Kausitodistus: HIFK – Helsinkiläiset välttyivät täpärästi täydelliseltä katastrofilta

Ruutu LogoLiigan kausi päättyi, mutta Pitsiturnaus häämöttää jo kulman takana. Voit seurata maan parasta kiekkoa jälleen ensi kaudella Ruutu+ -palvelun kautta.

Edellisenä kautena hopealle sijoittunut HIFK lähti sesonkiin suurin odotuksin ja joukkuetta pidettiin yhtenä suurimmista mestarisuosikeista. Kaudesta muodostui kuitenkin joukkueen kannattajille melkoinen kärsimysten tie, vaikkakin kohtalainen menestys pudotuspeleissä paikkasi pahinta pettymystä.

Maalivahdit

HIFK:n maalivahtikaksikko vaikutti paperilla täydelliseltä. Kokeneen Niklas Bäckströmin piti toimia mainiona mentorina läpimurtoa havitelevalle Kevin Lankiselle, 11 vuoden tauon jälkeen Suomeen palannut Bäckström kärsi kauden aikana kuitenkin sitkeistä loukkaantumisista ja pelejä kertyi vain 17. 39-vuotias maalivahti esiintyi kuitenkin mainiosti aina tolppien väliin päästessään. Kevin Lankinen kantoikin helsinkiläisten ykköstorjujan viittaa erinomaisesti harteillaan. 22-vuotias Kiekko-Vantaan kasvatti pelasi seitsemän nollapeliä ja oli ailahtelevan HIFK:n tasaisimpia suorittajia. Ilman Lankisen hienoa kautta HIFK:n vuodesta olisi tullut entistäkin synkempi.

Puolustus

HIFK:n pakisto muuttui reilusti kesällä. Tästä huolimatta helsinkiläisten puolustus onnistui varsinkin syyskaudella mainiosti, vaikka takalinjoilta ei tullut juurikaan apua hyökkäyssuuntaan. Varsinkin Tommi Taimen syksy oli haastava ja edellisellä kaudella 32 tehopistettä 43 saalistanut puolustaja vaihtoi maisemaa, kun KHL-seura Kunlun Red Star halusi suomalaisen riveihinsä. HIFK paikkasi puolustajien kiekollista vajetta vahvistamalla takalinjojaan KooKoosta saapuneella Ryan O’Connorilla, joka ei kuitenkaan päässyt Helsingissä samanlaiseen liitoon kuin Kouvolassa.

Teemu Eronen oli HIFK:n takalinjojen johtohahmoja, mutta kaksi edellistä kautta KHL:ssä kiekkoillutta puolustaja kohtaan oli odotukset katossa. Erosen piti ottaa joukkueen pakiston kiekollisen johtajan rooli harteilleen, mutta 26-vuotias puolustaja ei aivan yltänyt odotuksiin.

Joe Finley oli yksi kauden värikkäimpiä pelaajia Liigassa, sillä varsinkin puolustajajätin taklaukset nousivat otsikoihin. Amerikkalainen pelasi tiensä HIFK:n kannattajien sydämiin ja solmi kahden vuoden jatkosopimuksen helsinkiläisseuran kanssa. Kohuotsikoista huolimatta Finley osoitti olevansa erinomainen puolustaja Liigaan.

Joe Finley ollessa jäällä kaukalossa sattui ja tapahtui. Kuva: AOP

Myös Miro Heiskanen lukeutui HIFK:n suurimpiin onnistujiin. Vasta 17-vuotias puolustaja pelasi debyyttikaudellaan hämmentävän kypsästi eikä otteista olisi uskonut, että kyseessä oli vasta ensimmäinen kausi miesten sarjassa. Nuorukaisen loistavan sesongin varjona olivat tosin muutamat loukkaantumiset. Lisäksi monipuolinen Saku Salmela ansaitsee kehut pirteästä kaudesta.

HIFK:n pakistossa ei juurikaan pahoja alisuorittajia ollut, mutta sen kasaamisessa oli epäonnistuttu pahasti. Puolustuksessa oli paljon oman pään luutia, mutta kiekollista taitoa ei juurikaan. Tämä heijaistui vahvasti esimerkiksi ylivoimapeliin. HIFK:n puolustajat tekivät yhteensä vain neljä maalia ylivoimalla.

Hyökkäys

HIFK:lla oli kasassa todella nimekäs hyökkäyskalusto. Murheena oli kuitenkin lukuisat loukkaantumiset, mitkä vaikeuttivat Antti Törmäsen työtä, kun ketjut elivät ottelusta toiseen. Ainoastaan keväällä yhteen kasattu Juuso Puustisen, Roope Hintzin ja Joonas Raskin muodostama trio toimi loistavasti aina yhdessä pelatessaan.

