
MM-kisapasseista kova taistelu – NHL-pelaajia kiitettävästi tyrkyllä
Ei mene montaa viikkoa, kun Kari Jalonen nimeää Leijonien ensimmäisen MM-leiriryhmän, jonka harjoituspelit alkavat jo huhtikuun alussa. Ensimmäisessä leiriryhmässä on...

Ei mene montaa viikkoa, kun Kari Jalonen nimeää Leijonien ensimmäisen MM-leiriryhmän, jonka harjoituspelit alkavat jo huhtikuun alussa. Ensimmäisessä leiriryhmässä on...

Euro Hockey Tour -sarja jatkuu Suomen osalta perjantaina Ruotsissa, kun veriviholliset kohtaavat Västeråsissa. Sunnuntaina maat iskevät toistamiseen yhteen, tällä kertaa...

Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueella on vielä yksi turnaus ennen huhtikuussa järjestettäviä MM-kisoja, jotka pidetään tänä vuonna Sveitsissä. Viime vuonna kisat...

Maitten sarjajärjestelmät ovat urheilussa pääroolissa pelaajatuotannon kannalta, minkä vuoksi sarjasysteemejä pyritään kokoajan muokkaamaan isolla kädellä. Suomalaiskiekon sarjajärjestelmä on vajonnut alaspäin,...

Suomen A-maajoukkue on nimetty Ruotsi-maaotteluihin, jotka pelataan 6. ja 8. helmikuuta. Päävalmentaja Kari Jalonen nimesi ryhmään jälleen ison määrän kokemusta....

Kolme suomalaista kiekkoilun ikonia päättivät uransa saman kauden aikana. Hokkarit naulaan löivät Teemu Selänne, Saku Koivu ja Ville Peltonen. Kaikkia...

Minskin ihme!? Vai onko taustalla jotain koko suomalaisen urheilukulttuurin muuttavaa? Ensiksi Pikku-Jellonat nousivat kovan tien nuorten maailmanmestaruuteen. Sotshissa Leijonat olivat...

Päivän aikaisemmassa välieräkoitoksessa ovat vastakkain vanhat viholliset naapurista, Venäjä ja Ruotsi. Tavallisesti odotettavissa olisi tasainen ja raivokas vääntö, mutta tällä...

On ollut takin kääntämistä ja kääntötakkia. On ensiksi purnattu ja pelin jälkeen kehuja sadellut. Kaikki tuo on turhaa, sillä olen...

Odotukset illan otteluun ovat kaksijakoiset. Leijonat on ristiinnaulittu jo useampaan kertaan. Suomi oli jo putoamassa jatkosta ja se olisi ollut surkein suoriutuminen...

MM-kisat alkavat olla loppusuorallaan ja yllätyksiä on nähty. Ranskan ja Valko-Venäjän pudotuspelipaikat ovat likimain sensaatioita, mutta pelillisesti vain Venäjä on...

Tänään on luvassa erittäin mielenkiintoinen jääkiekkopäivä, vaikka Leijonat eivät ole esiintymisvuorossa. Kaikki on kiinni tänään Sveitsistä. Jos Latvia ottelun voittaa,...

Suomi kohtaa tänään alkusarjan viimeisessä ottelussaan Raimo Helmisen ja Ari-Pekka Selinin luotsaaman Kazakstanin. Ottelu saattaa olla Leijonille koko turnauksen viimeinen....

Tanska – Ranska 16.45 2.34 – 4.35 – 2.45 Turnaus tähän asti: Turnauksen heikosti aloittanut Tanska ilmoittautui edellisessä ottelussa mukaan...

Kanada – Ruotsi 16.45 2.05 – 4.10 – 3.00 Turnaus tähän asti: Edessä on lohkon kärkiottelu, jossa käytännössä ratkaistaan lohkon...

Leijonien heikko alku turnaukselle yhdistettynä kisojen varsin mielenkiintoisesti ristiin menneille matseille tekee iltapäivän ottelusta elintärkeän niin Suomelle kuin USA:llekin. Asetelma...

12.45 Latvia – Venäjä 10.50 – 8.35 – 1.16: Turnaus tähän asti: Kukapa olisi uskonut, että näiden kahden välillä pelattaisiin...

16.45 USA – Kazakstan 1.14 – 8.35 – 12.50: Turnaus tähän asti: USA:n turnaus on jatkunut alavireisesti. Kahden voittoisan ottelun...

Leijonien eilinen voitto Valko-Venäjästä oli tärkeä. Kauniisti se ei tullut, mutta sen eteen tehtiin uhrautuvasti koko joukolla töitä. Ja se...

Leijonat avasivat pelin Saksaa vastaan komealla voitolla. Nyt samasta pitäisi jatkaa. Jokaiselle on toivottavasti nyt selvää, että lohkon tilanne on...