Kuluva viikko halutaan varmasti unohtaa HIFK:n leirissä mahdollisimman nopeasti. Ensin Sport kävi katkaisemassa viiden ottelun tappioputkensa hakemalla Helsingistä pisteet maalein 3–1. Sitten HIFK kyläili lauantaina Lahdessa Jantusten juhlaillassa. Helsinkiläiset olivat kohteliaita vieraita, sillä joukkue jätti pisteet Lahteen maalein 3–8.
Kyseinen tappio on jäävuorenhuippu ja kuvastaa kärjistetysti HIFK:n koko kautta. Antti Törmänen on pelannut läpi kauden upporikasta ja rutiköyhää antamalla varsinkin hyökkääjilleen paljon vapauksia. Huonoimmillaan se johtaa juuri sellaiseen lopputulokseen kuin lauantaina Lahdessa. Kun pelaajilla ei ole selkäytimessä selkeää pelitapaa, leviää homma helposti käsiin. Tämä korostuu erityisesti nyt, kun HIFK:lla on paljon loukkaantumisia. Kukaan ei oikein tiedä mitä tehdä kentällä ja helpoistakin asioista tulee vaikeita. Ero on valtava esimerkiksi Tapparaan, jolla oli juuri pahoja loukkaantumisia puolustuksessa ja Jukka Peltola joutui paikkaamaan pakkina. Sillä ei kuitenkaan ollut juuri vaikutusta Tapparan peliin, vaan juna jatkoi jatkoi vahvasti raiteillaan.
Törmäsen toimintatavassa on valtavat riskit. Parhaimmillaan hyökkäyspeli on kuin taidetta ja vastustajat ovat lähes mahdottoman tehtävän edessä yrittäessään pysäyttää juonikkaita ja mielikuvituksellisia hyökkääjiä. Pahimmillaan, kuten lauantaina, mistään ei tule mitään.
HIFK:n hyökkäyspeli on tökkinyt lähes koko kauden, mutta pelitavan suhteen mitään kehitystä ei ole tapahtunut. Varsinkin ylivoima on ollut luokatonta läpi kauden. Helsinkiläisten ylivoima on ollut sarjan heikointa, kun 115 ylivoimalla on syntynyt vain 14 täysosumaa. Tässä korostuu myös pelitavan ja selkeiden kuvioiden puuttuminen. HIFK:n ylivoima puuroutuu liian usein ja hyvät tekopaikat jäävät vähiin, kun kiekko pyörii pääosin kulmissa eikä syöttösuuntia vaarallisille paikoille ole.
Vapaudet sopivat toisille pelaajille paremmin kuin toisille. Juhamatti Aaltonen on ollut tällä kaudella elementissään ja tehnyt toinen toistaan upeampia maaleja komeilla yksilösuorituksilla. Aaltosen loistosuoritukset ovat peittäneet HIFK:n todellisia ongelmia, sillä niin monesti taitoniekka on ottanut joukkueen harteilleen ja kantanut helsinkiläisiä tehoillaan.
Vastapainona ovat sitten monet pahasti alakanttiin pelanneet hyökkääjät. Esimerkiksi Juuso Puustinen ja Arttu Luttinen ovat olleet varjoja parhaista kausistaan ja kaksikko ajautuu usein pelin ulkopuolelle. Vielä viime kaudella Puustinen ja Luttinen tekivät pelkästään ylivoimalla yhteensä 13 maalia, lähes saman verran kuin koko HIFK tällä kaudella.
Erinomaisesti pelannut maalivahtiosasto sekä tiivis puolustus ovat estäneet HIFK:n täydellisen floppaamisen tällä kaudella. Helsinkiläiset ovat tehneet Liigan vähiten maaleja SaiPan ja Jukureiden ohessa. Vastaavasti joukkueen verkkoon on tehty viidenneksi vähiten maaleja, vaikka lauantainen rökäletappio pudotti sijoitusta melkoisesti.
Helsinkiläiset ovat hankalassa asemassa. HIFK:n piti olla Tapparan suurin haastaja tällä kaudella, mutta kevään lähestyessä tilanne on kaikkea muuta. Tällä menolla HIFK:lla tulee nopea lähtö pudotuspeleistä, vaikkakin toimiva puolustus ja maalivahtipeli voi muutamaan voittoon siivittää. Mestaruudesta on kuitenkin turha haaveilla.
Toisaalta, HIFK:lla on runkosarjaa vielä vajaa kolmannes jäljellä, joten periaatteessa kaikki on mahdollista. Helsinkiläisillä on valtavasti töitä tehtävään menestymisen eteen. Näin lyhyessä ajassa ei enää ihmeisiin pysty, varsinkin kun monien kilpailijoiden pelitavallinen etumatka on valtaisa, joten HIFK:n olisi ensisijaisesti saatava edes perusasiat vaaditulle tasolle.
Vielä ei pidä kuitenkaan tuomita koko kautta menetetyksi, sillä eihän kukaan uskonut Ässienkään mestaruuteen neljä vuotta sitten tähän aikaan.
Unibet tarjoaa kattavan kerroinvalikoiman Liigaan – kierroksen kertoimet löydät täältä!
Liiga jatkuu ensi viikolla 20 ottelun voimin ja taistelu pudotuspelipaikoista on kuumimmillaan. Voit seurata maan parasta kiekkoa Nelonen Pron kanavilta sekä Ruutu+ -palvelusta.
Kansikuva: All Over Press