Lauantaina salibandyn MM-kisoissa pelataan pääsystä sunnuntaiseen finaaliin. Välierissä Suomi kohtaa vahvan Tsekin ja Ruotsi Sveitsin. YLE lähettää Suomen ja Tsekin välisen ottelun TV2:ssa klo 13.50 alkaen. Millaisen vastustajan Suomi saa vastaansa?
Lähtökohdat
Suomi sijoittui alkulohkossaan toiseksi ja raivasi tiensä välieriin kaadettuaan nousua salibandyn huippumaaksi tekevän Norjan puolivälierissä 6-1. Tsekki taas ei ole hävinnyt turnauksessa vielä kertaakaan ja voitti omassa puolivälierässään helposti Tanskan lukemin 5-1. Tsekki pelaa välierissä neljän vuoden tauon jälkeen, kun se floppasi viime kisoissa jääden mitalipelien ulkopuolelle. Nyt uusittu joukkue janoaa finaalipaikkaa ja siihen tsekeillä on hyvät saumat – Suomi ei tule pääsemään ottelussa missään tapauksessa helpolla. Suomen etuna on se, että Tsekki pelasi oman puolivälieränsä perjantaina ja Suomi torstaina, joten Suomella on alla yksi tärkeä lepopäivä joka merkkaa tässä vaiheessa kisoja todella paljon.
Suomelta löydyttävä ratkaisijoita laajalta rintamalta
Suomen kakkoskenttä, jossa hyökkäävät Eemeli Salin-Oscar Hänninen-Rickie Hyvärinen ja puolustavat Tatu Väänänen-Risto Töllikkö, on ollut Suomen ehdoton kärkiketju kisoissa. Nyt onnistumisia kaivataan muiltakin kentälliseltä. Jani Kukkolan johtama ykkönen antoi osviittaa heräämisestä Norja-pelissä ja tason tulee jatkua myös kovempia vastustajia vastaan. Mika Kohosen johtamalta kolmosketjulta odotetaan tulosta, kun panokset kasvavat. Palloton peli Suomella on hallussa, mutta nyt tarvitaan niitä pelaajia, jotka pistävät palloa pussiin. Vaarana on, että peli menee liiaksi kulmissa ja laidoilla pyörimiseksi. Suomi tarvitsee enemmän vastuunkantajia, jotka uskaltavat haastaa pallolla keskustaan ja laukoa huonommistakin sektroreista. Tämän tiedostaa myös MM-ensikertalainen Lauri Stenfors.
”Nyt tarvii joka ketjun ruveta luomaan maalipaikkoja ja haastamaan vastustajaa.”
Keltanokka-puolustaja lähtee välierään luottavaisin mielin ja takki pysyy visusti kiinni.
”Hyvillä mielen välierään, Norja oli yllättävän kehno vaikka Sveitsille ja Tsekille oli kunnolla vastusta antanut. Enää ei ole aikaa vetää puolivaloilla, Tsekki on top-3 jengi, joka tulee laittamaan meidät varmasti tiukille.”
Millaisen Tsekin Suomi saa vastaan?
Tsekit ovat esiintyneet turnauksessa todella pirteästi. Paremmin jääkiekosta tunnettu maa voitti oman alkulohkonsa loppujen lopuksi maalierolla ennen Sveitsiä. Sveitsin kanssa pelattu alkusarjan ottelu päättyi 2-2 tasapeliin, vaikka tsekkiläiset hallitsivat ottelua käytännössä koko 60 minuuttia. Sveitsi onnistui maalinteossa ainoastaan ylivoimalla. Tsekin akilleenkantapää turnauksessa on ollut surkea alivoima, jota joukkue pelaa 1-1-2 muodostelmalla. Jopa heikompi Tanska sai tukun vaarallisia tilanteita puolivälierässä omalla ylivoimallaan. Tähän Suomen tulee iskeä ja varmasti tämä onkin skoutattu tarkkaan.
