimurtoa kärkkyvät omat kasvatit saavat tyytyä A-nuorten peleihin.
Yksi selkeä ongelmakohta Oilersin vahvistuneessa rosterissa kuitenkin on: keskikaista. Joukkueessa ei ole yhtään luontaista sentteriä, joten Luukkonen työntänee taas muutaman laiturin keskelle. Esimerkiksi Kainulainen tai Casper Pfitzner kyllä pärjäävät keskellä, mutta pelipaikka rokottaa ikävästi maaliahneiden hyökkääjien tehoja. Luukkosella riittää muutenkin pähkäiltävää pyrkiessään sovittelemaan kovia tehoja takoneita laitureita toimiviin koostumuksiin. Varmaa on kuitenkin se, että pelitavallisesti mukautuvan Luukkosen ryhmä tulee venyttämään maaliverkkoja.
Espoolaisilla on kasvojen pesun paikka. Viime kausi oli vaikea ja etenkin kevät surkea, kun joukkue voitti vuodenvaihteen jälkeen vain kaksi ottelua. Moni kokeneempi pelaaja pelasi heikon kauden ja joukkue näytti yleisesti ottaen varsin hengettömältä. Hieman kärjistäen voisi todeta, että ainoastaan Akseli Ahtiainen on saanut ryhmän pelaamaan hyvin tällä vuosikymmenellä. Nyt lähtökohdat ovat kuitenkin hyvät, sillä liikuntapalveluyritys Esport on tarjonnut paitsi rahaa joukkueen kasaamiseen, myös loistavat harjoitusolosuhteet ja runsaasti leireilymahdollisuuksia.
Heikki Luukkosella ja Oilersilla on vain yksi suunta heikosta viime kaudesta. (Juhani Järvenpää/Salibandy.fi)
Uudet pelaajat: Justus Kainulainen (LASB), Heikki Iiskola (Indians), Antti Suomela (OLS), Jani Lehtoniemi (Salba), Kalle Keskitalo (Chur, Sveitsi)
Lähteneet: Erik Storgårds (Sirius, Ruotsi), Niclas Meyer (?), Matias Kaartinen (?), Severi Korhonen (Loiste, 2-div.), Joel Markkola (?)
Tärkein pelaaja: Joonas Kaltiainen. Oilersin viime kausi oli surkea, mutta Kaltiainen torjui silti erinomaisesti. Pienikokoisempi torjuja on noussut liigan kärkivahteihin ja tarjoaa espoolaisille mahdollisuuden taistella jokaisen ottelun voitosta. Huippuotteiden pitää jatkua myös tulevalla kaudella, sillä Oilersin voi odottaa pelaavan varsin hyökkäysorientoitunutta salibandya.
Ota seurantaan: Antti Suomela. Ottaako Oulussa läpilyönyt Suomela seuraavan askeleen vai käykö hänelle Alexander Nymanin kaltainen karu paljastuminen Espoossa? Hyökkäävänä pakkina kunnostautunut 20-vuotias lupaus on ikäisekseen fiksu pelaaja ja kunnianhimoinen urheilija, josta odotetaan tulevaisuudessa miesten maajoukkuepelaajaa. Fyysisesti heiveröisellä nuorukaisella riittää kuitenkin tekemistä omassa päässä. Suomela voi nousta jopa Öljymiesten ykköspakiksi, sillä yliarvostettu Ilari Talvitie ja pahasti taantunut Jesperi Lindfors eivät vakuuttaneet viime kaudella.
Arvio: Oilers on kasannut tulevaisuuden joukkueen. Ryhmässä ei ole ainuttakaan 1980-luvulla syntynyttä pelaajaa ja yli 25-vuotiaitakin on vain kahdeksan kappaletta. Viime kausi osoitti, että pelkkä nuoruuden into ei kanna, sillä joukkue ei onnistunut avaamaan puolessa välissä tullutta umpisolmua. Nyt sen pitäisi kuitenkin taistella kotiedusta. Sentterien puute laskee osakkeita, mutta ratkaisijaosaston leveys paikkaa.
