Pikkuleijonat loivat Malmössä oman ihmeensä (All Over Press)
Vastaan käveli naapurini, aina hieman huonolla tuulella oleva vanha pappa. Kuulumisten vaihdon jälkeen puhe kääntyi Leijoniin. Naapurini on negatiivisuuden perikuva ja oli erittäin skeptinen Suomen mahdollisuuksista Sotshissa. Mies ei jaksa edes olympialaisia seurata, kun ”ei ne siellä pärjää”.
Kuinka monta kertaa olet ehtinyt kuulemaan kuinka Leijonat eivät tule pärjäämään Sotshissa tai verrannut Suomen kokoonpanoa Kanadaan? Valittamaan siitä, kuinka viimeisetkin toiveet murenivat Filppulan sekä Mikko Koivun jäätyä sivuun? Kuinka monta kertaa aiemmin Suomen on pitänyt tuoda kisoista kultaa, tai edes se mitali?
Tekeekö kokoonpano joukkueen?
Suomen kokoonpano on paperilla aina ollut vertailukohtiaan heikompi, mutta kuinka monta kertaa Leijonat ovat jääneet arvoturnauksissa mitalipelien ulkopuolelle? Viisissä viimeisissä olympialaisissa on joukkue pelannut neljässä mitalipelejä. Ainoastaan vuoden 2002 Salt Lake Cityn talviolympialaisissa Leijonien pelit päättyivät Kanadaa vastaan pelattuun puolivälierään. Kun mukaan otetaan MM-kilpailut, on joukkue sijoittunut neljän parhaan joukkoon vuoden 1994 jälkeen 17 kertaa kun arvokisoja on järjestetty 25. Joukkue on pääsääntöisesti pelannut turnauksissa mitaleista, mikä nyt olisi muuttunut?
Mitalimahdollisuudet on aina arvioitu alas ja tämä sopii suomalaisille: Kun pikkuleijonat lähtivät reilu vuosi sitten kaikkien aikojen kokoonpanolla hakemaan mitalia Venäjällä pelatusta MM-turnauksesta, oli jälki jotain muuta kuin jäätävää. Kun Pikkuleijonat olivat Malmössä tulessa, kaikkien yllätykseksi altavastaajat toivat kotiin kultaa. Se oli osoitus kaikkien aikojen joukkuepelistä, jonka terävimpänä kärkenä ratkaisivat kapteeni Teräväinen, maalivahti Juuse Saros ja Rasmus Ristolainen.
Olympiaturnauksessa kokoonpanolla on pienempi merkitys, kuin yleisesti käsitetään. Kaiken edelle menee joukkuepeli, sen noudattama taktiikka ja henkinen kantti. Pelin ratkaisevista supertähdistä ei ole toisaalta haittaa: Kanadalla on todellinen all-star -miehistö kasassa, mutta iso kysymys on se, kuinka hyvin joukkue saa lyhyessä turnauksessa pelin kulkemaan isossa kaukalossa. Viime olympialaisissa joukkue oli pysäyttämätön, mutta silloin pelattiin Vancouverissa. Suomalaisille kaukalo on jo nuoruudesta tuttu. Kimmo Timonen myönsi, että vaikka kaukalo vaatii totuttelemista, se on Euroopasta lähtöisin oleville selkeä etu. Pohjois-Amerikkalaisille pienen kaukalon pelitapa on iskostettu selkäytimeen ja siihen taktisesti kyvykkäillä joukkueilla on mahdollisuus iskeä.
Turnauksen paras maalivahti
Leijonat saavat tukea koko Suomelta. Se on varmaa, vaikka välillä kahvipöydissä kyräiltäisiinkin. Toivottavasti se tuki kantautuu myös joukkueelle, koska sillä parannetaan asetelmia turnauksen edetessä. Henkinen kantti on suomalaisten vahvuus (Ruotsikin sen jo alkanut ymmärtämään). Joukkueen viimeisenä lukkona seisoo koko turnauksen paras maalivahti Tuukka Rask (torjuntaprosentti NHL:ssä 92,8%), joka antaa itseluottamusta koko joukkueelle ja vapauttaa peliä pois oman maalin puolustamisesta kohti parempaa hyökkäyspeliä. Jos Leijonien pelirohkeus on kunnossa, pilke löytyy silmäkulmasta ja joukkue haastaa itseään heti ensimmäisestä pelistä, on mahdollisuudet vaikka mihin.
Ensimmäisestä pelistä tulee Suomelle vaikea, mutta se lupaa jatkoa ajatellen pelkkää hyvää. Vaikeuksien kautta voittoon. Taisteluilme on saatava kohdilleen ennen alkusarjan päättävää Kanada-ottelua. Jos joukkue on siihen mennessä nivoutunut hyvin yhteen, peli saatu taktisesti kuntoon ja ne muutamat veljet saaneet kätensä lämpimiksi, voi Kanada yllättyä. Vasta sitten tosipelit alkavat.
Tämän Leijona-ryhmän potentiaali on rajaton. Yltiöpositiivista? Pitäähän jonkun se hoitaa. Roolitus onkin iso osa Suomen joukkueen peliä. Se, kuinka pahasti viimeiset poissaolot sitä sekoittivat, selviää pelien startattua. Potentiaalista suurin kohdistuu Leijonien ykköskenttään sekä samalla -ylivoimaan. Granlund-Barkov-Selänne on ketju, jolta odotetaan paljon. Kapteeni Selänne on kauden aikana tehnyt vähemmän pisteitä (7+13=20) kuin joukkueessa puolustajan tonttia hoitava Olli Määttä (6+17=23). Potentiaalia kuitenkin Teemun ranteista vielä löytyy. Ei se maalintekotaito minnekään katoa. Uskon, että vieressä viilettävät taikurit saavat Teemulle luotua vielä ne tekopaikat, josta kapteeni kiekot laittaa sisään. Teemu saa vielä puristettua reisistään sen räjähtävän lähdön, kun se Barkovin tai Granlundin oikein ajoitettu syöttö lapaan löytää. Keihään terävä kärki tulee löytymään joukkueesta, mutta ratkaisijoita löytyy enemmän kuin yleisesti on puhuttu.
Konkareiden jäähyväiset
Turnaus on viimeinen ainakin kahdelle Leijonalle: Kimmo Timoselle ja Teemu Selänteelle. Olen varma, että koko joukkue tulee antamaan kaikkensa näille herroille ja silloin on myös koko Suomi mukana ja kaikki mahdollista, älkää unohtako sitä! Turnauksen voittaa maailman paras joukkue. Se on varmaa.
Tänään turnaus starttaa ja on mielenkiintoista nähdä millä tasolla se lähtee liikkeelle. Torstaiaamuna alkaa Leijonien matka ottelussa Itävaltaa vastaan ja se päättyy vasta kun summeri viimeisen kerran soi – ja se soi vasta finaalissa.
Huomenna huudetaan heti aamusta! Silloin se naapurissakin kyräilevä pappa kahvipöydässään huomaa, että Leijonien peli alkoi nyt ja suuntaa pieni hymynkare huulillaan television ääreen, toivoen koko sydämellään, että Suomi voittaa Olympialaisissa kultaa!
Ihmeen luominen alkaa huomenna torstaina klo 10.00 (TV2) Suomi-Itävalta