Superpesiksessä edessä paluu arkeen

Viikonlopun Itä-Länsi on takana ja tapahtumarikkaan, mutta pelillisesti tylsähkön pesisfestarin jälkeen edessä siintää runkosarjan viimeinen kolmannes.

Vuodet vierivät, mutta mikään ei muutu?

Jo nyt on helppo ennustaa, että Sotkamo vie runkosarjan mestaruuden. Vaikka Vimpeli on pelannut ottelun vähemmän, on sillä seitsemän pistettä kurottavaa ja vaikea on kuvitella Sotkamon sössivän noin selkeää etumatkaa. Sotkamolla on jäljellä kuusi kotiottelua, eikä se ole hävinnyt Hiukassa vielä kertaakaan kuluvalla kaudella. Vimpelillä on aavistuksen verran helpompi ohjelma (mm. Kankaanpää kahdesti, Kouvola, Alajärvi), mutta kainuulaiset pääsevät pelaamaan ennakolta vaikeammat ottelunsa kotona (mm. Joensuu, Vimpeli), vieraissa vastaan asettuvat Kankaanpää, Kouvola ja Raahe.

Todennäköisesti runkosarjan voittaja ratkeaa lopullisesti Hiukassa 7.8. pelattavassa Jymyn ja Vimpelin välisessä koitoksessa. Kotiedun merkityksestä voi olla montaa mieltä, mutta kyllä Sotkamo pelaa mielellään Hiukassa ratkaisevia otteluita. Kolmella edelliskaudella Jymy on voittanut runkosarjan ja kolmen edelliskauden päätteeksi Sotkamo on myös kruunattu mestariksi.

Keskikastista mielenkiintoa sarjakierroksiin

Jos Sotkamo on dominoiva sarjan kärjessä, keskikastissa on todella tiukkaa. Sarjakakkosen Vimpelin ja sarjakasi Raahen välinen ero on tällä hetkellä kymmenen pistettä, kolmantena olevan Joensuun ja seiskapaikalla majailevan Hyvinkään vain neljä pistettä. Jo ennen kautta keskikastista odotettiin tasaista, eivätkä odotukset ole pettäneet.

Sarjan häntäpäässä Kankaanpää, Alajärvi ja Jyväskylä saavat alkaa suunnata katseitaan kohti putoamistaisteluja. Teoriassa toki mikä tahansa on mahdollista, mutta en jaksa uskoa siihen, että mikään mainitusta kolmesta joukkueesta nappaisi muutamaa pistettä vajaa täydet 30 pistettä viimeisistä otteluistaan.

Kouvolalla tilanne on haastava. Joni Rytkönen loukkaantui A-poikien Itä-Länsi -ottelussa ja se syö joukkueen ulkopeliä rotan lailla. Lassi Vuorela korvaa Rytkösen ainakin tiistain Alajärvi-ottelussa. Rytkönen on ollut Koplan selkeä ykkösvalinta alkukaudella lautasen ääreen, ja Keltamustien ulkokentällä menee varmasti hetki tottuessa uuden lukkarin aivoituksiin. Myös Mika-Matti Ojala on Kouvolasta kuuluneiden tietojen mukaan poissa, ja etukentällä häärää Lauri Aitala. Nyt punnitaan Koplan kokenut kaarti, miten Lammila ja Hacklin saavat piiskattua nuorempiinsa uskoa vaikeassa tilanteessa, lähes pakkovoiton edessä?

Tiistaina kolmen ottelun kierros

Heinäkuun helleviikon starttaa tiistain kolmen ottelun kierros, jossa etukäteen mielenkiintoisimmat ottelut pelataan Kouvolassa (vs. Alajärvi) ja Kiteellä (vs. Seinäjoki). Kankaanpäässä nähtäneen huimaan kuntoon äityneiden Vimpelin kotiuttajien näytös, enkä suo kotijoukkueelle mahdollisuuksia yllätykseen.

Kouvola – Alajärvi

Hacklinilta vaaditaan tänään tehoja. (Juha Levonen)

Hacklinilta vaaditaan tänään tehoja. (Juha Levonen)

Sarjan häntäpään kamppailu, josta molemmat janoavat kipeästi pisteitä. Kouvola haluaa päästä takaisin pudotuspelipaikan tuntumaan ja Alajärvi haluaa puolestaan hypätä taulukossa Kankaanpään ohitse sijalle 10. Mikäli Alajärvi nappaa kolmen pisteen voiton illalla, supistuisi ero Kouvolaankin jo kahdeksaan pisteeseen – ja joukkueet kohtaavat vielä heinäkuun viimeisenä päivänä Alajärven Kitrolla.