5. Happee – Alakerta heikkeni uhkaavasti, mutta hyökkäys paikkaa
Viime kauden finalisti otti karusti takkiin kesän siirtomarkkinoilla, kun useampi pitkäaikainen avainpelaaja jätti Hirviteatterin. Ylidramaattiseksi ei kuitenkaan kannata heittäytyä, sillä Jyväskylään jäi vielä huipputason hyökkääjiä. Myös poikkeuksellinen yhteisöllisyys kantaa kaveriporukkamaista ryhmää. Alakerta on silti kärkipään heikoin vaikka saikin kaivattua vahvistusta kaikkien aikojen pelaajan Mika Kohosen paluun muodossa. 41-vuotiaan lajilegendan ohella ainoastaan Eemil Ukkonen ja Joel Lahti ovat kärkijoukkueen mitat täyttäviä puolustajia.
Pelitavallisesti Happee tulee olemaan mielenkiintoinen ryhmä. Tutun ”hirvirytkeen” kylkeen tuli viime kaudella astetta hallitumpaa pelaamista ja etenkin Superfinaalissa Mikko Lehdon ryhmä esiintyi erittäin kurinalaisesti. Varjopuolena oli pelin läpiviennin runsas heittely runkosarjassa. Kohonen ja toinen uusi tuttavuus Mikko Immonen eivät ole varsinaisesti rytke-profiilin pelaajia. Kohonen on joka tapauksessa loistava vahvistus Happeelle. Vaikka Kohosen jalka ei nouse enää järin terävästi, on hän peliälyltään edelleen omaa luokkaansa ja inspiroi omalla esimerkillään varmasti jokaista hirveä.
Happee on kaiken kaikkiaan kärkitaiston mystisin joukkue. Pelaaminen heitteli jo viime kaudella reippaasti ja nyt ryhmä on selkeästi heikompi. Paljon on kiinni siitä, mikä on esimerkiksi Peter Kotilaisen iskukyky tällä kaudella. Pudotuspeleissä Kotilainen heräsi, mutta runkosarjassa hän oli haamu edelliskaudella dominoineesta pelaajasta. Kyse voi olla sattumasta, mutta Kotilaisen veljessarjan vesa on pelannut uransa heikoimmat runkosarjakaudet, kun päävalmentajan nimi ei ole ollut nuorukaista myös kentän ulkopuolella oikeille raiteille ohjannut Seppo Pulkkinen.
Uudet pelaajat: Mika Kohonen (FC Helsingborg, Ruotsi), Mikko Immonen (Kloten-Bülach Jets, Sveitsi)
Lähteneet: Jonne Junkkarinen (Köniz), Janne Hoikkanen (TPS), Kaapo Savinainen (UHC Üster, Sveitsi), Otto Tikka (Lopetti), Veli-Matti Hynynen (Lopetti), Joonas Kaasalainen (Lopetti), Toni Kuosmanen (Lopetti), Pauno Kajoksinen (Coach Team, 3-div.)
Tärkein pelaaja: Jami Manninen. Kippari piti tasonsa vaikka joukkueen tekeminen heitteli. MM-kisoihin tyrkyllä oleva laituri tekee paitsi tehoja, on hän tärkeä ja esimerkillinen suunnannäyttäjä koko joukkueelle. Lehto karttoi koko kauden laittamasta Mannista ja Peter Kotilaista samaan kenttään, mutta taipui pudotuspeleissä ja jälki oli kovaa. Nyt kaksikon täytyy johtaa ilotulitusta, sillä taustalta ei välttämättä tule tehoja vanhaan malliin.
Ota seurantaan: Mikko Immonen. Kooveen kasvatti palasi Suomeen, mutta siirtyi hieman yllättäen Happeeseen. Käsistään taitava Immonen on erittäin juonikas ja parhaimmillaan täysin pitelemätön pelaaja. Pahoista selkävammoista kärsinyt hyökkääjä täytyy kuitenkin roolittaa oikein. Jos Immonen saa ympärilleen hyviä pelaajia, voi Happee saada hänestä kakkosvitjan syömähampaan. Vastaavasti kolmoskentän roolissa oikea käsi alhaalla ampuva taituri on lähes käyttökelvoton.
