Parjatusta hylkiöstä Eintracht Frankfurtin ratkaisupelaajaksi – Kroatian väkivahva Ante Rebic on alkanut osoittaa arvoaan myös maajoukkueessa

Rakenna itse oma MM-vetokohteesi: Voita VIP-reissu ManUn Valioliiga-avaukseen!

 

Kroatialaisen Ante Rebicin siirtyminen Serie A:n Fiorentinasta Eintracht Frankfutin riveihin kesällä 2016 ei herättänyt suuria intohimoja kannattajissa Italian tai Saksan suunnalla. Itseasiassa asiaa ei edes noteerattu juuri millään tavalla. Nyt kaksi vuotta myöhemnmin 24-vuotias hyökkääjä on onnistunut nostamaan omaa profiiliaan melkoisesti.

Vuonna 2013 Rebiciä pidettiin Kroatian yhtenä lupaavimmista nuorista pelaajista. Hän sai jo varhain kutsumanimen ”uusi Alen Boksic pelatessaan kotimaassaan RNK Splitissä. Fiorentina äkkäsi talentin ja osti nuoren lupauksen viidellä miljoonalla eurolla Italiaan siinä toivossa, että hän pystyisi korvaamaan AS Romaan heivatun serbialaisen ongelmapelaaja Adem Ljajicin. Hyvin nopeasti firezeläisseura sai huomata, että Rebic osoittautui varsin haastavaksi persoonaksi myös itse.

Tottuminen uuteen ympäristöön ei ottanut sujuakseen ja Rebicin peliaika jäi La Violan riveissä vähäiseksi. Kaudeksi 2014-2015 Fiorentina teki päätöksen lainata nuori hyökkääjä Saksan 2. Bundesliigassa tuolloin pelanneeseen RB Leipzigiin, jossa asiat alkoivat luisua yhä voimakkaammin alamäkeen. Pelejä kertyi kroaatille koko kauden aikana vain neljä ja Rebic suututti seuran fanit ja sidosryhmät julkaisemalla omalla Facebook-sivullaan kuvan itsestään vaihtopenkillä, sarkastisen kuvatekstin ”tämä on uusi pelipaikkani” kera.

Rebic sai palata kauden pääteeksi takaisin Italiaan ja Firenzeen, mutta Fiorentinaa luotsannut Paulo Sousa ei löytänyt käyttöä pelaajalle. Tammikuussa 2016 hänet saatiin jälleen lainattua muualle, tällä kertaa Hellas Veronaan, mutta tuokin ratkaisu osoittautui pelaajan itsensä kannalta lopulta vesiperäksi.

Aika Italiasssa ei ollut menestyksekästä. (Gabriele Maltinti/Getty Images)

Rebicin ura näytti ajautuneen pysyvästi sivuraiteelle ja hän alkoi ajatella jo paluuta takaisin kotimaahansa. Kunnes kohtalo astui kuvaan Niko Kovacin muodossa. Eintracht Frankfurt oli ajautunut syöksykierteeseen ja maaliskuussa 2016 valmentaja Armin Veh sai väistyä Kovacin tieltä. Hän sai muutettua seuran kurssia ja pidettyä Kotkat nipin napin Bundesliigassa. Ennen kauden 2016-2017 alkua Frankfurt ja Fiorentina saivat neuvoteltua Kovacin aloitteesta Rebicin siirtymisestä lainasopimuksella Bundesliigaan.

Saksassa syntynyt, mutta kroatialaiset juuret omaava valmentaja on ollut tähän mennessä likipitäen ainoa, joka on saanut ulosmitattua Rebicistä hänen potentiaalinsa. Kaksikko tunsi toisensa jo vuosien takaa. Kovac oli tehnyt Rebicin kanssa tiukkaa yhteistyötä jo Kroatian alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa ja sen jälkeen myös miesten maajoukkueessa. Kovac valitsi Rebicin jopa Kroatian MM-joukkueeseen Brasilian kisoihin vuonna 2014, vaikka pelaajan tasoa oltiin kyseenalaistettu vähäisen pelituntuman vuoksi.

Eikä täysin aiheetta.

Rebic sai vastuuta Kroatian kaikissa kolmessa alkulohkon ottelussa, mutta päätti lopulta kisansa murheellisesti. Kroatia oli tilanteessa, jossa sen oli lyötävä päätösottelussaan Meksiko, yltääkseen 16 parhaan joukkoon. Joukkue ajautui kuitenkin nopeasti 0-3 tappiotilanteeseen Rebicin tultua kentälle. Maalinteko ei hyökkääjältä luonnistunut muutamasta hyvästä yrityksestä huolimatta ja lopulta turhautuminen purkautui rumana taklauksena, jonka seurauksensa Rebic ajettiin punaisella kortilla ulos ottelussa. Kotona Kroatiassa media ei tuntenut sääliä. Rebic sai rapaa niskaansa joka suunnalta, eikä mikään ihme. Olihan hänelle kertynyt siihen mennessä tilastoihin enemmän keltaisia ja punaisia kortteja kuin maaleja.

