Viime aikoina monet kiekkovaikuttajat ovat puhuneet isommasta Liigasta, jonka voisi jakaa kahteen kategoriaan: A:han ja B:hen. Molemmissa sarjoissa olisi kymmenen joukkuetta, ja molempien sarjojen joukkueet toimisivat Liiga-brändin alla. Käytännössä asian voisi kääntää niin, että nykyisen Liigan kymmenen parasta joukkuetta pelaisivat A-sarjassa ja Liigan viisi huonointa sekä Mestiksen viisi parasta B-sarjassa.
Tällä tempulla Suomeen saataisiin luotua kaksi vahvaa ammattilaissarjaa. Aivan kuten Ruotsissakin on.
Viimeisimpänä A- ja B-liigamallista on puhunut Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela, joka toi asian ilmi MTV Sportin haastattelussa, jonka voit lukea täältä. Nummela ei kerro, kuinka monta joukkuetta kaksiportaisessa Liigassa pelaisi, mutta yleisimmän ajattelun mukaan sarja muodostuisi 20 joukkueesta (10+10).
Koko uudistushanke juontaa juurensa Mestiksen surkeasta tilanteesta. Mestis toimii tänä päivänä kelpo kasvattajana, mutta se on lähempänä juniorisarjaa kuin kivenkovaa ammattilaissarjaa. Suomen kaltainen kiekkomaa tarvitsee kaksi laadukasta aikuisten sarjaa, jotta pelaajatuotanto voisi olla laadukkaampaa.
A- ja B-sarjan myötä Suomen ylimmän sarjatason taso nousisi, mutta suurin tasonnosto nähtäisiin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, B-liigassa, joka toimisi nykyisen Mestiksen tilalla.
Miten kaksiportainen sarja voisi käytännössä toimia?
A- ja B-liigamallista ei ole esitetty mitään konkreettisia ajatuksia, miksi tämän uudistuksen ympärillä on vain spekuloitavaa.
Normiajatus on kuitenkin se, että sekä A-liigassa että B-liigassa pelaisi kymmenen joukkuetta. A-liigan joukkueet pelaisivat keskenään runkosarjan ja B-liigan joukkueet keskenään. Aivan kuin tälläkin hetkellä Liigassa ja Mestiksessä pelataan.
Pudotuspelisysteemiksi on parikin vaihtoehtoa. Vaihtoehto numero yksi on se, että kaava pysyy samana kuin se on nyt: A-liigan kuusi parasta joukkuetta pääsevät suoraan puolivälieriin, ja sijoille 7-10 jääneet pelaavat keskenään ”säälipudotuspelit”, joiden otteluparien voittajat pääsevät puolivälieriin. Tällöin ensimmäisellä pudotuspelikierroksella tippuneet joukkueet suuntaisivat karsintoihin B-liigan joukkueita vastaan.
Toinen pudotuspelimalli on se, että A-liigan kahdeksan parasta joukkuetta menevät suoraan puolivälieriin, kuten Liigassakin ennen vanhaan. Näin ollen A-liigan kaksi huonointa painelisivat suoraan karsintoihin.
Joka tapauksessa lopputulema on aina sama: A-liigan kaksi huonointa joukkuetta päättävät kautensa karsinnoissa kohdaten B-liigan kärkijoukkueet.
B-liigassa ei näin ollen pelattaisi mestaruudesta, vaan joukkueiden suurin motivaattori olisi nousu A-liigaan. B-liigan pudotuspelit voitaisiin aloittaa samalla tavalla kuin A-liigankin pudotuspelit. Puolivälierien jälkeen voitaisiin pelata joko A) kuuden joukkueen karsintasarja tai B) B-liigan välierät, joiden voittajat menevät neljän joukkueen karsintoihin.
A-malli on tuttu Ruotsista, missä on pelattu kuuden joukkueen Kvalserien, joka on kuin minisarja: jokainen joukkue kohtaa toisensa kaksi kertaa, ja lopulta sarjan kaksi parasta pelaavat ensi kaudella pääsarjassa.
B-mallissa on kaksi vaihtoehtoa: joko välierien voittajat pelaavat pudotuspelisarjan A-liigan heikoimpia vastaan tai välierien voittajat pelaavat A-liigan kahden heikoimman joukkueen kanssa neljän joukkueen sarjan. Tyyli on sama kuin A-mallissa, mutta nyt sarja pelattaisiin neljän joukkueen voimin. Molempia malleja on käytetty Suomessa Mestis-karsinnoissa.
