UNELMAKISA – Voita matka jalkapallon MM-kisoihin Moskovaan!
Suomikiekon arkeen on salakavalasti iskeytynyt uusi perinne. Jokakeväinen pelitapakeskustelu käydään MM-kisojen aikana ja jälkeen. Tunteen kuumenevat ja keskivertokuluttajasta nousee esiin kiekkoprofessori, kun arvioidaan viivelähtöjen tarpeellisuutta. Laadulla ei ole tänäkään keväänä väliä. Puheen määrä ratkaisee.
Tommi Niemelän miina
Yli odotusten sujuneiden alle 18-vuotiaiden MM-kisojen jälkeen kenties juhlituin sankari oli päävalmentaja Tommi Niemelä. Alle 18-vuotiaat pelasivat erinomaista jääkiekkoa, missä joukkueen vahvuudet nousivat esiin. Kisojen jälkeen Sveitsiin siirtyvä Niemelä heitti kuitenkin pahan miinan kotimaiseen kiekkokeskusteluun. Niemelä korosti joukkuehengen ja fiiliksen merkitystä menestysreseptissään. Tämä avasi hanat pelitapakeskustelulle yllättävän aikaisin tänä keväänä, kun poteroistaan kaivautuivat niin pelikirjan- sahaajat kuin kirjoittajatkin. Niemelää ylistettiin pelikirjojen sahaajien argumenteissa jääkiekon palauttamista puhtaimpaan muotoonsa. Valmentaja ja pelitapa eivät ratkaise voittoa vaan taito ja tunne. Vastapuolella kauhisteltiin kuinka jääkiekkoliiton omasta kasvatuslaitoksesta noussut Niemelä kehtaa hylätä pelikirjan ja lajiosaamisen nyanssit. Molempien puolien ylireaktiot ansiokkaaseen kommenttiin joukkuehengen merkityksestä osoittavat kuinka kova kiihko kotimaisessa jääkiekkokeskustelussa voi olla.
Tämänviikkoinen keskustelu osoitti karulla tavalla myös sen, kuinka heikosti jääkiekko-osaaminen on jalkautunut peruskuluttajaan tässä maassa. On käsittämätöntä, kuinka vieläkin käydään keskustelua siitä pitääkö pelikirjaa tai jopa pelitapaa olla ollenkaan. Surullisinta on se, että osa pelikirjan kieltäjistä valmentaa lajia eri tasoilla. Lajipiireissä naureskellaan usein sitä, kuinka maailmasta ei tunnu löytyvän sellaista rautalankaa millä suomalaisille voisi vääntää karun faktan siitä, että ilman pelikirjaa ei synny peli tai tulosta. Se että vastuu annetaan pelaajille ei tarkoita, etteikö valmennuksen tulisi asettaa pelille raamit. Ammattipiireissä tämä näkyy jo siinä, että seurojen urheilujohtoon ei kelpaa enää tietyn sukupolven edustajat, joille jääkiekko oli pelkästään fiksujen miesten yksinkertainen peli. Nämä ”sedät” on kovaa vauhtia korvattu nuoremman polven osaajilla, joilla on kykyä pohtia oman seuran pelitapaa ja pelikirjaa joukkuetta rakentaessaan. Katsojaa on paha korvata, mutta sivistää voi aina.
Jukka Jalosen toinen aikakausi maajoukkueen peräsimessä alkaa syksyllä. Kuva: Sergei SavostyanovTASS via Getty Images
Maajoukkueen pelitapa ohi päivänpolitiikan
Urheilu herättää ihmisissä suuria tunteita. Isossa joukossa Suomenkin väestöä jääkiekko pelinä herättää enemmän kiinnostusta ja tunnetta kuin politiikka. Vaikka Arkadianmäellä ja kunnanvaltuustoissa päätetään vapaalla mandaatilla lähes kuuden miljoonan ihmisen asioista, kiinnostaa Lauri Marjamäen viivelähdöt enemmän. Tämä on tavallaan surullista, mutta jääkiekon kannalta erinomaista. Tänäkin keväänä toukokuu kuuluu Leijonille, Sipilän, Soten ja Harkimon sijaan. Keskustelun tasokin alkaa olla jo huomattavasti laadukkaampaa. Maajoukkueen kohdalla ei enää keskustella pelikirja tarpeesta vaan sen laadusta. Kari Jalosen vaihto Lauri Marjamäkeen herätti suuria tunteita juurikin pelikirjan takia. Viivelähdöt korostuivat kiekkokontrollia haettaessa. Samalla kun kevään Kärppiä ihannoitiin aktiivisuudestaan, parjataan oppi-isä Marjamäkeä pelin hitaudesta ja viivyttelystä. Tässä kohtaa ei kyetä näkemään metsää vieläkään puolta. Peli on hidasta jos pelitapa ei toimi tai vastustajalla karvaus voittaa toisen viivelähdöt. Tärkein elementti on kuitenkin pelien voittaminen. Kärppien viivelähdöt olivat vielä kuninkaallisia Marjamäen aikana koska niillä voitettiin mestaruuksia. Nyt ne ovat kuraa koska menestystä ei tullut ensimmäisellä kaudella ja NHL-pelaajat väitetysti karsastavat niitä. Hauska on nähdä, kuinka monella kelkka kääntyy, jos Leijonat menestyvätkin Tanskan kisoissa yli kahden NHL-kentän voimin.
Puheen määrä tulee olemaan vakio. Tulee menestystä tai ei. Pelikirja sitä ja pelitapa tätä. Toki pitäisi olla iloinen siitä, että pelistä puhutaan ja välillä jopa oikein termein. Siinä missä nuorten kohdalla ollaan vielä viime vuosituhannen harhakuvissa, ollaan maajoukkueen osalta päästy jo 2000-luvulle. On erittäin mielenkiintoista nähdä kuinka keskustelu muuttuu kun puikkoihin hyppää Jukka Jalonen. Viivelähdöillä ja Total hockeyllä kaksi maailmamestaruutta tällä vuosikymmenellä vienyt Jalonen on vaikeampi maali pelikirjan sahaajille ja pystysuunnan pelin ihalijoille kuin Marjamäki. Puheen määrä on vakio ja se on hyvä. Paraneeko laatu? Se jää nähtäväksi.
Kansikuva: AOP