Salibandyn Maailmanmestaruuskilpailut polkaistaan käyntiin lauantaina 3.12. Latvian pääkaupunki Riiassa pelattaviin kisoihin Suomi lähtee tuttuun tapaan haastajana, mutta Ruotsin tähtipelaajien loukkaantumiset ovat kuitenkin avanneet Suomelle pienen yllätysmahdollisuuden. Onko Suomella siltikään mahdollisuuksia länsinaapurin kaatoon?
Kahden vuoden välein pelattavat Salibandyn MM-kisat ovat pysyneet kahden kauppana. Kulta on matkannut aina joko Suomeen tai Ruotsiin. Niin se matkaa myös tulevissakin kisoissa. Siitä syystä tämä artikkeli arvioi pelkästään salibandyn kahden suurmaan lähtöasetelmia ja keskinäisiä voimasuhteita.
Kapasen loukkaantuminen sotki Suomen pakan
Muutama viikko sitten julkaistu Suomen MM-kisajoukkue oli varsin odotettu. Suurinta keskustelua herätti lajilegendojen Mika Kohonen (FC Helsingborg) ja Tero Tiitu (EräViikingit) valinnat kisaryhmään. Allekirjoittaneen papereissa Tiitu oli selkeä valinta, monipuolisuutensa ja kätisyytensä vuoksi. Vastaavasti Kohonen on hieman kinkkisempi tapaus. Nelosketjun tsemppariksi ja back-up pelaajaksi kaikkien aikojen pelaaja sopii, mutta pelaavaan kokoonpanoon Kohosella ei pitäisi ratkaisupeleissä olla asiaa.
Suomen päävalmentaja Petri Kettusen paletti meni pahasti sekaisin Lauri Kapasen (EräViikingit) loukkaannuttua lokakuussa. Polvensa rikkonut laituri on loppukauden sivussa ja näin ollen estynyt edustamaan Suomea Riiassa. Kapasen loukkaantuminen tarkoitti yhden runkopelaajan lisäksi lähes koko paketin muuttamista uuteen uskoon. Yksilönä Kapanen ei ole niin suuri menetys, eikä maajoukkueen ykköskentän tasoinen pelaaja, mutta pitkä historia Kukkolan kanssa on pitänyt Kapasen Suomen ykkösketjussa. Käytännössä Kapasen loukkaantuminen rikkoi yhden varmasti toimivan viisikon.
Kaiken järjen mukaan Suomen kolmessa pelaavassa ketjussa nähdään niin sanotut Classic-ketju, EräViikinki-ketju ja Happee-ketju. Tamperelaisten muodostama kakkosviisikko on mitä luultavammin lyöty lukkoon ja miksei olisi, onhan yhteisistä seurajoukkuepeleistä hyötyä myös maajoukkueessa. Nico Salon ympärillä hyökkäävät Eemeli Salin ja Sami Johansson, kun taas omassa päässä kyykkivät Janne Lamminen ja Krister Savonen. On tosin mahdollista, että kesäleireillä Classic-pelureiden kanssa pelannut Mika Moilanen (EräViikingit) pelaa Johanssonin paikalla oikeassa laidassa.
Kettusen pahin murheenkryyni on EräViikinki-ketjussa. Sentterinä pelaa takuuvarmasti Jani Kukkola (EräViikingit) ja oikeassa laidassa Miko Kailiala (EräViikingit), mutta vasen laita on vielä avoinna. Växjön EFT-turnauksessa kokeiltiin niin Jami Mannista (FC Helsingborg) kuin Peter Kotilaistakin (Happee). Manninen ja Kailiala ovat kyllä pelanneet maajoukkueessa yhdessä, mutta Mannisen leftin puolen kätisyys on haastava. Kansainvälisissä peleissä maalipaikat ovat kortilla, eikä niitä vähäisiäkään kannattaisi hukata kätisyyksien takia.
Ideaalitilanteessa vasemmalla hyökkäisi aina rightin puolelta ampuva hyökkääjä. Kotilainen kyllä pelaa oikea käsi alhaalla, mutta taitelijasielu ei surffailevan pelityylinsä ansiosta ole välttämättä paras mahdollinen vaihtoehto Kukkolan ja Kailialan kaveriksi. Kenties paras vaihtoehto kyseiseen ruutuun olisi niin ikään EräViikinkejä edustava Tiitu. Maajoukkueen luottoratsu tosin on pelannut koko alkukauden puolustajana, eikä ole sanottua, että useamman polvivamman hidastama liike riittää enää kansainvälisellä tasolla laiturilta vaadittavaan pallottomaan peliin.
