Tiedätkö mikä on maailman arvokkain jääkiekkoseura? Se ei ole Pittsburgh Penguins, vaikka pingviinien kapteeni on maailman paras jääkiekkoilija Sidney Crosby. Eikä se myöskään ole 24 Stanley Cupin Montreal Canadiens. Eikä se todellakaan ole öljyrahoissa kylpevä Pietarin SKA. Voisiko missään muussa lajissa kuin jääkiekossa, tai missään muussa maassa kuin Kanadassa mestaruuden viimeksi vuonna 1967 voittanut seura olla suosituin ja arvokkain organisaatio? Tämä fakta kertoo kenties kaiken siitä, kuinka suuri Toronto Maple Leafs todellisuussa on. Tai tarkemmin kuinka suurta hulluutta jääkiekko Torontossa on.
Maailman arvokkaimman jääkiekkoseuran fanit ovat nähneet playoff-kiekkoa edellisen kerran kaudella 2012-2013. Se on samalla Leafsin ainoa esiintyminen pudotuspeleissä 2004-05 nähdyn työsulkukauden jälkeen. Silti Air Canada Centre on käytännössä täynnä illasta toiseen. Ja on ollut täynnä siitä asti, kun halli avattiin vuonna 1999. Jos et vieläkään käsitä Toronton käsittämättömyyttä niin mieti, että seura joka on pelannut vain yhdet pudotuspelit kymmeneen vuoteen ja voittanut mestaruuden viimeksi vuonna 1967, on arvoltaan 1,15 miljardia dollaria.
Toronton sirkus syö valmentajat
Toronton sanotaan syövän valmentajia. Historiansa valossa Toronton voi nimittäin väittää olevan pahin paikka valmentajalle. Pelkästään vuoden 2006 jälkeen seurassa on valmentanut jo kuusi eri päävalmentajaa. Mike Babcockin edeltäjistä löytyy muun muassa Paul Maurice ja Randy Carlyle. Molemmat menestyneitä NHL valmentajia, molemmat nykyään entisiä Maple Leafs käskijöitä. Tämä aikakausi 2000-luvulla ei ole millään tavalla poikkeuksellista Ontario järven rannalla. Kun Floyd Smith päätti lyhyen kautensa Torontossa vuonna 1980, häntä seurasi pelkästään 1980-luvulla kahdeksan päävalmentajaa. Sirkus on siis pyörinyt Torontossa pitkään.
Kysymys kuuluukin: kauanko Mike Babcockilla on aikaa? Stanley Cupin ja olympiakullan voittanut valmentaja on todella kovassa paikassa Torontossa. Ensimmäinen kausi tuli ja meni. Toinenkin näyttää menevän ilman suurempia menestyspaineita, mutta kolmantena pitäisi alkaa tapahtua. Vaikka Babcock on yksi maailma arvostetuimpia valmentajia, ei se paina paljoa vaakakupissa jos voittosarake näyttää heikolta.
Mike Babcockin jos jonkun pitäisi saada Maple Leafs voittamaan. Kuva: Getty
Auston Matthews ja joukkueen rauhallinen rakennusprojekti antaa pelivaraa tälle kaudelle, mutta tuulisuudestaan tunnettu seura ei ehkä kestä rämpimistä enää kolmannella kaudella. Ei edes Babcockilta.
Huippuvalmentajan ja ykkösvarauksen hienous sisältää tietyn paradoksi. Joukkueelta odotetaan tuloksia jossain vaiheessa. Harvassa olivat ne, jotka eivät uskoneet Babcockin palauttavan Torontoa jääkiekkoilevan maailman huipulle. Sitä suurempi saattaa pettymys olla, jos menestystä ei lopulta tule. Kestääkö fanien ja erityisesti toimiston kasetti painetta? Niin kovat odotukset on ladattu pitkän rämpimisen jälkeen. Sortuuko seura siis vaikeuksien keskellä vanhoihin kaavoihin?
GM ruletti pyörii
Maple Leafsilla on viimeisen vuosisadan aikana nähty 16 GM:ää. Tämä ei ole kauhean suuri luku, jos vertaa vaikkapa päävalmentajien määrään, tai toimitusjohtajien vaihtuvuuteen Suomessa. Kuitenkin Toronton suurin haaste on jo vuosikymmeniä ollut toimiston puolella. Voi helposti todeta seuran linjattomuuden nousevan juuri toimiston jatkuvuuden puutteesta.
Toronton kuudestatoista pomosta kolme ovat hallinneet seuraa yli 50 vuotta. Conn Smythe ja Punch Imlach yli 40 vuotta. Tämä antanee kuvan siitä, kuinka suuri GM ruletti viime vuosikymmeninä on ollut käynnissä. Jim Gregoryn vuosikymmenen päättyessä vuoden 1979 jälkeen, on Toronton ruorissa käynyt 13 kapteenia. Tämä vetää vertoja valmentajaruletille mitä seura on harrastanut. On luotettu vanhoihin mestareihin, yhdysvaltalaisiin pelastajiin ja seuran omiin toimistojyriin. Harva on kuitenkaan onnistunut.
1990-luvulla playoffit olivat vielä arkea seurassa, mutta kauden 2004-05 työsulun jälkeen osaaminen ei enää riittänyt. Tätä ennen rahan heittäminen ongelmien päälle helpotti huomattavasti virheiden peittämistä. Palkkakatto nosti julmasti esiin Toronton kyvyttömyyden toimiston puolella. Tuukka Rask ei mahtunut seuran tulevaisuuteen, mutta Phil Kessel oli kahden ykköskierroksen varauksen arvoinen. Näillä varauksilla olisi saatu mm. Tyler Seguin. Pikavoittojen hakeminen oli Toronton tavaramerkki hyvin pitkälle 2010-luvulle. Osittain seura kärsii tästä vieläkin. Vanhat virheet ja huonot sopimukset hidastavat joukkueen uudistamista.
