Kohti Rautamaljaa: viikko 10

2. divisioonan huipennus runkosarjan osalta koetaan tulevana viikonloppuna, kun Hämeenlinna Huskies ja Kuopio Steelers kohtaavat runkosarjan viimeisessä ottelussa toisensa. Hämeenlinnassa käytävä ottelu ei kuitenkaan ole viikonlopun ainut mielenkiintoinen kamppailu, vaikka runkosarjan sijoitukset ovatkin jo ratkenneet.

Viime kierroksen voitto Steelersistä varmisti Lappeenrannan Rajaritareille paikan 2. divisioonasta myös ensi vuodeksi. Onkin aika kiittää isolla sydämmellä pelanneita lappeenrantalaisia kuluneesta kesästä ja toivottaa heilel onnea tulevaan talveen. Rajaritarit oli loppukaudesta yksi sarjan mielenkiintoisimmista joukkueista ja pienellä miehistöllä pelannut porukka yllättikin tahdonvoimalla monet vastustajansa. Toivottavasti joukkue saa ensi talvena paljon uusia kasvoja mukaan joukkueeseensa, koska sen jälkeen lappeenrantalaisia voitaisiin pitää yhtenä sarjan ennakkosuosikeista tulevan kauden osalta.

Wolverines II-Bulldogs

16.08 kello 14.00 Velodromi, harjoituskenttä Helsinki

Wolverines-hyökkäys yllätti edellisellä kierroksella tehden kaksi maalia kovaa Huskies-puolustusta vastaan. Ehkä suurempi yllätys kuitenkin oli se että helsinkiläiset alkoivat heittämään palloa hämeenlinnalaisia vastaan ottelun loppussa enemmänkin. Heittohyökkäyksen aukeaminen onkin suuri apu joukkueelle niin Bulldogsia vastaan kuin tulevassa karsintaottelussa 3. divisioonan toiseksi sijoittunutta vastaan.

Wolverines-puolustukselle asetettiin kovia odotuksia edelliseen otteluun. Olivathan ahmat pitäneet viikkoa aiemmin kuopiolaiset kurissa ja nuhteessa. Huskies-ottelu oli kuitenkin Wolverines-puolustuksen heikoin esitys kuluneella kaudella ja 57 päästettyä pistettä on aivan liian paljon. Wolverines-puolustus oli varsinkin juoksua vastaan edellisellä kierroksella ongelmissa. Onkin mielenkiintoista nähdä, mikä on ahmapuolustuksen taso sarjan heikointa  hyökkäystä vastaan.

Bulldogs-hyökkäys oli huono Sun Cityä vastaan edellisellä kierroksella saavuttaen ainoastaan neljästi uudet yritykset. Tulevana viikonloppuna sipoolaisten tavoitteen pitäisikin olla hyökkäykseen panostamisen, koska joukkue kaipaa kipeästi onnistumisia ennen tulevaa karsintaottelua. Onnistumiset ruokkisivat itseluottamusta, jota joukkue kaipaa 3. divisioonan voittajaa vastaan karsintaottelussa.

Bulldogs-puolustus ei pystynyt hankolaisia vastaan hyökkäystä parempaan suoritukseen ja tuloksena olikin 72 päästettyä pistettä. Puolustuksen itseluottamuksen kuitenkin pitäisi olla huomattavasti hyökkäystä paremmassa kunnossa, koska otteet ennen edellistä kierrosta ovat olleet kohtuullisia.

Arvio

Ottelun suurin mielenkiinto kohdistuu Wolverinesin hyökkäämiseen, tai siihen tuleeko joukkue heittämään myös heikkoa Bulldogs-takakenttää vastaan. Sipoolaisittain taas mielenkiintoa lisää se pystyykö hyökkäys tekemään kauden toisen maalinsa juuri ennen karsintaottelua. Wolverines voittaa ottelun 49-6.

Sun City-Rajaritarit

16.08 kello 14.00 Rukki Areena Hanko

Sun City-hyökkäys pääsi juhlimaan jälleen pisteillä kun vastassa oli sarjan heikoin puolustus. Sipoo-ottelun tulosta ei kannata kuitenkaan tuijottaa liikaa, koska hankolaisten ongelmat ovat korostuneet kovempia puolustuksia vastaan. Sipoo-ottelun tulos kuitenkin todisti sen, että hankolaisten hyökkäys on edelleen vaarallinen niin heittäen kun juostenkin. Pysyykö taso korkealla, kun vastaan asettuu ehkä koko sarjan paras puolustuksenlinja? Hankolaisten kannalta Rajaritarit on ehkäpä paras vastustaja juuri ennen pudotuspelien alkua, koska hyökkäyksenlinja pääsee harjoittelemaan heittosuojaamista juuri kovinta mahdollista vastusta vastaan.

Sun City -puolustus jatkoi hyviä otteitaan sipoossa ja tuloksena oli nollapeli. Nollapelin lisäksi hankolaisten puolustus teki maalin Sipoossa, joten suoritusta voidaan pitää ”täydellisenä”. Tulevaa välierää ajatellen myös puolustuksen kannalta Rajaritarit on todella hyvä vastustaja. Lappeenrantalaiset kun pystyvät kuljettamaan palloa niin heittäen kun juostenkin.

Rajaritarit-hyökkäys pystyi pelaamaan todella hyvän ensimmäisen puoliajan edellisellä kierroksella Steelersiä vastaan. Toisen puoliajan suoritusta varmasti vähän haittasi vaihtomiesten puute. Lappeenrantalaiset tekivät mielenkiintoisen muutoksen Kuopiossa, kun hyvin pelannut keskushyökkääjä Santeri Inkinen siirrettiin laitahyökkääjän tontille. Muutos oli kuitenkin onnistunut, koska Inkinen pystyi tekemään maalin myös laitahyökkääjän tontilta Kuopiossa.