Suomen kolmosviisikko on Kettuselle niin ikään kinkkinen. Kolmoskentässä oikeastaan mitataan Kettusta päävalmentajana. Uskaltaako joensuulainen jättää lajilegenda Mika Kohosen pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle? Allekirjoittaneen ajatuksenjuoksussa tästä ei pitäisi edes keskustella.
Mitä Kettunen meinaa tehdä Mika Kohosen suhteen? Kuva: All Over Press
Paras vaihtoehto kolmoskentälliseksi olisi Kotilainen–Joonas Pylsy (Classic)–Manninen. Kaikki ovat hyvin toisensa tuntevia jyväskyläläislähtöisiä pelaajia, joiden pelityylit osuvat Happee-taustan myötä yksiin. Jostain syystä Kettunen on halunnut työntää Mannista vasempaan laitaan, mikä on sinällään omituista, sillä mies on yksi Suomen parhaimpia snipereitä ja pelannut seurajoukkueissa pelkästään oikeassa laidassa.
Kohosen kohdalla ongelma ei ole edes 39-vuotiaan sentterin nykytaso, vaan enemminkin pelityyli. Tehot 3+12 summannut Helsingborgin kapteeni on ollut hyvässä iskussa alkukaudesta ja on silmin nähden paremmassa kunnossa kuin viime kaudella SPV:n paidassa. Suomen nykyjoukkueesta vaan on vaikea kuvitella mitään järkevää laituriparia hidastempoiselle Kohoselle.
Hitaampaan ja hierovaan peliin Kohonen sopii mainiosti, mutta Suomella ei ole tähän muottiin sopivia laitureita. Oikeastaan ainoa Kohosen ympärille sopiva kombinaatio olisi Tiitu ja Moilanen, joiden kanssa Suomen kaikkien aikojen pelaaja voisi muodostaa ”jarrukentän”.
Se on tietysti toinen asia uskaltaako Kettunen jättää Kohosta penkille. Tuskin uskaltaa ja jos ei uskalla, niin Kettunen on väärässä paikassa.
Myös puolustuksen suhteen Suomen pakka on vielä avoinna. Lamminen–Savonen on kaiken järjen mukaan yksi pakkipari, mutta muut kaksi ovat vielä hämärän peitossa. Kokenut Juha Kivilehto (FC Helsingborg) pelannee Kukkolan kentän alla, aivan kuten viime kisoissakin, mutta onko Helsingborg-pakin kaverina Tommi Aro (EräViikingit) vai kapteeni Tatu Väänänen (Wiler-Ersigen)? Kenties paras vaihtoehto olisi laittaa Aro Kivilehdon pariksi, sillä helsinkiläinen pelaa myös seurajoukkueessa Kukkolan ja Kailialan alla.
Kolmosparissa nähdään suurella todennäköisyydellä Suomen paras oman pään luuta, TPS:n Lauri Stenfors. Fyysisen kuulapään pariksi passaisi Väänänen. Joskin MM-debytantteihin kuuluva Jonne Junkkarinen (Happee) voisi sopia Happee-kentän alle, jos Kettunen uskaltaa sellaisen kasata.
Ei kannata poissulkea sitäkään skenaariota, että Tiitu pelaisi puolustajana. Rehellisyyden nimissä Tiitulla ei pitäisi olla asiaa nykymateriaalilla kuuden pelaavan pakin joukkoon, mutta luja laukaus ja entiset näytöt saattavat kantaa pelipaikkaan. Tässä tapauksessa Kotilainen pelaisi lähes varmuudella Kukkolan laidassa ja kolmosen tilanne olisi täysin avoinna.
Vaikka Suomen puolustus on taitava ja fyysisyyttäkin löytyy, on se samalla tulivoimaton. Ruotsilta löytyy Robin Nilsberthin (Storvreta) tai Martin Östholmin (Pixbo) kaltaisia pommittajia, jotka hankaloittavat vastustajan puolustamista. Suomella taas viivapelotetta ei ole, joten vastustaja voi puolustaa syvemmältä ja tukkia keskustaa, mikä hankaloittaa etenkin ykkössektoriin pääsyä.
Ykkösmaalivahdin suhteen Kettusen ei onneksi tarvitse arpoa. Kovissa peleissä Suomen maalilla palloja koppailee maailman paras maalivahti Eero Kosonen (Växjö). Se onkin käytännössä ainoa osasto, missä Suomi on Ruotsia edellä.