Happeeta kantava poikkeuksellinen yhteisöllisyys näkyy myös katsomossa, kun seuran kannattajat pelastivat Superfinaalin tunnelman tuomalla Hirviteatterin Helsinkiin. (Anssi Koskinen/Salibandy.fi)
Arvio: ”Kuninkaan” paluu takaa, että Hirviteatteri kiinnostaa. Joukkue on silti mysteeri. Pudotuspeleistä ulos jääminen olisi yllätys, mutta muuten Happeeta on vaikea sijoittaa kärkitaistossa. Joukkueen terävin kärki on edelleen kova, mutta alakerta heittää kysymysmerkkejä ilmoille. Jos roolitus osuu heti alkukaudesta, on Happeella saumat kotietuun.
4. SPV – Uskaltaako vahvistunut ryhmä modernisoitua?
Seinäjokisten viime kausi oli seuran selkeästi heikoin tällä vuosikymmenellä. Tommy Koponen teki tarvittavat johtopäätökset ja avasi kukkaronnyörejä siirtomarkkinoilla. Huhujen mukaan liigan historian mittavimmalla pahvilla Helsingistä Seinäjoelle reissaava Eero Kosonen on megavahvistus viime vuosina ailahdeelle veskariosastolle. SPV:n alakerta on vahvistunut muutenkin reippaasti, kun Petri Hakonen palasi Ruotsista ja kaikki viime kauden kärkipakit jatkoivat. Alakerta kaipasi lisää laatua, sillä SPV päästi viime kaudella peräti 165 maalia, mikä oli sarjan neljänneksi korkein lukema.
Pelin evoluution näkökulmasta SPV on tienhaarassa. Seuran perustajiin kuuluva Koponen on tehnyt upean työn lakeuksilla, mutta mestarivalmentajan eväät ovat viime kausina näyttäneet syödyiltä – ainakin taktisella puolella. SPV on vuosien saatossa pyrkinyt modernisoimaan pelitapaansa, mutta aina kun tulee vaikeuksia, palaa Koponen vanhaan tuttuun ”ysärisählyyn”, jossa SPV tukkii oman maalin edustan, hyökkää riskittömästi vastaan ja avaa peliä pitkillä ilmapalloilla. Myös Speven harjoittelussa on ollut jotakin pielessä, sillä viime kaudella peräti kolme pelaajaa rikkoi polven eturistisiteet.
Vahva alakerta tarjoaa eväät pelin modernisointiin, mutta uskaltaako tai osaako Koponen tarttua haasteeseen? Oma identiteetti kantaa pudotuspeleihin, mutta pelkistetty pelitapa ei toimi enää monipuolisesti hyökkääviä huippujoukkueita vastaan pitkissä sarjoissa. Pelitavan modernisointi tarkoittaa SPV:n tapauksessa etenkin sitä, että pallolliseen peliin pitää löytyä muitakin malleja kuin pitkä pallo hyökkäysalueelle ja nopea, lähes pakonomainen siirtyminen maalipaikoille.
Kaikesta huolimatta SPV on laadukas, kokenut ja vaikeasti voitettava joukkue. Kosonen alimpana lukkona takaa sen, että enää Speveä ei enää riepotella maalitalkoissa. Hyökkäyspäässä seinäjokiset kalpenevat muille kärkiryhmille. Viime kevät osoitti, etteivät Sami Koski ja Mikko Kohonen ole enää liigan kärkipelaajia. Pahasta polvivammasta kuntoutuneelta Jari Hankkiolta ja Joni-Arttu Siepiltä kaivataan tehoja, mikäli SPV mielii takaisin mitalikantaan.
Uudet pelaajat: Eero Kosonen (Växjö Vipers, Ruotsi), Petri Hakonen (FC Helsingborg, Ruotsi), Rasmus Hasu (Nurmon Jymy, Divari), Ville Rynnäs (Nurmon Jymy)
Lähteneet: Julius Kivimäki (Nurmon Jymy), Hannes Hannula (?), Miika Malkamäki (Happee Steamers, 2-div.)