Joukkueena Tsekki pelaa viihdyttävää salibandyä. Joukkueen valmentajana toimii entinen Tsekin maajoukkueen pelaajalegenda Radim Cepek. Pallollisena joukkue pelaa Salibandyliigasta TPS:n paljon käyttämällä 1-3-1 järjestelmällä, jossa pakki ui keskustaan ja pudottaa pallon toiselle puolustajalle. Näin pallolliselle löytyy tuet molemmista laidoista, keskustasta ja päädystä. Pallollinen peli pyörii pitkälti oikealta, jossa ykköskentässä maestrona häärii Tsekin liigaa Billy Boyssa dominoiva viiden vuoden sopimuksella pelaava Jiri Curney. Kakkoskentässä peliä pyörittää oikealla taitava Milan Tomasik. Tsekin pallonmenetysten jälkeen Suomella olisi loistavat mahdollisuudet iskeä nopeasti Tsekin 1-3-1 ryhmitystä vastaan ja toivottavasti nämä paikat käytetään hyväksi.
Pallottomassa pelissä karvausasetelma tsekeillä on W-muodostelmassa, jossa kärkipelaaja käy härkkimässä vastustajan pelinavausta. Joukkueena tsekit ovat todella hyvässä fyysisessä kunnossa – niin kuin pitääkin – ja joukkue on vahva kaksinkamppailupelaamisessa. Kaksinkamppailuvoittojen jälkeen tsekit haluavat lähteä nopeisiin vastahyökkäyksiin, joissa joukkue on parhaimmillaan. Näiden vastisten kanssa Suomen tulee olla erityisen tarkkana. Suomen takakarvaus on toiminut loistavasti läpi turnauksen, joten uskon, että Tsekin vaaralliset vastaiskut saadaan kuriin.
Hitaissa hyökkäyksissä Tsekiltä löytyy pelimerkkejä, kun hyökkääjät tykkäävät kanttailla keskutaan tai jakaa palloa vielä poikkikentän oikealta rightin maalinsylkijöille. Maalissa Tsekillä torjuu kokenut numerolla 69 pelaava Tomas Kafka. Joukkue saa kasaan kolme loistavaa kentällistä, joilla joukkue on harjoitellut käytännössä koko kaksivuotisen kisaperiodin – ulkopuolelta ryhmään ei noussut ketään ja se oli Cepekin ideologiassa lähes mahdotonta. Joukkue halusi rakentaa jo kaksi vuotta sitten tiiviin paketin, joka harjoittelee kyseistä turnausta silmällä pitäen. Tsekkien laajasta materiaalista kertoo se, että kokenut Milan Fridrich on pelannut turnauksessa käytännössä ainoastaan joukkueen ylivoimat.
Miten käy?
Todella tasainen matsi luvassa. Edellisissä MM-kisoissa Suomi pelasi tiukan välierän Sveitsiä vastaan ja samanlainen ottelu on luvassa myös lauantaina. Suomella on selkeästi kokeneempi joukkue näistä karkeloista ja se on selvä etu suomalaisten kannalta. Luvassa on vähämaalinen ottelu, jossa kumpikaan ei halua tehdä ylimääräisiä virheitä. Maalivahtipeli Kafka vs. Kosonen on isossa asemassa samoin kuin erikoistilannepelaaminen. Näissä molemmissa Suomella on hienoinen etu. Tsekki ei ole voittanut Suomea kertaakaan MM-kisojen pudotuspeleissä, enkä uskon, että niin käy nytkään. Suomi harjaa tiensä sunnuntaiseen finaaliin 1-2 maalin voitolla.
Seuraa heitä:
Suomi, Lauri Stenfors, ei anna armoa vastustajilleen kulmaväännöissä ja on kehittynyt paljon pallollisena.
Tsekki, Michal Podhrasky, ykköskentän vasempana pakkina häärivä Podari edustaa seuratasolla suomalaista TPS:aa ja on Tsekin puolustuksen kulmakiviä.
Ottelu suorana YLE TV2 klo 13.50 alkaen.
Kuvat: AOP