Lähes kymmenen tuhatta suomalaista matkustaa tällä viikolla Espanjaan, baskimaan syvyyksiin katsomaan kuinka villikortilla kisoihin valittu Susijengi pelaa koripallon maailmanmestaruudesta. Korisvimma alkoi Slovenian EM-kisoista – ja vaikka se nyt oudolta ajatukselta tuntuukin, innostus ehti jo välillä vähän hiipumaan. Miten käy Bilbaon jälkeen?
Koripalloliitto on ollut erittäin hyvin läsnä Susijengi-huuman kanssa, mutta yksi asia mikä on ihmetyttänyt on pelaajien määrän kehittäminen markkinoinnissa. Ymmärrän, että pitää takoa kun rauta on kuumaa, mutta varmasti tilaa olisi ollut myös kertoa paikallisista joukkueista ja laittaa maajoukkueen pelaajat kannustamaan uusia junnuja pelaamaan. Myöskään seurat eivät ole hirveän hanakasti viestineet suuren hypetyksen keskellä, vaan keskittyneet enemmän Susijengistä kertomiseen.
Mikäli jollain on tarkempaa tietoa junioreiden määrästä, toimittakaa sitä meille – mutta tutkimukset koripallojoukkueiden sivuilla ja tiedotuksessa antavat ymmärtää, että 7-10-vuotiaiden joukkueissa on vielä hyvin tilaa, joka ei lupaa hyvää Suomen koripallon tulevaisuudelle. Nykyinen maajoukkue koostuu pitkälti 90-luvun korishuuman (kuka voisi unohtaa Barcelonan olympialaisten Dream Teamia?) aikana koriksen löytäneistä junioreista, mutta löytämäni tilaston perusteella pelaajien määrä on ollut laskussa viimeisen vuosituhannen alusta, harrastajien määrä pudonnut 66 tuhannesta 56 tuhanteen, vaikka lisenssipelaajien määrä onkin pysynyt kohtalaisen vakaana. Uudempaa tietoa ei ole vielä löytynyt.
Koripallo oli pitkään se edullisempi versio jääkiekolle talviharrastamisen ohella, kun kesällä pelattiin jalkapalloa. Salibandy on kuitenkin ottanut todella vahvan otteen juniorien osalta, koska sitä pystyy pelaamaan niin monessa paikassa. En tiedä miten koripallokenttiä tai -koreja rakennetaan uudiskohteisiin, mutta omaan silmään ei ole pahemmin uusia koriskenttiä tullut vastaan ja tämä oli ongelma jo silloin 90-luvulla kun itse pelasi koripalloa. Skeittipuistoja tunnutaan rakennettavan paljon enemmän.
Jo pelaaville on tarjolla leirejä nimekkäiden pelaajien osalta, mutta ne ovat suunnattu jo pelaaville – ei lajia harkitseville.
Miten siis pystymme tilannetta parantamaan?
1. Enemmän keskitettyä viestintää junnuhankinnan puolesta
Sosiaalinen media on vahva väline, joka on tällä hetkellä valjastettu koriksen ja Susijengin käyttöön. Huumaa tulee kestämään vielä ainakin muutamia viikkoja, kävi miten kävi – jos hyvin käy, niin pidempään. Nyt pitäisi saada oma sosiaalinen ryntäys käyntiin siitä, että jokainen juniori kävisi kokeilemassa paikallista joukkuetta – eli puhetta ja viestintää vanhemmille.
2. Enemmän kroppaa peliin tunnettujen pelaajien osalta
Tällä hetkellä Suomessa on todella monta tunnettua pelaajaa, mutta tutkimustyö ei tuonut yhtään lausuntoa siitä, että junioreiden pitäisi mennä pelaamaan. Pelaajien pitäisi jalkautua enemmän ja tuoda itseään enemmän kasvattajaseurojensa käyttöön. Ei pelkästään korisleirejä, joihin mahtuu 80 ihmistä, ei pelkästään haastatteluja, vaan kannustaa kirjaimellisesti pyytämällä pelaamaan. Menevät vaikka treeneihin antamaan nimmareita, jos siinä samalla pelaisi korista junnujen kanssa.
3. Koripallon pitää jalkautua kansan sekaan
Koripallo on pitkään ollut talkootyötä ja tulee sitä olemaan jatkossakin. Heikommin markkinoivat pärjäävät ja pelkkä sosiaalinen media ei riitä, jos sitä ei osaa käyttää riittävän hyvin. Vanhempien ja pelaajien pitää rekrytoida aktiivisesti, tehdä yhteistyötä muiden lajien ja seurojen kanssa ja tuoda itseään esille – jatkuvasti ja määrätietoisesti. Katukoristurnaukset, promootiot ja ihan käytännön jalkatyö – mainosten jakaminen lähitaloihin ja kouluihin, ilmoitustaulut ja muut käyttöön tehokkaasti.
4. Meidän pitää ymmärtää realiteetit
Ehkä isoimpana asiana on kertoa maailmalle, että juniorien määrä on huolestuttava – tai se ainakin voisi olla paljon parempi. Voi olla, että moni vanhempi miettii tällä hetkellä, että korisjoukkueet ovat täynnä kun (vain 80 hengen korisleirit) myydään 9 minuutissa loppuun ja joukkueet eivät aktiivisesti kerro, että tässä olisi erinomainen laji harrastaa.
Toivon suuresti, että tilanne on paljon parempi kuin mitä taustatyö antaa ymmärtää ja minkälainen yleiskuva nykytilanteesta minulla on. Se on kuitenkin nähty monta kertaa, että kun lajissa pärjätään, siitä kirjoitetaan, mutta sitten unohdetaan panostaa siihen seuraavaan sukupolveen. Moni korisnuori pohtii tälläkin hetkellä, että jatkaako koripallon vai futiksen/lätkän/sählyn/jonkun muun lajin parissa ja mikäli ei saa sitä vahvistusta mediasta ja lähipiiristä, niin he vaihtavat lajia paljon todennäköisemmin.