Tommy Koposen ja konkarihyökkääjien johtamalla SPV:llä olisi nyt uudistumisen paikka. (Esa Takalo/Salibandy.fi)
Tärkein pelaaja: Eero Kosonen. SPV ottaa takkiin hyökkäyspään ratkaisijoissa, mutta oma pää paikkaa. Maailman paras maalivahti on luonnollisesti isossa roolissa, mikä säteilee koko alakertaan. Enää Seinäjoella ei tarvitse pelätä jokaisen peiton läpi menevän vedon puolesta. Parhaimmillaan Kososen tulo voi vapauttaa joukkuetta entistä vapaampaan hyökkäyspelaamiseen.
Ota seurantaan: Joni-Arttu Sieppi. Koponen istutti OLS:sta tulleen hyökkääjän sentteriksi, mutta ymmärsi kauden edetessä siirtää juonikkaan rovaniemeläisen laitaan. Tulosta tuli 24:n maalin ja 31:n pisteen verran, mikä on kunnioitettava saldo. Viidenteen liigakauteensa valmistautuva 27-vuotias peluri on tahkonut yli piste per peli tahtia, mutta nyt olisi suotavaa nousta uudelle tasolle. Vastuuta on tarjolla ja onnistuessaan tarkasti ampuva Sieppi voi nousta SPV:n ykköstykiksi.
Arvio: Alakerta ei vuoda viime kauden tapaan, mutta uskaltaako Koponen modernisoitua? Pelkällä kääntöpelillä ei enää pärjää. Kokenut SPV nappaa onnistuessaan kotiedun, mutta jos pelaaminen ei monipuolistu, mitalipelit jäävät haaveeksi.
3. Nokian KrP – Pronssikausi ei ollut suonenveto
Pitkään viimeisten pudotuspelipaikkojen ja liigakarsintojen välimaastossa seilannut Näätälauma yllätti viime kaudella kaikki ja kiilasi pronssille. Romahdusta odoteltiin turhaan koko kausi, eikä kokenut SPV tarjonnut vastusta puolivälierissä. Niinpä länsitamperelaisia voi pitää kärkiryhmänä myös alkavan kauden kynnyksellä.
Harppaus keskikastista kärkipäähän ei ole sattumaa. Vuodet 2013-2017 joukkuetta luotsannut Luukkonen ja pari vuotta sitten seuran fysiikkavalmentajaksi palkattu Markku Köykkä muokkasivat aiemmin mukavuudenhaluisista Näädistä urheilullisen joukkueen, joka kantaa nyt hedelmää.
Prosessia jatkaneen Jarmo Härmän palettia vahvistettiin järkevästi. Näätä sai hyvissä ajoin lukittua koko tehokkaan ykkösensä, mutta nyt myös toisesta vitjasta voi odottaa kovia tehoja, kun tutkapari Joona Rantala ja Joonatan Kovanen pääsevät irti. Tärkein vahvistus on naapuriseura Kooveesta hankittu Arvid Vonk. Porilaislähtöinen torjuja on selvä parannus toisinaan ailahdelleeseen ja pelaajien keskuudessa epäsuosittuun Santtu Pohjoseen. KrP on siten säilyttänyt viime kauden rakenteensa, mutta saanut laatua terävän kärjen taakse.
Liiton toimesta vuoden valmentajana palkittu Härmä on lanseerannut joukkueelleen ”näätärokkina” tunnetun pelitavan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Härmä haluaa ryhmänsä olevan aktiivinen ilman palloa, mutta antaa runsaasti vapauksia pallon kanssa. Kentän tasolla on sitä kautta nähty erittäin viihdyttäviä ja vauhdikkaita vääntöjä. Menestysreseptiin tuskin on tulossa sen suurempia muutoksia, mutta kevättä ajatellen KrP:n pitää kehittää kenttätasapainoaan, jotta se ei olisi niin haavoittuvainen. Joukkue päästi vain viisi maalia vähemmän kuin nippanappa sarjassa säilynyt Koovee.