Ruotsi kärsii tähtipelaajien loukkaantumisista
Jos Suomella oli epäonnea Kapasen loukkaantumisen kanssa, sai Ruotsi kisojen alla pahemman laatuista jobin postia, kun tähtisentteri Alexander Ruddin (Storvreta) uutisoitiin missaavan kisat aivotärähdyksen vuoksi. Myös kaksissa edelliskisoissa vakuuttanut oman pään luuta Anton Karlsson (Linköping) missaa tulevat kisat loukkaantumisen johdosta. Ruotsissa odotellaan vielä pelonsekaisin tuntein EFT-turnauksessa nilkkansa loukanneen Rasmus Enströmin (Falun) kohtaloa. Jos maailman paras pelaaja on sivussa, on Ruotsi selvästi heikompi.
Selkeänä ennakkosuosikkina kisoihin lähtevä Ruotsi on roolittanut kentällisensä selkeästi kahteen tuloskenttään ja yhteen fyysisempään ”jarrukenttään”.
Länsinaapurin ykkösviisikon tilanne on nyt täysin auki loukkaantumisten takia. Jos Enström on pelikunnossa, viilettää laituriparina seurajoukkueesta tuttu tutkapari Alexander Galante-Carlström (Falun) ja kaksikon keskellä olisi ennakkokaavailuiden perusteella nähty juuri Rudd.
Juonikkaan Strovreta-sentterin poissaolo saattaa avata paikan laituriparin entiselle seurakaverille, maailman nopeimmaksi salibandypelaajaksi tituleeratulle Jonas Svahnille (Dalen). Myös Mannisen ketjukaveri seurajoukkueesta Linus Nordgren (FC Helsingborg) on vaihtoehto. Tulivoimaisen hyökkäyskentän alla pelannee Falunissakin pakkiparina uurastavat Emil Johansson ja Thomas Holmgren.
Ruotsin toiseen tuloksentekokenttään päävalmentaja Jan-Erik Vaara asettelee Rasmus Sundstedin (HC Rychenberg), kippari Johan Samuelssonin (Tigers Lagnau) ja Kim Nilssonin (Kalmarsund). Jos Enström ei kuitenkaan pysty nilkkavamman vuoksi pelaamaan voivat myös kärkiketjut mennä uuteen uskoon. Galante-Carlström saatettaisiin nähdä Svahnin ja Ruddin tilalle otetun Henrik Stenbergin (Storvreta) kanssa tai sitten Vaara rakentaisi edellä mainitusta kuusikosta uudet koostumukset.
Falunista tutun pakkiparin ohella kärkikenttien alla toisena parina nähtäneen lähes varmuudella tulivoimaiset Robin Nilsberth ja Martin Östholm, jotka ovat isossa roolissa myös ylivoimalla.
Ruotsin kolmoskentässä taas nähdään ns. ”näästi-osastoa”. Ketjun keskellä röyhii maailman paras kolmossentteri Joel Kanebjörk (AIK), joka saa laidoilleen niin ikään isokokoiset Richard Erikssonin (Warberg) ja Johannes Larssonin (Falun). Kyseisen kentällisen alla olisi pelannut loukkaantumisen takia sivuun jäänyt Karlsson, joten Storvretan kippari Mattias Samuelsson saanee parikseen ensikertalaisena kisoihin matkaavan Linköpingin Tobias Gustafssonin (Linköping).
Ruotsin maalissa pelannee todennäköisesti Falunin Johan Rehn, joka oli edelliskisoissa Patrik Åmanin kakkonen. Mitenkään kirkossa kuulutettu Rehnin ykköstorjujan paikka ei ole, sillä Jonathan Paulsson (FC Helsingborg) on tehnyt tuloaan maailman kärkitorjujien joukkoon. Kososen tasoisia Ruotsin torjujat eivät kuitenkaan ole.
Onko Suomella mahdollisuuksia kaataa Ruotsia?
Vaikka Ruotsin loukkaantumiset heikentävät hallitsevan maailmanmestarin nippua, on Ruotsi edelleen selkeä ennakkosuosikki nostamaan MM-pystiä. Yksittäisessä ottelussa voi tietysti tapahtua mitä tahansa, joten maajoukkuetasolla etulyöntiasema ei ole niin suuri.
Myös joukkueiden viimeaikainen historia puhuu Ruotsin mestaruuden puolesta. Växjössä isännät murjoivat Suomen 7–2 ja viimeisestä viidestä pelistä voitto on kirjattu Ruotsille kolme kertaa. Suomi kuitenkin onnistui kellistämään isoveljensä viime keväänä Sveitsin Lausannessa pelatussa EFT-pelissä, jossa se nousi komeasti 0–3-tappioasemasta 4–3-voittoon.