Ensimmäinen kausi Frankfurtissa ei ollut menestys. Tuttu meno jatkui edelleen ja Rebicin saldoksi kaudella 2016-2017 jäi kaksi maalia ja peräti 10 keltaista korttia 24 Bundesliiga-ottelussa. Tämä sai Frankfurtin seurajohdon vetäytymään suunnitellusta 3,5 miljoonan euron osto-optiosta, joka olisi tehnyt lainapestistä pysyvän. Rebic kyynelehti avoimesti Berliinin Olympiastadionin nurmella Saksan cupin finaalitappioon päättyneen kauden viimeisen ottelun jälkeen. Katkeran häviön lisäksi hänen olisi jälleen palattava Italiaan, jonne häntä ei haluta ja jossa hän ei itsekään viihtynyt.

Lopulta kun mitään järkevää ratkaisua loppukesästä 2017 ei tuntunut enää löytyvän, Frankfurt otti yllättäen uuden kontaktin Fiorentinan suuntaan. Seurat saivat neuvoteltua toisesta kauden mittaisesta lainadiilistä, jonka ansiosta Rebic palasi siirtoikkunan viimeisenä päivänä elokuussa takaisin pilvenpiirtäjistään tunnettuun Frankfurtiin. Jälleen vaihtoehtona ollut paluu Kroatian liigaan sai jäädä.

Valmentaja Kovac luotti edelleen vahvaan ja sinnikkääseen Rebiciin ja nyt se alkoi viimein kantaa hedelmää. Hän teki viime kaudella kaikki kilpailut huomioiden yhdeksän maalia ja antoi kolme maaliin johtanutta syöttöä. Ei edelleenkään mitään maagisia lukuja hyökkääjälle, mutta Rebicin arvo alkoi tulla Frankfurtissa esiin nimenomaan isoissa otteluissa, Kotkien pelatessa itseään suurempia vastaan.

Viime kausi oli Rebicin uran paras tähän mennessä. Hän osui kahdesti myös Saksan Cup-finaalissa Bayernia vastaan Frankfurtin voittaessa ensimmäisen pokaalinsa 30 vuoteen. (Lars Baron/Bongarts/Getty Images)

Frankfurt toisti edelliskauden temppunsa ja ylsi jälleen Saksan Cupin finaaliin, jossa Dortmundin sijaan oli vastassa tällä kertaa Bayern München. Rebic oli osunut finaalissa jo vuotta aiemmin, mutta se ei tuolloin vielä kantanut voittoon saakka. Toinen kerta oli ikimuistoisempi ja Frankfurtin onnistui kukistaa suuri ja mahtava FC Bayern kiihkeässä Berliinin toukokuisessa illassa maalein 3-1. Finaalin suurin hahmo oli Rebic, joka tykitti tällä kertaa kaksi maalia Sven Ulreichin selän taakse ja Eintracht pääsi vihdoin juhlimaan ensimmäistä pokaaliaan 30 vuoteen.

Rebic on parhaimmillaan juuri Frankfurtin kaltaisissa, vastahyökkäystaktiikkaan nojaavissa joukkueissa. Hän ei ole perinteinen kärkimies vaan liikkuu laajalla säteellä kentällä ja ymmärtää puolustusvelvoitteiden merkityksen. Kovac osasi hyödyntää kamppailuvoimaisen hyökkäyspään pelaajan avut erinomaisesti.

Nyt Rebic on jälleen mielenkiintoisessa tilanteessa. Kovac vaihtoi Bayern Münchenin riveihin ja hyvien MM-kisaotteiden ansiosta myös pelaaja itse on nostanut markkina-arvoaan. Ehdittyään olla sivussa maajoukkueesta kaksi ja puoli vuotta, hän on noussut hienosti menneen Bundesliiga-kauden jälkeen takaisin eturiviin ja Zlatko Dalicin luotsaamaan maajoukkueeseen.

Frankfurt lunasti nyt heinäkuun alussa Rebicin itselleen vaatimattomalla 2 miljoonalla eurolla. Fiksu veto sillä pelaajan markkina-arvo on noussut Transfermarkt-sivuston mukaan jo 10 miljoonan euron tietämille. Valioliiga saattaa kutsua Rebiciä ensi kaudella, sillä ainakin Manchester Unitedin, Arsenalin ja Tottenhamin on kerrottu olevan kiinnostuneita laitahyökkääjästä. Frankfurt on ehtinyt jo tiedottaa haluavansa pelaajastaan ainakin 50 miljoonaa euroa.

Nähtäväksi jää missä kroatialainen sisupussi lopulta pelaa ensi kaudella, mutta varmaa lienee, että Frankfurtissa kannattajien suosikiksi noussut Rebic saanee vihdoin myös kotimaassaan arvostusta osakseen.

Artikkelikuva: Getty Images

Lähteet: Transfermarkt, ESPN, Talksport