2000-luvun Chelsea muistetaan etupäässä kahdesta asiasta: runsaasta öljyrahan käytöstä sekä tiuhaan pyörivästä manageriruletista. Kummatkin linkittyvät luonnollisesti seuran vuonna 2003 ostaneeseen venäläismiljardööri Roman Abramovichiin. Se mikä on kuitenkin jäänyt täysin varjoon, on Chelsean tekemä loistava juniorityö. Länsilontoolaisten pitäisikin tulevien vuosien aikana päättää mitä se huipputalenteille tekee, sillä heitä on jonoksi asti.
Valioliigaa johtavan Chelsean uloslainaamien pelaajien lista on pitkä ja komea. Se kattaa kaiken kaikkiaan 37 nimeä, joista suurin osa on alle 23-vuotiaita tulevaisuuden pelaajia. Sinisten lainaamien pelaajien määrä on kuitenkin järjetön. 37 pelaajasta saisi kolme avauskokoonpanoa tai kaksi täyttä 18 pelaajan kokoonpanoa. Syy miksi Chelsea on lainannut niin järjettömän määrän pelaajia muihin maisemiin johtuu luonnollisesti siitä, ettei se halua luopua talenteistaan.
Väittämä, jonka mukaan Chelsea omaa Euroopan lahjakkaimmat nuoret ei ole pelkästään toimittajan järjen juoksun lopputulema. Väittämä perustuu siihen tosiseikkaan, että Chelsea on juhlinut kahtena edellisenä keväänä nuorten Mestarien liigan (UEFA Youth League) voittoa. 2015 finaalissa kaatui ukrainalainen Shakhtar Donetsk luvuin 3–2, kun taas tämän kevään finaalissa lontoolaiset selättivät PSG:n 2–1-loppulukemin.
Huomionarvoista Chelsea nuorisojoukkueen menestyksessä on se, etteivät mestaruudet johdu yhden huippuikäluokan suonenvedosta. Finaalien avauskokoonpanoissa oli ainoastaan kolme samaa pelaajaa: maalivahti Bradley Collins, laitapakki Ola Aina sekä viime kauden joukkuetta kipparoinut keskikenttäpelaaja Charlie Colkett. Sinisten akatemian menestys tosin ei ole rajoittunut pelkästään eurokentille, vaan Chelsea on voittanut kolme edellistä FA Youth Cup -mestaruutta.
Kasapäin huippulupauksia
Kahta peräkkäistä UEFA Youth League -mestaruutta tai kolmea FA Youth Cupin -voittoa ei juhlita pelkästään muutaman huippulupauksen johdolla. Chelsea on onnistunut koulimaan todella ison kasan potentiaalisia huippupelaajia. Abramovich vaati muutama vuosi sitten parannusta seuran akatemiaan ja se kohennus on nyt näkyvissä. Chelsean koulimat huipputalentit ovat syntyneet pääsääntöisesti vuosien 1995-1998 välillä.
Sinisten akatemian kenties kovimmat talentit ovat edustusjoukkueen penkkiä kuluttava keskikenttämies Ruben Loftus-Cheek (1996) sekä Borussia Mönchengladbachissa pelaava toppari Andreas Christensen (1996). Etenkin tanskalaiselle Christensenille on helppo povata valoisaa tulevaisuutta, sillä nuorukainen kuuluu jo toista vuotta Mestarien liigaa pelaavaan saksalaisseuran avauskokoonpanon vakionimiin. Loftus-Cheek taas on esiintynyt edukseen aina tilaisuuden saatuaan, mutta nuo tilaisuudet ovat jääneet valitettavan vähäisiksi.
Tähtipotentiaalia omaavat myös toissakeväisen UEFA Youth League -mestaruuden takuumiehet Dominic Solanke (1997) sekä Isaiah Brown (1997). Kärjessä pelaava Solanke oli toissa kaudella lähes pitelemätön, sillä verkko heilui 31 kertaa miehen pelaamissa 33 ottelussa, jotka sisälsivät UEFA Youth Leaguen, Fa Youth Cupin sekä reserviliigan otteluita. Viime kauden Vitessessä viihtynyt Solanke teki Eredivisieenkin kiitettävät seitsemän osumaa, mutta tämä kausi on ollut loukkaantumisten sävyttämä. Solanken kanssa Vitessessä pelannut laitapelaaja Brown taas suuntasi täksi kaudeksi Championshipin Rotherhamiin, jossa maaliverkko on heilunut kahdesti.
