Mikä ihmeen Lädien mailla? Lädien mailla on Faneille.comin Valioliigatoimittajiin kuuluvan Jaakko Tiiran kirjeenvaihtokolumni paikanpäältä Englannista. Itsestä kirjoittaminen kolmannessa persoonassa on sen verran omituista, että jatkan omin sanoin. Kolumnini tarkoituksena on tarkastella englantilaista jalkapalloa subjektiivisten suomalaislasien läpi. Asun koko kevään Manchesterissa vaihto-opiskeluiden myötä, joten kuluva kevät on ensiluokkainen tilaisuus päästä aistimaan kuningaspelin synnyinmaan jalkapallokulttuuria ja itse peliä konkreettisesti paikan päällä.
Kolumni tulee pureutumaan yksittäisiin otteluihin niin tapahtuman kuin itse pelinkin tasolla sekä paikallisessa mediassa esillä oleviin aiheisiin. Toisin sanoen kolumni pureutuu englantilaiseen jalkapalloon yhden intohimoisen suomalaisen futisihmisen lasien läpi.
Arriving to Manchester
Saavuin Manchesteriin maanantaina. Sää oli perienglantilainen talvikeli – harmaata, tuulista ja vesisadetta, mutta henkilökohtaisesti vaihdan sumujen saarten kelit Suomen paukkupakkasiin koska vaan.
Perille päästyäni kävin ihmettelemässä kaupungin keskustaa ja täytyy sanoa, että jos mielikuvasi Englannista pohjautuvat pelkästään Lontoon kantakaupunkiin, niin ne tulevat muuttumaan, kun saavut Manchesteriin. En sano, että tämä olisi erityisen ruma kaupunki, mutta kauneus ei varsinaisesti osu silmään. Toki Manchesterin hienous piilee enemmänkin urbaaneissa paikoissa ja rehellisessä brittimeiningissä.
Rantauduttuani pureuduin pohtimaan kysymystä, jota olin puinut jo viimeiset pari viikkoa: ostaakko lippu Capital One Cupin välierään Manchester City – Everton. Juna lentokentältä keskustaan ajoi sopivasti Etihad Stadiumin ohi ja joka näytti todella kutsuvalta, vaikka en missään määrin Cityzens-fani olekkaan. Hetken pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että samakait se, lippukin oli inhimillinen – 20£.
Manchester City – Everton
Keskiviikkoiltana pelattu ottelu alkoi paikallista aikaa 19.45, joten olin hyvissä ajoin liikenteessä, koska metrolink (metron ja ratikan välimalli) varoitteli jo maanantaina, että tramit (kuten niitä täällä kutsutaan) ovat tukossa. Jos haluat mennä katsomaan Cityn peliä on Metrolink ylivoimaisesti paras tapa siirtyä stadionille, koska Etihad Campus -pysäkki on käytännössä stadionin edessä.
Hyppäsin Etihadille menevään tramiin Piccadillyn asemalta, joka oli ääriään myöten täynnä – faneja luonnollisesti. Olen toki käynyt katsomassa jalkapalloa Englannissa ennenkin, mutta joka kerta, kun saavut ruuhkaiseen metroon, jossa fanilaulut raikaavat, on fiilis yhtä hieno – niin tälläkin kertaa.
City juonimassa vaparia.
Saavuttuani Etihadille huomasin olevani blockissa, joka oli täynnä intohimoisia City-faneja, jotka seisoivat koko pelin. Ilokseni huomasin, että myös Everton fanit olivat lähellä, ylemmässä blockissa, joten ”F***ing Wankers”-huutoja asianmukaisten käsimerkkien saattelemana näkyi käytännössä, joka toinen minuutti.
Itse tunnelma Etihadilla oli pienehkö pettymys. City-fanit kyllä myötäelivät peliä vahvasti ja kuulinkin luultavasti jokaisen mahdollisen englanninkielisen kirosanan ja haukkumanimen, mutta itse fanilaulut olivat melko vaisuja. Toisaalta Etihad on sen verran iso stadion, että kotijoukkueen maalatessa oli kollektiivinen euforia jotakin käsittämätöntä. Juuri kotimaalit ovatkin yleensä pelien hienoimpia hetkiä tunnelman ja kokemuksen kannalta, kun lähes koko stadion pomppii, heiluu ja riemuitsee.
Fantastinen De Bruyne
Itse ottelun käsikirjotus oli ennakkoon varsin selkeä, Everton voitti kotiottelunsa 2–1 ja tuli Etihadille puolustamaan johtoaan. Niinpä peli oli lähes poikkeuksetta Cityn painostusta. Varsinkin ensimmäisellä puolikkaalla, kun City hyökkäsi päätyyn jota lähempänä olin, huomasi kuinka kovia pelimiehiä taivaansinisten riveistä löytyy. Esimerkiksi David Silvan peliä on fantastista seurata paikan päällä – spanskin tatsi palloon on uskomattoman samettinen ja kehonhallinta, joka mahdollistaa nopeat käännökset pallon kanssa ovat uskomatonta tasoa.
Sinisten riveistä esiin nostaisin Ross Barkleyn, jolta löytyy pitkälti samoja ominaisuuksia kuin Silvaltakin, Barkley vaan on huomattavasti fyysisempi ja pystyy rikkomaan vastustajan linjoja pitkillä kuljetuksillaan. Muun muassa ottelun avausmaali oli juuri Barkleyn käsialaa ja syntyi pitkän kuljetuksen päätteeksi.
Ottelun ylivoimainen hahmo oli lopulta vaihdosta sisään tullut Kevin de Bruyne. Belgialainen teki 2–1-osuman ja tarjoili millintarkan keskityksen Sergio Agueron 3–1-maaliin, joka vei Cityn Wembleylle. Harmillisesti belgialainen kuitenkin loukkaantui pelin lopussa ja vietiin lopulta paareilla ulos kentältä. Pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Manuel Pellegrini kertoi de Bruynen loukanneen polvensa. Myöhemmin selvisi, että sairasloma tulee kestämään kymmenen viikkoa, joka on todella kova isku Citylle, koska de Bruynen tultua sisään parani kotijoukkueen hyökkääminen todella paljon.
Negatiiviselta puolelta esiin nousee, kukas muukaan kuin Martin Demichelis. Katsottuani jälleen Demicheliksen sähellystä nousee mieleen kysymys, että miten ihmeessä argentiinalainen voi pelata Cityn tasoisessa joukkueessa. Samaa kysymystä pohdimme myös pelin jälkeen ystävällisen brittisedän kanssa odotellessa pääsyä Metrolink-laiturille. Ehkä kuvaavinta Demicheliksen eilisessä operoinnissa oli se ettei mies voittanut yhtään kaksinkamppailua Toffees-hyökkääjiä vastaan.
Kaiken kaikkiaan voin lämpimästi suositella Etihadilla vierailua. Stadion on todella komea ja City pelaa pääsääntöisesti hyvää jalkapalloa. Tunnelma ei ehkä ole sumujen saarten kärkipäätä, mutta tapahtumana Cityn-kotipeli on hieno kokemus.
Twitter: @JalmuTiira
Kansikuva: Getty