10 € ILMAINEN NBA-LIVEVETO – Hae omasi ja katso matsit suorana BetsafellaEilen varmistui Emmi Peltosen (kansikuvassa) olympiamatka Etelä-Koreaan. Hänen kilpasiskonsa Viveca Lindfors epäonnistui vapaaohjelmassaan EM-kisoissa ja jäi suorituspisteissään alle Peltosen kauden parhaan pistesaldon, jonka Peltonen luisteli SM-kisoissa. Hankalaksi tilanteen tekee se, että Lindfors oli itse saavuttanut maapaikan Saksassa käydyissä olympiakarsinnoissa.
Eilisilta palautti minut muistoihin. Tuntuukin, että suomalaisissa urheilukabineteissa on käyty kisavalintoihin liittyviä keskusteluja kerran jos toisenkin. Päällimmäisenä mieleen tulee Tuula Tenkasen ja Sari Multalan välinen kaksintaistelu, jonka seurauksena Tenkanen lähetettiin mielestäni väärin perustein edustamaan Suomea Pekingin olympialaisiin vuonna 2008. Tuolloin Tenkanen oli voittanut Multalan kahdessa ennalta määritetyssä karsintakisassa, mutta valinnasta teki kimurantin, että kaikissa muissa kisoissa Multala oli ollut suorastaan murskaava. Toisaalta ehdot olivat tuolloinkin olleet kummankin urheilijan tiedossa, joten purjehdusliiton valinta oli ymmärrettävä. Se vain soti paremman menestyspotentiaalin ajatusta vastaan, joten jo tuolloin ajattelin valinnan olleen väärä.
Keihäänheiton valinnat Daegun maailmanmestaruuskilpailuihin eivät sen sijaan kestäneet urheilun oikeusturvalautakunnan käsittelyä vuonna 2011. Tuolloin Sampo Lehtola heitti Lappeenrannan Eliittikisoissa oman ennätyksensä 83,77 ja meni sillä heitolla kisajoukkueeseen ohi tasaisemmin menestyneen Antti Ruuskasen. Lienee syytä mainita, että Lehtosen tuolloisen kauden aiempi paras oli 78.50, joten alkuperäinen kisapaikka tipahti Lehtolan käsiin oikeastaan yhden heiton ihmeen kautta. Ei siis ollut lainkaan yllättävää, että Antti Ruuskanen vei tukijoukkoineen asian urheilun oikeusturvalautakuntaan, jonka lausunto sai SUL:n pyörtämään päätöksenä ja lähettämään sittenkin Ruuskasen Daeguun.
Tuntuukin, että vuoden 2011 valitusrumba olisi opettanut urheilujohtajille jotakin. Nykyään valinnat eivät aiheuta juurikaan enää parranpärinöitä, vaan ehdot ovat yksiselitteisiä ja kaikkien tiedossa. Niin myös taitoluistelijoiden kesken. Taitoluisteluliitto ilmoitti, että olympialaisiin lähetetään se luistelija, jolla on parhaimmat kokonaispisteet. Mukaan laskettiin kaikki kauden aikaiset kilpailut. Myös Lindfors tiesi asian, joten lähtökohdat olivat reilut. Olen myös itse sitä mieltä, että olympialaisiin tulee lähettää aina sen hetken parhaimmat urheilijat ja sivuuttaa puhtaasti maapaikan Suomeen hoitaneet, joten tässä tilanteessa on syytä mainita sekin, että Peltonen menestyi paremmin EM-kisoissa. Maapaikka kun jo itsessään kertoo sen, mistä on kyse. Se ei ole henkilökohtainen, vaan nimenomaan maalle annettu paikka.
Ymmärrän toki Lindforsin pettyneen kommentin ”minun selkänahasta revitystä olympiapaikasta”, joka on annettu Ylen toimittajalle juuri epäonnistuneen suorituksen jälkeen ja vieläpä flunssaisena, mutta toivon hänen itsensä kannalta, että kitkeryys loppuu siihen. Olympiapaikan saamisen ehdot ovat tässä tapauksessa olleet kaikkien tiedossa alusta asti. On muuten myös sanottava, että en ole koskaan ollut ”Miltä nyt tuntuu?” -haastattelujen ystävä. Monesti olen pohtinut, että itse saattaisin käyttäytyä ”varomattomasti”, jos epäonnistumisen jälkeen työnnettäisiin mikrofonia suuhun ja kysyttäisiin yhdentekeviä.
Lähitulevaisuus näyttää oliko Lindfors vain pettynyt omaan suoritukseensa ja Ylen haukkatoimittajan totaalisen väärinajoitettu kyselyrumba sai aikaan kitkeryyden, vai kuohuuko tulisieluisen luistelijan pinnan alla myös pidempikestoisesti. Nyt on kuitenkin syytä rauhoittaa tilanne ja toivottaa Emmi Peltoselle hyvää ja onnistunutta olympiamatkaa.
Kansikuva: Valery Sharifulin/TASS /All Over Press