Pesäpallokausi sen kuin lähenee. Kelit lämpenevät ja keskustelu lajin ympärillä lisääntyy. Tällä kertaa Faneille.comin omat kesäpesispojat Kainu ja Tapsa ottavat kantaa pari kuukautta sitten pitkän linjan pesäpallomiehen Jukka Marttalan ehdotukseen sääntömuutoksista. Aiheesta saatiin jo kumpuamaan loistavaa keskustelua Twitterin puolella. Päätimme kuitenkin jatkaa spekulointia yli 140 merkin.
Marttala ehdotti, että etukaarta ja syöttölautasta siirrettäisiin 30 cm kentän puolelle. Mitä mietteitä?
Kainu: Ensiksi on todettava, että en tiedä kuinka tosissaan Marttala oli ehdotuksineen, mutta aivan loistavaa, että keskustelua syntyy! Lisäksi taustalla oli huoli vähentyneistä juoksumääristä, mutta tutkiva journalisti Antti ”0+10” Haapasalohan kumosi tämän väitteen. Silti lisää juoksuja yleisölle!
Kaaren siirron taustallahan oli huoli ulkopelaajien parantuneesta suoritustasosta, ja tätä kautta näyttävien sisäpelisuoritusten ja juoksujen vähentyminen. Marttalalla oli hyvät perustelut aiheelle, mutta kääntöpuolella on myös pari oleellista seikkaa, jotka tuon nyt esille. Kaaren tuominen lähemmäksi lyhentäisi matkaa ykköspesälle, joka tarkoittaisi sitä, että ykköselle eteneminen onnistuisi entistä helpommin lyhyillä lyönneille. Etukenttä ei voi tulla lähemmäksi, koska läpilyönnin uhka kasvaa huomattavasti, jos kaarta siirretään. Samoin käy myös vaihtotilanteissa, jossa etumiehet joutuisivat pelaamaan jo oman turvallisuutensa takia hieman kauempaa. Lisäksi takarajan pitäminen entisellään toisi haasteita välilyönneille, joita nähdään tänä päivänä turhan vähän. Kopparit pystyvät hyvän fysiikan turvin pelaamaan kohtalaisen läheltä ja lyöjien voimasta johtuen pallo lentää nykyisellään turhan usein takalaittomaksi.
Tapsa: Oivia pointteja, kuomaseni. Jos et ole Marttalan ehdotuksiin vielä perehtynyt, käy lukemassa kehitysajatuksia täältä!
Heti alkuun huomautan kuitenkin yhdestä loogisesta virheestä päättelyketjussasi. Ei etupelaajien ja lautasen välinen etäisyys todennäköisesti kasvaisi, vaan pelaajat ottaisivat sen 30 cm taaksepäin, mitä lautanen heitä tulisi vastaan.
Asiaan. Täytyy miettiä, mitkä ovat lyhyen ja pitkän aikavälin tähtäimet. Lyhyellä aikavälillä ihmiset saattavat löytää tiensä katsomoihin juoksujen perässä, mutta palveleeko se lajia? Puhutaan kuitenkin todella radikaaleista muutoksista, ja pitkällä aikavälillä mainittu muutos mullistaisi koko pesäpallon. Hyvään vai huonoon suuntaan, sen näyttäisi vain aika.
Voi olla, että juoksujen määrä lisääntyisi ehdotuksen myötä, sillä totisesti, lyöntisektori kasvaisi ja keskustaan jäisi ajoittain enemmän tilaa myös huonommille lyönneille. Itse en kuitenkaan ole sisäpelin keinotekoisen suosimisen kannalla. Kuten Haapasalo, tuo Erottajabaarissakin nähty kainuulaistunut kultakurkku totesi, juoksujen määrä kausien 1990-1993 (6,87 lyötyä per joukkue/peli) ja 2011-2014 (7,07) välillä on itse asiassa kasvanut. Toki ero on marginaalinen, mutta kaiken kaikkiaan 3-4 lyötyä juoksua per jakso on mielestäni riittävä määrä.
Mutta, kuten sanoin, ratkaisu juoksumäärien lisääntymiseen ei saa olla sääntömuutos, vaan muutoksen on lähdettävä laadukkaasta ja päämäärätietoisesta valmennustyöstä. Tämä ei koske vain huippupesäpalloa, vaan muutoksen tuulet on laitettava puhaltamaan jo junioreista lähtien. Ulkopelin kehittyminen on ollut luonnollinen osa pesäpallon evoluutiota, ja kaikki kulkee sykleissä. Varmasti kohta aletaan kiinnittää entistä enemmän huomiota sisäpelin ja -pelaajien kehittämiseen. Hyville lyönneille ja lyöjille on ollut aina ja tulee aina olemaan tilaa.
Toinen ehdotus oli, että lyöntikierroksen aikana tulisi lyödä kolme juoksua nykyisen kahden sijaan. Näytetäänkö tälle vihreää valoa?