Uudet pelaajat: Joona Rantala (Classic), Tuukka Salo (Classic), Arvid Vonk (Koovee), Joonatan Kovanen (NST, Divari), Aki Hietanen (Zug United, Sveitsi), Pekka Väre (FoSu, 2-div.)
Lähteneet: Santtu Pohjonen (Steelers), Jesse Vainio (Koovee), Rene Andersson (Pirkat, 2-div), Henri Mäenpää (?), Ilkka Mäkipää (Lopetti)
Arvid Vonkin nappaaminen Kooveesta oli mainio peliliike Näädiltä. (Esa Takalo/Salibandy.fi)
Tärkein pelaaja: Henri Johansson. Liigan pistepörssin jälleen kerran nimiinsä vienyt kiintotähti johtaa liigan vaarallisinta ketjua. Tarkasti ampuva rightin hyökkääjä on kokonaisvaltainen huippupelaaja, joka taistelee jälleen pistepörssin voitosta. Sentteri Joni Henttonen on kentällisen aivot, mutta on lopulta selvää kehen katseet kääntyvät, kun pelejä täytyy ratkoa.
Ota seurantaan: Joonatan Kovanen. Toissa keväänä nuorten MM-kultaa juhlinut laituri takoi liki sata pinnaa kahdella edellisellä Divarikaudellaan. Siirto Nokialle oli fiksu liike, sillä Kovanen pääsee liigan kärkipään joukkueeseen ja saa heti ison roolin kakkoskentän vasemmasta laidasta. Classicissa penkille jäänyt vanha tutkapari Rantala tarttui vierelle, joten juonikkaalta laiturilta voi odottaa väkevää läpimurtoa liigakaukaloihin.
Arvio: Näätien tapaan pronssia keväällä 2012 napannut paikalliskilpailija Koovee lähti seuraavan kauteen ”kaikkien aikojen joukkueella”, mutta romahti pudotuspelien ulkopuolelle ja on siitä lähtien luisunut tasaisesti alaspäin. Näädillä tuskin on sitä vaaraa – siitä pitää huolen murhaavan kova ykkösvitja. ”Näätärokkiin” olisi suotava kehittää myös kontrolloidumpi vaihe, muuten kärkiryhmät rankovat armotta toisinaan repeävästi kenttätasapainosta. Taistelee kotiedusta.
2. TPS – Kauan kaivatut maalitykit nostavat turkulaiset uudelle tasolle
Turussa oltiin viime kauden jälkeen tietynlaisessa tienhaarassa. Tiiviiseen viisikkopelaamiseen nojannut pelitapa nosti seuran putoamiskarsinnoista kärkipäähän runkosarjassa, mutta yltiövarovainen ja aavistuksen tasapaksu TPS hyytyi jälleen Happeelle puolivälierissä. Etenkin kapteeni Olli Laine puhisi kauden päättymisen jälkeen pettyneenä ja penäsi radikaalia muutosta, jotta paikallaan polkeminen päättyisi.
Muutoksia Aurajoen rannalla todella nähtiin. Joukkue sai kaivattua ratkaisuvoimaa, kun Miko Kailiala ja Mikko Hautaniemi palasivat TPS-paitaan. Siirtoikkuna oli Palloseuralle fantastinen, sillä ryhmästä ei lähtenyt yhtään sellaista pelaajaa, jonka valmennusjohto olisi halunnut pitää. Sveitsissä viime vuodet pelannut Niklas Niiranen tuo runsaasti pallollista osaamista hieman kulmikkaaseen alakertaan.
Pelitavallisesti TPS on ollut yksi viime vuosien vahvimpia joukkueita. Vuosi sitten ohjakset ottanut Jukka Ruotsalainen lupaili rohkeampaa Tepsiä, mutta sellaista ei nähty, vaan joukkue teki jopa vähemmän maaleja kuin aiemmalla kaudella. Olennainen kysymys Turussa on, uskaltaako TPS hyökätä rohkeammin? Harjoituspelien perusteella vastaus on kyllä, sillä niissä turkulaiset ovat latoneet mukavia maalimääriä. Laajalla ja laadukkaalla rosterilla olisikin nyt uudistumisen paikka. Aiemmin nähty tiivis viisikkorakenne ja riskitön hyökkääminen on tehnyt TPS:stä ikävän vastustajan ja tuonut komeita runkosarjasijoituksia, mutta kevään peleissä eväät ovat auttamatta loppuneet. Tämä ei tietenkään tarkoita, että Tepsin pitäisi hylätä aiemmat vahvuudet, mutta etenkin pallolliseen peliin täytyy saada lisää uskallusta.
