Liigassa ollaan jo ylitetty runkosarjan puoliväli ja voimasuhteet alkavat hiljalleen hahmottua. Mestarisuosikin suhteen ei ole epäselvyyksiä, mutta suurimmilla haastajilla on varmasti sanansa sanottavana pudotuspelien koittaessa. Myöskään mustia hevosia ei pidä sulkea laskuista pois.
Mestarisuosikki
Tappara
Tällä hetkellä Liigassa ei ole kuin yksi mestarisuosikki ja se on Tappara. Joukkueen tekeminen on ollut läpi syyskauden käsittämättömän kovalla tasolla. Mikäli tamperelaiset säilyttävät saman pistetahdin kauden loppuun, niin hallitseva mestari tekee uuden runkosarjan piste-ennätyksen. Toistaiseksi mitään viitteitä hyytymisestä ei ole näkynyt, vaan enemmänkin päinvastoin: Tappara liitää peräti seitsemän ottelun voittoputkessa. Kauden 32 ottelustaan joukkue on jäänyt pisteittä vain viidesti, joista peräti kaksi on ollut Jukureita vastaan. Tappara ei ole edes kenenkään yksittäisten pelaajien varassa, joiden mahdollinen loukkaantuminen olisi merkittävä kolaus mestaruushaaveille. Tappara ei ole hävinnyt vielä kertaakaan kahta ottelua putkeen ja vaatisi melkoista venymistä, että joku kaataisi tamperelaiset neljästi pudotuspeleissä.
Suurimmat haastajat
TPS
TPS:n syyskausi oli erinomainen ja turkulaiset kuuluvat hieman yllättäen Tapparan suurimpiin haastajiin. Joukkueen syksy oli todella tasainen eikä alkukaudella ollut kuin yksi neljän ottelun heikompi jakso lokakuussa. TPS on sekoitus kokemusta ja nuoruutta, mikä on osoittanut toimivuutensa. Henrik Tallinder, Tomi Kallio ja kumppanit ovat kovaa valuuttaa kauden tärkeimpien otteluiden koittaessa. Nuorempaa kaartia edustava maalivahtikaksikko on vastaavasti vielä pienoinen kysymysmerkki pudotuspeleissä. Kantaako Aleksandar Georgijev vai Oskari Setänen vastuun keväällä? Kolikolla on toki myös kääntöpuolensa: mikäli ykkösvaihtoehto floppaa, niin tolppien väliin on heittää toinenkin laadukas maalivahti.
HIFK
Viime kaudella hopealle sijoittunutta HIFK:ta povailtiin mestarisuosikkeihin myös tällä kaudella, mutta helsinkiläisten syyskaudella riitti haasteita muun muassa valtavan loukkaantumissuman myötä. Joukkueen pelaajista vain Corey Elkins ja Kevin Lankinen ovat olleet mukana kaikissa 33 ottelussa. Viime aikoina tunnelin päässä on kuitenkin alkanut näkymään valoa ja HIFK on noussut sarjataulukon viidennelle sijalle. Tästä huolimatta helsinkiläisillä on vielä suuria ongelmia hyökkäyspelin ja ylivoiman suhteen, mutta puolustus on ollut rautaa läpi syksyn. HIFK on päästänyt toiseksi vähiten maaleja, mikä lupaa hyvää kevättä ajatellen.
KalPa
KalPa oli Liigan syyskauden isoimpia yllättäjiä. Kauden puolivälissä joukkueen peli on kuitenkin alkanut yskähtelemään ja Tappara on päässyt karkaamaan jo muutaman pisteen päähän. Tulevat viikot ovat KalPan kannalta kriittisiä: lähteekö kurssi jälleen nousuun vai jatkuuko vaisut otteet? Kuopiolaisten kohdalla eletäänkin kriittisiä aikoja runkosarjan suhteen. Moni joukkueen pelaajista on pelannut uransa parasta kiekkoa, mutta kestääkö liito vielä huhtikuulle asti? KalPan ympärillä on paljon kysymysmerkkejä, joihin kuitenkin saadaan vastauksia jo lähiaikoina.
Mustat hevoset
Pelicans
Pelicans on kärsinyt syyskaudella valtavasti loukkaantumisista, mutta tästä huolimatta joukkue majailee sarjataulukon kuudennella sijalla. Kunhan avainpelaajat ovat terveenä keväällä, niin Pelicans on todella vaikeasti voitettavissa. Petri Matikainen osaa piiskata joukkonsa kovaan iskuun tärkeimpien pelien koittaessa ja lahtelaiset pystyvät haastamaan minkä tahansa joukkueen. Menestyksen elinehto on, että Janne Juvonen kestää ehjänä läpi kauden. Juvonen on pelannut Liigan maalivahdeista eniten ja ollut lahtelaisten mainion syyskauden tukipilari.