Brown ei ole suinkaan ainoa Championshipiin lainattu Chelsea-lupaus. Niin ikään 1997-syntyneiden ikäluokkaa edustava Tammy Abraham on ollut yksi sarjan komeetoista. Bristol Cityssä pelaava kookas (190cm) kärki on tehnyt jo yhdeksän sarjamaalia. Loistavan alkukauden pelanneen Huddersfieldin hyökkäävä keskikenttämies Kasey Palmer (1996) on niin ikään lainamies Chelseasta. Kumpikin oli avainroolissa Chelsean juhliessa jälkimmäistä UEFA Youth League -mestaruutta.
Bristol Cityssä lainalla pelaava Tammy Abrahamille tuuletuspuuhat ovat tuttuja. Kuva: Getty
Englannin kenttien ohella Chelsea-lupauksia on Christensenin tavoin lainattu myös Sumujen saarten ulkopuolelle. Belgialaistalentti Charly Musonda (1996) pelaa tämän kauden Real Betisissä. Laiturin lisäksi La Ligassa ovat heittopussi Grandaan on lainattu ranskalainen keskikenttäpelaaja Jeremie Boga (1997) sekä samassa seurassa pelaava norsunluurannikkolainen keskikentän ankkuri Victorien Angbhan (1996).
Edellä esiteltyjen lisäksi mainitsemisen arvoisiin Chelsea-talentteihin kuuluu Vitessessä toista kautta lainalla oleva Lewis Baker (1995), joka pystyy hyvän syöttötaitonsa ansiosta rytmittämään peliä keskikentällä. Englantilaisen ohella Bournemouthissa lainalla oleva hollantilainen Nathan Aké (1995) on todella potentiaalinen puolustaja, joka pärjää Valioliigassa jo nyt.
Kovan luokan lupauksiksi voidaan laskea myös seuran reserveissä pelaava vasen puolustaja Jay Dasilva (1998). UEFA Youth League -joukkuetta kipparoinut Colkett (1996) on myös huomion arvoinen lupaus, samaten keskikenttämiehen kanssa Bristol Roversissa lainalla oleva toppari Jake Clarke-Salter (1997).
Akatemian tuottamien huippulupauksen ohella Chelsea on myös investoinut nuoriin pelaajiin. Tämän kaltaisia pelureita ovat Watfordiin lainattu brasiliainen laitapelaaja Kenedy (1996), Ajaxiin vuokrattu hyökkääjä Bertrand Traore (1995), Milanissa pelaava Mario Pasalic (1995) tai Vitesseen Bakerin tavoin lainatut Nathan (1996) sekä jenkkitoppari Matt Miazga (1995).
Toisin sanoen Chelsean organisaatio pursuaa talenttia. Huippulahjakkuuksia on käytännössä katsoen jokaiselle pelipaikalle.
Annetaanko nuorille vihdoin mahdollisuuksia?
Chelsea on tullut tunnetuksi tuulisuudestaan. Yli miljardin puntaa seuraan sijoittanut Abramovich haluaa jatkuvasti tuloksia, eikä Länsi-Lontoossa rakennella pitkän tähtäimen projekteja. Chelseassa halutaan juhlia Valioliigamestaruutta joka kevät. Kenties sen takia Sinisten ikoninen kippari John Terry on käytännössä ainoa seuran omista junioreista edustusjoukkueeseen noussut ja vastuuta saanut pelaaja 2000-luvulla.
Lupauksia arvioidessa täytyy tietysti huomioida se tosiseikka, että hyppy hyvästä junioripelaajasta hyväksi aikuispelaajaksi on massiivinen. Nuoret pelaajat myös kypsyvät eri aikaan. Vuonna 1993 syntynyt Alex Oxlade-Chamberlain (1993) hurmasi Arsenal-kannattajia jo vuonna 2011, nippanappa 18-vuotiaana. Laiturin fyysiset ominaisuudet, nopeus ja voima etupäässä olivat huippuluokkaa, mikä mahdollisti pärjäämisen miesten peleissä.
Oxlade-Chamberlainin ikätoveri, Arsenalin pahinta kilpailijaa Tottenhamia edustava Harry Kane nousi parrasvaloihin yli kolme vuotta maajoukkuetoveriaan myöhemmin. Loppuvuodesta 2014 alkanut Kanen lentokeli on pysynyt vahvana ja Kane on kiilannut Valioliigan kiintotähtien joukkoon. Vastaavasti Oxlade-Chamberlain on pysynyt rotaatiopelaajana, eikä ole ottanut sen suurempia kehitysaskelia viiden Arsenalissa viettämänsä vuoden aikana.
