2. divisioonan puoliväli lähestyy, kun tulevan viikonlopun jälkeen kaikki joukkueet ovat kohdanneet kerran toisensa. Ensimmäisen puolikkaan perusteella runkosarjan voitosta tulee kamppailemaan kaksi tai kolme joukkuetta. Tulevana viikonloppuna tullaankin näkemään runkosarjan voiton kannalta mielenkiintoinen ottelu kun Steelers isännöi Huskiesia Savon sydämmessä. Kuopiossa käytävä ottelu on varmasti yksi sarjan mielenkiintoisimmista ja sen vuoksi kesälomalaisten kannattaakin suunnata viikonloppuna nokkansa kohti Kuopiota, jossa ottelun lisäksi vietetään Kuopio Wine Festivalia.
Kauden toinen puolisko käynnistyy Hämeenlinnassa 5.7 käytävällä Superlauantailla, jossa kotijoukkue kohtaa Sipoo Bulldogsin, ja paikalle on oletettu tulevan suomen mittapuulla todella komea yleisömäärä. Superlauantai on tapahtuma, jota yhdenkään jenkkifutista fanittavan ei kannata ohittaa. Tarjolla Hämeenlinnassa on kahden jenkkifutisottelun lisäksi myös livemusiikkia ja maukasta purtavaa virvokkeiden kera. Tapahtumasta on tulossa lisää infoa samalla kun Faneille.com potkaisee käyntiin kilpailun jonka palkinto tulee olemaan VIP-lippuja kyseiseen tapahtumaan.
Bulldogs – Wolverines II
28.06 kello 14.00 Söderkullan kenttä Sipoo
Bulldogs-hyökkäys on yskinyt läpi kauden ja tehot jäivät puuttumaan viime kierroksella, kun joukkue kävi häviämässä Hangossa tekemättä pistettäkään. Pisteiden teko onkin ollut joukkueelle hyvistä mahdollisuuksista huolimatta todella vaikeaa ja ilman juhannustaikoja hyökkäys tuskin juhlii tulevanakaan viikonloppuna ainakaan yhtä TD enempää. Bulldogs-hyökkäyksen tasoa kuitenkin voi nostaa loppukaudesta 4. divisioonan päättyminen, kun joukkue saa vahvistuksia hyökkäykseensä farmiseura Malmi Blazesta.
Bulldogs-puolustus on tehnyt läpi kauden sen mihin se on pystynyt heikon hyökkäyksen ”avustamana”. On kuitenkin vaikeaa pitää omaa maalia puhtaana silloin kun hyökkäys ei anna puolustukselle apuja ja oman joukkueen kenttäasemat ovat huonot läpi ottelun. Huonoa sipoolaisten puolustaminen ei kuitenkaan ole ollut tämän kauden aikana, vaan jopa yllättävän hyvää osan aikaa otteluista. Hyvänä esimerkkinä voidaan nostaa esille viime kierroksen ottelu Sun Cityä vastaan, jolloin sipoolaisten puolustus oli jopa todella hyvä toisen puoliajan. Näistä puolustuksen hyvistä hetkistä joukkueen tarvitseekin ammentaa nyt itseluottamusta ja sitä kautta koko joukkueen tekeminen voi parantua tulevina kierroksina.
Wolverines-hyökkäys tökki jälleen viime kierroksella Hämeenlinnassa ja tuloksena oli nolla tehtyä pistettä. Wolverines-hyökkäyksen ongelmana on sen yksipuolisuus ja heittouhkan puute. Se, että joukkue ei heitä oikeastaan ollenkaan on jopa vähän ihmeellistä, koska ne harvat heitot, joita joukkue kokeili Hämeenlinnassa olivat joukkueen hyökkäyksen parhaita yrityksiä. Onkin mielenkiintoista seurata lähteekö Wolverines-hyökkäys heittämään loppukaudesta enemmän, koska silloin joukkueen vaarallisuus kasvaa tuleviin otteluihin huomattavasti. Juoksuhyökkäyksen suurin ongelma on juuri heiton puute, jonka vuoksi vastustajat voivat keskittää juoksupuolustukseensa lähes 9 miestä.
Wolverines-puolustus esitti todella hyviä otteita Hämeenlinnassa edellisellä kierroksella. Yksittäiset virheet näkyivät liian selvästi ottelun lopputuloksessa. Wolverines-puolustus kuitenkin esitti sellaisia otteita Hämeenlinnassa, että se voidaan nostaa ennen tulevaa kierrosta Huskiesin suurimmaksi haastajaksi. Huskiesin voittaminen kuitenkin vaatii myös hyökkäykseltä onnistumisia seuraavassa kohtaamisessa. ”Wolvojen” suurin heikkous onkin se että joukkueen puolustus joutuu ihan liian usein kentälle todella huonoihin kenttäasemiin joista väkisinkin joskus tulee päästettyjä pisteitä. Vaikka Hämeenlinnassa Wolverines-puolustus olikin parhaimmillaan juuri lähellä omaa maalia, jossa se onnistui pysäyttämääna ainakin kahdesti tehokkaan Huskies-hyökkäyksen.
