Suomessa alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailut ovat usein kuvanneet sitä mitä lajissa on tehty vuosikymmen aikaisemmin. Viime vuosina on päästy nauttimaan useiden huipputalenttien esiinmarssista, huuman takana näkyy kuitenkin alamäen alku.
1980-luvun lopulla maailmanmestareiksi nousivat 1960-luvun lopulla syntyneet, ensimmäiset ikäluokat joiden aikana jääkiekko oli maan ykköslaji. 1990-luvulla mestaruutta juhlivat ne, jotka olivat nähneet Suomen nousseen maailman huipulle. 2000-luvulla kyykkäsivät Nuori Suomi -ikäluokat. Ja 2010-luvulla ihastuttaa Meidän peli-sukupolvi. Nykyiset ikäluokat sotivat täysin Jääkiekkoliiton viime vuosien linjauksia vastaan. Kilpailua on vähennetty, haastetta on vähennetty. Nämä linjaukset ovat kuin 2010-luvun Nuori Suomi. Syöpä jo on syömässä suomikiekon uuden nousun. Syömässä jälleen yhden sukupolven huippukiekkoilijoita.
”Kiire pois”
Jääkiekkoliiton kenties suosituin lausahdus on viime vuosina ollut ”kiire pois”. Tällä on tarkoitettu liiallisen kilpailun vähentämistä. Pyrkimys on ollut rauhoittaa pelaajaliikennettä ikäluokien ja seurojen välillä. Pari vuotta sitten seurat kilpailivat pelaajista lupaamalla pelipaikkoja vanhemmista ikäluokista. Esimerkiksi Espoossa pelasi pari kautta sitten jopa yli kentällinen C-ikäisiä B-junioreiden SM-sarjassa.
Tähän kilpailuun reagointiin ohjeella ”kiire pois”. Termiä on lanseerattu seuroille aluevalmentajien ja Suomikiekko-päivien toimesta. Esimerkiksi Turussa TPS:n 14-16-vuotiaat maajoukkuepelaajat pelaavat pääsääntöisesti omassa ikäluokassaan. Käytännön tekona on vähennetty lahjakkaiden junioripelaajien määrää itseään vanhempien ikäluokissa. Kehitys on ollut surullista. Ikäluokan kärkipelaajat eivät saa riittävästi haastetta omissa joukkueissaan. Itseään isompia vastaan pelaaminen on vähentynyt. Samalla kansainväliseen kamppailunopeuteen valmistautuminen heikentynyt.
Nykyisessä U20 joukkueessa on vain muutama pelaaja, jotka ovat pelanneet juniorivuosinaan pääsääntöisesti omassa ikäluokassaan. Joukkueen kenties kovimmat lahjakkuudet Eeli Tolvanen ja Kristian Vesalainen ovat lähinnä käyneet ratkomassa mestaruuksia ja turnauksia ikäluokissaan. Muuten on aina pelattu vuotta, jopa kahta vanhemmissa. Ei olekaan yllätys, että juuri nämä kaksi eivät missään vaiheessa ole säikähtäneet maajoukkuepelien huomattavasti fyysisempiä vastustajia. Kiekko on pysynyt lavassa kovassakin paineessa.
Aiempien vuosien supertähdet Sebastian Aho tai Jesse Puljujärvi ovat pelanneet koko ikänsä itseään vanhempien kanssa. Tämä siis, vaikka joukkue olisi jo muutenkin maan kolmen kärjessä. Ahon ei varmasti fysiikaltaan olisi pitänyt pelata jopa kahta vuotta vanhempia vastaan, mutta taidoiltaan kyllä.
Hämeenlinnaan lainattu huippulupaava Kristian Vesalainen pakkasi kamppeensa jo 16-vuotiaana ja suuntasi Ruotsiin. Kuva: AOP
On muistettava, että fyysisyydessä on kaksi puolta: on toki pystyttävä pelaamaan fyysisesti, mutta ennen kaikkea on pystyttävä pelaamaan kovaa fyysistä painetta vastaan. Siinä taito aidosti punnitaan. Jos vastus on fysiikaltaan saman tasoinen tai heikompi, ei todellista taitotasoa kyetä arvioimaan. Kun vastaan asettuu hieman vahvempi, vanhempi ja nopeampi pelaaja, silloin taito ja todenteolla punnitaan. Karkeasti sanottuna: jos pärjäät itseäsi kovempia vastaan, olet lahjakas. Tätä linjaa ovat seuranneet lähes kaikki nuoret tähtemme. Aleksander Barkov, Artturi Lehkonen, Patrik Laine, Puljujärvi, Aho ja lista jatkuu, ja jatkuu.
