Seuraa Ilveksen otteita tämän kauden Veikkausliigassa Ruutu+ -palvelusta.Viime sunnuntaina Tampereen keskustan vieressä sijaitsevassa Tammelan kaupunginosassa loppuunmyyty stadion todisti Ilveksen ja HJK:n välistä pistejakoa. Taiston tauottua selvästi pettyneempi joukkue oli kotiyleisön edessä pelannut Ilves. Myös lehtereille tulleet 5050 katsojaa huokaisivat pelin jälkeen pettymyksestä. Kolmatta Veikkausliigakauttaan kabinettinousun jälkeen pelaava Ilves oli aidosti pettynyt tasapeliin suuren ja mahtavan HJK:n kanssa.
Yhdestä ottelusta ei tietenkään kannata vetää liian suuria johtopäätöksiä, varsinkin, kun Klubi pelasi lähes koko toisen puoliajan vajaalla. Se, että Ilves pystyy haastamaan HJK:n täyspäisesti, on hieno asia paitsi tamperelaiselle jalkapallolle, myös koko Veikkausliigalle. On kuitenkin aiheellista pohtia, voisiko Suomen toiseksi suurimman kasvukeskuksen lippulaivasta kasvaa HJK:n haastaja?
Ennen Ilveksen ja HJK:n välistä ottelu Helsingin Sanomat kirjoitti Ilveksestä ”Veikkausliigan toisena kultamunana”. Jukka Vuorion analyysi oli hyvä keskustelun avaus, mutta jäi valitettavan pintapuoliseksi ja rajoittui lähinnä yleisömääriin. Vuorion arvioon Ilveksestä pienimuotoisena lottovoittona Veikkausliigalle on kuitenkin helppo yhtyä.
HJK:n dominointi selittyy osittain myös haastajien puutteena
Tälläkin hetkellä Veikkausliigan kärjessä porskuttava HJK on hallinnut suomalaista pääsarjajalkapalloa 2010-luvulla ja noussut suomifutiksen selkeäksi lippulaivaksi. Kaikki kunnia tietysti hyvää työtä tehneelle Klubille, mutta helsinkiläisten ylivoima selittyy osittain myös muiden heikkenemisellä.
Tampere United oli 2000-luvun puolivälissä vähintäänkin Klubin tasoinen joukkue, joka voitti liigamestaruudet vuosina 2001, 2006 ja 2007. TamU:lle kävi kuitenkin kuten Aleksi Valavuoren johtamille koripalloseuroille. Kovaa pöhinällä startattu projekti poiki nopeasti tulosta, jonka jälkeen iski vauhtisokeus. Sitten loppuivat rahat, meni sarjapaikka ja lopulta konkurssi korjasi seuran. Sittemmin TamU on perustettu kannattajien toimesta uudestaan ja seura on noussut Kutosesta aina Kakkoseen asti.
TamU:n ohella myös toinen pirkanmaalainen seura, suomifutiksen perinteinen suurseura FC Haka oli vielä 2000-luvulla voimissaan ja voittikin mestaruudet vuosina 2000 ja 2004. Valitettavasti Haka taantui ravintoloitsija Sedu Koskisen tultua omistajaksi. Konkurssiin perinteikäs seura ei sentään ajautunut, mutta Ykköseen tukevasti juuttunut perinneseura ei ole tekemässä paluuta vanhaan loistoonsa. Siitä pitää huolen jo taantunut paperiteollisuus.
TamU:n tavoin kolme liigamestaruutta 2000-luvulla vienyt HJK ansaitsee toki ylistystä, mistä esimerkiksi paikka Eurooppa liigan lohkovaiheessa syksyllä 2014 on oiva osoitus. Karu fakta on kuitenkin se, että 2000-luvun Veikkausliiga-mestareista ainoastaan kaksi pelaa tällä hetkellä pääsarjassa. 2005 mestari MYPA on kuopattu, mutta 2008 mestari Inter on pysynyt pinnalla. Turkulaisten paikallisvastustaja, kaksi pronssia 2000-luvulla napannut TPS on Hakan tavoin ajautunut talousahdinkoon ja pudonnut Ykköseen.
FC Honka taas koputteli Klubin takana, mutta espoolaisten resurssit eivät mitenkään riittäneet haastamaan HJK:ta. Kolme hopeaa voittanut Honka pysyi Veikkausliigassa pitkälti kahdesta syystä: Mika Lehkosuo ja hyvin tuottanut juniorimylly. Pahat kielet kertovat HJK:n maksaneen vuonna 2012 Rasmus Schülleristä ja Demba Savagesta tietoisesti ylihintaa Hongalle, jotta naapuri pysyisi pystyssä ja Klubi saisi edes jonkinlaisia derbyjä pääkaupunkiseudulle.
