Miesten Salibandyliigan finaalien kolmas osaottelu pelataan sunnuntaina Jyväskylässä Synergia Areenalla. SPV nousi lauantaina toisessa finaalissa viimeisessä erässä sillasta, joten sunnuntaihin lähdetään 1-1 otteluvoitoin. Mestaruus ratkeaa kolmella voitolla.
SPV oli jo kanveesissa
Toinen finaali noudatti ensimmäisen kaavaa, kun Happee hallitsi ottelua kaksi erää mielin määrin ja piti maalinsa koskemattomana ensimmäiset 40 minuuttia. Silti Hirvipaidat onnistuivat vieraissa iskemään kahteen erään vain 0-2 johdon. Kolmannen erän alkuun SPV sai ylivoiman, mutta jäähyn aikana Happeen Kaapo Savinainen vei Hirvet jo 0-3 johtoon ja moni oli valmis naulaamaan ottelun jyväskyläläisille. Mitä vielä.
SPV-valmentaja Tommy Koposen loistava taktinen veto lyödä Janne Hulmi viimeiseen erään takaisin ykköskenttään herätti joukkueen taisteluun voitosta. Varjojen mailla finaalien ensimmäiset viisi erää hiihtäneet joukkueen runkopelaajat Sami Koski ja Mikko Kohonen heräsivät Hulmin siirryttyä miesten keskellä ja pitkälti tämän ansiosta SPV nousi toisen finaalin 5-3 voittoon. Happee pelasi viimeisessä erässä huolimattomasti pallolla ja turhien pallonmenetysten johdosta – ja huonon kenttätasapainon takia – seinäjokiset pääsivät vihdoin pelaamaan omalla mukavuusalueella, kun peliä päästiin kääntämään nopeasti pallonriiston jälkeen.
Unelmafinaalit heräsivät henkiin
Paljon on kirjoiteltu näiden kahden hienon joukkueen välisestä sarjasta ns. unelmafinaalina, mutta ennen lauantain toisen kamppailun viimeistä erää se ei sitä vielä pelillisesti ollut. Sarjassa oli tähän mennessä ollut vain yksi joukkue: Happee. Nyt SPV on jälleen mukana ja se tarvitsee mestaruushaaveidensa kannalta yhden voiton Jyväskylän Hirviteatterista. Ensimmäinen mahdollisuus siihen tulee jo sunnuntaina, kun sarjan kolmas osaottelu pelataan Synergia Areenalla.
Happeen tulee olla edelleen aktiivisempi osapuoli. Lauantain toisessa ottelussa se hallitsi pelivälinettä todella paljon, mutta joukkueen tulee olla tehokkaampi maalipaikoissa. Osa tehottomuudesta menee SPV:n loistavan maalivahdin Jarno Ihmeen ansioksi, mutta silti Happee olisi voinut naulata toisen ottelun kahteen ensimmäiseen erään.
Miten käy kolmannessa kamppailussa?
SPV sai vihdoin kasaan yhden kentällisen joka pystyy haastamaan Happeen pallollisessa pelissä – tämä nostaa varmasti myös muiden kenttien tasoa. Silti hirvipaidat lähtevät kolmanteen kotiotteluun ennakkosuosikkina. Joukkue on pelannut kauden aikana kaikkiaan 18 kotiottelua ja hävinnyt Jyväskylässä ainoastaan kahdesti. Toisaalta nyt Hirviteatteri siirtyy isompiin valoihin, mutta silti jyväskyläläiset ovat suosikkeja kotonaan. Joukkue on fyysisesti SPV:tä edellä lajinomaisessa fysiikassa, ja jos pää ja pelitapa kestävät – ja miksei kestäisi – nappaa Happee voiton sunnuntaina. Vedonlyöjien kannalta ottelusta tulee jälleen vähämaalinen, joten kertointen tullessa esiin kannattaa lyödä vähämaalisen lopputuloksen puolesta.
Kolmas finaali Happee-SPV suorana YLE TV2:selta klo 15.20 alkaen
Liput sunnuntain 3. finaaliin Synergia-Areenalle: Lippu.fi