Uudet pelaajat: Miko Kailiala (EräViikingit), Janne Hoikkanen (Happee), Mikko Hautaniemi (HC Rychenberg, Sveitsi), Niklas Niiranen (HC Rychenberg), Juuso Alin (Kloten-Bülach Jets), Aku Kuikka (FBC Turku, Divari)
Lähteneet: Jani Hyytiäinen (FBC Turku), Santtu Ylänen (FBC Turku), Mikko Stenfors (FBC Turku), Heikki Hirvisuo (Visby IBK, Ruotsi), Yannick Jaunin (Kloten-Bülach Jets), Eemeli Peltonen (?), Oliver Järvinen (?)
Tärkein pelaaja: Miko Kailiala. TPS-paitaan palannut seuran oma kasvatti on liki täydellinen vahvistus. Tepsistä on puuttunut aiemmilla kausilla ratkaisuvoimaa, jota maajoukkueen kärkikenttien laituri tuo aimoannoksen. Laaja materiaali kantaa runkosarjassa, mutta kevään tiukoissa peleissä Kailialan täytyy nousta esiin.
Maajoukkuehyökkääjä Miko Kailiala tuo TPS:lle kipeästi kaivattua ratkaisuvoimaa. (Salibandy.fi)
Ota seurantaan: Jasper Juuti. Vuonna 2000 syntynyt sentterilupaus kärkkyy pelipaikkaa turkulaisten pelaavasta kokooonpanosta. Oivasti peliä hahmottava hyökkääjä on kevään MM-kisoihin valmistautuvan nuorten maajoukkueen avainpelaajia ja on saanut harjoituspeleissä vastuuta kärkikentissä. Kilpailu pelipaikoista on kovaa, mutta Juutilla on huomattavasti enemmän potentiaalia, kuin esimerkiksi kolmossentterin paikkaa puolustavalla Nikolas Laaksosella.
Arvio: Turussa on nyt iskun paikka. Joukkueeseen on panostettu ja se on materiaaliltaan sarjan laajin. Jalkeilla on kolme laadukasta kenttää, joissa on mukavasti erilaisia pelaajatyyppejä ja maajoukkuevahti Pyry Luukkonen toimii viimeisenä lukkona. Toivon mukaan vahvistuminen on tehty taloudellisesti kestävästi toisin kuin sen noustua liigaan 11 vuotta sitten, jotta Turussa vältyttäisiin vuosien suvantovaiheelta. Nappaa kotiedun, mutta kevään pelejä ajatellen tärkeämpää on seurata, mihin pelaaminen kehittyy.
1. Classic – Omalla tasollaan, jälleen
Tulevalla kaudella liigassa on vain ja ainoastaan yksi mestarisuosikki. Classicin viime kausi oli musertavaa ylivoimaa, sillä se hävisi koko kauden aikana vain yhden liigapelin ja senkin jatkoajalla syyskuussa. Joukkueen hyökkäys oli sarjan tehokkain ja puolustus paras. Ei liene väärin kuvailla kauden 2017-18 Classicia kaikkien aikojen parhaaksi liigajoukkueeksi.
Pelaajaliikenne oli pian purettavalla Tampere Areenalla odotetun pientä. Vuoden Salibandypelaajaksi Urheilugaalan toimesta arvostettu Nico Salo palasi Ruotsista ja on Classicin ainoa uusi kasvo. Tiettävästi Classic yritti hankkia toista kärkikenttien pelaajaa, jotta Jussi Pihan kentälliseen olisi saatu laadukkaampi vasen laituri, mutta rosteri on ylivoimainen ilmankin. Classicin materiaali on siten hyvin samankaltainen kuin kolmella edellisellä mestaruuskaudella. Kaksi huippukenttää tekee tuhoja, kolmonen roikkuu perässä ja antaa huilivuoroja ensimmäisissä erissä.