Alajärvi on pelannut pirteästi heinäkuussa. Seitsemästä ottelusta se on napannut kahdeksan pistettä, mikä on yli puolet koko kauden pistesaldosta. Vaikuttaisi siltä, että Matti Iivarisen suojatit ovat oppineet kääntämään tiukkoja jaksoja edukseen. Mukaan on mahtunut myös muistoja vanhasta, esimerkiksi Jyväskylän Hippoksella Ankkurit olivat rehellisesti umpisurkeita sekä sisällä että ulkona. Kuitenkin, jo seuraavassa ottelussa joukkue yllätti Joensuun kotonaan ja venytti ratkaisun aina Supervuoropariin saakka.

Kouvolalla on vaikeaa. Heinäkuu on ollut nuorelle joukkueelle tuskainen, kun seitsemästä ottelusta on mukaan tarttunut vain viisi pistettä. Toki mukaan mahtuu iso ryöstöretki Hyvinkäälle, mutta samalla mukaan on mahtunut kirveleviä pistemenetyksiä mm. Alajärvelle ja Kankaanpäälle. Tilannetta ei yhtään helpota lukkari Rytkösen jalkavamma, joka pitänee miehen sivussa arvioni mukaan ainakin kaksi viikkoa. Etukentällä Sasu Toikan rooli tulee kasvamaan entisestään, kun Ryden lisäksi sivussa on joukkueen luottosieppari Ojala.

Ottelun ratkaisukohdat

Ottelu tulee ratkeamaan siihen, kumpi joukkue tekee vähemmän virheitä sisällä ja ulkona. Kumpikaan joukkue ei ole hirveästi juoksuja paukutellut, Ankkurit on tehnyt kolmanneksi ja Kouvola neljänneksi vähiten juoksuja. En usko, että tänäänkään nähdään mitään juoksujuhlia, vaikka keli kohdallaan onkin. Tiukan marginaalin pelissä pelaajien henkilökohtaiset virheet, kuten kiinniottovirheet ja epäonnistuneet lyönnit, tulevat olemaan ratkaisevia tekijöitä.

Alajärvi pääsee levänneempänä ja terveempänä otteluun, ja mielestäni kuitenkaan joukkueiden välinen tasoero ei ole aivan niin selkeä, mitä Ankkureiden saama kerroin 6.2 antaa ymmärtää. Tiukassa ottelussa edetään mitä todennäköisimmin jatkopalloille, ja silloin kumpi tahansa voi onnistua viemään jakson itselleen. Minun on pakko heinäkuun otteiden ja Koplan vastoinkäymisten takia kallistua vieraiden puolelle, joten Ankkurit vievät kohtaamisen 1-2. Mikäli Alajärvellä olisi edes muutamat käyttökelpoiset jalat kokoonpanossaa, ottelu olisi Rytkösen ja Ojalan puuttumisen myötä selvää pässinlihaa, mutta kun ei ole jalkoja, niin ei ole jalkoja, siksi pieni varaus myös isäntien onnistumiselle.

Kitee – Seinäjoki

Kovassa vireessä oleva Kitee lähtee kaatamaan Seinäjoen JymyJusseja. Kohtaaminen ei ratkaise vielä lopullisesti mitään sarjataulukossa, mutta kolmella pisteellä Kitee hyppäisi ainakin tilapäisesti takaisin sarjan kolmanneksi ohi Koskenkorvan ja Joensuun, samalla ero JymyJusseihin kasvaisi jo viiteen pisteeseen. Kitee pääsee otteluun vieraitaan levänneempänä, sillä vain Ville Posti ja Sami ”Eko” Partanen olivat edustamassa Kiteetä Itä-Länsissä. Vierailta Lännen pelipuvun pukivat päälleen Ville Viita, J-P Vainionpää ja Joonas Eirola. 

Kohtaaminen on joukkueille tällä kaudella toinen, Kitee vei ensimmäisen nimiinsä ensimmäisellä sarjakierroksella Seinäjoen Ilkka-areenalla lukemin 0-1 (3-3, 3-4). Tuosta päivästä Kitee on vahvistunut, kun se on saanut takaisin kokoonpanoonsa Topi Hurskaisen. Lukkari Toni Laakson pelikunto on aavistuksen verran epäilyksen peitossa jalkavamman jäljiltä, mutta alla on viikon lepo joten on hyvin mahdollista että valtakunnan kolmas oikea lukkari nähdään tänään tositoimissa lautasen äärellä. Matti Latvalan takareisivamma pitänee miehen sivusta ainakin ulkokentältä, mutta jokeripaidassa hänet mahdollisesti nähdään.

Edellisessä pelissä Jukka Latvala syötti Kankaanpäätä vastaan, mutta mikäli hän syöttää jälleen tänään, tulee Jussien kotiutusarsenaalille Vainionpäiden johdolla lokoisat oltavat, sen verran kilttiä syöttöä Latvala tarjoilee. Kiteellä oli edellisessä pelissä mukana jokeripaidassa myös nuori lukkari Antti-Jussi Toropainen, joka voi olla mahdollinen vaihtoehto Laakson tuuraajaksi lautasen äärellä.