Rajaritarit-puolustus teki ehkä kauden kovimman suorituksen Kuopiossa, kun se taisteli yhden vaihtomiehen kanssa voiton taianomaisella Väinölänniemellä. Loisvasti pelanneesta puolustuksesta on taas pakko nostaa esille Aatu Suhonen, joka säkitti vastustajan pelinrakentajan jälleen useampaan kertaan ottelun aikana. Suhonen onkin se pelaaja, joka pystyy kääntämään otteluiden kulkua lappeenrantalaisten hyväksi.

Arvio

Rajaritarit sai viime otteluun ainoastaan 13 pelaajaa liikkeelle ja näistäkin yksi oli osittain loukkaantunut. Onkin vaikea uskoa lappeenrantalaisten saavan liikkeelle kovin paljon isompaa miehistöä Hankoon. Pienellä miehistöllä pelaaminen taas voi rajoittaa Rajaritareiden mahdollisuuksia ottelussa. Sun City varmisti jatkopaikan edellisessä ottelussa ja tulevan viikonlopun ottelu onkin joukkueelle ainoastaan hyvä harjoitus ennen pudotuspelejä. Odotettavissa on kuitenkin todella viihdyttävä ottelu ja hankolaiset varmasti haluavat hyvästellä kotiyleisön voitolla joten kotijoukkue voittaa 28-20.

Huskies – Steelers

16.08 kello 16.00 Pullerin tekonurmi Hämeenlinna

Huskies-hyökkäys näytti edellisessä ottelussa vihdoin palanneensa alkukauden tasolleen. Varsinkin hämeenlinnalaisten hyökkäyksenlinja on näyttänyt nouseen uudelle tasolle juuri oikeaan aikaan. Hyökkäyksenlinjan vanavedessä myös hämeenlinnalaisten juoksuhyökkäys on noussut vielä alkukauttakin kovempaan iskuun. Juoksuhyökkäys kuitenkin koki kovan kolauksen Helsingissä, kun yli 900 jaardia kauden aikana edennyt Janne Moisio kärsi takareisivamman. Huskiesin onneksi Hyvinkäältä siirtynyt Jon Hämäläinen on kärsinyt karenssinsa ja Hämäläinen pelasikin todella hyvin Moision loukkaannuttua Helsingissä. Huskiesin heittohyökkäys toimi yhden vaisumman ottelun jälkeen todella mallikkaasti Helsingissä joten siltäkin voidaan odottaa tehoja Steelersiä vastaan.

Huskies-puolustus pelasi ehkäpä kauden heikoimman ottelunsa Wolverinesiä vastaan ja tuloksena oli kaksi päästettyä maalia. Huonosta ottelusta huolimatta hämeenlinnalaisten puolustus on edelleen sarjan paras ja sen yllättäminen vaatii vastustajilta hyvin onnistuneita suorituksia. Huonoa ottelua isompi huoli kuitenkin hämeenlinnalaisittain on loukkaantumiset. Ne ovat häirinneet varsinkin puolustuksenlinjassa pelaavien pelaajien valmistautumista tulevaan otteluun.

Steelers-hyökkäys on yskinyt viimeiset viikot todella pahasti ja edellisellä kierroksella se kostautuikin tappion muodossa. Edellisestä ottelusta kuitenkin puuttui Mikko Aspinen, joka on toiminut joukkueen aloittavana pelinrakentajana monessakin ottelussa. Aspisen pelaaminen Hämeenlinnassa on kuitenkin hyvin todennäköistä, ja sen vuoksi onkin mielenkiintoista nähdä kuka pelaa savolaisten aloittavana pelinrakentajana ottelussa. Steelersin-hyökkäyksen kannalta on myös tärkeää että laitahyökkääjä Pekka Utriainen on ollut viimeisimmissä otteluissa pelikunnossa. Utriaisen pelatessa Steelersin heittohyökkääminen on huomattavasti vaarallisempi kun ilman kyseistä pelimiestä.

Steelers-puolustus on pelannut läpi kauden tasaisen varmasti päästäen ainoastaan 12,6 pistettä ottelua kohden. Steelers puolustus pystyi myös viikolla 5 pysäyttämään sitä ennen loistaneen Huskies-hyökkäyksen. Steelersin puolustuksen pitää pystyä pelaamaan tasollaan Hämeenlinnassa, jotta runkosarjan voitto matkustaa savoon lauantai-iltana. Steelers puolustuksen 3-4 systeemi on täysin erinlainen kuin muilla sarjan joukkueilla, ja se voikin tuottaa myös hämeenlinnalaisille ongelmia tulevana viikonloppuna.

Arvio

Huskies lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta helpolla se ei tule pääsemään tulevana lauantaina. Steelers on varmasti säästellyt viimeiset viikot pienistä loukkaantumista kärsineitä pelaajiaan, joten ei olisi ihme vaikka joukkue pääsisi matkaamaan Hämeenlinnaan parhaalla miehistöllään. Huskiesin taas joutuu varmuudella lepuuttamaan muutamaa pelaajaansa tulevassa ottelussa, joten se voi vaikuttaa myös ottelun lopputulokseen. Huskiesin hyökkäyksenlinja on kuitenkin päässyt sellaiseen iskuun että hämeenlinnalaisten voittaminen tulee olemaan todella vaikeaa. Huskies voittaa 31-13