UNELMAKISA: Voita matka jalkapallon MM-finaaliin Moskovaan!
Valioliigakausi 2017-18 saatiin viikonloppuna päätökseen. Valioliigaseurojen loppuarvosanat jaeltiin aiemmin, joten nyt on tähdistökentällisen vuoro. Tähdistö piirtyi mestari Manchester Cityn käyttämään 4–3–3-muotoon, jossa pelaajat sijoitettiin jotakuinkin oikeille pelipaikoilleen. Tähdistökentällisen valinnoissa painotettiin ennen kaikkea tasaisuutta ja läpi kauden korkealla pysynyttä suoritustasoa. Cityn dominointi näkyi tähdistössä, sillä Taivaansinisistä mukana on useampi pelaaja. Kärkikuusikon ulkopuolelta mukaan mahtui ainoastaan yksi pelaaja.
GK: David De Gea, Manchester United
Keskustelua Valioliigan parhaasta maalivahdista ei tarvitse taaskaan avata. David De Gea nappasi kultaisen hanskan 18 nollapelillään ja oli jälleen Man Unitedin paras pelaaja. 27-vuotias De Gea peittosi ManU:n päästettyjen maalien odottaman (Understat) peräti 15 maalilla ja oli suurin syy ManU:n 2.sijan takana. Espanjalainen yllätettiin sarjapeleissä 28 kertaa, kun taas torjuntoja kertyi 115 kappaletta, mikä nostaa De Gean torjuntaprosentin futisvahdille huiman 80:n prosentin tienoille. Joukkoon mahtui luonnollisesti tukku huikeita pelastuksia, jotka takasivat ManU:lle runsaasti tärkeitä sarjapisteitä.
RB: Kyle Walker, Manchester City
Man Cityn todella halusi Kyle Walkerin, sillä seura pulitti pian 28-vuotiaasta vauhtikoneesta peräti 50 miljoonaa puntaa. Hintalappu oli kova, mutta perusteltu. Kuusi osumaa alustanut Walker dominoi oikeaa laitaa, missä hän oli rakennusvaiheessa lähestulkoon laiturin roolissa. Siitä huolimatta englantilainen ehti auttamaan vain 27 maalia päästänyttä alakertaa. Valioliigan paras laitapakki säilytti korkean suoritustasonsa läpi kauden.
CB: Jamaal Lascelles, Newcastle
Heikolla materiaalilla kärkikymmenikköön seilannut Newcastle henkilöityy Rafael Beniteziin. Kentän puolella joukkueen tärkein pelaaja on kapteeni Jamaal Lascelles, joka johti tiivistä puolustuslinjaa. 24-vuotias toppari teki siinä sivussa kolme maalia, joista jokainen toi arvokkaita pisteitä. Nottingham-kasvatin kehityskäyrä on huima. Toissa kaudella hän oli vapiseva kolmostoppari, tällä kaudella sarjan eliittiä ja yksi sarjan tärkeimmistä yksittäisistä pelaajista omalle joukkueelleen.
CB: Jan Vertonghen, Tottenham
Tällä kaudella kärkijoukkueiden topparit eivät liiemmin loistaneet, mutta yksi nousi ylitse muiden. Pelaajien äänestämään tähdistöön valittu Jan Vertonghen joutui tulemaan toimeen ilman luottopariaan Toby Alderweireldiä, mutta johti Spurs-puolustusta tyylillä. 31-vuotias belgialainen ei ole räväkkä katkoja, vaan tasaisen varma suorittaja, joka tekee harvemmin virheitä. Vertonghen on erittäin hyvä myös peliä avaavana topparina ja mentoroi nuoren Davinson Sanchezin tyylillä sisään Valioliigan metkuihin.
LB: Ashley Young, Manchester United
Vasemman pakin tontista käytiin tähdistökentällisen kiivain taistelu, mutta valinta osui lopulta loistavan kauden pelanneeseen Ashley Youngiin. Moni piti kokenutta englantilaista mennen talven lumena, mutta hän nousi lopulta ManU:n avainpelaajaksi. Laitapakin puolustusominaisuuksia kyseenalaistettiin syksyllä, mutta hän oli lopulta ainoa, joka pystyi pimentämään kauden pelaajaksi valitun Mohamed Salahin. Siinä sivussa 32-vuotias Watford-kasvatti taiteili kaksi osumaa ja alusti viisi maalia. Juuri tasaisen korkeana läpi kauden pysynyt suoritustaso puhuu Youngin valinnan puolesta.
DM: Fernandinho, Manchester City
Pep Guardiolan pelitapa on monin paikoin hyökkäävä, mikä korostaa keskikentän yksinäisen pohjapelaajan vastuuta. Sitä roolia toimitti läpi kauden erinomaisella menestyksellä 33-vuotias Fernandinho. Dynaaminen brassi ehtii hidastamaan vastahyökkäyksiä, mutta on tärkeässä roolissa myös pelin avaamisessa. Pohjapelaaja liikutti pelivälinettä keskimäärin 87 kertaa pelissä huimalla 90-prosentin tarkkuudella. Vaikka Brasilian MM-ryhmään valitun Fernandinhon tehtävä on ensisijaisesti tasapainottaa Taivaansinisten pelaamista, maalasi hän viidesti ja alusti neljä osumaa, mitkä ovat kovia lukuja puolustavalle pelaajalle.