Liian suuria SM-sarjoja
Parin viime vuoden aikana Suomessa on alettu pohtimaan miksi niin moni lahjakkuus karkaa Pohjois-Amerikkaan. Ei vain yliopistosarjaan lukion jälkeen vaan jo juniorisarjoihin. Kanadan CHL ja nyt myös Yhdysvaltojen USHL vetävät suomikiekon suurimpia lahjakkuuksia vuodesta toiseen. Tämä kehitys ei ole pelkästään huono asia, mutta on aiheellista kysysä miksi niin moni nuori valitsee turvallisen kodin ja paikallisen liigaseuran sijasta Pohjois-Amerikan tai jopa Ruotsin?
Nykyiset huippuikäluokat ovat syntyneet ja nousseet aivan erilaisten sarjajärjestelmien aikana. Vielä pari vuotta sitten kilpailu oli sarjasysteemin tärkein periaate. Esimerkiksi C-juniorien SM-sarjaan pääsi vain 10 joukkuetta. Nyt ylempään ja alempaan SM-sarjaan sisältyy 20 joukkuetta. Nämä joukkueet pelaavat keskenään koko syyskauden ja vasta keväällä sarja kapenee kärkijoukkueille tasaiseksi. Lähes sama tilanne löytyy B-junioreiden SM-sarjasta. Ongelma ei kuitenkaan ole suurelta osin näissä sarjoissa. Vaikka kärkipelaajille tulee liiaksi helppoja pelejä, kapenevat sarjat viimeistään jouluna. Ongelma löytyy ylempää. A-juniorien SM-sarja on liian helppo huippulahjakkuuksillemme.
Tämän vuoden alle 20-vuotiaiden MM-joukkueesta löytyy peräti 13 pelaajaa, jotka pelaavat Suomen rajojen ulkopuolella. Useat ovat valinneet Pohjois-Amerikan sarjat kotimaisen Liigan sijasta. Osa lähtee vain yhden ASM-kauden jälkeen. Sarjassa pelaa 18 joukkuetta eikä taso riitä antamaan haastetta illasta toiseen. Pelit ovat liian kevyitä lahjakkuuksille. Pelaajat joutuvat aidosti kovan pohdinnan eteen. Jäädäkkö Suomeen limboilemaan Liigan jämäminuuttien, A:n ja Mestiksen välillä? Pelejä voi riittää mutta löytyykö ympäristö, jossa valmennus pyrkii päivästä toiseen kehittämään pelaajaa. Pohjois-Amerikassa se on tarjolla.
Lahjakkuudet eivät siis usko kotimaisten sarjojen kehittävän heitä. Pohjois-Amerikassa ja Ruotsissa nähdään parempi vaihtoehto. Näiden kisojen kovimmat suomalaislahjakkuudet Kristian Vesalainen ja Eeli Tolvanen lähtivät ennen jo A-juniori pelejä ulkomaiden kovempiin sarjoihin. Samaa linjaa ovat seuranneet useat pelaajat. Veljekset Jesper ja Julius Mattila sekä viime kesän draftin 23. varaus Henrik Borgström valitsivat liigapelien sijasta yliopistosarjan, samoin teki jo vuosi sitten mukana ollut Kasper Björkvist.