2000-luvun Veikkausliiga-mitalisteja onkin nykyliigassa mukana enää kolme kappaletta: HJK, Inter ja vuonna 2008 pronssia ottanut FC Lahti. MYPAn, TamU:n, Hongan, TPS:n ja Hakan ohella vuoden 2000 hopeajoukkue FC Jokerit sekä samaisen mitalin vuonna 2004 pokannut AC Allianssi ovat kadonneet pääsarjasta.
Niin hyvää työtä kuin HJK on tahollaan tehnyt, selittyy sen ylivoima pitkälti myös haastajien puutteena.
Ilves on noussut huipulle hyvällä työllä, ei rahalla
2015 oli siinä määrin surullinen vuosi suomalaiselle jalkapalloilulle, että Veikkausliigan nousi yksi joukkue pelaamalla ja kaksi kabineteissa. Kolmen joukkueen kierrätys oli lopulta onnenpotku Veikkausliigalle. Pelaamalla nousun saavuttanut HIFK nosti faniensa kera futiskulttuurin uusin sfääreihin ja Ilves palautti Suomen toiseksi suurimman talousalueen pääsarjakartalle.
Keith Armstrongin ”Raksamiehet” pelasivat katsojan näkökulmasta varsin kamalaa jalkapalloa, mutta Keke teki sen, mitä täytyi, jotta Ykköseen valmistautunut joukkue säilyi Veikkausliigassa. Sarjan imagon kannalta joka peliin yli 2500 katsojaa keränneen Ilveksen vaihtuminen alle 1000 katsojan keskiarvolla rimpuilleeseen Honkaan oli lottovoitto.
Juuri Reuben Ayarnan kaltaiset nappihankinnat ovat olleet omiaan nostamaan Ilvestä kohti Veikkausliigan kärkeä. (Harri Bragge/AOP)
Avauskauden jälkeen Ilves mylläsi lähes koko joukkueen. Seura otti myös isoja riskejä, jotka toden totta kannattivat. Riskit eivät kuitenkaan olleet suomalaisseuroille perinteisiä isoja rahallisia panostuksia, joiden mennessä vihkoon koko korttitalo romahtaa. Ilves panosti nuoriin ja varsin nimettömiin pelaajiin, joita johtamaan palkattiin noviisipäävalmentaja Jarkko Wiss.
Näkemystä ja kokemusta 45 A-maaottelun miehellä toki oli, mutta valmennusnäytöt olivat lähinnä poikamaajoukkueista. Loppuen lopuksi Wiss teki parempaa jälkeä, mitä kukaan uskalsi odottaa ja mies palkittiin ansaitusti Veikkausliigan vuoden valmentajana.
Pelaajiston suhteen Tupsukorvat mylläsivät lähes koko paketin uusiksi. Edelliskauden avauksen miehistä Mika Hilander, Antti Hynynen ja Lauri Ala-Myllymäki olivat ainoat, jotka jatkoivat isoissa rooleissa. Aiempien kausien ykköstähdet Jonne Hjelm ja Tomi Petrescu lensivät penkille ja tilalle tuli Mikael Soisalon ja Emile Paul Tendengin kaltaisia tuntemattomuuksia.
Loppuen lopuksi Ilveksen viime kaudessa onnistui miltei kaikki. Ulkomaalaishankinnat osuivat muutamaa kesken kauden tullutta turhaketta lukuun ottamatta aivan nappiin, jonka lisäksi nuoret suomalaispelurit ottivat massiivisia harppauksia. Oikeastaan ainoa asia, mikä Ilveksen viime kaudesta jäi puuttumaan, oli mitat täyttävä ykköskärki, jonka puuttuminen maksoi lopulta mitalin.
Niin tai näin Ilves nousi kabinetissa nousseesta puoliammattilaisjoukkueesta uskottavaksi mitalikandidaatiksi reilussa vuodessa. Hyvät yleisömäärät toivat kassaan lisää rahaa, mutta nousu tapahtui ennen kaikkea rohkeiden ja onnistuneiden valintojen myötä, ei rahalla, kuten SJK:n tapauksessa.
Budjeteissa Ilves on vielä kaukana HJK:sta
Katsaus Veikkausliigan budjetteihin kertoo kuinka hyvää työtä Ilves todella on tehnyt. Budjeteissa HJK on jälleen kerran Veikkausliigan selkeä ykkönen. Klubin 1,3 miljoonan euroa pelaajabudjetti on yli puolet suurempi kuin lähes jokaisella Veikkausliigaseuralla. Toiseksi kallein joukkue on SJK:lla, jonka budjetti on reippaat 900 000 euroa. Ilves on 450 000 euron pelaajabudjetillaan vasta sarjan seitsemänneksi kallein joukkue. Esimerkiksi FC Interin (750 000 €) vastaava on 300 000 euroa suurempi kuin tamperelaisilla.