Hyville lyöjille ja lyönneille on aina tilaa. (Kuva: SuperJymy Oy)
Kainu: Tämä toisi ainakin mielenkiintoa entisestään sisäpeliin, koska nyt lyöjien välistä jätöt ja koppipeli on arkipäivää. Uudistuksen myötä koppiennostelijat joutuisivat toden teolla harjoittelemaan ja löytämään uusia ratkaisuja sisäpeliin. Katsojana on todella puuduttavaa istua puisilla penkillä, kun tietää etukäteen, ettei numerosta 6 eteenpäin edes yritetä tosissaan rakentaa tilanteita, vaan odotetaan aina ykköskärkeen asti. Tämä voi olla jopa yksi syy, miksi epäsäännölliset pesäpallokatsomossa kävijät eivät innostu lajista. Lyön tälle keltaisen valon.
Tapsa: Tämä on kaksipiippuinen juttu. Pelin aktivoittaminen mainitulla kolmen juoksun säännöllä todennäköisesti nostaisi ottelun tempoa ja paloja syntyisi pakon edessä enemmän. En kuitenkaan missään nimessä usko, että kolmen juoksun säännöllä loppupää saisi enemmän vastuuta – päinvastoin.
Mikäli joukkueen pitäisi tehdä nykyisen kahden juoksun sijasta kolme juoksua sisävuoron aikana, kaikki munat laitettaisiin entistä enemmän yhteen kärkipään koriin. Kärki levenisi joukkueesta riippuen numeroille 1-6 + jokerit, ja häntäpään seiskat ynnä muut eivät pelaisi sitäkään vähää sisällä, mitä he nyt pelaavat. Kärki rummuttaisi kolmeen juoksuun tai kolmeen paloon ja hakisi vuoron katkaisun hyvään kohtaan – eli numeroon seitsemän. Siinäpä olisikin pitkä kesä nostella koppia, kun tiedät ettei ole mitään jakoja päästä lyömään tilanteisiin.
Pesäpallo on roolipeli, ja jokaiselle pelaajalle löytyy saappaat täytettäväksi. Joillakin ne vain ovat isommat. Pitäisikö jääkiekossa tai sinulle rakkaassa salibandyssä peluuttaa kolmos- ja nelosketjuja samoilla minuuttimäärillä ja samalla roolilla, vaikka heillä eivät rahkeet siihen riittäisi?
Kainu: Perhana en kyllä voi väittää vastaan… tai vähän voin. Olet kasvanut Venäjän reissuillasi fiksuksi ja nuoreksi miehenlupaukseksi. Silti muissa pallopeleissä nuo kolmosketjun miehet ovat oikeutettuja edes yrittämään maalia ja pesäpallossa näin ei ole. Toisaalta taas eihän esimerkiksi koripallossa tai lentopallossa nähdä mitään Nuori Suomi meininkiä, jossa kaikki pelaisivat tasaisesti. En tiiä.
Kolmas pinnalle noussut asia oli, että pelejä tulisi lyhentää, koska pahimmillaan ottelut kestävät yli kolme tuntia. Huono vai hyvä asia?
Tapsa: Pelien lyhentämiselle ehdottomasti vihreää valoa. Tästä näkökulmasta katsottuna lyöntisektorin leventäminen ei välttämättä palvele ottelujen kestojen lyhenemistä. Tasoerot ovat suuret, ja kuka perkele sitä jaksaa katsoa kun yksi joukkue myllyttää sisällä neljättä lyöntikierrosta yli 20 minuutin ajan?
Mainittu kolmen juoksun sääntö voisi pelin aktivoittamisen ja peliajan lyhentämisen myötä olla ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Ongelma tässä on kuitenkin se, että kokeilujen otos pitäisi saada isoksi ennen kuin minkäänlaisia päätöksiä suuntaan tai toiseen tehtäisiin.
Kainu: Tälle ehdotukselle ehdoton vihreä valo. Itse nautin hyvässä Suomen kesäsäässä vaikka yli kolme tuntia kestävistä otteluista, mutta kaikki katsojat eivät. Osaltaan tämä idea liittyi myös tuohon 3 juoksua per vuoro ideaan. Palot nopeammin tauluun ja vuorot kestäisivät lyhempään. Voitaisiin myös miettiä tarvitaanko nykyisellään supervuoroparia tai voisiko kotari ratkaista jo suoraan kolmella parilla viiden sijaan? Kotarit vievät yleensä paljon aikaa viidellä parilla ja vuoron vaihdolla. Ääneni lähtee ottelujen lyhentämisille joillain keinoin.
Nyt, kun ollaan alettu parantamaan pesäpalloa, niin mitä muita sääntöuudistuksia voisi mahdollisesti olla?