Familyn pelitapaan on turha odottaa sen suurempia muutoksia. Maajoukkuevalmennukseen keskittyvän Petteri Nykyn korvaa hänen luottomiehensä Samu Kuitunen, jonka vastuualueeseen kuului jo Nykyn alaisuudessa peluutus sekä harjoitusten vetäminen. Aisaparikseen Kuitunen saa maan parhaimpiin lajiosaajiin lukeutuvan Juha Jäntin. Lätkätaustainen Kuitunen pitää huolen, ettei omissa löysäillä, kun taas Jäntti vastaa taktisen puolen kehittämisestä. Oletettavasti Classicin maajoukkuetähdet saavat soveltaa hyökkäyspäässä jatkossakin, mutta omassa päässä joukkue haluaa olla aggressiivinen ja pakottaa vastustajan sitä kautta vaikeisiin ratkaisuihin.
Laadullisesti Classic ei olennaisesti heikentynyt, mutta materiaali kävi viime kautta kapeammaksi. Seura halaajaa Champions Cupin voittoa, jonka lisäksi sen kahdesta kärkikentästä yli puolet suuntaa joulukuussa pelattaviin MM-kisoihin. Classic on kasvanut taitavasta, mutta turhan tamperelaisesta tähtisikermästä urheilulliseksi edelläkävijäksi. Rasitus tulee kuitenkin olemaan kovaa, mikä on joukkueen ainoa mahdollinen sudenkuoppa.
Classicin Krister Savonen on monien mielestä Salibandyliigan paras pelaaja. (Juhani Järvenpää/Salibandy.fi)
Uudet pelaajat: Nico Salo (FC Helsingborg, Ruotsi)
Lähteneet: Lassi Vänttinen (Lopetti), Miro Lehtinen (Wiler-Ersigen, Sveitsi), Joona Rantala (Nokian KrP), Asser Jääskeläinen (Nhac Tre No. 1, Singapore)
Tärkein pelaaja: Lassi Toriseva. Classicin tärkeimmän yksilön nimeäminen on melkolailla turhaa, sillä maajoukkueen ykköskenttä koostuu pelkistä Classic-pelaajista. Nostetaan kuitenkin esiin maajoukkueen portteja kolisteleva Lassi Toriseva, joka on ollut ylivoimaisen joukkueen viimeinen lukko. Seuran oma kasvatin edessä operoi sarjan paras puolustus, mutta myös Toriseva on vakuuttanut. Kookas torjuja ei välttämättä napsi gamesavereita, mutta peruspallot tarttuvat varmasti.
Ota seurantaan: Matias Vaajala. Suomenmestaruutta juhlineista A-nuorista mukaan nostettu nuori hyökkääjä on tyrkyllä pelaavaan kokoonpanoon. Rightin puolelta ampuvan lupauksen etuna on kätisyys, jonka turvin häntä on istutettu jopa Pihan kentällisen laitaan. Classicissa läpilyöminen on haastava tehtävä, mutta 19-vuotiaalla talentilla pitäisi olla siihen otollinen sauma, kun Albert Koskinen parantelee jalkaansa vuodenvaihteeseen.
Arvio: Yllätyksiä voi toki tapahtua, mutta vaatisi jo vuosisadan pommin, mikäli joku mielii kepittää Classicin neljä kertaa playoffs-sarjan aikana. Henkisen puolen taitajana tunnetun Nykyn lähtö kirpaisee, mutta ylivertaisen toimintakulttuurin kautta tekemisen taso on vakiintunut niin korkealle, että ”Alkemistin” lähtö tuskin muodostuu ongelmaksi. Classicin rutiini on hurja ja se on onnistunut kääntämään nihkeätkin pelit voitoksi. Runkosarjassa tuskin nähdään viime kauden ylivoimaa, sillä kilpailijat ovat vahvistuneet, mutta keväällä Classic on taas mahdoton kaadettava.
Kansikuva: Jarno Kuusinen / All Over Press