Tämän viikon suurin puheenaihe urheilussa on ollut naisten asema ja ennen kaikkea palkkaus. Jaakko Tiira kirjoitti tasa-arvokeskusteluun oman näkökulmansa, joka ansiokkaasti käsitteli urheiluun pesiytynyttä sovinismia. Päänavaus keskittyy kuitenkin itse palkka-asiaan.
On tietenkin huolestuttavaa, että urheilevat naiset eivät saa palkkaa tai joutuvat jopa itse maksamaan omasta ammattilaisuudestaan. Minua ei kuitenkaan kiinnosta voivotella ja päivitellä asiaa, vaan pohtia siihen ratkaisuja. Vaikka Yle olikin alkuperäisessä jutussaan hienosti kiinni asiassa, niin sen johtamat keskustelut sosiaalisessa mediassa ovat olleet lähinnä surkuhupaisia. Ei se ole miesten urheilun taustavaikuttajien syytä, jos naisten tuotteen markkinointi ei ole vaadittavalla tasolla. Tosiasiassa katsojat ja urheilun kuluttajat tuovat palkkoihinkin vaadittavan rahan urheilukuvioihin. Jos maksavia katsojia ei ole, niin miten rahaa voisi edellyttää maksettavan?
Urheilussa on kyse viihdetuotteesta ja viihteen tuottamisen kannattavuuden määrittelee maksavat asiakkaat ja niiden määrä. Onkin populistista vaatia samapalkkaisuutta miesten ja naisten välillä, jos tuotteiden kiinnostavuus ei vastaa millään lailla toisiaan. Järkevämpää olisikin pohtia keinoja naisten urheilun kiinnostuksen nostamiseksi. Se on kuitenkin ainoa kestävä tapa puuttua palkkojen epäsuhtaan ja siten tehdä urheilun ammattimaisesta suorittamisesta mahdollista kaikille ihmisille. Etenkin joukkueurheilussa kiinnostusero on valtava.
Loppu viimein kyse on siis markkinoinnista ja myynnin edistämisestä. Mielestäni naisurheilun tuote on useimmissa joukkueurheilulajeissakin kunnossa. Ottelut ovat erilaisia, mutta ainakin lähes yhtä viihdyttäviä kuin miesten vastaavat. Esimerkiksi lentopallon ja jääkiekon osalta muut asiat ovat korvanneet fyysisyyden ja siihen liittyvät seikat. Lentopallon puolella pallot elävät pidempään, joten jännitys nousee eri tavalla korkeuksiin kuin nopeammassa miesten pelissä. Jääkiekon puolella taas taktiset kuviot saavat enemmän tilaa, kun koohotus ja liiallinen vauhti puuttuu.
Haluaisinkin nähdä, että naisten urheilua alettaisiin markkinoimaan sen vahvuuksilla. Tehtäisiin tiukka pesäero miesten vastaaviin lajeihin ja nostettaisiin esiin oman tuotteen erinomaisuutta ja ennen kaikkea erilaisuutta. Tämä voisi tuoda uusia maksavia katsojia ja siten lisäarvoa naisten urheilulle. Lisäraha tuo lisää mielenkiintoa, joka taas tuo lisää rahaa. Nykyisillä katsojamäärillä ei ole ollenkaan ihmeellistä tai edes epäsopivaa, että tuloerot ovat Ylen jutun kaltaisella tasolla.
On kiistämätön tosiasia, että miesten urheilu on johtavassa asemassa niin näkyvyydeltään kuin rahoitukseltaan. Osaltaan tämä johtuu siitä, että urheilun suurkuluttajissa on huomattavan paljon enemmän miehiä kuin naisia. Korostuneesti näkyvyysero tulee esille kaupallisen median urheilujournalismissa, jossa puhutaan naisurheilusta äärimmäisen vähän. Toisaalta media kertoo siitä asiasta, jolle on kysyntää. Eräs keino rahan puutteeseen olisikin yrittää saada naiset suuremmalla massalla kiinnostumaan urheilun seuraamisesta. Uskonkin, että nimenomaan naisiin panostettu markkinointieuro voisi tuoda rahan takaisin moninkertaisena.
Tilanne on vaikea ja tulee olemaan sitä aina. Enkä usko, että urheilussa päästään koskaan samapalkkaisuuteen. Jotain asioille kuitenkin on tehtävä, jotta naisten ammattimaisesta urheilusta maksettaisiin edes säällistä korvausta. Näin taattaisiin uusien Jenni Hiirikoskien (kansikuvassa) päätyminen urheilun pariin.
Kansikuva: Jaakko Stenroos /AOP