Enemmän kunnareita avarammilla kentillä? (SuperJymy Oy)
Kainu: Itse haluaisin nähdä ehdottomasti enemmän läpilyöntejä tai paremminkin kunnareita niistä läpilyönneistä. Utopistinen ajatus, mutta kaikki suojaverkot/aidat yms. mainosplakaatit pois kenttien ympäriltä. Esimerkiksi Jyväskylästä ja Seinäjoelta aidat matalaksi, vaikka tällöin ei nähtäisikään enää lempilyöntejäni eli aidan lävistyksiä. Lisäksi, jos mahdollista niin takarajaa jälleen kauemmas. Mikä lyönti on pesäpallossa joka tilanteeseen vastustamaton lyönti? Välilyönti. Mitäs muuta?
Mitä jos tehtäisiin niin, että sisäpeli pelattaisiin kahdeksalla pelaajalla + kolmella jokerilla? Ulkopeli 8 + ulkopelijokeri, joka pelaa vain ulkopeliä – vähän jenkkifutis-tyyliin. Sisäpeliin tulisi samalla painetta, kun on vain kahdeksan ukkoa käytössä. Missä joukkueessa nykyään numerolla 9 on joku rooli sisäpelissä? Tarvittaisiinko myös jotain sääntöuudistuksia junnupesikseen? En tiedä.
Pieni huoli on nimittäin myös junnupesiksen taitotasosta. Tai ei varsinaisesti taitotasosta, mutta kuinka nuorena pelaajat alkavat lyödä esimerkiksi pomppua, joka on miesten peleissä varsin olennainen osa lyöntirepertuaaria tai taidokkaita näppejä, kun perussuorituksetkin riittävät? Lisäksi ainakin aikoinaan pienemmissä junnuissa kiellettiin kaikki taitonäpyt, mutta miehissähän nämä ovat juuri tärkeimmässä roolissa eikä perus vaakamaila näpyillä tee enää yhtään mitään huipputasolla. Pitäisikö nämä taidot oppia jo paljon nuorempana ja voisiko siihen vaikuttaa säännöillä esim. kaarta fiksaamalla?
Tapsa: Kuten eräs mainos Sotkamon kylänraitilla aikanaan kertoi, ”Se on aisasta kii”. Tässä tapauksessa kyse on aidasta. Pesäpallon suola on kaikessa maalaisuudessaan myöskin se, että kentät ovat erilaisia. Tilannetta ei oikein voi verrata mihinkään toiseen lajiin sellaisenaan, vaikka tosin jääkiekossa erikokoiset kaukalot ja futiksessa aito vs. tekonurmi jonkinlaista yhtymäpintaa antavatkin. Itse pidän enemmän avarista kentistä, mutta nautin myös järjettömästä sumputuksesta tietäen, että kunnarin lyöminen on liki mahdoton tehtävä.
Ulkopelijokerin kanssa olen samoilla linjoilla, miksei voisi pelata kahdeksalla sisäpelaajalla numerolla, kahdella sisäpelijokerilla ja yhdellä ulkopelijokerilla? Näin joukkueiden pelaajamäärääkin saataisiin tiputettua yhdellä, ja paljon puhuttu pelaajapula huipputasolla helpottuisi ainakin hetkeksi, kun huippujoukkueista vapautuisi yksi pelaaja vapaille markkinoille (olettaen, että ko. pelaajaa ei pidettäisi varalla).
Junnuissa tiedän omasta kokemuksesta, että pomppua voi ruveta harjoittelemaan siinä vaiheessa kun riittävä perustaitotaso sen sallii. Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että ensin pitää olla perusliikeradat hallussa, ennen kuin ruvetaan pomppuja, pystäreitä ja muita poikkeavia liikeratoja miettimään. Laadukkaan ja päämäärätietoisen juniorivalmennuksen piirissä en näe mitenkään ongelmana, että riittävien toistomäärien salliessa mainitun pompun liikeratoja aletaan hahmottelemaan jopa jo D-juniori-ikäisenä. Luonnollisesti pelaajan yksilölliset ominaisuudet ja kehitys pitää huomioida. En halua nähdä sitä tilannetta, että nuorena nopea ollut pelaaja hakkaa pelkkää pomppua ja pystäriä, kangistuisi iän myötä voimakkaiden voimatasojen nousun myötä ja yhtäkkiä meillä olisi käsissämme potentiaalinen Juha Korhonen tai Marko Pelkonen joka ei osaisi lyödä vaakamailaa.
Kainu: Aika moni näistä kysymyksistä tuntuu pyörivän valmennuksellisten kysymysten ympärillä. Sisäpeli saadaan uuteen nousuun kun kiinnitetään huomiota valmennukseen. Erityisesti nopeusharjottelussa monella seuralla on tekemistä junioritasolla. Nopeampia pelaajia vastaan täytyy pelata lähempää ja silloin kentälle syntyy tilaa itsestään, ilman mitään radikaaleja sääntömuutoksia.
Samoin ottelujen kestot venyvät useimmiten silloin, kun perustekemisen taso kahden kentällä olevan joukkueen välillä on iso. Tuota eroa ei sääntömuutoksilla tai lyöntisektorin kasvattamisella kurota umpeen.
Reeniä, reeniä. Siinä on kaikille sopiva läksy tästäkin keskustelusta.