Chelsealla riittääkin pohdittavaa. Nykyjoukkueesta Victor Moses on hyvä esimerkki pelaajasta, joka voi puhjeta kukkaan jos luottoa annetaan. Kolmen lainakauden jälkeen nigerialainen on noussut Chelsean avauskokoonpanoon ja dominoi oikeaa laitaa vahvoilla otteilla. Moses tai edellä mainittu Kane ovat rohkaisevia esimerkkejä, siitä ettei edustusmiehistön pelipaikkakohtaisia puutteita tarvitse aina paikata rahalla. Myös koko Valioliigan paras laitapakki, Arsenalin 21-vuotias Hector Bellerin kuuluu tähän kategoriaan.
Tietystikään jokaisesta Chelsea-lupauksesta ei voi tulla ykkösjoukkueen pelaajaa. Mutta esimerkiksi Bundesliigassa pelaavalle Christensenille kannattaisi ainakin antaa mahdollisuus. Myöskään Championshipissa maaleja mättävää Abrahamia ei kannata ylenkatsoa. Kaksikosta tulee varmasti kovan luokan ammattilaisia, mutta tulevatko he olemaan sitä Chelseassa?
Parikymppinen Andreas Christensen on yksi Euroopan lupaavimmista keskuspuolustajista. Kuva: Getty
Huippujoukkueita on tietysti helppo kritisoida omien kasvattien vähäisestä lukumäärästä. Arsenalin omista pojista vastuuta saavat Bellerin ja Alex Iwobi. Liverpoolissa tai Manchester Cityssä omat pojat saavat vain satunnaisia jämäminuutteja. Man Unitedissa Marcus Rashford ja Jesse Lingard ovat ainoat kunnolla vastuuta saavat omat kasvatit. Tosiasia on kuitenkin se, että isossa seurassa pelaaminen on täysin eri kuin vaikkapa keskikastin joukkueessa. Liverpoolissa flopanneet, mutta pienemissä seuroissa pärjänneet Charlie Adamin tai Stewart Downingin ilmentävät suurta hyppyä, mikä vallitsee hyvän ja huippujoukkueen välissä.
Sinällään Chelsea tekee ihan oikein lainatessaan huippulupauksia muihin maisemiin, jossa he saavat arvokkaita ykkösjoukkueen pelejä aikuisten tasolla. Loputtomiin Siniset eivät kuitenkaan voi huippulupauksia lainailla. Jossain vaiheessa seurajohdon on tehtävä päätös annetaanko pelaajalle rehti mahdollisuus läpimurtoon vai laitetaanko tämä lihoiksi.
On oikeastaan hieman paradoksaalista, että kaikista Valioliigajoukkueista juuri Chelsea omaa tämän hetken parhaimman brittiakatemian. Stamford Bridgellä kun on luotettu lähes yksinomaan kalliisiin ulkomaalaispelaajiin. Loppuviimein Chelsean täytyy kysyä itseltään haluaako se kasvattaa pelaajia itseään vai muita varten.
Jokaisesta huippulupauksesta ei tule huippupelaajaa, mutta Chelsean organisaatiossa on poikkeuksellisen monta tähtipotentiaalia omaavia nuorukaisia. Sinisillä voisikin olla mahdollisuus nousta ”Englannin Barcelonaksi”.
Vaikka Jose Mourinho on häipynyt ylenkatsomasta nuorukaisia, on Chelsean vaikea kuvitella antavan omille huippulupauksille vastuuta tulevaisuudessa. Chelsean täytyy menestyä aina tässä ja nyt, eikä silloin ei ole varaa tehdä laadukasta kasvatustyötä pelaajapolun päätepysäkillä. Vaikka se saattaisi joskus palkitakin.
Päättipä Chelsea lunastaa lupauksiaan tai ei, kannattaa nämä nimet painaa joka tapauksessa mieleen. Länsilontoolaisten kannalta voisi olla pitkässä juoksussa kannattavaa ja kestävää, jos oma edustusjoukkue täyttyisi leijonasydämen jo valmiiksi omaavista pelaajista. Siihen on ainakin aito mahdollisuus olemassa.
Kansikuva: Getty