Veikkausliigaennakko: 5. FC Inter – Kunnianpalautus, yritys kaksi

Ruutu LogoVeikkausliigakausi 2018 starttaa 7.4. Katso jokainen ottelu suorana Ruutu+-palvelussa.

FC Interin viimeisimmät kaudet ovat olleet täydellisiä katastrofeja. Nyt Turun sinimustat lähtevät uuteen kauteen uudistuneena ja ainoana tavoitteena on seuran uskottavuuden palauttaminen.

Viime kausi

Viime kauden piti olla Interin kunnianpalautus. Seura romahti toissa vuonna aina liigakarsintoihin asti, mikä on täysin käsittämätön ”saavutus” sarjan kolmanneksi muhkeimmalla budjetilla operoivalle seuralle. Inter panostikin jälleen kerran paljon viime vuoden joukkueeseensa. Eniten juhlittu uusi nimi oli seuraan muutaman vuoden tauon jälkeen palannut seuraikoni Timo Furuholm, mutta myös Julian Faubertin tasoisen pelimiehen naaraaminen Suomen kentille nostatti optimismia Interin kannattajissa. Paperilla turkulaisten avauskokoonpano oli jälleen kerran yksi koko sarjan parhaista ja Interiä pidettiin Veikkausliigan potentiaalisena yllättäjänä.

Interin suurin kysymysmerkki ennen viime kautta oli päävalmentaja Shefki Kuqi. Kuqin karuselli oli pyörinyt ikävin seurauksin niin Espoossa, kuin Vantaallakin, eikä juuri kukaan tuntunut tietävän, miten hyvä valmentaja Kosovon Härkä todellisuudessa oli. Lopulta Kuqi lähti Interistä kesken kauden ovet paukkuen pois. Hänen alaisuudessaan Inter oli parhaimmillaan hyvä, mutta seuran otteet heilahtelivat aivan liikaa. Pahimmillaan Inter näytti romahtavan jälleen kerran kohti putoamistaistoa, sillä myöskään Kuqin korvaajaksi nimetty italialainen Fabrizio Piccaretta ei saanut joukkuetta pelaamaan potentiaalinsa mukaisesti. Lopulta Inter sijoittui sarjassa yhdeksänneksi jääden yli kymmenen pistettä viimeisistä eurosijoista. Kausi oli auttamatta iso pettymys ja moni uskoi Interin vaihtavan jälleen kerran päävalmentajaa.

Interin viime kaudesta on vaikea löytää paljon positiivisia asioita. Muutaman nuoren pelaajan kehittyminen ja läpimurrot pääsarjatasolle lämmittivät kuitenkin seuran kannattajien mieltä. Ruotsista tullut laitapuolustaja Tatu Varmanen murtautui syyskaudella Interin avauskokoonpanoon ja esiintyi kentällä miehekkäästi. Vasta 17-vuotias suurlupaus Elias Mastokangas otti ensiaskeleitaan Interin edustusjoukkueessa ja hyökkäävästä keskikenttäpelaajasta kuullaan varmasti lisää tulevaisuudessa. Myös yhdeksän liigamaalia viimeistellyt hyökkääjä Benjamin Källman otti isoja kehitysaskelia ja hänen lopullinen läpimurtonsa on vain ajan kysymys. Läpimurtojen lisäksi Turussa jätettiin myös jäähyväisiä, kun seuraikoni Henri Lehtonen päätti hieman kitkerissä tunnelmissa komean, liki 15-vuotisen uransa Interin paidassa.

Siirrot

Sisään: Mikko Kuningas (FC Lahti), Niilo Mäenpää (Haka), Arttu Kotanen (PEPO), Daniel Kamy Ntankeu (FC Decic Tuzi, Montenegro), Ivan Sesar (Juventus Bukarest, Romania), Teemu Penninkangas (Ilves), Abdoulie Mansally (PS Kemi)

Ulos: Henri Lehtonen (eläkepäivät), Guy Gnabouyou (Torquay United, Englanti), Julian Faubert (Borneo FC, Indonesia), Petros Kanakoudis (Aris Thessaloniki, Kreikka), Kosta Manev (PS Kemi), Kevin Mombilo (PS Kemi), Aati Marttinen (FC Haka, laina), Macoumba Kandji (?), Kalle Kauppi (?), Alan Henrique (?), Philip Njoku (?)