Juhamatti Aaltonen oli yksi kauden puhutuimmista pelaajista. 31-vuotias taituri oli ajoittain maaginen ja teki kentällä täysin mitä halusi, mutta kauden loppua kohden meno hyytyi. Oikeastaan juuri siinä vaiheessa, kun Hintzin muodostama ketju alkoi löytää yhteistä säveltä. Aaltonen takoi sesongilla kuitenkin mainiot 19 täysosumaa, mutta kausi päättyi 21 ottelun maalittomaan putkeen. Aaltosen kauden osumista peräti 17 syntyivätkin ensimmäisessä 32 ottelussa. Tämä kuvastaa taitoniekan sesonkia erinomaisesti. Alkukaudella hän käänsi kamppailuja yksin HIFK:n eduksi, mutta loppukaudella kikkailut kostautuivat monesti omaan päähän. Aaltonen joutuikin pudotuspeleissä jopa katsomon puolelle.

Aaltosen kausi HIFK:ssa oli kaksijakoinen. Kuva: Matti Raivio / All Over Press

Aaltonen ei tosin ollut helsinkiläisten ainoa alisuorittaja, vaan lista on todella pitkä. Arttu Luttinen, Jasse Ikonen, Robert Leino, Mika Partanen ja Lennart Petrell olivat kaukana parhaasta tasostaan, vaikka esimerkiksi Petrell ja Partanen paransivat otteitaan pudotuspeleissä. Myös HIFK:n uudet hankinnat menivät pieleen. Mikael Johansson ei sopeutunut Liigaan ja hurjia tehoja muun muassa Ruotsissa nakuttanut sentteri jäi hieman turistin rooliin jouduttuaan ajoittain katsomon puolelle. Myöskään KooKoosta saapuneet Kai Kantola ja Jarkko Malinen eivät päässeet odotettuun liitoon.

HIFK:n todelliset onnistujat olivat harvassa. Hintz, Rask ja Puustinen pelasivat kolmikkona erinomaisesti. Corey Elkins osoitti arvonsa pudotuspeleissä ja oli ehdottomasti helsinkiläisten eliittiä. HIFK teki kymmenenneksi eniten maaleja runkosarjassa, mikä on näin nimekkäällä kokoonpanolla surkea suoritus. Tämä johtui osittain luokattomasta ylivoimasta, mikä oli Liigan heikointa.

Kokonaisuus

HIFK:n kannattajat eivät tule varmasti muistelemaan päättynyttä kautta lämmöllä. Koko sesonki oli kuin selviytymistaistelua eikä lentokone ottanut tuulta siipien alle oikeastaan missään vaiheessa. Yksilösuoritukset, pääosin mainiosti toiminut puolustus sekä Kevin Lankinen pelastivat helsinkiläiset kuitenkin täydelliseltä syöksylaskulta. HIFK:n materiaalilla pitäisi taistella aivan sarjataulukon kärkisijoista, mutta tällä kaudella punapaidat jäivät todella kauaksi potentiaalistaan. Kaukalon lisäksi virheitä tehtiin niin valmennuksen osalta kuin uusien pelaajien hankinnoissakin.

Arvosana: 7

HIFK oli joka tapauksessa tämän kauden neljänneksi paras joukkue. Menestys oli kuitenkin pienestä kiinni. Mikäli HIFK olisi tippunut pudotuspelien avauskierroksella Kärpille, niin kausi olisi ollut täydellinen katastrofi. Nyt pudotuspelimenestys nosti arvosanaa, sillä runkosarjan osalta sesonki oli melkoinen farssi.

Tulevaisuus

HIFK:n palapeli menee kesällä täysin uusiksi, mikä ei ole välttämättä lainkaan huono asia. Käytännössä kaikkien avainpelaajien sopimukset ovat katkolla ja tällä hetkellä diili on vain muutaman pelaajan kanssa. HIFK julkaisi joulukuussa Antti Törmäsen jatkavan joukkueen peräsimessä vielä ensi kaudella, mutta kevään heikot otteet toivat jatkon ympärille kysymysmerkkejä. Helsinkiläisten kannattajille onkin tiedossa poikkeuksellisen mielenkiintoinen kesä, sillä pelaajiston osalta vaihtuvuus tulee varmasti olemaan suurta.

Kausitodistukset 2016-17:

Kansikuva: All Over Press