Kaksiportaisessa Liigassa sarjamalli tulisi todennäköisesti olemaan jokin näistä. A- ja B-liiga -käytäntö on käytössä jo Sveitsissä, missä A-liigassa pelaa 12 joukkuetta ja B-liigassa 11 joukkuetta. Sveitsin A-liigassa kahdeksan parasta menevät puolivälieriin ja neljä huonointa playout-vaiheeseen, jonka häviäjä pelaa karsinnoissa B-liigan mestaria vastaan paras seitsemästä -systeemillä. Tällainen sarjasysteemi voisi tulla Suomessakin kuuloon, vaikka kyseessä olisikin selvästi tylsin vaihtoehto sarjajärjestelmäksi.
Mielenkiintoisinta tässä oli suuren yleisön silmissä sarjajako. Suomessa sarjan maksimikoko on 20, ja silloinkin pienimpien ja isoimpien välinen ero on valtaisa. Sarjajako voisi näyttää esimerkiksi tällaiselta:
A-liigan joukkueet (Liigan runkosarjan kymmenen parasta kaudella 2017-18):
- Kärpät
Tappara
TPS
JYP
HIFK
KalPa
SaiPa
Ässät
Lukko
Pelicans
B-liigan joukkueet (Liigan viisi huonointa sekä Mestiksen viisi taloudellisesti potentiaalisinta seuraa):
- HPK
Ilves
Jukurit
KooKoo
Sport
TUTO
Jokipojat
SaPKo
K-Vantaa - Espoolainen jääkiekkoseura (United tai Kiekko-Espoo)
Mallin hyödyt
Moni varmasti ihmettelee, miksi tällaista muutosta on harkittu, vaikka nykyinenkin malli tuottaa Suomelle huippupelaajia. On totta, että moni nuori lahjakkuus on hyötynyt heikohkosta Liigan tasosta sekä myös heikosta Mestiksestä: nousu isoon rooliin miesten sarjassa on ollut helpompaa kuin aiemmin, minkä myötä moni pelaaja on kehittynyt nopeasti huipputason pelaajaksi.
Nuorille pelaajille on kuitenkin tärkeintä kova kilpailu. Esimerkiksi A-liigan joukkueiden taso nousisi merkittävästi, milloin nuoret joutuisivat taistelemaan pelipaikoista entistä kovemmin. Tämän voi nähdä joko hyvänä tai huonona asiana, mutta loppupeleissä kovempi kilpailu tulee tuottamaan Suomelle laajemmin kansainvälisen tason pelaajia. Jos katsotaan esimerkiksi Ruotsin SHL:ää, niin nuorten ruotsalaisten nousu joukkueidensa avainpelaajien joukkoon on kovan työn takana. Silti SHL-seurat tuottavat pelaajia jatkuvalla syötöllä Pohjois-Amerikkaan.
Tällöin myös Suomessa olisi laadukkaampi kakkossarja, missä nuorille olisi tarjolla kovatasoisia otteluita. Tänä päivänä Mestiksen taso on huolestuttavan heikko, eikä se palvele läheskään kaikkia pelaajia. Sarjan suurimpia ongelmia on etenkin tasoerot: huonoimmilla pelaajilla on ongelmia aivan perusasioissa, kuten luistelutekniikassa, syöttöjen laaduissa (niin syöttäminen kuin syötön vastaanottaminen) ja pelin ymmärtämisessä. Parhaimmat Mestis-pelaajat ovat taas hyviä ammattilaiskiekkoilijoita. B-liigassa ei olisi muita kuin ammattitason pelaajia.
Tällä sarjasysteemillä olisi myös suora vaikutus junioreihin: A-nuori-ikäiset eivät pääsisi enää yhtä helposti miesten peleihin, joten he pelaisivat nykyistä pitempään junioreissa. Näin ollen A-nuorten SM-liigan taso kasvaisi huomattavasti, ja tämä luonnollisesti vaikuttaisi jälleen alaspäin. B-nuori-ikäiset eivät nousisi enää yhtä helposti A-junioreihin, joten B-nuorten SM-sarjan taso kasvaisi ja niin edelleen.
Sarjojen laadukkaampi taso vaikuttaa automaattisesti pelaajatuotannon laatuun, joten A- ja B-liiga -malli olisi tässä mielessä erinomainen uudistus.