Lähtökohdat

Inter lähtee alkavaan kauteen kovasti uudistuneena. Viime vuosien virheistä on ainakin paperilla otettu opiksi ja ensi kaudella Turun sinimustat luottavat entistä enemmän kotimaisiin pelaajiin. Kalliiden pätkätyöläisten ajan pitäisi olla ohi ja seurassa on suunnattu katseet kohti tulevaa. Inter on vahvistanut kovasti taustojaan ja esimerkiksi seuran tekniseksi johtajaksi nimetty Vesa Mäki on tehnyt hyvää työtä junioripuolen uudelleenorganisoinnin kanssa.

Viime kaudella heikosti Interin peräsimessä vaikuttanut italialaisvalmentaja Piccaretta jatkaa joukkueen päävalmentajana myös alkavalla kaudella. Piccaretta on sitoutunut Interin uuteen filosofiaan ja hän on talvikaudella tehnyt monenlaisia varsin mielenkiintoisia taktisia kokeiluja. Inter onkin taktisesti piristävä poikkeus tällä saralla melko tylsässä Veikkausliigassa, sillä turkulaiset ovat esiintyneet talvella lähinnä kolmen miehen puolustuslinjalla, mikä tullee olemaan Interin formaatio myös tosipelien alkaessa. Tuloksellisesti Interin talvikausi sujui vaihtelevasti. Se eteni vakuuttavasti lohkovoittajana Suomen Cupin jatkokierroksille, mutta mukaan mahtui myös muutama pelillisesti heikompi ottelu, kuten kahden maalin tappio varamiehiselle HIFK:lle.

Vaikka Inter haluaa olla entistä kotimaisempi, on seura silti hankkinut täksi kaudeksi riveihinsä myös ulkomaalaispelimiehiä. Kamerunin nuorisomaajoukkueissa esiintyneen topparin Daniel Kamyn piti olla avauskokoonpanokamaa, mutta epäonninen silmävamma saattaa pitää nuoren miehen sivussa koko kauden ajan. PS Kemissä mainion kauden pelannut hyökkäävä laitapuolustaja Abdoulie Mansally on ainakin paperilla nappihankinta ja Bosnian maajoukkueessa kolme ottelua pelannut keskikenttäpelaaja Ivan Sesar on esiintynyt talvikaudella edukseen. Kotimaisista hankinnoista isoa roolia on tarjolla Teemu Penninkankaalle ja Mikko Kuninkaalle, kun taas Hakasta siirtynyt nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo Niilo Mäenpää pyrkii lyömään itseään läpi liigakentillä.

Timo Furuholm toimii alkavalla kaudella Interin kapteenina. (Jarno Kuusinen / All Over Press)

Avainpelaajat

Kokenut Henrik Moisander jatkanee Interin ykkösmaalivahtina myös alkavalla kaudella. Interin maalivahtitilanne on mielenkiintoinen, sillä seuralla on kolme liki liigatasoista maalivahtia ja nuori Aatu Marttinen lähtikin hakemaan peliaikaa Ykkösen Hakan riveihin. Moisander on maalivahtikolmikosta rutinoitunein, vaikka TPS-kasvatti onkin tehnyt viime vuosina entistä enemmän isoja virheitä. Moisander on kuitenkin koko sarjan paras pallollinen maalivahti ja erinomainen reaktiotorjuja, joka pystyy myös voittamaan pisteitä Interille.

Puolustuksessa Inter toivoo varmasti, että hienon alkukauden vuosi sitten pelannut Niko Markkula toipuisi mahdollisimman nopeasti pelikuntoon omista vammoistaan. Markkula on ollut sivussa yli puoli vuotta mystisen kantapäävamman vuoksi ja jossain vaiheessa jopa hänen uransa jatko oli vaakalaudalla. Markkulan poissaolo ei kuitenkaan enää ole Interille täydellinen katastrofi, sillä monipuolisen Penninkankaan ja Mansallyn myötä turkulaisten laitapakkiosasto näyttää varsin vahvalta. Kolmen miehen puolustuslinjassa pelillisen johtajan viittaa sovitellaan Tero Mäntylän harteille. Entisen suurlupauksen viime vuodet ovat olleet vaikeita, mutta nyt ehjän harjoituskauden jälkeen odotukset ovat katossa.