CM: Kevin De Bruyne, Manchester City
Suvereenisti koko kauden dominoinut Kevin De Bruyne, 26, lienee Valioliigan historian paras pelaaja, joka ei voittanut Kauden pelaajan palkintoa. Belgialaisen kohdalla ylisanat alkavat loppumaan. De Bruyne vei syöttöpörssin nimiinsä 16 maaliin johtaneella syötöllä. Maalipaikkoja hän loi 106 kappaletta, mikä oli niin ikään sarjan paras lukema. Pelintekijän tärkeyttä Cityn pelaamiselle ei kuitenkaan mitata pelkillä tilastoilla. Hän oli Valioliigan uuden piste-ennätyksen tehneen joukkueen moottori, jonka kautta käytännössä jokainen hyökkäys kulki. Myös De Bruynen työmoraali on ihailtavaa, sillä hän jaksaa prässätä vielä selvien pelien loppuhetkillä ja kirjauttaa poikkeuksetta yli 12 kilometriä pelissä. Guardiola puhui useaan otteeseen, kuinka tärkeä suunnannäyttäjä belgi on koko seuralle.
CM: David Silva, Manchester City
Guardiolan kyvykkyys valmentajana näkyy muun muassa siinä, että hän on onnistunut kehittämään David Silvan kaltaista yli 30-vuotiasta huippupelaajaa. Silva ja De Bruyne olivat Cityn pelin sieluja heille räätälöidyissä valekasien rooleissa. Belgi teki peliä alempaa, kun taas Silva pörräsi linjojen välissä. 32-vuotiaan keskikenttämiehen kautta häiritsi etuajassa syntyneen poikavauvan taistelu elämästä, mutta Silva taiteili siitä huolimatta tehot 9+11. Eleettömästi liikkuvan ja poikkeuksellisen peliälykkään Silvan tekemistä on aina nautinto seurata.
RW: Mohamed Salah, Liverpool
AS Romasta hankittu Mo Salah tiedettiin laatupeluriksi, mutta että näin hyväksi. Egyptiläisen kausi oli suorastaan sensaatiomainen. 25-vuotias hyökkääjä kirjasi 38:n ottelun kauden maaliennätyksen uusiin lukemiin 32 osumallaan ja pokkasi ansaitusti sarjan parhaan pelaajan palkinnon. Maalien päälle entinen Chelsea-pelaaja alusti 11 osumaa. Etenkin kevätkausi oli satumainen, sillä Salah jäi vain neljästi ilman osumia. Laitapakin ja topparin välistä selustaan spurttaava, ikään kuin sisähyökkääjänä pelannut Salah sopi Redsin pelitapaan täydellisesti ja nousi tällä kaudella planeetan terävimpään kärkeen.
LW: Raheem Sterling, Manchester City
Jos joku pelaaja on puhjennut kukkaan Guardiolan alaisuudessa, niin Raheem Sterling. 23-vuotias laituri oli kaksi vuotta sitten koko kansakunnan sylkykuppi heikosti sujuneiden EM-kisojen jälkeen. Viime kausi oli jo hyvä, mutta päättyneellä kaudella sähäkkä englantilainen nousi uudelle tasolle. Sterling on tiedetty pitkään hyväksi kuljettajaksi, mutta mies sai tällä kaudella puhtia myös viimeisiin ratkaisuihin. Kauden teholukemat olivat komeat 18+15, paremmaksi pisti ainoastaan Salah. Myös Sterling nähtiin sisähyökkääjänä, joka kirmasi älykkäillä juoksuilla taskuista linjan selustaan ja piti vastustajan linjan jatkuvasti varpaillaan. Etenkin Sterlingin älykkäät pallottomat liikkeet tekivät hänestä huipputärkeän pelaajan Citylle.
ST: Harry Kane, Tottenham
Myöskään Valioliigan parhaasta ysistä ei tarvitse keskustella. 24-vuotias Spurs hyökkääjä paukuttelee maaleja liukuhihnalta ja antaa kaikkensa joukkueelle. Tällä kertaa Harry Kane ei voittanut kultaista kenkää, mutta teki oman yhden kauden maaliennätyksen 30:llä täysosumallaan. Spurs-tähden maalikuninkuuden tavoittelu alkoi mennä loppua kohti jo koomiseksi, kun häntä peluutettiin väkisin, vaikka kaikki näkivät Kanen olleen loukkaantumisen jäljiltä puolikuntoinen. Siitä huolimatta Englannin ykköstähti pelasi jälleen mainion kauden ja ansaitsee paikkansa maailman parhaiden jalkapalloilijoiden joukossa.
Valmentaja: Pep Guardiola, Manchester City
Viime kaudella Guardiolan sädekehään tuli kolhuja, jotka katalaani paikkasi tällä kaudella. Hän ymmärsi, ettei kovatempoisessa Valioliigassa peliä voi kontrolloida pelkästään pallolla. Guardiolan perusprinsiipit, eli pallonhallinta ja pelivälineen nopea takaisin voittaminen ohjasivat Cityn suvereenia marssia, mutta taktiikkapankista löytyi myös suoraviivainen vastaiskuvaihe. Kaiken kaikkiaan Taivaansinisten kausi oli hurja, sillä mestaruus lohkesi 100 pisteellä ja 19 pisteen erolla, mitkä ovat sarjan uusia ennätyksiä. Samoin on 18 ottelun voittoputki. City oli täysin ylivoimainen, eikä vähiten Guardiolan ansiosta. Katalaani onnistui kehittämään esimerkiksi De Bruynen ja Silvan kaltaisia supertähtiä, minkä lisäksi Sterlingin ja Leroy Sanen kaltaiset nuorukaiset pelasivat upeat kaudet.
Kansikuva: Catherine Ivill/Getty Images