Ilveksen pelaajabudjetti on kuitenkin ollut kasvamaan päin. Kaudella 2015 keltapaidat operoivat selkeästi sarjan halvimmalla joukkueella, jonka budjetti oli vain 220 000 euroa. Ilveksen kokonaisbudjetti 638 000 euroa oli nippa nappa puolet pelkästä HJK:n 1,2 miljoonan euron pelaajabudjetista.
Viime kaudeksi Ilves onnistui kasvattamaan pelaajabudjettinsa 350 000 euroon, joka oli sarjan kolmanneksi pienin. Esimerkiksi 400 000 euroa pelaajiinsa kiinnittänyt PK-35 Vantaakin oli kauteen lähdettäessä jalkeilla Ilvestä kalliimmalla joukkueella.
Kasvua Ilveksen budjeteissa on toki tapahtunut, mutta kasvu on ollut varsin maltillista, vaikka pelaajabudjetti onkin tuplaantunut avauskaudesta. Tampereella ollaan rakennettu menestystä järkevillä liikkeillä. Ilveksen voikin väittää olevan ainakin tällä erää kestävällä pohjalla.
Uusi Tammela – seuraava askel?
Tampereella on hyvä pöhinä myös yleisömäärien suhteen, kuten Vuorio Hesarin artikkelissa totesi. Ainoa kerta, kun Tammelassa on tällä kaudella jääty alle 3000 katsojan, oli juhannusaattoa edeltäneenä sateisena ja kylmänä päivänä pelattu kotipeli SJK:ta vastaan. Jopa PS Kemi veti Tammelan lehtereille 3000 katsojaa.
Tammelaan on kuitenkin hyvin todennäköisesti nousemassa uusi, 6500 katsojaa nielevä futisstadion, jonka yhteyteen ollaan rakentamassa liiketiloja. Tampereen kaupunki maksaa stadionista viisi miljoonaa euroa, loput 12 miljoonaa tulee rakennusoikeuksia myymällä. Alustaksi uudelle stadionille tulee lämmitettävä tekonurmi.
Aivan lukkoon stadionin täysremonttia ei ole lyöty. Läheiset taloyhtiöt valittivat viime vuonna hallinto-oikeuteen ja vaativat suunnitteilla olevan operaation kumoamista. Hallinto-oikeuden hylättyä valituksen, veivät taloyhtiöt asian korkeimpaan hallinto-oikeuteen tänä keväänä. Jos ja kun, valitus hylätään, alkavat rakennustyöt vuonna 2018 ja valmista pitäisi olla kaksi vuotta myöhemmin. Näin ollen Ilves joutunee pelaamaan pari kautta evakossa kolkolla Ratinan stadionilla.
Nykyisellään luonnonnurmella varustettu Tammela huokuu futisromantiikkaa ja on katsojan näkökulmasta huomattavasti tunnelmallisempi ja parempi paikka katsoa futista kuin esimerkiksi Helsingin betoninen Telia 5G Areena. Karu tosiasia on kuitenkin se, että Tammela on fasiliteeteiltaan pahasti puutteellinen. ISTV:n kuvassa näkyvällä pitkällä sivulla istuva katsoja joutuu vessaan päästäkseen kiertämään koko stadionin, sillä WC-tilat sijaitsevat pääkatsomon takana, työmaaparakkeja muistuttavien pukuhuoneiden vieressä.
Myös yritysvieraiden kestittämiseen soveltuvat katkarapukatsomot loistavat poissaolollaan. Lutuurinäkökulmasta tämä on tietysti hyvä asia, mutta Ilveksen kassavirran kannalta ei niinkään. Nykyinen Tammela on kuitenkin niin upea pyhättö, että moni haluaisi pitää sen entisellään.
Jos ja kun Ilves haluaa nousta suomifutiksen suurten joukkoon, olisi uusi ja moderni kotiareena vähintäänkin tervetullut. Ei pelkästään Vuorion peräänkuuluttamien Europelien ja niistä kertyvien lisäeurojen takia, vaan yleisen kiinnostavuudenkin näkökulmasta.
