Pesäpallon vuotuinen Itä-Länsi-ottelu pelataan tulevana viikonloppuna Hyvinkäällä. Pesisväen karnevaali on itselleni hyvin tuttu, sillä nuoruusvuosina Itä-Länsi-putki kesti seitsemän perättäistä vuotta. Vuonna 2003 suuntasimme Kirin junnujoukkueen ydinryhmän kanssa Katinkullan vuokramökkiin, ja vaihteleva porukka jaksoi kiertää kesäisiä pesäpallokaupunkeja aina vuoden 2009 Kuopion kansanjuhlaan saakka. Kesätyöt, armeijat ja muut esteet eivät painaneet kun menoja suunniteltiin nuoruuden vimmassa. Mikä tekee tapahtumasta sellaisen, että ”merkityksettömässä” ottelussa on vuodesta toiseen vähintään 4000 katsojaa? Miksi niin moni Itä-Länsi-viikonlopusta nauttinut palaa sinne uudestaan?
Pelin taso
On sanottu, että Itä-Länsi vastaa pesäpalloilijalle maajoukkuekutsua. Tämä väite pitää täysin paikkansa eikä se tunnu pakotetulta. Pesäpallon maailmanlaajuinen levinneisyys on heikko, eikä maaotteluista saataisi rakennettua jännitysnäytelmiä. Pesäpallo on onnistunut lajina kuitenkin melko hyvin brändäämään parhaita urheilijoitaan. Kattava tilastointi ja selkeät sisä- ja ulkopeliroolit edesauttavat sitä, että suuri osa ihmisistä tietää nimeltä ainakin paikallisia ja maan parhaita pesäpalloilijoita, vaikka itse laji ei niin kovin tuttu olisikaan. Koska Itä-Länsissä ulkopelikin on todella tiukkaa, ei ottelu aina ole suurta juoksutulitusta. Pelin henkeen kuitenkin kuuluu myös se, että rohkeimmat ja taitavimmat pelaajat uskaltavat tehdä ottelussa tavallisuudesta poikkeavia suorituksia ja herkutella esimerkiksi todella näyttävillä näpeillä. On selvää, että kun parhaat pelaavat, on pelikin hieman eri tasolla kuin toukokuun jumbokamppailussa. Moni katsoja saa siis elämyksen katsoessaan maailman kovatasoisinta pesäpallo-ottelua.
Perinteet
Ensimmäinen miesten Itä-Länsi-ottelu pelattiin vuonna 1932 ja Suomen mestaruudesta on kamppailtu vuodesta 1922 lähtien. Perinteiden merkitystä urheilussa ei voi koskaan väheksyä. Muistan, että esimerkiksi jääkiekossa ja salibandyssä on yritetty kehittää erilaisia tähdistöotteluita, mutta kummassakaan lajissa idea ei jäänyt elämään. Sen sijaan pesäpallon tähdistöottelu on jätetty pelaamatta vain sotien aikana. Ainakaan salibandyn ja jääkiekon tähdistöottelut eivät ole painuneet ihmisten mieliin kovinkaan elävästi. En kuitenkaan usko, että muiden lajien suhteen tähdistöottelun järjestäminen olisi jotenkin mahdotonta, näiltä lajeilta vaan puuttuu suomalaiset perinteet kyseisestä tapahtumasta. Nykyaikaan ei välttämättä ensimmäisenä liitetä sanaa pitkäjänteisyys. Mikäli yksittäinen tähdistöottelukokeilu ei ole tuonut lajiliitolle suuria kassavirtoja ja välitöntä massasuosiota, tapahtuma lopetetaan. Perinteitä ei voi kuitenkaan saavuttaa ilman pitkäjänteistä työtä ja kärsivällisyyttä. Perinteet näkyvät Itä-Lännen ja Jukolan viestien suosiossa. Toivottavasti myös yleisurheilun Suomi-Ruotsi-maaottelu pitää perinteistään kiinni ja nousee takaisin takavuosien kaltaiseen suosioon.
Fanitus
Kimmolle kärkkäri!
Suomalaisessa urheilukulttuurissa fanitus ei ole jostain syystä samalla tasolla kuin monessa muussa maassa. Aihe on noussut keskusteluihin jälleen tänä kesänä esimerkiksi HJK:n siirrettyä Veikkausliigan ottelunsa Liverpool-treenipelin tieltä. Pesäpallossakin toiminta on varsin kirjavaa. Tietyt seurat ja ottelut erottuvat pesiskesissä fanipukeutumisen, kannatuslakanoiden ja äänenkäytön suhteen. Tavallista runkosarjaottelua vaivaa kuitenkin usein pieni takakireys. Itä-Länsi-ottelu tekee hienon poikkeuksen. Tuntuu siltä, että jostain syystä monelle suomalaiselle on helpompaa fanittaa henkilöä kuin joukkuetta. Itä-Länsi-otteluissa näkeekin monesti kannatuslakanoita tietyille pelaajille. Saman seuran tai kotiseudun porukka kerääntyy tutun pelaajan tukijoukkoihin ja piristää katsomoa huudoilla ja lauluilla. Itse ainakin olen ollut huutelemassa Kimmo Carlsonille jo junnujen tähdistöotteluissa. Eiköhän katsomosta jotain kuulu tulevanakin viikonloppuna.
