Seuraa maan parasta kiekkoa Ruutu-palvelussaSuomen jääkiekon pelaajatuotanto on ottanut isoja harppauksia viime vuosina. Uudet yksilövalmennuslinjaukset ovat tuottaneet Suomesta huippuyksilöitä liukuhihnalta, eikä loppua näy: huipputalentteja alkoi tulla 91-ikäluokasta Sami Vatasen johdolla, ja vauhti on vain kiihtynyt. Viime kesänä NHL Draftin ensimmäisellä kieroksella varattiin kuusi suomalaista, mikä kertoo omaa kieltään kehittyneestä pelaajapolusta.
Kaikki hyvin paratiisissa. No, ei aivan niinkään.
Suomi tuottaa huippuyksilöitä, mutta materiaali on kokonaisuudessaan kapea. Siinä missä Ruotsi tuottaa vuosittain 20 kansainvälisesti laadukasta pelaajaa per ikäluokka, on Suomen luku alle kymmenessä.
Mistä tällainen sitten johtuu? Helpoin vastaus on sarjajärjestelmässä. Ruotsissa on vahva pääsarja, vahva kakkossarja (Allsvenskan) ja vahvat juniorisarjat. Suomessa on rajusti tasoaan tiputtanut pääsarja, vielä enemmän tasoaan tiputtanut Mestis ja luonnollisesti vielä heikkotasoiset juniorisarjat.
Tähän on tultu tietenkin Liigan laajentumiskuvion myötä: Suomessa ei yksinkertaisesti riitä huippupelaajia 15 joukkueen pääsarjaan. Eikä Suomessa ole edes rahaa, jolla joukkueista saisi tasokkaammat hyvien ulkomaalaispelaajien myötä. Esimerkiksi Saksassa sarjojen tasot ovat ottaneet isoja harppauksia rahan myötä tulleilla ulkomaalaispelaajilla.
Ensinnäkin jos tartutaan A-nuorten SM-liigaan ja Mestikseen. Kummassakin sarjassa pelin taso on suoraan sanoen huono. Mestiksessä pelaillaan pienellä palkalla, milloin siitä tulee automaattisesti nuorten pelaajien sarja. Paljon Mestis-pelejä seuraavana olen monesti ihmettellyt, kuinka huonoja pelaajia sarjaan mahtuukaan. Mestiksessä on toki paljon hyviä lupauksia, ja sarjasta nousee vuosittain pelaajia liigaan, mutta hyvän ja huonon pelaajan välinen kuilu on valtava.
Mestiksessä on iso määrä pelaajia, joilla on A) surkea luistelutekniikka (näkyy vauhdissa), B) surkea pelikäsitys (näkyy kaikessa), C) surkea laukaisutaito (näkyy maalinteossa) ja D) surkea syöttötaito (näkyy syötön laadussa ja syötön vastaanotossa). Kun tällaiset ominaisuudet kuvastavat useampaa Mestis-pelaajaa, on jotain pahasti pielessä.
Mestiksen huono taso heijastuu luonnollisesti juniorisarjoihin, kun parhaitten A-nuorten kynnys nousta Mestis-jäille on järisyttävän helppo. Silloin A-nuorten joukkueita täytetään B-junioreilla, ja B-nuorten joukkueita C-junioreilla. Tällöin väistämättä juniorisarjojen taso laskee kuin lehmän häntä. Toki erityismaininta myös Jääkiekkoliitolle, joka on heikentänyt A-nuorten SM-liigaa pelkästään tekemällä sarjasta 18 joukkueen sarjan.
Mutta suurin roistohan löytyy piippuhyllyltä: Liiga on laajentumisprojektinsa ansiosta vienyt asiat tähän suuntaan. Jo ennen laajentumisia ongelmia oli, mutta nyt vauhti on vain kiihtynyt. Liigassa pelaa ainakin kolme joukkuetta liikaa, ja sen myötä liigassa pelaa paljon pelaajia, joiden ei pitäisi pelata näin korkealla sarjatasolla. Eli pelaajien välinen kuilu on kasvanut Liigassakin jättimäiseksi.
Esimerkiksi 12 joukkueen – tai jopa kymmenen joukkueen – sarja olisi Suomen kokoiselle maalle optimaalinen. Tällöin myös Mestis menisi automaattisesti parempaan suuntaan, kuten menisivät juniorisarjatkin. Liigan pienentäminen ei itsessään vielä ratkaise ongelmaa, mutta se on kaiken avain kehitykselle. Sitten pitää miettiä Mestiksen kehittymistä, ja siinä on avainasemassa talouspuoli ja Liiga-karsinnat, mutta se on toisen keskustelun paikka.
Mutta jottei tämä kommentti menisi täysin kriitikin puolelle, voidaan laajentunutta Liigaa myös kehuakin. Sen myötä nuoret lupaukset ovat päässeet helpolla isoon rooliin ja sitä kautta ponnistaneet ulkomaille. Mutta onko pelipaikoista kilpailun puute loppupeleissä hyvä asia? Joukkueurheilun historia osoittaa, ettei ole. Jotku yksilöt ovat siitä hyötyneet, mutta jos Suomi haluaa tuottaa laajalti kansainvälisen tason pelaajia (kuten Ruotsi), niin pelipaikoista kilpailu on kaiken lähtökohta.
Kansikuva: All Over Press
KILPAILU: Koe Super Bowl, NHL ja NBA paikan päällä Minnesotassa!