Esimerkiksi SJK:n yleisömäärät ovat nousseet selvästi, kun joukkue on siirtynyt juoksuratojen ympäröimältä keskuskentältä upealla OmaSP Stadionille. Tässä suhteessa uuden Tammelan voi nähdä selkeästi seuraavana askeleen Ilvekselle, vaikka perinneseuran projekti uusi pyhättö ei varsinaisesti olekaan.
Toinen suuri?
Vaikka HJK on töpeksinyt viime vuosina ja mestaruus on livennyt Töölön ulkopuolelle, on HJK ylivoimainen seura Veikkausliigassa. Klubin omissa luvuissa oleva budjetti on tarkoittanut lähes ylivoimaista materiaalia. Mestaruuden lipeäminen muualle on tarkoittanut Klubiltä nähtyä konttausta ja kilpailijoilta lähes täydellisesti nappiin osunutta sesonkia, kuten IFK Mariehamn pelasi viime kaudella.
Tatu Miettunen on Ilveksen oma kasvatti. Massaa Tampereella pitäisi junioreiden osalta olla. (AOP)
Vuonna 2015 mestaruutta juhlineesta SJK:sta Klubi näytti saavan jokseenkin mitat täyttävän haastajan, mutta Simo Valakarin yllätyspotkut yhdistettynä myöhäiseen joukkueen rakentamiseen ovat ainakin tältä erää romuttamassa korttitaloa Seinäjoella. Pääomistaja Raimo Sarajärvellä riittää toki kuvetta, mutta kuten tämä kausi on osoittanut, ei menestystä voida ostaa, se täytyy saavuttaa.
Liian negatiivista kuvaa SJK:sta ei kuitenkaan pidä maalata. Muovinkatkuinen seura on käyttänyt rahaa fiksusti, etenkin olosuhteisiin panostamalla ja Etelä-Pohjanmaalle on saatu nopeassa aikataulussa synnytettyä kestävä futisbuumi. Vaikka SJK on tällä kaudella kontannut, ei seura ole jäänyt kertaakaan alle 2500 katsojan. Seinäjokisilla on näin ollen edellytyksiä nousta Klubin haastajaksi, mutta 60 000 asukkaan Seinäjoella ei ole lähellekään samanlaista potentiaalia kuin 230 000 asukkaan Tampereella.
Tässä mielessä Ilves voisi nousta suomalaisen jalkapalloilun toiseksi suureksi. Tampere on kuitenkin Suomen toiseksi suurin talousalue, jossa riittää runsaasti junioripelaajia. Vaikka Tampere ei ole tullut tunnetuksi Suomen timanttisimpana pelaajahautomona, suodattuu Ilveksen ja TPV:n tarjoamasta massasta taatusti Veikkausliiga-tason pelaajia tulevaisuudessa.
Juuri suuret massat tarjoavat Ilvekselle selvän edun vaikkapa SJK:n verrattuna. Periaatteessa Ilveksen pitäisi pystyä tuottamaan 1-3 Veikkausliiga-pelaajaa jokaisesta ikäluokasta. Ala-Myllymäki, Tatu Miettunen tai viime syksynä Newcastlen akatemiaan lähtenyt nuori Otto Huuhtanen edustavat tamperelaisen jalkapalloilun uutta tulevaisuutta, mutta jotain Tampereella on tehty pahasti väärin juniorifutiksessa. Jos Abu Dhabin talviturneeta ei lasketa, on edellinen tamperelainen A-maajoukkuepelaaja elokuussa 39 vuotta täyttävä Toni Kallio.
Ilveksen pärjääminen on kuitenkin omiaan nostattamaan pöhinää ja innostamaan nuoria tamperelaisia kuningaspelin pariin. Massaa Tampereella kuitenkin löytyy jo nykyisellään. Vuonna 2014 Ilves oli yli 2700 lisenssipelaajallaan Suomen suurin jalkapalloseura. Kakkosta pelaava Tampereen Pallo-Veikot tuli reippaalla 1500 pelaajallaan viidentenä.
Kuten Vuorio kuitenkin totesi, kannattaa Ilveksen välttää TamU:n virheet ja rakentaa toimintaansa maltilla. Kiitos Wissin, seurasta on tullut houkutteleva kohde lupaaville nuorukaisille, joille entinen keskikenttäpelaaja on uskaltanut antaa vastuuta.
Ilveksestä on kuitenkin olemassa ikävä urbaanilegenda, jonka mukaan kyky töpeksiä asiat kuuluu vuonna 1931 perustetun seuran DNA:han. Jos Ilves kuitenkin malttaa jatkaa kulkemallaan polulla, se voi olla tulevalla vuosikymmennellä HJK:n vuosittain haastava voima ja kasvaa Suomen mittapuulla suurseuraksi.
Kansikuva: Matti Raivio / All Over Press