Arvio:
Wolverines-hyökkäys tuskin jää toista ottelua putkeen nollille ja on vaikea nähdä Bulldogs-hyökkäyksen tekevän pisteitä, näinpä on helppo arvioida vierasjoukkueen voittavan ottelun. Wolverines II voittaa ottelun 0-13
Steelers – Huskies
28.06 kello 15.00 Väinölänniemi Kuopio
Steelers-hyökkäys on tehnyt tämän kauden aikana oikeastaan vaan ”tarvittavan”, jotta joukkue on voittanut ottelunsa ja sen vuoksi onkin vaikea arvioida joukkueen oikeaa iskukykyä. Se, miten lähes kolmen viikon tauko on hyödynnetty kuopiolaisten keskuudessa onkin mielenkiintoista nähdä tulevana viikonloppuna, kun joukkueen vieraaksi saapuu tähän asti pysäyttämätön Hämeenlinna Huskies. Steelers-fanien kannalta olisikin hyvin suotavaa, että kotijoukkueen hyökkäys on saanut viimeisetkin ongelmat korjattua tauon aikana ja joukkueen hyökkäys olisi tähänastisen kauden parhaassa iskussaan juuri tulevana viikonloppuna. Tulevan viikonlopun iskukykyä lisää myös se että EM-kisoissa maajoukkuevalmentajan roolissa ollut Andy Bezaire palaa joukkueen pelinrakentajaksi ja samalla myös Steelers-valmennus vahvistuu yhdellä todella pätevällä kaverilla.
Steelers-puolustus on pelannut todella hyvän alkukauden, ja se on tullut jo kauden alusta asti selväksi että kuopiolaisia vastaan pisteiden tekeminen tulee olemaan hyvinkin hankalaa. Steelers puolustuksen tasosta kertoo parhaiten se että joukkuetta vastaan ei olla tehty kun yksi TD jokaisessa ottelussa ja tämän lisäksi joukkue on ”antanut” vastustajan tehdä yhden TD jotta joukkueen hyökkäys on päässyt vielä ottelussa kentälle. Tuo ”annettu” TD Wolverinesiä vastaan olikin lopulta todella nerokas keksintö, koska sen ansiosta joukkue pystyi vielä nousemaan voittoon helsinkiläisiä vastaan viikolla 3.
Huskies-hyökkäys on kärsinyt pienistä loukkaantumisista viime aikoina, ja ehkäpä suurin menetys tapahtui ennen edellisestä ottelua, kun Juhani Kähönen loukkasi takareitensä ja joutui sen vuoksi jättämään väliin Wolverines-ottelun. Se, onko Kähönen kunnossa Steelersiä vastaan on vielä epäselvää. On kuitenkin selvää, että Kähösen puuttuminen on todella iso asia joukkueen hyökkäykselle. Hämeenlinnalaisten kannalta onkin toivottavaa, että Kähönen pelaa ja joukkueen hyökkäys pääsisi muutenkin täysin terveenä Kuopioon, jossa joukkue joutuu kauden kovimpaan testiinsä. Kähösen ollessa loukkaantuneena edellisessä ottelussa nousi Niclas ”Nesi” Carpelan ykköskohteeksi pieni turkulainen Jarno “Grändi” Uitto, joka pelasikin kauden parhaan ottelunsa. Wolverinesiä vastaan kuitenkin joukkueen juoksuhyökkäys näytti parasta osaamistaan ja siitä parhaana esimerkkinä voidaan pitää Janne Moision 80 jaardin juoksumaalia, joka oli todella komeaa katseltavaa.
Huskies-puolustus on edelleen ilman päästettyjä maaleja, joten sen tasosta ei voi ainakaan valittaa. Edellisen ottelun perusteella ainakin joukkueen juoksupuolustus on ottanut selvästi askelia eteenpäin ja juoksemalla hämeenlinnalaisia tuskin voitetaankaan tämän kauden aikana. Heittopuolustus taas pääsee vasta kunnon testiin tulevana viikonloppuna, kun vastaan asettuu ehkä sarjan toiseksi paras heittohyökkäys. Onkin mielenkiintoista nähdä miten hämeenlinnalaiset aikovat puolustaa aina vaarallista laitahyökkääjä Pekka Utriaista, joka on menneinä vuosina pitänyt pilkkanaan todella kovia pelimiehiä. Utriaisen varjostaminen tuleekin olemaan kauden ensimmäinen todellinen haaste hurttien takakentälle ja onkin mielenkiintoista nähdä miten se siinä onnistuu.