Vapaus
Pesäpallon Itä-Länsistä on jäänyt mieliin se, että ihmisiin ja heidän omaan järjenkäyttöönsä luotetaan. Osa katsojista keskittyy pelien seuraamiseen veden voimalla, osalla voi miesten pelin aikana olla jo useampi päivä iloliemen tankkausta takana. Käytös pysyy kuitenkin pääsääntöisesti asiallisena, eikä katsomossa tai järkkäreiden taholta tärkeintä ole moralisoida tai väitellä siitä, kumpi tapa ottelun seuraamiseen on oikea. Suomessa urheilutapahtumatkin ovat valitettavasti suurelta osin niin tarkkaan säädeltyjä, että spontaanille ilonpidolle ei jää mitään tilaa. Vierasjoukkueen kaksikymmentä fania tungetaan mellakka-aitojen taakse, juomia ei saa kantaa mukanaan ja järjestyksenvalvojilta on kielletty oman järjen käyttö. Henkilökohtaisesti en pysty ymmärtämään esimerkiksi sitä, että joissain tapahtumissa pitkien sateenvarjojen tuominen katsomoon on kiellettyä tai pulloista otetaan korkit takavarikkoon limsan ostamisen jälkeen. Järkkäri ei voi esimerkiksi tehdä itse päätöstä sen suhteen, onko 80-vuotias mummo sateenvarjon kanssa Veikkausliigan ottelussa uhka vai mahdollisuus. Totta kai ottelutapahtumaa piristää se, että jokaista paikalle saapuvaa katsojaa pidetään terroristina tai vähintään viuhahtajana. Monessa suomalaisessa urheilutapahtumassa järkkäreiden ohjeistus on tiukempaa kuin Mestareiden liigan matseissa. Humanisti näkisi asian niin, että pieni luottamus yleisöä kohtaan voisi parantaa myös tapahtuman tunnelmaa ja ihmisten käytöstä. Esimerkki: eräänä vuonna kannoimme katsomoon mukanamme yli metrin korkuisen tietöissä käytettävän oranssin sulkukartion (kuvassa). Järkkäri katsoi touhuamme lippuluukulla ja kohteliaasti tiedusteli esineen käyttötarkoitusta. Sanoimme esineen olen kiiperi, eli huutojen vahvistamiseen käytettävä megafoni. Järkkäri piti tätä hyvänä ideana ja kakkospuolen katsomo sai monet naurut kun huutelimme ja temppuilimme kiiperin kanssa ketään loukkaamatta.
Ihmiset
Pesäpalloväen omat festarit voivat hyvin.
Itä-Lännen suurin voimavara ovat ihmiset. Talkoolaiset, pelaajat ja katsojat luovat parhaimmillaan yhteisen elävän organismin joka voimistaa jokaisen positiivista kokemusta tapahtumasta. Pesäpallosta kiinnostuneet ihmiset ovat tapahtumassa samalla viivalla, oli pelaajan taso sitten maakuntasarjassa tai Idän joukkueessa. Hattu nousee etenkin tähtipelaajien suuntaan. Pesistaivaan kirkkaimmat tähdet tietävät paikkansa, mutta koska muutkin tietävät sen, ei asiaa tarvitse korostaa ylimielisellä käytöksellä. Itä-Länsissä on voinut mennä esimerkiksi esittäytymisen jälkeen juttelemaan Juha Niemelle tai Henri Puputille vain siksi, että tietää heidän olevan Juha Niemi tai Henri Puputti. Pelaajat eivät pönötä katkarapukatsomossa vaan näyttävät käytöksellään esimerkkiä ihmisten keskellä. Moneen ihmiseen on myös tullut tutustuttua katsomoissa, mökeillä ja iltariennoissa, sillä kaikilla on ainakin yksi yhteinen puheenaihe. Esimerkiksi nykyinen Sotkamon Jymyn mediaguru Antti Haapasalo muistaa edelleen meidän kannattajaporukkamme monen vuoden takaisen ”Osta kaupasta tavaroita”-lakanan. Itä-Lännessä ei tapella, verrata oikeata tapaa fanittaa tai haukuta vastustajajoukkueen kannattajia. Kliseisesti voikin sanoa, että Itä-Lännessä pesisväki on yhtä suurta perhettä.
Itä-Länsi-tapahtuma elää ja voi hyvin. Tänä vuonna aion saapua Hyvinkäälle muutaman vuoden tauon jälkeen nauttimaan tunnelmasta, seurasta ja huippupesiksestä. Reissun jälkeen on tarkoitus vetää yhteen tapahtuman tämänvuotinen anti. Muistoja näistä pesisfestareista on tuhatmäärin ja tänä vuonna niitä tulee lisää. Pidetään perinteistä kiinni ja viihdytään.
Kuvat: MiesMasa, Jonna Niemi
Jaska Kunelius
Twitter: @jKune