Ässät
Vuoden 2013 mestaruuden jälkeen Ässiä ei ole puolivälierissä nähty, mutta nyt porilaiset taistelevat paikasta runkosarjan kuuden parhaan joukossa. Kevättä silmällä pitäen Ässien on kuitenkin saatava tasaisuutta otteisiinsa. Syyskauden seitsemän ottelun voittoputken vastapainona on useampia peräkkäisten tappioiden sarjoja. Porilaisten alivoima on ollut Liigan parasta, kun taas ylivoima heikointa. 105 ylivoimalla on syntynyt vain 11 osumaa, mikä on luokaton lukema. Mikäli Ässät saa korjattua heikkoja osa-alueitaan, niin Porissa on edessä mielenkiintoinen kevät.
JYP
JYPin syyskausi on ollut haasteita täynnä ja Jyväskylässä on totuttu olemaan aivan toisessa päässä sarjataulukkoa. Joukkue on kuitenkin toistaiseksi kiinni viimeisessä pudotuspelipaikassa ja mikäli JYPin tie ei katkea runkosarjaan, niin jyväskyläläiset ovat varmasti epämiellyttävä vastustaja pudotuspeleissä. Joukkueessa on paljon kokeneita ja voittaneita pelaajia, jotka ovat kovaa valuuttaa pudotuspeleissä, vaikka runkosarja onkin joidenkin osalta mennyt hieman alakanttiin. Epävarma tilanne päävalmentajan suhteen saattaa tosin vaikuttaa keväällä, sillä Keskisuomalainen uutisoi tiistaina, että JYP ei ole vielä käyttänyt optiotaan päävalmentaja Marko Virtasen suhteen, mutta jatko on silti mahdollinen.
Isoja muutoksia tehtävänä
SaiPa
Lappeenrantalaisten syyskausi oli sysimusta ja SaiPa on vain pisteen päässä jumbosijasta. Joukkueen peli ei ole ottanut kehitysaskeleita kauden aikana, vaan varsinkin puolustuksen suhteen ongelmia on edelleen todella paljon. SaiPan materiaali ei ole Liigan toiseksi heikoin, mutta tällä hetkellä moni avainpelaajista pelaa todella paljon alle tasonsa. Tämän suhteen katseet kohdistuu erityisesti penkin taakse. Ari Santasen debyyttikausi on ollut haastava, mutta kuinka kauan Lappeenrannassa odotetaan vielä kurssin muuttuvan? Yleisö on jo äänestänyt jaloillaan heikkojen otteiden suhteen ja yleisökeskiarvo ottelua kohden on toistaiseksi 700 pienempi kuin viime kaudella. Mikäli kurssi ei käänny nousuun, niin se näkyy väistämättä myös taloudellisessa tuloksessa. Viimeiseen pudotuspelipaikkaan on tällä hetkellä seitsemän pistettä matkaa, joten aikaa ei ole enää hukattavaksi.
Kärpät
Kärppien tilanne on haasteellinen, mutta viime aikoina on näkynyt jo hieman viitteitä paremmasta. Edellisestä viidestä pelistään oululaiset ovat voittaneet neljä ja pudotuspelipaikka on enää kolmen pisteen päässä. Kärpillä on ollut epäonnea pelaajahankintojen ja avainpelaajien loukkaantumisten suhteen, mutta tästä huolimatta joukkue on ollut aivan liikaa Mika Pyörälän, Lasse Kukkosen ja Jussi Rynnäksen varassa. Mikäli avainpelaajat löytävät vireen kevään lähestyessä, niin joukkueella on mahdollisuuksia menestyä pudotuspeleissäkin. Se voi tosin jäädä vain haaveeksi, mikäli nykyinen vire jää vain hetkelliseksi.
Liiga jatkuu tänään seitsemän ottelun voimin. Voit seurata maan parasta kiekkoa Nelonen Pron kanavilta tai Ruutu+ -palvelusta.
Kansikuva: All Over Press
Nuorten MM-kisat ovat täydessä vauhdissa ja Nordicbet on luonnollisesti vahvasti kisahuumassa mukana. Tästä pääset nappamaan riskittömän 10 euron vedon kisoihin.