
Linus Omark: ”Ainakin jätimme kaikkemme jäälle”
Jokereiden 4-2 tappioon päättyneessä ottelussa LOKOMO-ketju väläytteli ajoittain osaamistaan. Vahvalla liikkeellä jälleen kerran painanut trio sai rakennettua myös yhden maalin,...

Jokereiden 4-2 tappioon päättyneessä ottelussa LOKOMO-ketju väläytteli ajoittain osaamistaan. Vahvalla liikkeellä jälleen kerran painanut trio sai rakennettua myös yhden maalin,...

Lähtökohdat läntisen konferenssin viidenteen välieräotteluun TsSKA:n ja Jokereiden välillä olivat selvät. Moskovalaiset olivat asettaneet Jokerit selkä seinää vasten ottamalla tiistaina...

Olen reissannut syyskuun lopusta Jokereiden mukana pitkin Venäjää ja Eurooppaa. Nyt, kun kausi on katkolla ensimmäistä kertaa, yritän tarkastella peliä...

Pudotuspelit ovat edenneet KHL:ssä jo konferenssifinaalien kynnykselle. Kaikki sarjat SKA-Dynamoa lukuun ottamatta (SKA jatkoon 4-1) ovat katkolla seuraavissa otteluissa, kun TsSKA...

Kuten niin montaa kertaa aiemminkin, se oli ruotsalainen, joka iski ison loven suomalaisten toiveisiin pitkästä kiekkokeväästä. Moskovan TsSKA:n Simon Hjalmarsson,...

Täpötäysi Hartwall Arena odotti, että kotijoukkue löisi venäläiselle entiselle Puna-armeijan joukkueelle ZSKA:lle luun kurkkuun neljännessä konferenssin välierässä. Kaikki näyttikin alkuun...

Helsingin Jokerit voi huokaista helpotuksesta, kun se ei joutunut Moskovan TsSKA:a vastaan KHL:n läntisen konferenssin välieräsarjassa 0-3-tappioasemaan. Jokerit kaatoi ehjän...

Pudotuspelien konferenssin välierät ovat edenneet jo kolmansiin otteluihin ja Jokerit lähti kotihalliinsa kaksi tappiota niskassaan. Teemana oli voitto ja Alexander...

Jokereiden pudotuspelitaival jatkuu maanantaina TsSKA Moskovaa vastaan. Kaksi ensimmäistä ottelua päättyi moskovalaisten voittoihin ja nyt Jokereilla on lähes pakkovoiton paikka, kun...

Moskovan TsSKA:n ja Helsingin Jokereiden välinen läntisen konferenssin välierien toinen kohtaaminen päättyi isäntien selkeään 4-0-voittoon. Ottelu ratkesi toisessa erässä, jossa...

Torstaisessa Moskovan illassa nähtiin juuri niin tiukka ottelu kahden hyvän joukkueen välillä, kuin olettaa saattoi. Jokereiden kahden maalin johto vaihtui...

Jokerit aloittaa tänään läntisen konferenssin välieräsarjansa Moskovan TsSKA:a vastaan. Niko Kapasen loukkaantuminen Minsk-sarjassa pakotti Jokerit muutamiin kokoonpanomuutoksiin. Petteri Wirtanen nousi ykköseen Juhamatti Aaltosen ja Niklas Hagmanin rinnalle, ja Jere...

Niin siinä lopulta kävi, että ennakkosuosikit jyräsivät KHL:n läntisen konferenssin pudotuspelien ensimmäiseltä kierrokselta jopa yllättävänkin helposti jatkoon. TsSKA lähetti Sotšin rantalomalle...

Helsingin Jokereiden kapteenin ja ykkösketjun keskushyökkääjän Niko Kapasen kausi on ohi. Jokerit julkaisi maanantaina tiedotteen, jonka mukaan Minsk-sarjassa tullut polvivamma vaatii leikkaushoitoa,...

Jokereilla on taas parin vierasottelun verran enemmän playoffkiekkoa KHL:ssä takana. Joukkue teki lähes täydellisen reissun Minskiin hakien sieltä tuliaisiksi kaksi...

Tiistain neljännessä läntisen konferenssin puolivälieräottelussa oli selvät sävelet. Voitolla Dinamo Minsk tasoittaisi ottelusarjan, Jokerit puolestaan karkaisi ratkaisevan tuntuiseen 3-1 -johtoasemaan....

Jokereiden KHL taipaleen historialliset kaksi ensimmäistä playoff-kotiottelua on nyt pelattuna. Tiivistahtisten playoffien välipäivänä on hyvä hetki pysähtyä hetkeksi miettimään mitä...

Pardubicesta Niznekamskin kautta Helsinkiin siirtynyt Petr Koukal valmistautuu toista kertaa urallansa KHL:n pudotuspeleihin. Kaudella 2012-2013 Koukal pelasi Neftekhimik Niznekamskin riveissä...

Perjantaina 11 728 katsojaa oli tullut katsomaan Jokereiden KHL-historian ensimmäistä pudotuspeliottelua. Vastassa oli Dinamo Minsk, sama joukkue joka vieraili myös historian...

Jokereiden historian ensimmäinen KHL:n runkosarja on nyt pelattu. Takana on 60 mielenkiintoista, monellakin tapaa uutta ja erilaista ottelua. Vastassa on...