Mallin haitat:
Suoranaisia haittoja on mahdoton tietää, mutta uhkakuvia on tässäkin sarjamallissa. On selvää, että jokaisesta mallista löytyy miinuspuolia, mutta kyse on siitä, mikä malli aiheuttaa pienimmät ongelmat. Nykyinen malli se ei ainakaan ole.
A- ja B-liigamallissa suurin kysymys on, kuinka rahavirta poikkeaa sarjojen välillä? Onko esimerkiksi liigalisenssin hinta saman suuruinen A- ja B-liigan joukkueille? Entä saavatko kaikki seurat saman verran TV-rahatuloja, vai nappaavatko A-liigan joukkueet leijonan osan?
Tämä onkin merkittävin asia sarjaa suunnitellessa. Pahimmillaan tulopolitiikassa on suuria eroja, milloin B-liigan joukkueet näivettyvät pikkuhiljaa, kuten Mestiksen joukkueet ovat näivettyneet 2000-luvulla. Tällöin lopputulema voisi olla sama kuin nytkin: sarjojen välinen tasoero kasvaisi niin suureksi, ettei karsintoja olisi edes syytä järjestää, koska B-liigan parhaimmilla ei olisi mitään jakoa A-liigan häntäpään joukkueiden kanssa.
Kyseinen malli voisi tuoda haittoja myös joillekin yksilöille. Monilla tällä hetkellä Mestiksessä pelaavalla pelaajalla ei olisi mahdollisuutta päästä B-liigan joukkueisiin, joten mikä olisi heidän kohtalonsa? Nykyinen Mestis tarjoaa monille ei-niin-laadukkaalle yksilölle mahdollisuuden tavoitella ammattilaisuutta, mutta kaksiportaisessa Liigassa ei olisi tilaa monellekaan tällaisella pelaajalle. Eli A- ja B-liiga tekisivät joistain pelaajista niin sanottuja väliinputoajia, joille ei löydy oikeaa sarjatasoa Suomesta.
Otetaan esimerkiksi 23-vuotias pelaaja, joka ei mahdu enää A-junioreihin, eikä hän ole saanut paikkaa B-liigan joukkueesta. Näin ollen hänen ainoa mahdollisuutensa olisi pelata joko Suomi-sarjassa, jossa toiminta olisi todennäköisesti kaukana ammattielämästä, tai vaihtoehtoisesti tämä pelaaja voisi lähteä Eurooppaan pienempiin sarjoihin. Molemmissa tapauksissa unelma kovissa sarjoissa pelaamisesta olisi kuitenkin melko kaukainen.
Kaksiportaisella Liigalla olisi myös negatiivinen vaikutus alempiin sarjatasoihin. Monissa kaupungeissa on tehty pitkäjänteistä työtä ja tavoiteltu joko Mestis-menestystä tai nousua Mestikseen. Esimerkiksi tänä päivänä Mestiksessä pelaavat IPK ja KeuPa ovat tehneet upeaa työtä menestyäkseen, mutta uudessa mallissa heillä ei olisi minkäänlaista realistista mahdollisuutta edes pyrkiä B-liigaan. Toisena esimerkkinä voisi olla vaikkapa JHT, joka on vuosia tavoitellut nousua Suomi-sarjasta Mestikseen, ja se on ajanut seuraa vuodesta toiseen eteenpäin. Uudessa mallissa JHT:lta vietäisiin suurin motivaationlähde, joten mitä se tekisi seuralle?
A- ja B-liigan toteutuessa Jääkiekkoliiton täytyy tarkkaan miettiä, mikä olisi tulevaisuudessa Suomi-sarjan merkitys. Sarjasta täytyisi pyrkiä muodostamaan kasvattajasarja, jota Liiga-seurat ja Jääkiekkoliitto tukisivat taloudellisesti. Suomi-sarjasta voisi luoda nykypäivän Mestiksen kaltaisen sarjan, jonka seurat toimisivat yhteistyössä Liiga-seurojen kanssa.
Suomi-sarja ei voisi olla kuitenkaan nykyisen kaltainen 16 joukkueen sarja, vaan sen pitäisi toimia huomattavasti pienemmällä joukkuemäärällä, jotta sarjan taso olisi edes jokseenkin hyvä. Esimerkiksi kymmenen joukkueen sarjassa voisivat operoida loput seitsemän Mestis-joukkuetta ja Suomi-sarjan kolmen laadukkainta organisaatiota. Näin ollen Suomen alemmat sarjatasotkin pysyisivät kilpailukykyisinä, eikä kaksiportainen Liiga tappaisi tyystin alasarjakiekkoilua.
Kansikuva: All Over Press