Arvio:
Steelers on joukkue joka pystyy pelaamaan aina kauden parhaan pelinsä silloin kun pitää ja sen vuoksi ei olisikaan suuri ihme vaikka kotijoukkue ottelun voittaisi. Suurin kysymysmerkki on siinä, kuinka tehokas Steelers-hyökkäys oikeasti on, hämeenlinnalaisia kun ei voiteta 1 tai 2 TD. Huskies lähtee kuitenkin otteluun hienoisena ennakkosuosikkina onhan se ollut todella vakuuttava kauden ensimmäisissä otteluissaan. Hämeenlinnalaisten osakkeita voi laskea pitkä bussimatka ja seuraavan viikonlopun Superlauantai joka voi olla nuorempien pelaajien mielessä liian aikaisin. Steelers voittaa 22-20. Steelers on hävinnyt viimeksi kotona 16.7.2011.
Rajaritarit – Sun City
29.06 kello 14.00 Lauritsalan yläkenttä Lappeenranta
Rajaritari-hyökkäyksen tasoa on vaikea arvioida koska loukkaantuneiden pelaajien tiloista ei ole tarkempaa tietoa ennen ottelun alkua. Huhujen mukaan kuitenkin joukkueen piti saada sairastuvalta ja asepalveluksesta palaavista pelaajista vahvistuksia joukkueeseensa juhannuksen jälkeen, joten joukkueen iskukyky pitäisi olla huomattavasti parempi kun kauden alussa. Sipoossa viikolla 3 joukkueen hyökkäys näytti hyvinkin vaaralliselta, vaikka joukkueella ei ollutkaan ottelussa yhtään vaihtomiestä ja pelaajat joutuivat raatamaan hyökkäyksen lisäksi myös puolustuksessa. Mielenkiintoa herättää myös se, pystyykö pelinrakentaja Juho Väisänen jo pelaamaan tässä ottelussa? Ennusteiden mukaanhan sen pitäisi olla mahdollista.
Rajaritarit-puolustus taas on ollut läpi kauden suhteellisen hyvä, ja jos huhut palaavista pelaajista pitää paikkansa, pystyy joukkueen valmennus varmasti koulimaan puolustuksestaan entistä paremman. Puolustuksen kannatalta olisi suotavaa että asepalveluksesta ja sairastuvalta palaavista pelaajista ainakin osa olisi sellaisia, jotka pystyisivät auttamaan joukkueen heittopuolusta, jonka taso on vaihdellut aivan liikaa kauden alku puolella.
Sun City-hyökkäys ei ole oikein esittäytynyt tämän kauden aikana ja on vaikea sanoa onko se lintu vai kala. Huskiesia vastaan se jäi tylysti nollille ja Steelersiäkin vastaan sillä oli omat ongelmansa, joten pystyykö se oikeasti haastamaan sarjan kovinta kärkeä ollenkaan? Ehkäpä suurinta tasonnostoa odotetaan joukkueen pelinrakentaja Sebastian Berndtssonilta, joka esitti Vaahteraliigan harjoitusotteluissa kuitenkin ihan miehekkäitä otteita. Berndtsson onkin se pelaaja, joka pystyy nostamaan hankolaisten hyökkäyksen jo omilla suorituksillaan aivan uudelle tasolle, jonka jälkeen myös koko joukkueen voittaminen helpottuu huomattavasti. Berndtssonin puolesta kyllä puhuu edellisen ottelun hyvät otteet jotka siivittivät joukkueen hyökkäyksen uudellaiseen lentoon, ja samalla myös herran itseluottamus lähti selvästi uusille urille.
Sun City-puolustus koki hienoisen notkahduksen Huskiesia vastaan mutta Bulldogsia vastaan se taas nosti tasoaan huomattavasti: seurauksena olikin kauden ensimmäinen nollapeli. Sun City-puolustuksesta on noussut viime viikkoina esille yllätysnimi Rasmus Mäkelä. Mäkelä on vasta ensimmäistä kautta pelaava takakenttäpelaaja, joka on varmasti yllättänyt myös joukkueen valmennuksen kypsillä otteillaan. Kahdessa viime ottelussa Mäkelä on ottanut yhteensä kaksi syötönkatkoa, joista toisen hän on palauttanut aina maaliin asti ja tämän lisäksi herra on napannut kertaalleen Sun Cityn sisäisen THE HAMMER-palkinnon joka jaetaan jokaisen ottelun parhaalle pelaajalle. Mäkelän lisäksi myös puolustuksen linjamies Aki Ahola ja tukimies Joni Hildén ovat onnistuneet mainitsemisen arvoisesti viime otteluissa.
Arvio:
Jos Rajaritarit saavat yli 20 pelaajan miehistön otteluun pukeisiin tulee ottelusta todella tiukka ja loppuun asti jännitettävä. Kauden ensimmäinen ”yllätys” voi muhia hyvinkin sunnuntaina pelattavassa ottelussa joten Rajaritarit voittavat ottelun 14-12