Ulkomailla kehittyvistä nuorista leijonista lähes kaikki ovat pelanneet itseään vanhempien kanssa koko ikänsä. Uskaltaneet lähteä kotoa pois. Pakkijätti Urho Vaakanainen uskalsi muuttaa C-juniori ikäisenä Joensuusta pois. Hänelle ei sanottu, että ”kiire pois”. Vaakanaista ei yritetty pitää keskitasoa heikommassa joukkueessa. Maalitykki Eeli Tolvanen sai asua kotonaan Nummelassa, mutta jo D-juniorina suuntana oli Espoo. Ja kohde oli suoraan ikäistään vanhemmat, välillä jopa kahta vuotta vanhemmat. Sama tarina toistuu pelaajasta toiseen. Nuoret lahjakkuudet sotivat siis kotoisen liittomme ideaalia vastaan. Hyvä näin.
Korjausliike pitäisi tehdä ennen pudotusta
Suomikiekko on tällä hetkellä vedenjakajalla. Kovalla vaivalla uusittu juniorijärjestelmä on muutaman vuoden ajan tuottanut huippupelaajia. Nyt ilmassa on kuitenkin samat ennusmerkit, jotka ajoivat maan juniorituotannon alas 1980-luvun lopun ikäluokkien suhteen. Kaunis ajatus viedään liian pitkälle ja lopputuloksena on hutikuti-ikäluokkia.
1980-luvun lopun ikäluokat katosivat Nuoren Suomen syövereihin. Ajatus siitä, ettei kenenkään tavitsisi istua 60-minuuttia pelaamatta johtikin siihen, että peliaikojen oli oltava täysin samat aina SM-sarjoihin asti. Nyt pahimpia ”höyrypäävanhempia” ja seuroja jotka lupailevat lapsille ruusuista tulevaisuutta liian aikaisin, on suitsittu sillä, että ikäluokan kärkipelaajatkaan eivät aina pääse pelaamaan itseään vanhempia vastaan.
Kapteeni Olli Juolevi on yksi nuorten leijonien lukuisista ulkomailla pelaavista talenteista. Kuva: Getty
Nykyiset juniorimaajoukkueet sotivat liiton linjauksia vastaan. Mutta kuinka kauan? Pian tulee ikäluokkia, jossa suurin osa on pelannut oman ikäisiään vastaan junioriuransa. Ilman riittävää haastetta, liian helpolla päässeinä. Nämä ikäluokat näkyvät jo. Ne ovat pian maajoukkuekartoitusten piirissä. Todetaanko silloin, että käsissä on poikkeuksellisen heikko ikäluokka vai aletaanko pohtia korjausliikettä?
Samanlaista liikettä joka nosti juniorituotannon Nuoren Suomen syövereistä. Pitääkö taas kasata kiekkoväki Vierumäelle kuuntelemaan Erkka Westerlundin paasausta. Vai osattaisiinko korjausliike tehdä tällä kertaa ajoissa? Nyt jo huomataan, että huippupelaajamme eivät noudata kiekkoväelle annettuja ”elämänohjeita”.
Korjausliikkeellä on kiire. Lahjakuudet katoavat kotimaisista sarjoista ja samalla maailman kenties laadukkaimman valmennuksen käsistä. Laatu katoaa osittain ulkomaille ja osittain häviää heikkoihin kotimaan sarjoihin. Tällä kertaa pitäisi osata reagoida ennen kuin romahdetaan. Nuoren Suomen kohdalla oli käveltävä tie niin pitkälle, että NHL:stä oli katoamassa suomalaiset puolustajat kokonaan, eikä kärkipelaajien joukossa ollut yhtään 23-28-vuotiasta Suomalaista. Papat pitivät suomikiekkoa hengissä.
Nyt ei voida odottaa. Voi olla, että parin vuoden päästä 20-vuotiden kisoihin ei lähdetä mitalitavoittein, vaan selviytymään ja pitämään sarjapaikkaa. Tämän vuoden kisat – heikosta startista huolimatta – saattavat tarjota vielä mieleenpainuvia hetkiä. Tilanne voi kuitenkin muuttua jo parissa vuodessa, jos korjausliikettä ei saada aikaiseksi. Mutta nautitaan vielä, kun voidaan.
Kansikuva: All Over Press
26-31.12. Nappaa 10€ Riskitön veto jääkiekon nuorten MM-kisoihin! Linkki: go.nordicbet.com/U20hoki
Luukku 29: go.nordicbet.com/Luukku29: Osallistu kasinokampanjaan ja voit voittaa jopa 1000€ käteispalkinnon