Valioliigasunnuntai: Liverpool pyrkii takaisin voittojen tielle

Sunnuntaina pelataan kaksi Valioliigaottelua, kun Watford isännöi Liverpoolia ja Swansea West Hamia. Mistä lähtökohdista otteluihin lähdetään?

Watford – Liverpool, klo 15.30

Lähtökohdat:

Kotijoukkue Watford on kolmen ottelun voittoputkessa ja lähtee monien yllätykseksi tähän otteluun Liverpoolin edeltä sarjataulukosta, sijalta seitsemän. Pisteen isäntiään vähemmän saalistanut Pool on sarjan yhdeksäntenä. Nykyään Jürgen Kloppin luotsaama Liverpool ei ole voittanut kahta edellistä otteluaan.

Watfordin kotiottelut ovat olleet todella vähämaalisia, kun se on kahdeksan aikasemman kotonaan Vicarage Roadilla pelatun ottelun aikana tehnyt vain kuusi maalia ja päästänyt yhtä monta palloa omaan maaliinsa.

Loukkaantumiset:

Watford: Joel Ekstrand, Valon Behrami (?), Sebastian Prödl (?)

Liverpool: Joe Gomez, Danny Ings, Daniel Sturridge, James Milner, Dejan Lovren, Jordan Rossiter, Mamadou Sakho (?), Jon Flanagan (?)

Miten käy?

Liverpool kärsii melko pahoista loukkaantumisista ja antaa siinä Watfordille pienen edun. Joukkueen puolustus ei ole toiminut parhaalla mahdollisella tavalla ja nyt vastassa on tulikuuma maalintekijä Odion Ighalo. Kymmenen kertaa kauden aikana jo maalannut Ighalo käyttää varmasti puolustuksen mahdolliset sekoilut hyväkseen, joten Kloppin olisi hyvä saada takalinjansa kuntoon.

Liverpool pyrkinee ottelussa kuskin paikalle, mutta voittoputkessa kulkeva Watford ei varmasti aio jäädä jalkoihin kotiyleisönsä edessä. Vain todella vahvalla suorituksella näen Liverpoolin nappaavan kaikki kolme pistettä matkaansa. Ottelusta voi povata tasaista.

Tulosveikkaus: 1–1.

Ottelu näytetään suorana MTV Sport 1 -kanavalla, kello 15.15.

Swansea – West Ham, klo 18.00

during the Barclays Premier League match between Manchester City and Swansea City at Etihad Stadium on December 12, 2015 in Manchester, United Kingdom.

Saako Swansea pysyvän piristysruiskeen managerin vaihdoksen myötä? (Kuva: Getty).

Lähtökohdat:

Swansea pelaa toisen ottelunsa manageri Garry Monkin potkujen jälkeen. Uusi manageri oli määrä paljastaa ennen West Ham-ottelua, mutta uutisia ei ole vielä kuulunut. Toistaiseksi kakkosvalmentaja Alan Curtis on joukkueen vetovastuussa. West Ham aloitti kautensa hienosti, mutta on aloittanut sen jälkeen pienoisen mahalaskun. Hammers on pelannut nyt kuusi ottelua ilman voittoa, mutta on silti vielä sarjassa iskuasemissa sijalla kahdeksan. Swansean alkukausi on ollut katastrofi ja joukkue on vasta sijalla 17.

West Ham on ollut vaikea vastustaja Joutsenille, eikä walesilaiset ole päässet juhlimaan kertaakaan viimeisen viiden keskenäisen ottelun aikana.

Loukkaantumiset:

Swansea: Eder Lopes, Franck Tabanou, Jonjo Shelvey (?)

West Ham: Dimitri Payet, Diafra Sakho, Winston Reid, Victor Moses,  Manuel Lanzini, Andy Carroll (?)

Miten käy?

West Hamilla on pahoja loukkaantumisia ja etenkin Dimitri Payetin puuttuminen on näkynyt joukkueen esityksissä karvaalla tavalla. Swansean pelaajat ovat pysyneet hyvin ehjänä läpi alkukauden ja pääsee tähänkin otteluun aika pitkälti ykkösnyrkillään.

Valmentajan potkiminen ulos on merkki uudesta alusta ja Swansean pelaajat näyttivät pirteiltä viime kierroksella Manchester Cityn vieraana. City oli hienosta taistelusta huolimatta liian kova pala, mutta West Ham ei sitä enää todennäköisesti ole.

Tulosveikkaus: 2–0.

Ottelu näytetään suorana MTV Sport 1 -kanavalla, kello 17.45 alkaen.

Kansikuva: Getty.