Seuran nykyinen linja tuntuu hieman selkeämmältä. Lou Lamoriello raahattiin eläkkeeltä helpottamaan Brendan Shanahanin työtä. Lamoriello oli helppo suoja, kun seura yrittää aidosti kasata joukkuetta fanien ja median paineesta huolimatta. Ensimmäistä kertaa sitten Wendel Clarkin ja Mats Sundinin vuosien, seura pyrkii palaamaan huipulle draftin kautta. Saman ovat tehneet muun muassa Chicago ja Pittsburgh. Kun vielä otetaan huomioon kuinka hyvin Toronto on parissa vuodessa onnistunut hankkimaan nuoria kuten Mitch Marner, Kasperi Kapanen tai William Nylander, on perusteltua luottaa nuoriin. Toronto on hankkinut itselleen aidosti syvyyttä ja tulevaisuutta. Nyt kysymys kuuluukin riittääkö seuran kärsivällisyys, kun kokemusta samanlaisesta projektista ei ole.
Enää ei voida vain ostaa joukkuetta vaan on löydyttävä kärsivällisyyttä. Kuten esitin jo aiemmin, aika tiimalasissa alkaa kuitenkin loppumaan. Viime kausi oli synkkä, eikä tämäkään kausi ole vastannut fanien ylisuuria odotuksia. Ensi kaudella on menestyttävä tai Lamoriellon palli alkaa heilua ja samoin Shanahanin. Historia osoittaa, ettei kärsivällisyys ole Toronton vahvuus.
Median paine
Miksi Toronto sitten on niin vaikea paikka? Se ei ole pääkaupunki, eikä kaupungin seura ole menestynyt kunnolla vuosikymmeniin. Mikä ihme on se paine, joka ajaa seuran itsetuhon partaalle vuosi toisensa jälkeen?
Vaikka Toronto ei ole Kanadan pääkaupunki, se on maan ylivoimaisesti suurin kaupunki. Torontossa asuu yli 2,5 miljoonaa ihmistä ja suurkaupunkialueella yli 5,6 miljoonaa. Kuvaavaa on että naapurikaupunki Mississauga(800 000 asukasta) on Espoon tavoin kasvanut naapuriinsa kiinni. Luonnollisesti Kanadan päämediat sijaitsevat Torontossa. Kaikkien näiden silmien alla Maple Leafs pelaa.
Kansan ja jääkiekon suhdetta on vaikea ymmärtää edes Suomessa. Jääkiekko näkyy kaikessa. Maassa on yli 600 000 jääkiekkoilijaa. Näistä yli 400 000 on junioreita. Vertailuna Suomessa on yhteensä n. 74 000 kiekkoilijaa.
Huippulahjakas Mitch Marner kuuluu Maple Leafsin laadukkaaseen prospect pooliin. Kuva: Getty
Median suhteen Toronto on armoton paikka. CBC:n suosituimpia TV-ohjelmia on jo vuosikymmeniä ollut Hockey Night in Canada. Kanadalaisen lauantai-illan kruunaa aina jääkiekkopeli. Tämän NHL-kauden avausottelua seurasi yli 2,3 miljoonaa ihmistä. Lukema ei tietenkään ole verrattavissa Super Bowliin tai Linnan juhliin, mutta antaa osviittaa siitä kuinka suosittu ohjelma on kyseessä n.35 miljoonan asukkaan maassa.
Tässä ympäristössä pitäisi sitten pyörittää seuraa. Sarjassa, jossa rahan heittäminen ongelmien päälle ja tähtipelaajien loputon palkkaaminen ei ole mahdollista. Tässä piileekin Toronton tulevaisuuden suurin haaste. Tahto menestyä on kova, mutta mahdollisuudet heikot. Kovin montaa rakennusprojektia kaupunki ei kestä. Jossain vaiheessa olisi menestyttävä tai kärsivällisyys loppuu.
Maple Leafsilla on ihan aidot mahdollisuudet nousta NHL:n kärkijoukkueiden joukkoon lähitulaveaisuudessa. Seuralta löytyy todella lahjakkaita nuoria, joista voi kehittyä sarjan tähtipelaajia parissa vuodessa. Yksi haaste on kuitenkin kohdattava ennen nousua huipulle. Lähes poikkeuksetta huippujoukkueilta löytyy myös huippumaalivahti. Jossain vaiheessa Toronton on hankitta tähtistatuksen omaava maalivahti, jotta seura kykenisi aidosti pelaamaan Stanley Cupista.
Toinen kompastuskivi tulee vastaan parin vuoden päästä kun nuorille tähdille pitäisi alkaa maksamaan tähtipelaajan palkkaa. Palkkakatto ei anna mahdollisuutta pitää kaikkia lahjakkuuksia, joten seuran on onnistuttava arvioimaan ketä halutaan pitää ja kenestä luovutaan. Tämä pelaaja-arviointi on ollut seuran akilleen kantapää jo vuosia. Nyt pitäisi onnistua, jotta menestystä tulisi.
Maple Leafsille voisi jopa toivoa menestystä, ihan vaikka jo senkin takia, että kiekkomaailman pääkaupungissa uskallettaisiin jatkossakin luottaa enemmän järkeen kuin tunteeseen. Voikin olla, että jos Babcockin projekti epäonnistuu, palaa hulluus Air Canada Centreen pysyvästi.
Kansikuva: Getty
Seuraa maailman kovinta kiekkoliigaa Viasatin kanavilta ja ViaPlay-palvelusta.