Keskikentällä on mielenkiintoista nähdä, miten päävalmentaja Piccarettan suosima 3–5–2 sopii joukkueen supertähti Mika Ojalalle. Ojala pelasi talven otteluissa paljon keskikentän keskustassa, mutta vapaampi rooli oikealla laidalla on kuitenkin paimiolaisen ominaisin pelipaikka. Uusista hankinnoista Mikko Kuningas saattaa hyvinkin olla avauksessa kauden ensimmäisessä ottelussa, sillä nuori Lahdesta saapunut keskikenttäpelaaja on pelannut mainion harjoituskauden. Keskustan tärkein mies on kuitenkin Romaniasta tullut Ivan Sesar, jolla on mahdollisuuksia olla yksi koko sarjan parhaista keskikenttäpelaajista. Hyökkäyspäässä Inter odottelee lupaavan Benjamin Källmanin lopullista läpimurtoa. Kaiken mennessä nappiin nuori hyökkääjä on jopa potentiaalinen maalikuningas, sillä hän tuntuu saaneen talvikaudella peliinsä kaivattua monipuolisuutta.

Ennakoitu avauskokoonpano (3–5–2)

Uhkakuvat

Interin viime vuodet ovat epäonnistuneet täysin, pääasiallisesti epäonnistuneiden valmennusratkaisujen vuoksi. Koska viime vuodet ovat olleet niin tuulisia, sai Piccaretta jatkoa melko kapeista näytöistä huolimatta. Italialaisen pistekeskiarvo oli jopa huonompi kuin edeltäjällään Shefki Kuqilla. Piccaretta tuntuu tietävän teoriassa jalkapallosta paljon, mutta hänen ajatuksensa eivät vielä oikein ole näkyneet kentällä. Kolmen topparin formaatio vaatii paljon totuttelua ja Inter saattaa hakea identiteettiään vielä alkukauden otteluissa.

Vaikka Interissä on useita seuraa pitkään edustaneita pelaajia, on joukkue esiintynyt viime kausina varsin virkamiesmäisesti. Jos tulevanakin kautena kärkisijat karkaavat jo heti alkukaudesta, riittääkö kokeneiden pelaajien motivaatio vai toistuuko viime vuosien romahdus? Inter on pitkään ollut seura, joka pitää jopa liian hyvää huolta omista kasvateistaan. Miten Timo Furuholmin tapaiset pelaajat suhtautuvat mahdollisesti pienenevään peliaikaan? Interin joukkuehenki on ollut viime vuosina kaikkea muuta kuin hyvä ja kitisevät isopalkkaiset pelaajat olivat asia, josta seura halusi viime talvena päästä lopullisesti eroon.

Ota seurantaan

Mika Ojala. Paimiolaislähtöinen Ojala on kuulunut jo vuosien ajan Veikkausliigan parhaiden pelaajien joukkoon. ”MO” lempinimellä tunnettu laituri on valittu kolmeen otteeseen koko sarjan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi ja hän on tehnyt urallaan jo yli 60 maalia Veikkausliigassa. Ojala palasi Interiin kesken viime kauden, mutta esiintyi loppukauden otteluissa suorastaan surkeasti. Huonokuntoinen Ojala oli kuin eri pelaaja, sillä entinen supertähti oli lähinnä riippakivi omalle joukkueelleen. Nyt Ojala lähtee uuteen kauteen uusin kuvioin. Miehen pelipaikka vaihtunee oikealta laidalta kentän keskisektorille ja Inter-kannattajat odottavat suursuosikkinsa palaavan muutaman vuoden takaiselle tasolleen.

Arvio

Interin viime kaudet ovat olleet kollektiivisen murheellisia ja tämän kauden ainoana tavoitteena tulee olla uskottavuuden palauttaminen seuraan. Talvikaudella on ollut tekemisen meininkiä monella saralla ja Inter lähteekin kauteen potentiaalisena yllättäjänä. Avauskokoonpano on mielenkiintoinen, ja jos Piccarettan kuviot purevat, voi Inter olla yllättävänkin kova. Realistista on sijoitus keskikastiin, mutta myös europaikat ovat mahdollisuuksien rajamaissa pienellä venymisellä.

Faneille.comin Veikkausliiga-ranking 2018:

Kansikuva: Jaakko Stenroos/AOP