10 € talletuksella Packalénin UFC-matsiin Lontooseen? Osallistu nyt!
Se mitä universumi todisti tiistai-iltana 14. helmikuuta 2017 Parc des Princesillä, oli sairaan kaunista. Pariisin ylpeys PSG riisui Barcelonan aseista, iski armotta vieraiden heikkouksiin ja takoi katalaanivieraat nurmeen maalein 4–0.
Mestarien liigan neljännesvälierien ottelu PSG:n ja FC Barcelonan välillä oli teurastus. Loppulukemat olivat kenttätapahtumiin rinnastettuna jopa imartelevat Barcaa kohtaan. Tulos olisi voinut olla paljon rumempikin, niin huono Barcelona oli.
Ja nyt on turha jossitella Andre Gomesin avausjakson huippupaikalla. Aivan kuten on turha pohtia, että mitä jos Samuel Umtiti olisikin nikannut ottelun loppuhetkillä pallon maaliin tolpan sijaan. Kolmen vihellyksen jälkeen taululla komeili pariisilaisten murskaava 4–0-voitto, eikä mikään selittely tai jossittelu muuta sitä.
Virus, jonka PSG-luotsi Unai Emery aivasti Barcelonan ja ennen kaikkea Luis Enriquen päälle, vei vierailta kaiket voimat heti avauspuoliajan ensimmäisen vartin aikana. Jos norovirus on ollut tänäkin keväänä ilkeä vieras monissa kotitalouksissa, oli Emeryn luoma pöpö vieläkin voimakkaampi.
Barcelona vaikutti aneemiselta ja suorastaan voimattomalta PSG:n rynnistäessä suorastaan raivoisasti eteenpäin pitkin samettisen vihreää pelialustaa. Vieraiden prässilinjoja kierrettiin oikealta ja vasemmalta, niistä mentiin läpi ja yli.
Barca-maalivahti Marc-André ter Stegen koitti esittää parhaansa mukaan sisuuntunutta, mutta hänen sisältään paistoi pelokas poikanen. Maaliakaan en laita nuoren saksalaismolarin piikkiin, en todellakaan. Mutta tämänkaltainen ottelu olisi tarvinnut ter Stegeniltä useamman huippupelastuksen.
Pahimmat paikalleen jähmettyneet tinasotilaat löytyvät kenttäpelaajista. Lionel Messiä ei puolustaminen, pelin ohjaaminen tai suora prässääminen kiinnostanut kuin ehkä kahdesti koko ottelussa. Kuvaavaa oli isäntien 2–0-maali, jossa supertähti Messi menetti pallon oman puoliskon keskialueen surffailun jälkeen tekemättä elettäkään pallon takaisin saamiseksi. Vasemmalla laidalla Neymar teki puolustussuuntaan juoksuja, mutta hänenkään kiima tärkeään tehtävään ei ollut tarpeeksi himokas.
Keskikenttä…niin, mitä heidän otteistaan sanoisi? Ainakin sen, että kauas pitää kelata, että on nähnyt Barcelonan keskikentän näin epäorganisoituna ja niin kaukana puolustuslinjasta.
Ja voi Andrés Iniesta. Koko kukkakeppimäistä olemustani riipaisi katsella sinun loputonta ja taistelevaa juoksuasi. Juoksua, jonka aikana niin sinä, minä kuin me kaikki tiesimme, että se työnteko tulee olemaan turhaa. Peli oli menetetty jo tilanpeittämisvaiheessa ja jopa ennemminkin. Itkin sinä iltana kanssasi Don Andrés.
Kukaan keskikentän kolmikosta ei tiennyt miten sijoittua. Tai ehkä tilanne pitäisi kääntää niin päin, että Barcan heikko sijoittuminen vain korostui PSG:n täsmällisten pelinrakennus-, hyökkäys- ja murtautumisvaiheiden aikana. Koska vaikka espanjalaisjätti olikin monella osa-alueella kasa höyryävää ruskeaa, niin eihän isäntien pelaamisesta voi ottaa mitään pois.
PSG:n loistokas ilta vain entisestään korosti katalaanien sekasortoisia otteita.
Pariisilaisten liike tilaan pelattavaksi, ne syöttöjen tarkkuudet ja linjat, se monen pelaajan synkronoitu tilanluominen ja täyttäminen, joka tapahtui usealla alueella ja kaistalla yhtäaikaisesti. PSG:n murtautuminen ei ollut vain yhden hevosen varassa, vaan joukkue puski eri alueilta läpi monipuolisesti. Pelattiin taskuihin, laitakaistoihin, oli hidastempoista houkuttelua ja nopeatempoista syöttökombinaatiota.
Katsokaa, laittakaa muistiin ja mieluiten tallentakaa kyseinen ottelu älylaitteille hyvät lukijat, koska näin hyvää ja kaunista PSG:tä tullaan tuskin aivan heti näkemään.
Ihminen, jota ei käy kateeksi on Luis Enrique. Innokas ja innovatiivinen Enrique on kulahtanut vain vajaassa kolmessa vuodessa. Enkä nyt lyttää espanjalaisvalmentajaa. Hän on tuonut Barcan pelaamiseen tälläkin kaudella paljon uutta muun muassa pelintekovaiheen syöttöratkaisuihin ja prässin alta pelaamiseen. Enriquen pokaalisaalis on huikaiseva. Mutta jotain on tapahtunut.
Erittäin epävalistunut veikkaukseni on henkinen loppuun palaminen. Tai, jos ei totaalinen debbis, niin ainakin välivuoden tarvitseva burnis. Kun valmentaa joukkuetta, kuten Barcelona, on jouduttava uusiutumaan ja luomaan uutta niin järkyttävällä tahdilla, että se on vienyt mehut parhaistakin. Eikä se edes riitä, että luo uutta. Uuden pitää olla jollain tapaa risteytynyt vanhaan ja vakaaseen Barcan pelilliseen DNA:han.
Tilannetta voi verrata vaikkapa pyörän keksimiseen tai maapallon ovaalin muotoiseksi todistamiseen. Ja tämä uusi slushörhelit laudalta lyövä keksintö pitää tapahtua vuosi vuoden perään.
PS. On jopa surkuhupaisaa, miten Barcelona seurana saa päävalmentajat muuttumaan liiskatuiksi mehutetroiksi. Frank Rijkaard ja ihastuttavat minirastat. Noh, aika kuivakoilta ne vaikuttivat, kun mies jätti Camp Noun alttarin. Pep Guardiola ja poikamainen into muuttui väsyneeksi ja kitkeräksi taisteluksi Jose Mourinhon kanssa.
Ja nyt Enrique. Vaikka peli ei ole menetetty millään rintamalla, niin Barca-vuosien tuomat uurteet ovat vahvasti esillä Luisin kasvoilla.