Washington Wizardsin Bradley Beal kiinnitti Tuomisen huomion jo alle 17-vuotiaiden MM-kilapiluissa (Getty)
Bakken Bearsin Tanskan korisliigan mestariksi valmentanut Ville Tuominen on seurannut meneillään olevia NBA:n pudotuspelejä mielenkiinnolla.
Tuomisen kausi Tanskassa päättyi viime viikolla mestaruusjuhliin ja nyt hän on ehtinyt hieman tutkailla mitä rapakon takana tapahtuu.
– Yleensä en isommin seuraa NBA:ta, mutta ensimmäinen kierros oli tosi viihdyttävä, Tuominen kertoo.
– Tietenkin toivoisi, että jotain yllätyksiä tulisi. Ensimmäiseltä kierrokselta ne lopulta kuivuivat hieman kokoon, Tuominen jatkaa
Yhteen joukkueeseen Tuominen on erityisesti iskenyt silmänsä.
– Washingtonin pelejä on ollut kiva katsella. Muistan, kun olin katsomassa alle 17-vuotiaiden MM-kisoja ja silloin Bradley Beal valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi. Nyt hän pelaa tuolla tasolla NBA:ssa.
Mestariveikkauksessa Tuominen lähtee tutulle linjalle.
– Ei tarvitse mikään kummoinen asiantuntija olla nostaakseen Miamin mestarisuosikiksi. Miami on aina vaikea voittaa ja he ovat varmasti vieläkin se suurin ennakkosuosikki, ennakoi Tuominen.
Kaksi ensimmäistä otteluaan hävinneet Chicago ja Houston ottivat elintärkeät voitot viime yön pudotuspeleissä. Chicago kukisti Washingtonin 100-97. Chicagon Mike Dunleavy…
Suomen koripallomaajoukkueen supertähti Petteri Koponen odottelee jo malttamattomana syksyn MM-kisoja ja tähyää seurajoukkueurallaan hiljalleen kohti seuraavaa askelta. Koposen Himkin taival…
Viime yönä ei nähty NBA:ssa ratkaisuja eikä jatkoon päässeitä, sillä kolmessa otteluparissa jännitys venyy aina seitsemänteen otteluun saakka. Oklahoma City…
Pudotuspelit osoittivat heti olevansa eri pelejä NBA:n pudotuspelien avauspäivän otteluissa. Kolme runkosarjassa huonommin menestynyttä joukkuetta nappasi avausottelussa kotiedun itselleen ja…
NBA:n viime kauden finalistit San Antonio Spurs ja Miami Heat aloittivat pudotuspelinsä vahvasti. Yllätyksiltä ei kuitenkaan jälleen säästytty. San Antonio…