Ruotsin kultainen sukupolvi on jyrännyt viime kisoissa. Kuva: All Over Press
Materiaalieroa maiden väliltä löytyy myös. Ruotsin kultainen sukupolvi on syntynyt pääosin vuosien 1988-1992-välillä, mikä tarkoittaa, Ruotsin joukkueen olevan lähes ”parhaassa iässä”. Etenkin 1988-, 1989- ja 1990-syntyneiden ikäluokat ovat timantin kovat. Lukemat 14–4, 13–5 tai 17–4 ovat tuloksia, joilla Ruotsin poikamaajoukkue ruhjoi Suomen vastaavaa vuosien 2006 ja 2009 välillä.
Materiaalivertailu suoraan yksi yhteen on tietysti hölmöä, sillä Suomessa ja Ruotsissa peli on hyvin erilaista. Oikeastaan juuri Mika Kohonen ilmentää tätä eroa pelityylissä. Ruotsin liigassa peli on huomattavasti hidastempoisempaa ja staattisempaa, sillä joukkueet puolustavat tiiviisti ja pyörittävät palloa kehällä. Vastaavasti Suomessa peli virtaa huomattavasti kovemmalla temmolla, eikä ole lähellekkään niin organisoitua kuin Ruotsissa.
Kansainvälisillä kentillä Ruotsi on totuttu näkemään aktiivisena joukkueena, joka pitää kovaa tempoa yllä. Etenkin pallolla Suomi on ollut ajoittain suurissa vaikeuksissa. Ruotsin pelitapa näkyy myös joukkueen rakenteessa. 2012 kisaperiodin alusta saakka päävalmentajana toiminut Vaara on rakentanut joukkuettaan aina ajatus edellä, kun taas Kettunen tuntuu olevan jossain ajatuksen ja yksilöiden välimaastossa.
Kaataakseen Ruotsin on Kettusen löydettävä viikon aikana toimivat ketjukoostumukset. Göteborgin kisoissa kaksi vuotta takaperin viisikkojen yhteinen sävel oli kunnossa, mikä takasi tiukan finaalin. Ruotsi oli kuitenkin piirun verran parempi.
Kettusen kentälliset ovat valitettavasti vielä hämärän peitossa, eivätkä maajoukkuepelaajat tiedä luultavasti itsekään minkälaisilla viisikoilla Suomi tosipaikan tullen tulee pelaamaan. Kettunen on koko kaksi vuotisen projektin ajan veivannut tuttuun tapaansa kentällisiä, kun taas Vaara on pyrkinyt pitämään toimivat viisikot yhdessä.
Kierrättämällä ja kokeilemalla saadaan luonnollisesti dataa siitä kenellä kulkee kenenkin kanssa ja minkälaisessa roolissa, joten kierrättäminen on jossain määrin perusteltua. Toisaalta maajoukkueella on niin vähän tapahtumia, että ne vähäisetkin paikat luoda keskinäistä kemiaa kannattaisi käyttää. Ainakin Vaara on käyttänyt. Näin ollen Kettusen kannattaisi hyödyntää seurajoukkueista tuttuja yhteyksiä.
Kisojen kynnyksellä lienee turha enää pohtia kenet olisi pitänyt valita tai jättää valitsematta kisajoukkueeseen. Suomen 20 pelaajan kisajoukkue on sekoitus kokemusta ja nuoruutta, mutta ns. ”parhaassa iässä” olevia pelureita ei hirveästi ole. Se kertoo osaltaan siitä, että maajoukkueen sukupolven vaihdos on oven raossa.
Mestaruussaumoja Suomella toki on. Se vaatii onnistumista etenkin kollektiivisella tasolla, eikä Ruotsin epäonni tähtipelaajieen loukkaantumisten suhteen tee ollenkaan huonoa Suomen mahdollisuuksille. Kysymysmerkkejä on kuitenkin poikkeuksellisen paljon ilmassa. Kuka pelaa Kukkolan vasemmassa laidassa? Pelaako Kohonen? Minkälaisilla pelillisillä aseilla Suomi aikoo haastaa Ruotsia?
Liian optimistiseksi ei kannata heittäytyä. Ruotsilla on tulivoimaisempi hyökkäys, parempi puolustus ja selvästi parempi valmentaja. Maalivahtipeli on ainoa, missä Suomi on edellä.
Suomen onneksi myös Ruotsi on myös kysymysmerkkien ympäröimä. Matkaa kohti finaalia kannattaa siis seurata, sillä se tulee antamaan osviittaa, siitä onko Suomella todella mahdollisuuksia naapurin kaatoon.
MM-kisat alkavat tulevana lauantaina 3.12. Suomen alkulohkossa pelaavat Sveitsi, Saksa ja Viro. YLE näyttää otteluita television ja YLE Areenan puolelta.
Kansikuva: All Over Press