Ottelun ratkaisukohdat

Mikäli Kitee saa jalkeille edes suhteellisen terveen miehistön (lue: Laakso syöttää), en anna vieraille juurikaan mahdollisuuksia voittoon. Toisaalta, jos Kiteeltä puuttuvat sekä Laakso, Latvala että työkiireiden takia otteluita väliin jättänyt Saku Kapanen, pyörähtää asetelma jokseenkin päälaelleen.

Joka tapauksessa ottelusta tulee tiukahko, ja ulkopelin pitävyys nousee arvoon arvaamattomaan. Se joukkue, kumpi onnistuu hyökkäämään vaihtotilanteissa paremmin vastustajien pelinrakenteluun kiinni vie ottelussa voiton. Kiteellä on aavistuksen verran parempi lähtökohta sisäpeliin, sillä karjalalaisilla on nopeampi joukkue Jusseihin verrattuna.

Jussien tapauksessa täytyy aina nostaa esille lyöjämörssäri Vainionpää. Miehen kumura on kohdallaan, ja tällä hetkellä ukkoa lyödään kotia yli 50 % varmuudella. Mikäli Jukkis saa tänään riittävästi ruokaa, voi hän yksin napata ainakin jakson joukkueelleen.

Oma arvioni: Kitee vie 2-0. Kannattaa kuitenkin odotella aina kolmeen asti kokoonpanojen julkaisemista, sillä tänään Kiteen rosterissa on niin monta liikkuvaa osaa.

Kankaanpää – Vimpeli

Ei tule helppoa iltaa isännille. Vimpeli on sopivan ärsytetty muutamasta huonosta ottelusta, ja joukkue on ollut aina vahva selkeitä altavastaajia vastaan. Suomen paras kärki tulee luomaan tilannetta ja paineettomasti lyömään pääsevät Puputti, Mäkelä, Rantalahti ja Rinta-aho voivat äityä hurjaan iskuun.

Kohtaaminen on joukkueille ensimmäinen, ja molemmat tarvitsisivat pisteitä, Vimpeli pitääkseen Sotkamon iskuetäisyydellä ja Kankaanpää pitääkseen hajurakoa Alajärveen ja Jyväskylään.

Katselipa ottelua sitten minkäväristen lasien kautta tahansa, niin ei voittajasta tule olemaan epäselvyyttä. Kankaanpään mahdollisuus piilee siinä, että Vimpeli ei malttaisi rakennella muutamaa vapauttavaa juoksua rauhassa, vaan lähtisi hakemaan läpilyöntejä heti ottelun alusta alkaen. Tällöin voisi olla pieni vaara sisäpelin tukkeutumisesta läpilyöntihakuihin, ja Kankaanpää pääsisi napsimaan takapaloja. Samalla Kankaanpään itse tulisi iskeä tarvittavat juoksut Vimpelin vahvasta ulkokentästä.

Elleivät isäntien Miika Anttila, Petteri Kortelainen ja Miro Marttila äidy nyt aivan uskomattomaan lyöntivireeseen, niin Vimpeli vie ottelun puhtaasti 0-2. Juoksuja ottelussa tullaan näkemään, sellainen kutina on viime viikon futis- ja pesispeleistä ärsyyntyneessä takareidessä.

Vedonlyönti

Nyt pelataan kertoimia vastaan. Over/under -rajat eivät ole totuttuun tapaan vielä tulleet, mutta ei sen väliä. Haetaan Kouvolan ja Alajärven kohtaamisesta tasuria tai vierasvoittoa maistuvalla 1.92 kertoimella ja Kiteen kohtaamisessa luotetaan isäntien ML voittoon, kerroin niin ikään kutkuttava 1.95. Rohkeimmat voivat pelata Alajärven ML-voittoa kertoimella 3.05 ja jopa suoraa voittoa kertoimella 6.2 (!). Myös Kiteen suora voitto kertoimella 3.00 aiheuttaa jonkinasteista kiihottumista. Lisäksi Kankaanpään ja Vimpelin kohtaamiseen isketään rajasta huolimatta overia, mikäli kerroin pyörii lähelläkään 1.8:a. NordicBetin Kohteisiin pääset käsiksi täältä.

Kouvola – Alajärvi X2 1.92
Kitee ML 1.95
Kankaanpää – Vimpeli under/over 

Harkintaan Alajärven ML ja suora voitto sekä Kiteen suora voitto.

Kuvat: Juha Levonen

(Päivitetty 23.7. klo 06.27, Kiteeltä Itä-Länsi -ottelussa oli mukana myös Sami Partanen)